Suuri Suunnitelma

Useasti olemme monien kanssa miettineet sitä miten parantaa maailmaa.
Uskosin että moni muukin on sitä tehnyt.

Nyt tuli ratkaisu.
Nyt on niin että nämä Cosmiset aallot jotka pyyhkivät maapalloa näinä päivinä tuovat tullessaan syyn ja seurauksen lain vaikutusten voimistumisen.

Eli mitä niität, niin sitä olet kylväny.

Sanojen ja tekojen vaikutukset haltijalleen tulevat voimistumaan.
Niitä vastaan et voi piiloutua minnekkään. Aseet ja raha eivät auta.
Ainut jolla sitä vastaan voidaan taistella on Rakkaus.
Täytyy muistaa että myös rakkauspohjaisten ajatusten ja tekojen vaikutukset tulevat myöskin voimistumaan.

Hyvät ihmiset meillä on haaste edessämme.

Jokainenhan tietää mitenkä pimeä energia on varastanut meiltä maapallon.
Nyt kun vaikutukset voimistuvat, niin tämä pimeä taho hajoaa sisältäkäsin.
Silloin hajoaa koko yhteiskuntajärjestelmä.

Tämä suunnitelma tulee tapahtumaan, koska se on suunniteltu Rakkaudella.

Jokainen valitsee itse oman valintansa jota noudattaa.
Tietyllä lailla kornia sanoa, mutta siirtymä voi olla helppo tai sitten tuskainen ja osa jättää leikin kesken.

Valinta on sinun.

Mutta muista ettet ole koskaan yksin, sillä tämän suunnitelman luoja on kanssasi koko ajan.
Ja sinulla on avain siihen oveen joka sijaitsee sydämmessäsi jota sinun täytyy kuunnella jotta siirtymä olisi helpompi.

Rakkaat ystävät me elämme ylösnousemuksen aikoja.
Se on juuri nyt.
27910
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Loistava suunnitelma, niin oikeuden mukainen.
Ei siihen ole kahta sanaa Loistava ja ainut oikea.
Näin se menee :)

Äänestä

Kyllä jotain tapahtuu koko ajan, sen tuntee olemuksessaan. Joku reagoi niin että rakkauden roihu syttyy sisimmässä ja se ilmenee niinkin että rakastuu ja menee naimisiin. Toinen perusluonteeltaan ulkoisesti erakompi ehkä huomaa energiat elämässään. Tai valon sanat. Tekoja on monentasoisia, ja hyvin helppoa on ajatella valoisia sanoja. Kuten optimismi, rauha, ilo, valo, rakkaus, voima. Voimme myös tuntea näinä aikoina niin että me tulemme hyvin pieniksi ja tunnemme mitättömyyttä. Samalla jokin kantaa meitä niin että ihmettelemme miksi jaksamme niin hyvin ja vointimme on niin ihmeellisen hyvä mitättömyydessämme. Alamme aavistaa kuuluvamme ryhmään tai että olemme osa ympäristöä vaikka asuisimme yksin - tunnemme olevamme osa hyvin valoisaa ympäristöä, näemme myönteisyyden kautta. Tämä kuunkaltaisen valon sarastaminen näkyy jo selkeästi, aikanaan muuttuu auringonvaloksi. Olemme myös läpinäkyviä, joudumme olemaan rehellisiä koska tiedämme että näymme läpi. Kosmiset aallot vaikuttavat, mutta suuremmin vaikuttavat ihmisen ajatukset, sanat, teot.

Äänestä
  • Se on kuin suuri energia aalto joka vetäisee maton altamme.
    Tämä on suuren muutoksen aikaa.
    Sekoittuminen yhteen muuttaa kaiken.

    Äänestä

  • kuulostivat niin kauniilta ja vaikuttivat ainakin minuun hyvin valoisasti, positiivisesti ja mieltä ylentävästi, että vaikka en taida sinun kanssasi olla ihan samoilla aalloilla muuten, sain kirjoituksestasi hyvän mielen itselleni.

    Tässä taas esimerkki siitä, mitä sanamme merkitsevät ja miten ne vaikuttavat ympäristöömme.

    Kiitos Valon sanoista, jotka voivat johdattaa sen oikean Ison Valon luo.

    Äänestä

Entä miten valon lapset ovat suunnitelleet ratkaista ympäristön saasteongelmat, jotka pahenevat vuosikymmen toisensa jälkeen, kun maa on jo monin paikoin niin saastunut, että elämä on käynyt vaaralliseksi, kun sikiöt vaurioituu äidin kohtuun, kun maailman väkiluku uhkaa nousta yli ruoan tuotannon. Ja ne Cosmiset aallot vain vahvistavat tätä kehitystä eli katastrofi odottaa nurkan takana. Eli antaa mennä kun on alamäki..

Rakkaus on siis suunnitellut kaiken tämän pimeän puolen ihmiselossa ja sitten se pimeä hajoaa sisältä käsin ja.. niin.. sittenkö ylösnoustaan? Minne? Sfääreihin? Ehkä uuninpankolle...?

http://areena.yle.fi/video/1293043

http://areena.yle.fi/video/1290357

Äänestä
  • Kyllä me olemme kaikki valon lapsia.

    Kun seuraa valoa niin varjot jäävät taa. Se on niin suuri viisaus, jota moni ei ymmärrä, vaikka on niin helppo.

    Kaikki saasteongelmatkin ratkeavat itsestään kun vaan odottaa. Ei kannata olla murheessa. Murhe pois. Kun itsellä odottamattomat menot saa raha-asiat sekaisin niin aina jollakin tavalla se asia järjestyy. Joskus saan rahaa muualta, joskus lainaan tyttikseltä. Jotain.

    Elämä on välillä vauhdikasta. Kalenteri on niin täpötäynnä menoja ja kivaa se onkin. Silti sitä kaipaa välillä taukoja. Pitää levätä ja miettiä, että mitä seuraavana.

    Näin semmoisen unen, että vanha, rakas ystävä ottaisi yhteyden ja haluaisi tavata. Odotan jännityksellä. Nykyisissä ihmissuhteissa tunteeni ovatkin muuttuneet, mutta en silti lähde tekemään mitään dramaattista. Tämä voi olla uuden jännittävän alku.

    Mikään ei itsellä muutu, jos etsimällä etsii toisesta virheitä. Ei pidä vihata eikä aina moittia. Ei pidä loukkaantua, vaan pyrkiä vain valoa kohti koko ajan.

    Äänestä

  • Hertta H-ta kirjoitti:

    Kyllä me olemme kaikki valon lapsia.

    Olet jo perillä jos valoa kohti kuljet.
    Et ole koskaan edes pois lähtenytkään.
    Valon määrää voi kasvattaa ja kannattaakin.
    Jotta harhan varjo väistyy.
    Näinhän se on aina ollut, kun sytytät valot, niin pimeys väistyy.
    Mielenkiintoinen asetelma tulee olemaan tämä syyn ja seurauksen lain seuraamusten voimistuminen, joka voimistuu niin kauan kunnes jokainen negatiivinen ajatus ja teko väistyy lopullisesti.
    Tulevassa ei ole tarvetta rakentaa sen varaan mille tämä nykyinen on rakennettu.
    Muistakaa ettei yksin kenenkään tarvitse kulkea jos ei itse halua.
    Meillä on pieni ovi sydämmessämme josta pääsee sinne mikä me oikeasti olemme.
    Avain on jokaiselle annettu. Pyrkikää käyttämään sitä.
    It's up to you :)

    Äänestä

  • Saagapolku kirjoitti:

    Jalat maassa, sillä kaiken lähteen luo ei ole oioitietä, eikä toivetta ulkopuolisesta avusta, voi voi sillä me olemme ite sieltä lähteneet, ja jokaisen on sinne henkilökohtaisesti palattava, eikä se ole valittavissa, sillä se tulee luoksemme kun, elämämme valheellisuus on ymmärretty, eikä siinä älyllisen ymmärtäminen muuta mitään, vaan kokonasvaltainen ymmärtäminen, johon tarvitaan kohdistumatonta tunnevoimaa jota meillä ei ole, koska olemme tuhlanneet sen elämän turhuuksiin, uskontoihin, aatteisiin, uskomuksiin,juopotteluun, ja kaikenlaisiin harrastuksiin.
    Tunnevoima on rakkautta, joka voi murtaa tuon psykologisen ajan muurin, sillä itse joka on tuota aikaa on kaikkien ongelmiemme aihettaja
    Me tarvitsemme jokapäivåisessä elämässämme myös kosmista energiaa, ruuan lisäksi, jota kvanttimaailman
    hiukkaset tuovat meille, mutta saastuminen saattaa estää niiden käytön, ja seurauksena on terveysriskejä

    Äänestä

  • arjuuna kirjoitti:

    mutta saastuminen saattaa estää niiden käytön,ja seurauksena on terveysriskejä.

    Valo jota saamme kruunuchakran kautta on aina Jumalasta.
    Jumala ei ole terve eikä sairas. Jumala vain on.
    Terveysriski on kaksinaisuuden luoma käsite.
    Valo ei ole terveysriski, koska se ei voi olla.
    Voiko Rakkaus olla terveysriski ?
    Valo ilmentyy Rakkautena.

    Äänestä

  • Rakkautena kirjoitti:

    Lyhyehkö referaatti pliis! Tai ei sentään tarvitse. Olisi se teille raakaa kun skeida paljastuisi skeidaksi paljaaltaan!

    Äänestä

laki ole ollut aina voimassa?
Pitää muistaa se, että yksikään sielu ei koe kuolemaa.
Fyysinen keho maatuu, 'sisin' on ja elämä jatkuu.

Äänestä
  • Syyn ja seurauksen lain seuraamukset kovenevat.
    Silloinhan kannattaa rakastaa enempi ja enempi.

    Tämä hetki on ikuinen. Ole tässä hetkessä, niin sinulla on ikuinen elämä.

    Äänestä

  • Nerolight kirjoitti:

    Syyn ja seurauksen lain seuraamukset kovenevat.
    Silloinhan kannattaa rakastaa enempi ja enempi.

    Tämä hetki on ikuinen. Ole tässä hetkessä, niin sinulla on ikuinen elämä.

    Ovat ja täsmälleen.
    Rakastaa pitää ja kovasti, kuten totesit...enempi ja enempi.
    Olet oikeassa, 'tämä hetki' on ainoa todellinen asia, kaikki muu on.....ajassa suhteellista.

    Äänestä

  • Mistä muka voidaan tietää, että mitään sielua ylipäätään on olemassa?

    Äänestä

  • tyhmä kysymys kirjoitti:

    Mistä muka voidaan tietää, että mitään sielua ylipäätään on olemassa?

    Kuka sä olet.

    Äänestä

  • tyhmä kysymys kirjoitti:

    Mistä muka voidaan tietää, että mitään sielua ylipäätään on olemassa?

    'todelliselta' olla ilman sielua?
    Eihän tällaista voi karkeasti näyttää toteen, olen kuulut sanottavan ihmisen tärkeimmän aistin olevan 'tunto'.

    Äänestä

Aiheeseen liittyy mm. elokuva; http://fi.wikipedia.org/wiki/Seitsemän_(elokuva) . Raina kuvaa omalla karulla "katu-tavallaan", mutta myös syvemmin ajatellen symbollisesti sen kuinka maailmassa oikeamieliset valinnat painostuksen alaisena ("Helvetistä valoon on pitkä ja kivinen tie") eivät ole helppoja, mutta ratkaisevan oleellisia jotta henkilökohtaisten muutosten kautta kokonaisuus muuntuu.

Äänestä
  • Kyllä tuollaisella mielikuvituksella tulee putoamaan valosta pimeyteen, pimeys tulee olemaan, niin synkkä ettei valonpilkahdustakaan näy. Toisihan sen pitäis olla pimeydestä valoon. JEESUS on valo, paholainen on pimeys. Mitense noin menee, ensin valo sitten pimeys eli kadotus. Pimeydestähän pitäis mennä valoon JEESUKSEN luo. Onkos tämä joku paholaisen uusi eksytys. Eksyttää jopa valitutkin, pitäkää varanne ettette todella eksy, paha kiertää kuin kiljuvajalopeura eksyttääseen ja nielläkseen jopa JEESUKSEN omat. Pimeydestä pimeyteen eli ikuiseen pimeyteen kadotukseen. Entä miten olis pimeydestä valoon ikuiseen valoon ja kirkkauteen LUOJAMME LUO. Siinäpä sitä miettimistä onkin, mutta älkää miettikö kauan muuten todella pimeys loistaa pimeyden kanssa. Eikä valoa näy mistään vaikka kuinka hakis. Vielä on aika mennä valoa kohti, ei yksin vaan käsi JEESUKSEN käteen liittäen. Kohti ikuista kirkkautta jossa ei ole koskaan pimeyttä. Miltäs tämä kuulostas. Eikö ois parempi vaihtoehto. Kukkanenkin kääntyy valoa kohti.

    Äänestä

  • pimeydestä valoon kirjoitti:

    Kyllä tuollaisella mielikuvituksella tulee putoamaan valosta pimeyteen, pimeys tulee olemaan, niin synkkä ettei valonpilkahdustakaan näy. Toisihan sen pitäis olla pimeydestä valoon. JEESUS on valo, paholainen on pimeys. Mitense noin menee, ensin valo sitten pimeys eli kadotus. Pimeydestähän pitäis mennä valoon JEESUKSEN luo. Onkos tämä joku paholaisen uusi eksytys. Eksyttää jopa valitutkin, pitäkää varanne ettette todella eksy, paha kiertää kuin kiljuvajalopeura eksyttääseen ja nielläkseen jopa JEESUKSEN omat. Pimeydestä pimeyteen eli ikuiseen pimeyteen kadotukseen. Entä miten olis pimeydestä valoon ikuiseen valoon ja kirkkauteen LUOJAMME LUO. Siinäpä sitä miettimistä onkin, mutta älkää miettikö kauan muuten todella pimeys loistaa pimeyden kanssa. Eikä valoa näy mistään vaikka kuinka hakis. Vielä on aika mennä valoa kohti, ei yksin vaan käsi JEESUKSEN käteen liittäen. Kohti ikuista kirkkautta jossa ei ole koskaan pimeyttä. Miltäs tämä kuulostas. Eikö ois parempi vaihtoehto. Kukkanenkin kääntyy valoa kohti.

    Elokuvassa seitsemän kuoleman synnin kautta lähestytään loppu-huipentumaa, jossa suurimman henkilökohtaisen menetyksen kautta päähenkilö joutuu taistelemaan ja valitsemaan pahaksi alentumisen ja ei-alentumisen väliltä.
    Maailma on lähtö-kohdiltaan kaikkinensa epä-oikeudenmukainen.
    Maailma on kuin tuo leffan sarjamurhaaja/"tilanne" joka näyttäytyy epä-oikeudenmukaisena ja toisaalta oikeudenmukaisena luonnonvalintana teurastaen laiskat, ylpeät, ahneet, irstailijat (jne) ja lopulta itsensä,, kateellisen.

    Tässä maailmassa on vaikeaa kääntää aikuisten-oikeasti ajatuksissaan ja teoissaan mm. se "toinen poski". Miten tehdä "oikein" sellaisin motiivein ja perustein jotka kestää, kun arvostusta maailmassa ei tule(sinut mielletään mielummin heikoksi, ulkokultaiseksi jne) ja kun kaikki se mitä itse oikeudenmukaiseksi arvottaa, kokee ja jonka mukaan yrittää elää,, ei toimi, vaan se ajatus tekee tässä maailmassa sinusta realistisesti epä-onnistujan jota käytetään yleensä vain hyväksi.
    Toisaalla se mikä syvemmin ajatellen on epä-oikeudenmukaista, negatiivista ja raukkamaista näyttää antavan tässä maailmassa sen suurimman rauhan, tyydytyksen ja menestyksen.
    Jeesus-usko perustuu taivas/helvetti asiaan, eli taivas-palkkioon ja sen menettämisen pelkoon lisättynä bonus eli helvetti pelko.
    Motiivit ovat siis mm. kristiukossa pohjimmiltaan samat kuin elämässä ja sen mukaisessa maailmassa, eli itsekkäät.

    Äänestä

Miksi kirjoitit tälle palstalle etkä vaikka huuhaa tai vitsipalstalle? Tai vaikka mielenterveyspalstalle?
Kannattaisiko alkaa rajoittamaan mielikuvitusta?

Äänestä
  • Sinulla täytyy olla jonkinlainen kiinnostus näitä asioita kohtaan koska olet jatkuvasti suuna päänä ja kritisoimassa.

    Äänestä

  • Onkos ne niitä palstoja joihin sä j.j.jne. kirjoitat ?
    Hyvä että sulla oli muutama kysymysmerkki kuvastaa kiinnostustasi, kuten Aritta sanoi.
    Jokatapauksessa jokainenhan meistä käy oman tiensä oli se sitten vitsikäs tai ei.
    Kuten olemme saaneet kehon syntyessämme, ja joka on kehomme koko elämämme pidimme siitä tai emme.
    Valinta on jokaisen oma.

    Äänestä

  • Rakastavaa liekkiä sisällämme ei voi sammuttaa, kuten ikuinen ei lopu koskaan.
    Olemme olemassa nyt ja aina. Emme vain synny lyhyeksi elämäksi, jonka jälkeen valot sammuvat ja ei mitään.
    Olemme kaikki ikuisia. Ja palaamme lähteeseen jokainen omalla ajallamme.
    Miksi kirjoitin tänne ?
    Jotta sinulla olisi helpompaa tulevaisuudessa, sekä sun ympärilläsi myös.
    Vieläkö ihminen ajattelee olevansa erillinen esim. maapallosta ?
    Meillä on kehomme lainassa, jonka palautamme, kun sen aika on.
    Emme ole mistään erillisä. Sanotaan että kaikki on energiaa ja vain energiaa joka värähtelee hitaammin ja nopeammin.
    Jos olisi erillisyys, niin mitä sinä sitten olisit ?
    Mistäs se energia tulisi jolla toimit ?
    On vain Yksi, kun muuta ei voi olla muutoin kuin mielikuvituksessa, joka sekin on samaa mitä olemme.
    Anna valosi loistaa, niin voit paremmin.
    Sytytä vaikka mielessäsi lamppu palamaan kyllä se siitä rupeaa kirkastumaan ja laajentumaan.

    Äänestä

  • Saagapolku kirjoitti:

    Rakastavaa liekkiä sisällämme ei voi sammuttaa, kuten ikuinen ei lopu koskaan.
    Olemme olemassa nyt ja aina. Emme vain synny lyhyeksi elämäksi, jonka jälkeen valot sammuvat ja ei mitään.
    Olemme kaikki ikuisia. Ja palaamme lähteeseen jokainen omalla ajallamme.
    Miksi kirjoitin tänne ?
    Jotta sinulla olisi helpompaa tulevaisuudessa, sekä sun ympärilläsi myös.
    Vieläkö ihminen ajattelee olevansa erillinen esim. maapallosta ?
    Meillä on kehomme lainassa, jonka palautamme, kun sen aika on.
    Emme ole mistään erillisä. Sanotaan että kaikki on energiaa ja vain energiaa joka värähtelee hitaammin ja nopeammin.
    Jos olisi erillisyys, niin mitä sinä sitten olisit ?
    Mistäs se energia tulisi jolla toimit ?
    On vain Yksi, kun muuta ei voi olla muutoin kuin mielikuvituksessa, joka sekin on samaa mitä olemme.
    Anna valosi loistaa, niin voit paremmin.
    Sytytä vaikka mielessäsi lamppu palamaan kyllä se siitä rupeaa kirkastumaan ja laajentumaan.

    Ihan turhaa soopaa nuo sisäiset valojutut sun muut. Keskinkertaista höpöpölinää.

    Mistäs se keho on lainassa? Ja mikä ihmeen lähde? Jotakin vettäkö? Vai joku yhteinentietoisuus juttu? Ihan keskinkertaista pälinää vailla mitään perustetta.

    Jos on vain yksi niinkuin sanot niin miksi täällä se yksi kommentoi itselleen? Jos me kaikki olemme se yksi niin miten ihmeessä me ollaan niin skitsofrenisia että höpöttelemme itseksemme? Aivan puuta heinää soopaa nuo teidän värähtelyjutut ja koko ajatusmaailma. Säälittää ihmiset jotka tuhoavat kallisarvoiset aivonsa tuollaiseen ajatteluun ja menettävät siinä samalla mielenterveytensä. Mutta näköjään lapsellisen keskinkertaisella ajattelullakin voi pilata terveytensä.

    Me aivan kaikki olemme eri yksilöitä, johan sen todistaa nämä valtaisat mielipide-erotkin.

    Äänestä

  • j.j.j.j.j.j.j.j. kirjoitti:

    Kukaan ei estä sinua rauhottumaan ja etsimään, että olisko jossakin sielun sopukoissa jokin kipinä minkä saattas mieltää valoksi.
    Oletko koskaan kuullut kuinka hali auttaa ?

    Äänestä

  • Wordlight kirjoitti:

    Kukaan ei estä sinua rauhottumaan ja etsimään, että olisko jossakin sielun sopukoissa jokin kipinä minkä saattas mieltää valoksi.
    Oletko koskaan kuullut kuinka hali auttaa ?

    Se sielu muuten on, kun siitä tuntuu jokaisella olevan omat käsityksensä?

    Äänestä

  • arjuuna kirjoitti:

    Se sielu muuten on, kun siitä tuntuu jokaisella olevan omat käsityksensä?

    Niin monta sielua kun on kokijaa.
    Olemme kuin varvas joka ei muista että loppukehokin on olemassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Saagapolku kirjoitti:

Useasti olemme monien kanssa miettineet sitä miten parantaa maailmaa.
Uskosin että moni muukin on sitä tehnyt.

Nyt tuli ratkaisu.
Nyt on niin että nämä Cosmiset aallot jotka pyyhkivät maapalloa näinä päivinä tuovat tullessaan syyn ja seurauksen lain vaikutusten voimistumisen.

Eli mitä niität, niin sitä olet kylväny.

Sanojen ja tekojen vaikutukset haltijalleen tulevat voimistumaan.
Niitä vastaan et voi piiloutua minnekkään. Aseet ja raha eivät auta.
Ainut jolla sitä vastaan voidaan taistella on Rakkaus.
Täytyy muistaa että myös rakkauspohjaisten ajatusten ja tekojen vaikutukset tulevat myöskin voimistumaan.

Hyvät ihmiset meillä on haaste edessämme.

Jokainenhan tietää mitenkä pimeä energia on varastanut meiltä maapallon.
Nyt kun vaikutukset voimistuvat, niin tämä pimeä taho hajoaa sisältäkäsin.
Silloin hajoaa koko yhteiskuntajärjestelmä.

Tämä suunnitelma tulee tapahtumaan, koska se on suunniteltu Rakkaudella.

Jokainen valitsee itse oman valintansa jota noudattaa.
Tietyllä lailla kornia sanoa, mutta siirtymä voi olla helppo tai sitten tuskainen ja osa jättää leikin kesken.

Valinta on sinun.

Mutta muista ettet ole koskaan yksin, sillä tämän suunnitelman luoja on kanssasi koko ajan.
Ja sinulla on avain siihen oveen joka sijaitsee sydämmessäsi jota sinun täytyy kuunnella jotta siirtymä olisi helpompi.

Rakkaat ystävät me elämme ylösnousemuksen aikoja.
Se on juuri nyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu