On se nyt kumma, että ei saada aikaan lakia, joka mahdollistaisi
vakavaan rikokseen syyllistyneen pikakarkoituksen, mikäli kyseessä
on henkilö jolla ei ole suomen kansalaisuutta.
Tälläkin palstalla ollaan kovasti puolesta&vastaan mamujen rikollisista
taipumuksista. Eli eikö ratkaisu voisi olla länsimaisen oikeustajun
mukainen "syytön kunnes toisin todistetaan"?
Mutta jos todetaan niin välitön karkoitus.
Siinä ei tuomittaisi kokonaista kansanryhmää, vaan ainoastaan
ne kenet kuuluukin tuomita. Ei luulisi, että edes moveri voisi
olla kyseistä lakia vastaan, vaikka todella pro mamu onkin.
Sillä siinä ei olisi kysymys rasismista vaan nimenomaan yksilön
toimintaan perustuvasta toiminnasta.
Vakavan rikoksentekijän karkoitus
3
432
Vastaukset
- locus.proprius
Henkilön, joka on syyllistynyt vakavaan rikokseen, on saatava rikoksestaan rangaistus, vaikka hän olisi jonkun toisen maan kansalainen. En hyväksy missään tapauksessa ehdotustasi, että ulkomaalaiset saisivat vapaasti tehdä Suomessa vaikka minkälaisia rikoksia ja ainoa rangaistus olisi lentolippu kotiin. Ehdotus on törkeä ja järjetön.
Ulkomaalaiset rikoksentekijät olisi pyrittävä saamaan kärsimään rangaistustaan kotimaahansa. Niin hyvin suuressa määrin tapahtuukin. Tämä kuitenkin edellyttää EU:n ulkopuolelta tulleiden tapauksessa maiden välisiä sopimuksia. Pakolaisten osalta, jos pakolaisuuden perusteet ovat yhä voimassa, heitä on kohdeltava kuten omia kansalaisia. Muiden ulkomaalaisten osalta vakaviin rikosiin syyllistyneet voidaan tietenkin karkottaa maasta, kunhan katsotaan, että he kärsivät joko täällä tai kotimaassaan sen rangaistuksen, jonka tuomioistuin on hänelle määrännyt.- määrinkö?
"Ulkomaalaiset rikoksentekijät olisi pyrittävä saamaan kärsimään rangaistustaan kotimaahansa. Niin hyvin suuressa määrin tapahtuukin. "
Sinulla on varmasti esittää jotain faktaa tästä? Mikä on se suuressa määrin ja ymmärtänet, että tässä ei puhuta nyt esim. ruotsalaisista? - seurannut
Suomen vankila on kuin hotelli ankeissa oloissa varttuneelle. Karkotusta he kammoksuvat ja turbona olisi vankila kotimaassaan. Samantekevää meille on se, mitä hänelle kotimaassaan sitten tehdään; käykö se terveyden / hengen päälle. Se asiahan kuuluu sille rikolliselle. Ei meille.
Jos ME annamme mahdollisuuden kunnolliseen elämään niin edellytämme myöskin, että niin eletään.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin33611471IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3567833Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?
Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut872654Verinen koira
Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?952185Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1402056Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61611- 1101251
Mopokeulija
Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin521054Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !
Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus26898MUISTATTEKO SEN?
Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk312782