VÄESTÖNKASVU

Maailman johtavat tutkijat ja visionäärit ovat sitä mieltä, että väestön kasvu on yksi pahimpia uhkia maailman luonnonvarojen loppuunkuluttamiselle.
Suomessa on tähän saakka toimittu siten, että väestönkasvulla ei ole rasitettu kohtuuttomasti maapalloa.
Naiset ovat hyvin koulutettuja, joten aika pirttiviljelyyn on jäänyt kohtuulliseksi.
Nyt on kuitenkin menty ikäänkuin ojasta allikkoon, kun otetaan elintasopakolaisiksi väkeä maista, joista tulevilla on suuria perheitä ja ottolapsia saattaa tulla myöhemmin lisää. Tässähän voi käydä myöhemmin niin, että Suomikin alkaa syyllistyä samaan syntiin mitä kehitysmaissa nykyisin harrastetaan.
Eikö olisi paljon edullisempaa Suomen ja koko maailman kannalta, että hoidettaisiin näille 30 000 suomalaiselle nuorelle töitä sitä vastoin, että otetaan työvoimapulan nimellä tänne väkeä, josta voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Korvamerkittyihin töihin tulevat maahanmuuttajat ovat aivan eri asia.
On sanottu, että suomalaisia nuoria ei välttämättä saa tekemään ns. hanttihommia, mutta poliitikkojen asia olisi toimia siten, että halukkuus työhön tulisi suuremmaksi kuin työttömyyskorvauksen nauttiminen.
Sitten vielä sellainen visio, että jos valtionvelkaa ei olisi, niin olisiko sitä kasvua pakko aina olla, vaan eikö tasapaino olisi maapallon kannaltakin paras ratkaisu. Tarvitseeko jo ennestään rikkaille saada lisää rahaa jatkuvan kasvun turvin.
3143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Televisiosta tuli juuri äskettäin valaiseva juttu aiheesta. Ja kyllä jokaisen vastuntuntevan ihmisen pitäisi käsittää, että väestömäärällä voidaan tuhota koko maapallo.

Äänestä

Olenko visionääri, kun olen aiheesta sen 10 vuotta täällä aina silloin tällöin huomautellut. Väestömäärät nyt jo ovat vakavin uhka elämän tasapainolle. Itse asiassa muutosten aijat ovat alkaneet jo ihmistoiminnan vuoksi.

Ja nimenomaan se tasapaino olisi maailman talouksissakin tärkeintä. Kasvu tarkoittaa yhä voimakkaampaa tuottamaista ja luonnonvarojen tuhoamaista. Kehitys olisi suunnattava kestävyyden periaatteeseen maailmanlaajuisesti kilpailun sijaan. Ja se kestävyys tarkoittaa myös sitä, että rajoitetaan väestönkasvuja ja lähdetään pudottamaan väestömääriä tiheimmillä alueilla perhesuunnitteluilla.

Ei ihmiskunta tule sitä eikä mitään muutakaan viisasta tekemään yhdessä. Saas nähdä kuinka käy seurausten kanssa sitten, kun markkinabisnes saa tuhota vapaudessaan. Onkos jotain tulossa eteen, mistä jossain on kirjoitettukin.

Äänestä

on vaikea saada mitään kehitystä aikaan, kun vihreätkin, jotka sanovat suojelevansa maapalloa, syövät sanansa joka päivä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


havukka2 kirjoitti:

Maailman johtavat tutkijat ja visionäärit ovat sitä mieltä, että väestön kasvu on yksi pahimpia uhkia maailman luonnonvarojen loppuunkuluttamiselle.
Suomessa on tähän saakka toimittu siten, että väestönkasvulla ei ole rasitettu kohtuuttomasti maapalloa.
Naiset ovat hyvin koulutettuja, joten aika pirttiviljelyyn on jäänyt kohtuulliseksi.
Nyt on kuitenkin menty ikäänkuin ojasta allikkoon, kun otetaan elintasopakolaisiksi väkeä maista, joista tulevilla on suuria perheitä ja ottolapsia saattaa tulla myöhemmin lisää. Tässähän voi käydä myöhemmin niin, että Suomikin alkaa syyllistyä samaan syntiin mitä kehitysmaissa nykyisin harrastetaan.
Eikö olisi paljon edullisempaa Suomen ja koko maailman kannalta, että hoidettaisiin näille 30 000 suomalaiselle nuorelle töitä sitä vastoin, että otetaan työvoimapulan nimellä tänne väkeä, josta voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Korvamerkittyihin töihin tulevat maahanmuuttajat ovat aivan eri asia.
On sanottu, että suomalaisia nuoria ei välttämättä saa tekemään ns. hanttihommia, mutta poliitikkojen asia olisi toimia siten, että halukkuus työhön tulisi suuremmaksi kuin työttömyyskorvauksen nauttiminen.
Sitten vielä sellainen visio, että jos valtionvelkaa ei olisi, niin olisiko sitä kasvua pakko aina olla, vaan eikö tasapaino olisi maapallon kannaltakin paras ratkaisu. Tarvitseeko jo ennestään rikkaille saada lisää rahaa jatkuvan kasvun turvin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu