ja Vapahtajani, voi kunpa Hän saisi olla KAIKKIEN Herra ja Vapahtaja, mutta osoittautunut on
Jeesuksen sana todeksi, "vain harvat tahtovat käydä ahtaan portin kautta Hänen tykönsä."
Todeksi on osoittautunut Jeesuksen sana,"Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta; 40. ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän."
Ihme ja kumma on raamatun sanan tutkijat eivät todellakaan tutkimalla raamattua voi Jeesuksen yhteyteen
päästä.
Tuokin on sanottu, VAIN ne jotka uskovat Poikaa Hänen sanomaansa VOIVAT pelastua. Heidän Herrakseen
ja Vapahtajakseen siis AINOASTAAN Jeesus voi tulla.
Siis paljon on harhassa eläviä luullen, että Jeesus olisi Herra ja Vapahtaja omalla kohdallaan,
mutta tuo herra onkin se kavala käärme joka laittaa katsomaan vain sitä sanomaa mikä ihmisen
mieltä lämmittää, ruokkii, hellii, kasvattaa.
Jeesuksen sana todeksi, "vain harvat tahtovat käydä ahtaan portin kautta Hänen tykönsä."
Todeksi on osoittautunut Jeesuksen sana,"Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta; 40. ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän."
Ihme ja kumma on raamatun sanan tutkijat eivät todellakaan tutkimalla raamattua voi Jeesuksen yhteyteen
päästä.
Tuokin on sanottu, VAIN ne jotka uskovat Poikaa Hänen sanomaansa VOIVAT pelastua. Heidän Herrakseen
ja Vapahtajakseen siis AINOASTAAN Jeesus voi tulla.
Siis paljon on harhassa eläviä luullen, että Jeesus olisi Herra ja Vapahtaja omalla kohdallaan,
mutta tuo herra onkin se kavala käärme joka laittaa katsomaan vain sitä sanomaa mikä ihmisen
mieltä lämmittää, ruokkii, hellii, kasvattaa.
Vastaukset 62
Vanhimmat
kohdalla, kuin Paavalinkin kohdalla sanotaan,"5. Me olemme havainneet, että tämä mies on ruttotauti ja metelinnostaja kaikkien koko maailman juutalaisten keskuudessa ja nasaretilaisten lahkon päämies, 6. ja hän on koettanut pyhäkönkin saastuttaa."
Ei siis todellakaan mitään uutta auringon alla.
siitä tuntee Jumalan oman, kun ihminen vain tämän sanoo;"Jeesus on minun Herrani ja Vapahtajani".
Miten on?
Sillä tosi harvat ovat tunnistaneet, että Jeesus on minun Herrani ja Vapahtajani.
Kyllä se niin on tuo kavala käärme kyllä antaa ihmisen tuon lausua ja ihan tosissaan totta kai, sillä
todella tuo kavala käärme tekeytyy jeesukseksi vapatajaksi.
JA silloin kun kavala käärme ihmisen herrana ja vapahtajana on, niin silloin on "oksat pois"SILLÄ
silloin se mikä Jumalasta on, on täysin vierasta se karsitaan alta aikayksikön pois.
Jeesus on minun Herrani ja Vapahtajani, niin SE EI KETÄÄN PELASTA.
Taas sai täällä lukea niin saastaisen rivoja ja saastaisia tekstejä sille osoitettuna jonka Herrana
ja Vapahtajana on todellakin Jumalan Poika Jeesus.
Mutta näin se on saatana joukkoineen pitää todella valtavaa vihaa VAIN sitä kohtaan joka on Jumalasta,
JOKA JUMALAN ARMOSTA on päässyt vapauteen synnin ja saatanan kahleista.
TEHKÄÄ JO PARANNUS saastaisuudestanne, saastaisina syntisinä omissa tekopyhyyksissänne ETTE TULE
KOSKAAN pääsemään Jumalan luo.
raamatun lauseita,
Matt. 7:2
Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte, niin tullaan teille mittaamaan. [5. Moos. 19:19; Est. 7:10; Mark. 4:24]
Joh. 3:17
"Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan sitä tuomitsemaan, vaan pelastamaan sen.
Joh. 12:47
Jos joku ei noudata minun sanojani, vaikka on ne kuullut, en minä häntä tuomitse. En ole tullut tuomitsemaan maailmaa, vaan pelastamaan sen. [Joh. 3:17]
1. Kor. 6:3
Ettekö tiedä, että me tulemme tuomitsemaan enkeleitäkin -- kuinka emme sitten voisi ratkaista tämän elämän asioita?
Jaak. 3:1
Veljeni, kovin monien teistä ei pidä ryhtyä opettajiksi, sillä te tiedätte, että meidät opettajat tullaan tuomitsemaan muita ankarammin.
Jaak. 4:12
Yksi ainoa on lainsäätäjä ja tuomari, hän, jolla on valta pelastaa ja valta tuomita kadotukseen. Mutta mikä sinä olet tuomitsemaan lähimmäisesi?
1. Piet. 4:5
Mutta he joutuvat tekemään tilin hänelle, joka on valmiina tuomitsemaan elävät ja kuolleet. [Ap. t. 10:42; 2. Tim. 4:1]
Joilla kukaan ei voi "ratsastaa" Jumalan yhteyteen, joten nuo lauseet eivät tule KETÄÄN koskaan
pelastamaan.
Mikä on suhteesi JEESUKSEEN saako Hän tulla HERRAKSESI ja VAPAHTAJAKSESI JOS SAA SIINÄ JA
VAIN SIINÄ ON PELASTUS.
Eikä Jeesus tule Vapahtajaksi TOSTA NOIN VAIN, vaan TIE Hänen luokseen on JOKAISEN KÄYTÄVÄ
ja se tie on nisunjyvän kuoleman tie. Kun muuta väitetään omaksi ja toisten turmioksi se tehdään.
saatana voi kestää, että joku on päässyt sen kynsistä, valheista Jumalan totuuden valtakuntaan Jeesuksessa.
Siksipä se laittaa aloituksia juuri ihmisestä joka on valheen vallasta Jumalan valtakuntaan Pojassa päässyt.
Näin se näkyy miten voidaan uskoa KUULEMA, että kun ihminen vain sanoo, minun Herrani ja Vapahtajani
on Jeesus Kristus miten se ei PÄDE.
Ne joiden johdattajana edes olisi Jumalan Henki ymmärtäisivät, ymmärtävät miten asian laita on.
Lihallisessa uskossa kun tahdotaan olla, niin totta kai silloin puolustetaan lihallisen mielen hyväksymää
sanomaa se kun on niin helppoa, sanoa vain Jeesus Kristus on minun Herrani hallelujaa ja se on siinä.
Mutta EIPÄ tunnistetakaan niitä jotka todella ovat Jeesuksen Herraudessa, vaan mitä saastaisemmalla
tavalla käydään sen kimppuun ja keksitään kyllä jos jonkinlaisia sanomia ettei kukaan vain lähtisi
uskomaan sanomaa joka Jumalasta on ja ettei vain näin kävisi josta Jeesus sanoo,
"joka kuulee teitä kuulee minua..."
Todella järkyttävää on kun NÄKEE, mutta muuta ei voi kuin pyytää Jumala avaa sinä ihmisten silmiä
Nukutaan todella syvää synnin unta, niin syvää että nähdään mutta ei kuitenkaan nähdä ja näin todella
paksua valhetta pukataan. Totuus on kerran se valkenee kaikille mikä olikaan Jumalan totuuden sanaa.
Jos täällä ajassa ei sitä enää voi vastaan ottaa, niin todella paha on.
Mitä puskiin tulee niin huvittavaa on, "EI voi vuorella oleva kaupunki olla kätkössä"
Joten kyllä ivaajat kerran omiin ivoihinsa hukkuvat.
Te joille Jumala saa puhua jotka etsitte Jumalan totuutta niin ASIOIKAA Jumalan kanssa HÄN KUULEE
HÄN JOHDATTAA, eikä niin kuin täällä väitetään Jumala johdattaa Poikansa uskon kautta harhaista
harhaisemmalle tielle. Älkää lähtekö sotimaan Jumalan omaa vastaan siihen kun ihminen lankeaa
niin näin käy josta Jeesus todella sanoo, "Joka hylkää teidät hylkää Hänet ja joka Hänet hylkää
hylkää Isän joka Hänet on lähettänyt." Kuin myös "joka kuulee teitä kuulee minua..."
Jeesuksen sanat ovat todet ja toteutuu.
Tulette näkemään mitä täällä on se kun puhuvat uskovansa Jeesukseen miten sitä EI todellisuudessa ole.
Aivan toista olisi jos ihmiset olisivatkin Jumalan Pojan Jeesuksen uskossa. Että näin se on.
" Saatanan tahto
ArmiK Käyttäjän viestit 13.8.2008 15:43
on että puskista huudetaan joten saatanan tahtoa
en tule täyttämään.
Jumala on minut NIMELTÄ kutsunut ja sillä nimellä myös valkeudessa olen, enkä nimettömänä puskissa
pimeydessä.
Enempää en tähän ketjuun tule jos valheissasi tahdotte olla nin siinä olette KERRAN VAIN SE TOTUUS
teillekin kirkastuu. "
"Mitä puskiin tulee niin huvittavaa on, "EI voi vuorella oleva kaupunki olla kätkössä"
Joten kyllä ivaajat kerran omiin ivoihinsa hukkuvat."
_____________________________________________________
Näin sinä kerran ivasit puskista kirjoittajia, ja nyt täällä yksin omassa puskassasi yhä vaan ivaat kun valheelliset tuomiosi ovatkin tulleet itsesi päälle ja osaksesi.
_______________________________________________________
Puskissa
ArmiK Käyttäjän viestit 3.10.2008 08:31
pysytään ja vaiti Totuudesta.
Tunnustakaa jo valheenne. Tunnustakaa jo ketä olette
täällä esillä pitäneet.
Sillä vaikeneminen vie teidät yhä syvemmälle
saastaisiin pohjamutiin.
VAIN TULEMALLA ESILLE VALOON, VALKEUTEEN VOI IHMISEN TIE KIRKASTUA puskissa lymyäminen valheineen päivineen EI KOSKAAN TUO VALON PÄIVÄÄ ELÄMÄÄN vaan kuoleman pimeys vain varjostaa ja tekee pimeyden töitään.
_______________________________________
Mitä tämä on:
ArmiK Käyttäjän viestit 4.11.2008 18:43
Mitä puskista puhumiseen tulee niin Jumala tietää
vaikka sinä ihminen ET SITÄ USKO mitään tarvetta ei ole ilman nimimerkkiäni sanoa mitään.
Miksi olisi?
Kyllä se on aivan toinen henki joka laittaa ihmisen lymyämään. Mutta sitäkään sinä et usko
koska juuri herrasi kauttasi tekee niin ja
sanoo oikein teet.
______________________________________
Näin valehtelit taas
ArmiK Käyttäjän viestit 13.11.2008 17:47
mitä viestissäsi toit.
Itse jos olisit Jumalan Hengessä et puskista huutaisi ja voisit kertoa myös miten Jumala on sinua johdattanut Poikansa Jeesuksen tykö.
____________________________
Puskissa lymyäminen valheineen päivineen EI KOSKAAN TUO VALON PÄIVÄÄ ELÄMÄÄN vaan kuoleman pimeys vain varjostaa ja tekee pimeyden töitään.
Miksi petit minut?
Näin todella sinullakin on se valo joka sinussa on on todella suurta pimeyttä, sillä et näe
vaikka näet, että ihmeellinen on puska jonka takana ei ole piilossa.
Ps. haluatko sittenkin, että "korotan" itseäni kirjoittamalla ArmiK?
Vastaa nyt VAI NÄITKÖ KYSYMYKSENI????REHELLISESTI.
Omia vääriä tuomioitasi nyt joudut kantamaan, ja niistä olemaan vastuussa. Saatanan tahdon toteuttajiksi tuomitsit täällä kaikki puska kirjoittajat. Nyt olet itse omien sanojesi mukaan tuominnut itsesi saatanan tahdon toteuttajaksi lymyilemällä täällä ilman nimimerkkiä huudellen puskista. Ainut joka on sokea näkemään tämän olet sinä itse.
Mikä sinussa on pimeyttä on se, ettet kykene myöntämään ja tunnustamaan millainen pimeys sinussa onkaan ollut. Nyt epätoivoisesti yrität rimpuilla totuutta vastaan ja sotkeudut tuomioihisi yhä syvemmälle.
yksi vaan?
Jos et ollut niin vastaapa rehellisesti tahdotko että "korotan" itseäni kirjoittamalla ArmiK:lla?
Tuo "yksi vaan" on jo sellaisessa pimeydessä, että ei näe vaikka näkee, että ihmeellinen on
"puska" kun sen takaa näkyy. Mutta tämäpä se saakin saatanan vieläkin suurempaan raivoon,
kun ei voi vuorella oleva kaupunki olla kätkössä ja se niin soisi, ettei sitä näkyisi ettei sen
valo loistaisi.
SEhän on päivän selvä asia JUMALAN PYHÄ HENKI EI TOIMI
tuolla tavalla pimeästi kehoittaen vaihtaa alvariinsa nimmaria ja puskista huutaa.
T. Armi.K. menneisyydestä
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/5886100/30900592
Ps. Turhaan korottaisit itsesi takaisin ArmiK:ksi, kun jo olet alentanut AmiK:n omien sanojesi mukaan puskaan piiloutuneeksi saatanan tahdon toteuttajaksi.
mutta selväksi tuli mikä henki sinua johdattaa.
"vastaapa rehellisesti tahdotko että "korotan" itseäni kirjoittamalla ArmiK:lla? "
Vastaan sinulle omilla sanoillasi:
Puskissa
ArmiK Käyttäjän viestit 3.10.2008 08:31
pysytään ja vaiti Totuudesta.
Tunnustakaa jo valheenne. Tunnustakaa jo ketä olette
täällä esillä pitäneet.
Sillä vaikeneminen vie teidät yhä syvemmälle
saastaisiin pohjamutiin.
VAIN TULEMALLA ESILLE VALOON, VALKEUTEEN VOI IHMISEN TIE KIRKASTUA puskissa lymyäminen valheineen päivineen EI KOSKAAN TUO VALON PÄIVÄÄ ELÄMÄÄN vaan kuoleman pimeys vain varjostaa ja tekee pimeyden töitään.
_____________________________________________________
Aiemmin puskissa oltiin pimeydessä ja omalla nimellä valossa, nyt puskissa ollaan valkeudessa ja omilla nimillä "korotetaan" itseä.
Tälläistä tekopyhyyttä sinun TOTUUTESI on täynnä. Haluatko että otan vielä yhden mielettömyyden esiin Piiloon menneen ArmiK koon totuuksista, ja miten ne ovat nykyisen puska armin oppeja vastaan?
tuon ivaajan viestin perään laittaa hän jääköön omiin ivoihinsa.
Se mitä ihmiset katkeruudessa ja kateudessa tekevät se on todella pimeää touhua.
Yhä selvemmin olen tullut ymmärtämään MITÄ onkaan noissa eri uskon ryhmissä se touhu.
Sillä itse saan nyt täällä syyttä kärsiä. Mutta miten paljon kauheampaa on niiden kärsimys jotka
eivät ole Jeesuksen turvissa, jotka eivät ole Hänen vapauttamikseen päässeet Jumalan valtakunnan
kansalaisuuteen. EI yhtään ihme ETTEIVÄT kestä.
Sillä kyllä saatanan toimi omiensa kautta on jotain sanoin kuvaamattoman pahaa.
Saatanan toimi on syyttäjä ja mistä syyttää SYYTTÄ.
Saatanan toimi on ivata ja mistä SYYTTÄ.
Saatanan toimi on sanoa tunnusta virheesi miten pahuudessa olet jotakin tehnyt jne...
JA kuinka moni onkaan kokenut saatanan syytökset ihmisten /tekopyhitettyjen taholta
todella rassaavana, ITSE TIETÄEN mitään syytä ei ole, mitään pahaa ei ole tehnyt jne.
JA EIKUN tivataan tunnusta jne.
Sinä joka olet kokenut IHMISTEN taholta jotain tuollaista, niin TIEDÄ se on saatanasta tulevaa
PYYDÄ, että Jumala antaa sinulle voimaa, että Jumala sinua johdattaa jne.
Tuollaiset pahan palavat nuolet EIVÄT voi vahingoittaa, kun Jumala saa olla auttajana Jumala
saa tulla auttajaksi.
"Sillä itse saan nyt täällä syyttä kärsiä."
Omat syytöksesi ovat tulleet oman pääsi päälle.
"" Saatanan tahto
ArmiK Käyttäjän viestit 13.8.2008 15:43
on että puskista huudetaan joten saatanan tahtoa
en tule täyttämään. "
"Saatanan toimi on syyttäjä ja mistä syyttää SYYTTÄ. "
Sellaisena sinä toimit vuosikaudet itse syyttäen toisia toteuttamassa saatanan tahtoa, kun puskista kirjoittelevat. Nyt teet itse samaa, mistä toisia syytit.
"Saatanan toimi on ivata ja mistä SYYTTÄ. "
Näin sinä ivasit täällä ihmisiä: "Kyllä se on aivan toinen henki joka laittaa ihmisen lymyämään. Mutta sitäkään sinä et usko koska juuri herrasi kauttasi tekee niin ja
sanoo oikein teet. "
"Saatanan toimi on sanoa tunnusta virheesi miten pahuudessa olet jotakin tehnyt jne... "
Valhetta sanot. Jumala vaatii meitä tunnustamaan virheemme ja syntimme, jos olemme jossakin väärin toimineet.
Jaak. 5:16
Tunnustakaa siis toisillenne syntinne ja rukoilkaa toistenne puolesta, että te parantuisitte; vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras.
Ap. t. 8:22
Tee siis parannus ja käänny tästä pahuudestasi ja rukoile Herraa-jos ehkä vielä sinun sydämesi ajatus sinulle anteeksi annetaan.
Ap. t. 3:19
Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois.
jakeita
"Fil. 2:3
ettekä tee mitään itsekkyydestä tai turhan kunnian pyynnöstä, vaan että nöyryydessä pidätte toista parempana kuin itseänne "
Gal. 5:13
Te olette näet kutsutut vapauteen, veljet; älkää vain salliko vapauden olla yllykkeeksi lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa.
1. Piet. 4:10
Palvelkaa toisianne, kukin sillä armolahjalla, minkä on saanut, Jumalan moninaisen armon hyvinä huoneenhaltijoina.
Mark. 9:35
Ja hän istuutui, kutsui ne kaksitoista ja sanoi heille: "Jos joku tahtoo olla ensimmäinen, on hänen oltava kaikista viimeinen ja kaikkien palvelija"
Gal. 6:1
Veljet, jos joku tavataan jostakin rikkomuksesta, niin ojentakaa te, hengelliset, häntä sävyisyyden hengessä; ja ole varuillasi, ettet sinäkin joutuisi kiusaukseen
Jotka valheen hengessä otettuna johdattavat yhä syvempään eksymykseen.
>>>Jotka valheen hengessä otettuna johdattavat yhä syvempään eksymykseen.
kun piru luetuttaa.
todellakaan soisi YHDENKÄÄN pelastuvan, siksipä se on käynyt nyt kovaan taistoon omiensa kautta.
mutta KUN Jeesuksessa saan olla, niin EI mitään hätää nuo kaikki valheet mitä nyt Jumalan omasta
tuodaan kerran heidän eteensä tulee ja joutuvat niistä vastaamaan.
Valtava on viha todella valtava.
Te jotka näette Jumalan avaamin silmin, niin pyytäkää, että Jumala saa silmänne myös auki pitää,
sillä silloin kun Jumala on kerran avannut ja ihmisen lankeemuksen jälkeen ne jälleen umpeen laittanut
niin silloin tuollaisten ihmisten jälkimmäiset ovat TODELLA PALJON PAHEMMAT KUIN ENSIMMÄISET.
Ja tuo on kyllä AIVAN selvästi ollut täälläkin nähtävänä. Todella valtava viha ja raivo niitä kohtaan
jotka EIVÄT OLE langenneet pois Jumalan äänen kuulumattomiin.
"Todella valtava viha ja raivo niitä kohtaan
jotka EIVÄT OLE langenneet pois Jumalan äänen kuulumattomiin. "
Kui voi joku ihminen elää noin valtavassa itsepetoksessa? :(
Tänne on tuotu paljon sinun omia kirjoituksiasi, jotka todistavat sinua itseäsi vastaan, etkä siltikään kykene näkemään ?? Ihmeellistä on tekopyhyytesi. Ei se ole vihaa että sinulle näytetään totuus itsestäsi omien sanojesi kautta, jotka puhuvat sinua itseäsi vastaan. Omat sanasi sinut ovat nyt tuominneet. Sitä sinä et voi mitenkään kumota. Vaikka kuinka yrittäisit kirjoituksillasi syyn heittää jälleen kerran muiden syyksi.
Herää jo sinä joka näet petollisia unia.
nähdä miten Jeesuksen sanoma, Jumalan totuus käy toteen juuri niin kuin on AINA ennenkin
käynyt.
Kun Jeesukselle sanottiin, "miksi ylennät itsesi Jumalaksi" niin tämän päivän Jeesuksen omille
sanotaan samoin," miksi ylennät itsesi"
AIVAN selvää on keitä ne ovat jotka puhuvat "ylentämisestä" sellaisen kohdalla jonka Jumala on
saanut alentaa. Mutta tässäpä se on, ne jotka saadaan alentaa HEIDÄT JUMALA MYÖS YLENTÄÄ.
Joten onhan se niin, EI VOI OLLA YLEMPÄÄ kuin olla Jeesuksessa tai Jeesus minussa.
Mutta tämäpä se on saatanalle liikaa, kun se omilleen on saanut uskoteltua kurjia ja syntisiä ja
vajavaisia te täällä olette MUTTA SITTEN KERRAN KAIKKI ON TOISIN.
JA VOI jos ihminen EI tuosta saatanan harhasta pois pääse tässä elämässä niin todellakin kerran on kaikki
toisin mutta aivan toisin kuin mitä oltiin uskottu.
todella nähdään kun on hylätty Jeesus Hänen omassaan. Eikä silloin enää muuta voi kuin syytää
katkeraa vihan kalkkia valheiden kera.
rassaamatta lihallisessa uskossa pitkään tai vähemmänkin aikaan olleita, että
on niitä harvoja jotka Jumala on saanut alentaa ja myös ylentää.
Siksipä he tekevät kaikkensa, että saisivat tällaisen Jumalan ylentämän kiinni jostakin
JA nyt luulevat saaneensa, mutta väärässä ovat niin kuin koko raamatun sanan sanomastakin.
Kun tämän aloituksen laitoin, niin enpä osannut kyllä ajatella, että miten käydään kimppuun,
mutta tietysti se on niin tämä aloitus paljasti taas ihmisopin harhan, että jokainen joka vaan
sanoo, "Jeesus on minun Herrani ja Vapahtajani" niin näin myös olisi ja siitä vielä tunnistaisi
kaikki muutkin jotka niin sanovat.
Tätä ei saatanan pettämät itse pysty hyväksymään, eivät pysty pysähtymään, HETKINEN HEI miten
tuo nyt onkaan, ei vaan he lähtevät tuomaan kaikkea sitä mikä suinkin vain näyttäytyy heidän silmissään
erheeltä, virheeltä Jumalan oman sanomassa ja hehkuttavat voiton riemuisesti nyt jäit kiinni.
Mitään erhettä virhettä ei ole tapahtunut. Sanon tämän taas kertaalleen niille joille Jumala saa puhua
ja jotka kenties eivät ole vielä nähneet miksi kirjoitan nyt niin kuin kirjoitan.
ASIA on niin Jumalan Hengen omat kirjoittavat omalla nimellään totta kai eikä puskista tunnistamatta.
Jos tämä palsta olisikin Jumalan Hengen johdatettavana, siis ihmiset joita Jumalan Henki saa kuljettaa
täällä kirjoittaisivat, niin tuo olisi aivan selviö kukin kirjoittaisi yhdellä samalla nimellään ei eri puskien
takaa. Tämä oli sanoma silloin ja aivan selvä. Mutta miksi tämä palsta todellisuudessa osoittautui
täällä onkin vain ties minkä puljun tekopyhiä jotkut hyvinkin saastaisten henkien omia ja näin kun
nimenikin jo sai voimaan pahoin, niin Jumalan viisaus on, että en enää nimelläni ärsytä, vaan tuon
vain Hänen sanomaansa niin kuin se Jeesuksessa on.
Sehän on selvää tätä asiaa ei Jumalan Hengestä osattomat voi ymmärtää niin kuin ei muutakaan
mikä Jumalasta todella on.
Tämä asia on Jumalan Hengessä aivan selvä. Ne jotka jauhaa siis tämän puitteissa omia valheitaan,
niin omiin valheisiinsa hukkuvat.
Ja vielä mikä se sellainen "puska" on joka ei pidä piilossa tuntemattomana?
Joten huvittavaa kerrassaan huvittavaa pikkulasten touhua, mutta vain hyvin vakavaa sellaista.
Jes. 14:12
Kuinka olet taivaalta pudonnut, sinä kointähti, aamuruskon poika! Kuinka olet maahan syösty, sinä kansojen kukistaja!
2. Piet. 1:19
Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne.
Ilm. 22:16
Minä, Jeesus, lähetin enkelini todistamaan näitä teille seurakunnissa. Minä olen Daavidin juurivesa ja hänen suvustansa, se kirkas kointähti."
Kointähti, sama kuin Lusifer. Eli Saatana.
miten lihallisessa uskossa ollaan päästy sellaiseen pyhyyteen, että oksat pois.
Kun joku harva on saanut armon Jumalalta ja Hänen pyhyyteensä päässyt sille annetaan kehotuksia
tehdä parannus??? Voi hyvät ihmiset kun näkisitte nyt olette todella täydellisessä pimeydessä.
Tämänkin aloituksen perään olisi pitänyt tulla liuta viestejä muiltakin joilla Jeesus on saanut
tulla Herraksi ja Vapahtajaksi, mutta mitä on tullut ja mitä tulee sen niskaan joka JUMALAN
ARMOSTA saa Hänen omansa olla.
Saatte olla varmoja, että niin "pahalta" näyttää, että Armi EI ENÄÄ TULE samaan riettauden virtaan jossa
te tahdotte olla.
Ja te jotka ette ole itseänne vielä paaduttaneet täysin, niin hyvin teette kun lähdette tosissanne
Jumalan Pojan viitoittamalle ELÄMÄN tielle sitä ETTE tule katumaan TÄSSÄ AJASSA ettekä Iankaikkisuudessa.
Pojan antama vapautus synnin ja saatanan vallasta on sellainen asia, että se voittaa KAIKEN
Että vaikka ympärilläsi ei "sadottain"ihmisiä olisi, et ole niin suosittu ihmisten kesken, niin rauha
Jumalassa sitä mikään ei voi voittaa.
Tämä, että olen saanut rauhan Jumalan kanssa, niin tätä vastaan saatana joukkoineen taistelee.
Eivätkä nämä sokeat näe mitä tekopyhyydessä tekevät.
MUTTA JOKAINEN JOKA TAHTOO JUMALAN TOTUUTEEN PÄÄSTÄ Jumala siihen auttaa KAIKKI tahtonsa
tiellä käyvät. Oman uskon tiellä johdattajana on aivan muu herra se pitää sokeudessa ja johdattaa
kaikkeen valheeseen.
päästyäänkin tivaa, miksi olen puskissa?
Eikä huomaa etten puskissa ole vaan ihan tunnettavissa.
Mitä tulee nimellä kirjoittelun korottamiseen, senkin hän vääntää taas niin kuin itse olisin niin
ajatellut, EI vaan silloin kun kirjoitin omalla nimellä vähä väliä sanottiin että korotan itseäni
kun nimellä kirjoitan. Joten sellaista hullua touhua se on silloin kun Jumalan Henki ei saa
ihmisiä kuljettaa.
Silloin moitittiin kun kirjoitin nimellä ja nyt kun en nimeä käytä se onkin paha.
Kaikessa tuossa mitä tekevät omaksi turmiokseen tekevät. Nimiasia ja nimetön on käyty läpi, mutta
eihän sitä sokeudessa nähdä siksipä sitä jäädään vähä väliä jauhaamaan.
Näin paadutatte vain itseänne, ette minulle mitään voi tehdä, Jeesuksessa asiani ovat kunnossa
ja tiedän Hänessä mitä teen ja tämähän se on mikä on pahalle paha juttu.
Mutta te jotka täällä tosiaan olette puskissa tunnistamattomina, niin Jumalan asialla ette ole ensinkään.
Eihän näitä sinun juttujasi meinaa löytää kun kirjoittelet milloin minnekkin, etkä vastaa suoraan.
"silloin kun kirjoitin omalla nimellä vähä väliä sanottiin että korotan itseäni
kun nimellä kirjoitan"
Mietihän vähän miten päin se oikein silloin meni. Asiat olivat nimittäin niin päin, että sinä ja muutama muu moititte(lainaan sinua) alvariinsa, niitä jotka puskista "huutelivat". Ja eräs täällä(tiedät kyllä kuka) vieläkin jatkaa sitä samaa perinnettä mitä sinä ja pari muuta myös silloin harrastitte.
"Silloin moitittiin kun kirjoitin nimellä ja nyt kun en nimeä käytä se onkin paha. "
Tahallasiko haluat vääristää asioita. Ei sinua moitita nimimerkittömyydestäsi. Eikä sinua moitittu silloin nimimerkin käytöstä kun sillä kirjoittelit. Vaan moitteet kohdistuvat mielettömiin oppeihisi. Tekopyhyyteesi. Siihen miten sinun käsityksesi muutaman vuoden sisällä ovat kääntyneet täysin päinvastaisiksi, etkä voi sitä itsellesi edes myöntää. Älä pidä lukijoita täällä tyhmänä. Saatanan ja Jumalan tahto on sinulla tässä nimimerkki asiassa heittänyt ison voltin ja jos sinua on nyt siitä huomautettu, niin älä meitä syytä. Mene itseesi. Se vaatii nöyryyttä, mutta ymmärrän kyllä miksi se on sinulle niin vaikeaa. Ihminen joka on tottunut esiintymään vuosi kausia synnittömänä, ihmisenä joka ei erehdy, ei tee virheitä, ei opeta ihmisoppeja, vaan ainoastaan kaikessa Jumalan sanomaa tuo, niin onhan se vaikeaa myöntää, että virheitä sattuu ja tapahtuu. Mieli muuttuu ja ymmärrys lisääntyy. Eikö sen pitäisi olla vain suurenmoinen asia että sinäkin kasvat Jumalan armon alla? Sinunkin ajatus maailmasi uusiutuu ja kehittyy. Miksi siis olla häpeissään siitä, että joku sen sinussakin huomaa.
Ei sinun tarvitsisi olla jos katsoisit asioita nöyrästi ja myötätuntoisesti. Mutta jos viimeiseen asti pitää yllä kulissia, että minähän en ole sanonut mitään väärää, enkä ole opettanut muuta kuin Jumalan sanomaa, ja kiemurtelee tukalista tilanteista pois mitä uskomattomimmilla tekosyillä ja selityksillä jossa väitetään mustaa valkoiseksi ja valkoista mustaksi, niin voihan sen tietenkin niinkin yrittää tehdä, mutta muista, että itseään siinä vain pettää. Ehkä sinä jonkun ihmisen pään saat pyörälle moninaisine selityksinesi, niin ettei kohta kukaan tiedä että mistä me oltiinkaan puhumassa. Mutta minä tiedän. Puskasta kirjoittelu ei ole saatanan tahto enää sinun mielestäsi. Vielä jokin aika sitten se oli. Jumalan tahto silloin oli sinulle, että täällä kirjoitellaan omalla nimellä. Se oli yhtä kuin valossa olemista. Teuvo pitää yhä tuosta opista kiinni ja vaatii kirjoittajia tulemaan omalla nimellään esiin. Sinä olet siitä luopunut. Sehän on ihan hyvä asia kaiken kaikkiaan? Eikö vain?
Uudet lukijat jotka tänne tulevat eivät tiedä kuka sinä olet tai mitä täällä on tapahtunut muutamien vuosien aikana. Ja sitä miten monet asiat sinullakin ovat muuttuneet. Mutta monet muistavat kuitenkin.
ole näin:
"Silloin moitittiin kun kirjoitin nimellä ja nyt kun en nimeä käytä se onkin paha."
Vaan se, että olet sanonut puskista kirjoittamisen olevan saatanasta, ja nyt yhtäkkiä se ei sitä olekaan. Ei tietenkään, kun kysymyksessä on Armi, jolla on aina erivapaudet.
tahdo näkeväksi tullakaan, niin silloin et muuta voi kuin tuottaa valheellista sanomaa.
Mitä se sinua hyödyttää vatvoa minussa? Sanon aivan järjetöntä touhua.
Jumalan Henki ei tuollaista teetä vaan se syyttäjä henki. Joskus täällä on tuostakin hengestä puhunut,
mutta EIPÄ olla nähty missä se syyttäjä henki todella kalvaa.
Tule ihmiseksi ja mieti kohdallasi miten sinun asiasi oikeasti ovat, sillä ne eivät ole hyvin.
Ihmisen jolla asiat Jumalaa kohtaan ovat kohdallaan ei toimi laillasi.
Ja näin tällaista se on eri uskon ryhmienkin kohdalla MITEN siellä vaivataan ihmisiä, TUNNUSTA,
TUNNUSTA jne. vaikka ihminen itse tietää mitään tunnustettavaa ei ole. JA silloin kun ihminen
jota painostetaan ei olekaan Jumalan yhteyteen vielä päässyt, niin ei ihme ettei kestä.
Minulla on tuon puolesta aivan eri asia Jeesuksessa on sellainen tuki ja turva ettei pahimmatkaan
pahan piikit voi haavoittaa.
Mutta tunnoton en ole, niin kuin täällä jotkut tuntuu olevan aivan puutuneet.
Murheellista ja kauhistuttavaa on nähdä mihin ihmiset ovat ihmisoppeineen joutuneet kenen
lauluja laulavat.
pyhäksi sanot, niin todella kaukana olet Jumalasta. Kun Jeesuksen Kristuksen sanomaa jota
Hänessä tuon sanot mielettömäksi opiksi, sanomaksi, niin todella kaukana olet itse Jumalasta.
Tällainen on totuus, mutta sitä et tahdo tulla näkemään, niin valheisiisi jäät.
Vielä mitä "puskasta" kirjoitteluun" tulee, niin tätäkään asiaa et näe Jumalan tahdon, mielen mukaan
etpä tietenkään. Ja näin kun näet sen vain ihmisen mielen mukaan, niin totta kai et voi sitä ymmärtää,
VAIKKA näin selvästi sen sinulle TAAS sanon, EIKÖ puska ole sellainen jonka takaa ei näy ei voi
siis tunnistaa?????
Näin kun minä näyn EN ole puskassa vaan en nyt "korota" "pahenna" nimeni ylläpitämisellä
Jumala tietää miksi.
Ja ei totuus tuosta nimen käytöstä ole muuttunut, SE ON AIVAN SAMA, jos täällä olisikin suurin
osa keskustelijoista Jumalan Hengen johdatettavana SE OLISI AIVAN SELVIÖ.
MUTTA mitä täällä onkaan???Tämä osoittautui todelliseksi pahuuden pesäksi todella saastaisten
henkienkin temmellyskentäksi.
Mitä tulee sanomaasi "monet asiat sinullakin ovat muuttuneet." kun näin sanot niin olet velvollinen
tuomaan nuo monet asiat esille.Muutoin annoit väärän lausunnon minusta.
sinua tuomaan nuo asiat esiin mitkä ovat muuttuneet ja sanoin, että annoit väärän lausunnon jos et niin
tee, niin asia on kyllä niin ettei se tuolla korjaannu, sillä olet kaikessa koko ajan antanut vääriä
lausuntoja minusta.
Tämä on totuus.
>>>Jumalan Henki ei tuollaista teetä vaan se syyttäjä henki. Joskus täällä on tuostakin hengestä puhunut,
mutta EIPÄ olla nähty missä se syyttäjä henki todella kalvaa.
Kirjoitin: "Uudet lukijat jotka tänne tulevat eivät tiedä kuka sinä olet tai mitä täällä on tapahtunut muutamien vuosien aikana. Ja sitä miten monet asiat sinullakin ovat muuttuneet. Mutta monet muistavat kuitenkin. "
Mitä tämä tarkoittaa? Itse kyllä tiedät mitä täällä on tapahtunut. Monet eivät sitä tiedä. Uudet varsinkaan. Ehkäpä sen vuoksi luovuit nimimerkistäsi ArmiK? Sinä sen parhaiten tiedät mikä oli motiivisi nimimerkistäsi luopumiseen. Sinuna itse en ainakaan kaiken sen tapahtuneen jälkeen paljoa ilkeäisi omalla nimimerkilläni kirjoitella. Ehkäpä siksi luovuit ArmiK nimmarista, uusien lukioiden vuoksi? Sano sinä olenko oikeassa vai väärässä.
Mitkä asiat ovat täällä sinun aikanasi siis muuttuneet?
Otan yhden ja ehkä tärkeimmän esimerkin. Yhteytesi Teuvoon ja muutamiin muihin ja siihen Hengen yhteyteen joka teillä oli ja jota markkinoitte ja jonka turvin yrititte monille täällä todistaa olevanne Jumalan omia ja kaikki ketkä olivat teitä vastaan olivat saatanasta. Teillä oli kaunis ja ihana yhteyt omien sanojenne mukaan. Moni siihen paulaan lankesi ja moni meni siellä teidän "yhteydessänne" rikki todella pahasti.
Yhteytenne oli jotakin jolla ylpeilitte ja syöksyitte toinen toisianne auttamaan ja tukemaan tällä palstalla monissa väittelyissä ja taistoissa. Mahtoi se olla teille hyvää aikaa? Saman Hengen omat!! Siitä te jaksoitte muistuttaa vuoron perää kaikille niille jotka eivät olleet teidän puolellanne.
Pikku poimintoja ajoista jotka ovat muuttuneet koska olen velvollinen tuomaan näitä esille kuten itse pyysit etten antaisi sinusta väärää todistusta. Itse kyllä tiedät kaikkien niiden ihmisten nimet jotka olitte Saman Hengen omia.
-------------------
Sillä voin sanoa Teuvo on Jumalan mies SE ON TOTTA.
10.4.2007 - kirjoittanut: ArmiK
TEUVO EI OLE JUMALA ETTÄ SITÄ EI TARVIOTSE KENENKÄÄN VÄÄNTÄÄ. VAAN HÄN ON JUMALASTA JA TUO JUMALAN TOTUUTTA, JOKA ON TPODELLA ERI KUIN
YKSIKÄÄN IHMISOPPI.
4.12.2007 - kirjoittanut: ArmiK
Mitä tulee Teuvon "tykkäämiseen" niin totta on että kaikki jotka Pyhän Hengen johdatettavana ovat todella iloitsevat toinen toisestaan.
Miksi sinä et tahdo tulla ja saada kokea myös, mitä on kun Jumalan Henki yhdistää, mikä on se ilo, mikä on se vapaus
22.10.2006 - kirjoittanut: ArmiK
Kaikki joille Jumalan Pyhä Henki saa puhua he tietävät Teuvon sanoman olevan JUMALASTA. Että näin on.
28.8.2007 - kirjoittanut: ArmiK
ETTÄ JUMALAN POIKA JEESUS KRISTUS ON TEUVON NIINKUIN MINUNKIN HERRANI JA VAPAHTAJANI. OLemme JUMALAN ARMOSTA SAANEET KÄYDÄ SISÄLLE
AHTAASTA PORTISTA JA NÄIN KOHDANNEET HERRAN JEESUKSEN HÄNELTÄ OLEMME SAANEET KUULLA: SINUN SYNTISI OVAT ANTEEKSI ANNETUT; MENE ÄLÄKÄ ENÄÄ
SYNTIÄ TEE.
29.12.2006 - kirjoittanut: ArmiK
lue edellinen viestini :) Vastasin sinne.
"sillä olet kaikessa koko ajan antanut vääriä
lausuntoja minusta.
Tämä on totuus. "
Sinun totuutesi on moneen kertaan muuttunut, joten voit pitää totuutesi ihan omanasi. Minuun se ei liity millään tavalla.
kun kerta vaatimalla vaadit:
---------------------------------------
Tämä tekstisi
ArmiK Käyttäjän viestit 4.6.2008 08:29
oli valkeuden enkeliksi pukeutuneen saatanan enkelin lipevää tekstiä.
Sillä aivan samaa sanomaa Asiile tuo kuin kaikki
muutkin Jumalan Hengen omat tai JUmalan Hengen
kuljetettavana olevat.
Toit vain Asiilelle sanoman juuri pirulta sillä se tietää mikä Asiilella on nyt "heikko" kohta.
Sen uskon
ArmiK Käyttäjän viestit 31.3.2007 11:51
rauhattomaksi sanomani vievät ne jotka eivät ole
Jumalan Hengen omia.
Näin se on.
Miksi sinäkin tahdot siis saatanaa palvella?
Jos kerran tahtoisit Jumalan palvelija olla niin
miksi et nöyrry Hänen edessään pyytämään, että
Hän johdattaisi oikealle tielle.
Todella olen saman Hengen, Jumalan Pyhän Hengen oma
niinkuin Teuvokin.
Mutta ihminen joka on tämän maailman herran hengen
oma niin hänelle se on tottakai väärä henki
sehän on selvä asia.
--------------------------------------------------------------
Miten siis on? Valhetelinko kun sanoin että asioita on muuttunut? Vai puhuinko totta?
Vuonna 2007 sanoit näin: "Todella olen saman Hengen, Jumalan Pyhän Hengen oma niinkuin Teuvokin."
Myöhemmin kuitenkin väitit vuonna 2008, ettet voinut koskaan yhtyä siihen henkeen joka oli Teuvossa. Teeskentelitkö siis täällä kaikille muille tuon kuluneen ajan Yhteydestäsi Teuvon kanssa vaikka sydämessäsi paloikin epäilys? Siltä se vaikuttaa kun muistelee niitä aikoja.
Sinua säästääkseni en viitsi lainata sitä tähän. Sinä on jo varmasti ihan tarpeeksi lainailtu.
Raamatun totuus kuitenkin on, että Jumalan omat ovat Yhden ja Saman Hengen omia Yhtä Kristuksessa, Yksi Ruumis. Sinun Yhteytesi niinä aikoina Teuvon kanssa oli teeskentelyn pohjalla kun todistusainoistoa käy läpi nyt jälkikäteen.
tuotu. En nyt ehdi sanoa totuutta asioista VAIKKA ne jo olen monta kerta aiemmin jo tuonut, mutta
kun et pysty uskomaan, niin se sinun ongelmasi.
Palaan asiaan, kun on parempi aika.
ja valheessa otat joitakin yksittäisiä asioita ET siis KOKO totuutta.
Näin kun tuot omaksi ja muiden turmioksi niitä tuot. Jota et tietystikään itse näe etkä näin
ymmärrä.
Tunnetko enää edes itseäsi? Sitä mihin suuntaan olet muuttunut? Mikä ja kuka sinut muutti?
Kuuntele itseäsi.
____________________
Vapahtajamme Jeesuksen omat, oletteko itse itsenne herroja, vai saako Jeesus olla teidän Herranne. Niin etten enää eläisi minä vaan Jeesus minussa, että maailman ihmisetkin tulisivat näkemään miten Herra on hyvä. Aika on todella paha valvokaamme ja rukoilkaamme joka hetki, että Taivaan Isän hyvä tahto saisi tapahtua kaikessa.
Jumala ottaa luokseen jokaisen, joka syntejään katuen rientää Hänen armoistuimen luokse. Mutta ikävä kyllä kaikki eivät pääse Taivaaseen, niinkuin kansankirkkomme eksyttävästi julistaa. Ainoastaan ne, jotka ovat ottaneet Jeesuksen vastaan omaksi Vapahtajakseen, ja Herrakseen. Tänä aikana eksytys on todella valtava, jos sinä kuuntelet ihmisten versioita oikeasta uskosta, niin ne on tutkittava Jumalan Sanan Raamatun kautta, koska, vain, ainoastaan Raamatusta voi löytää oikean uskon. Ts. Raamatun Sanan kautta voi ainoastaan syntyä oikea pelastava usko, koska Raamatun kautta Jumala puhuu. Olet vielä nuori ( itselläni on melkein saman ikäinen lapsi) älä tuhlaa elämääsi erossa Jumalasta, älä katkeroidu, älä paaduta sydäntäsi. Taivaan Isä "puhuu" meille monella eri tapaa. Hän voi "puhua" hyvällä, Hän voi "puhua" "Pahalla", siis vastoinkäymisten, erilaisten murheiden, huolien kautta. Hän näin yrittää vetää ihmistä Hänen luokseen. Valitettavasti ihmiset näiden vastoinkäymisten kohdatessa alkavat syytellä Jumalaa, ja samalla paaduttavat sydäntään, näinollen asiat vain pahenevat. Mutta jos he nöyrtyisivät Jumalan Väkevän Käden alle ja jättäisivät elämänsä Hänelle, niin Hän sen tekee, antaa voiman tulla Jumalan lapseksi ja Taivaan perilliseksi.
Armoa ei ansaita töin, eikä toimin, ilmaiseksi anova sen saa. Siis jokainen voi tulla tuntemaan totuuden,jos tahtoo jättää syntielämänsä, ja rientää Jeesuksen helmaan. Ikäänsä ei saa katsoa, koska kukaan meistä ei tiedä milloin lähtöhetkemme joutuu. Siksi Sanassa sanotaan tänä päivänä jos kuulette Jeesuksen äänen älkää paaduttako sydämiänne, vaan ottakaa Hänet vastaan omaksi Vapahtajaksi ja Herraksi. Ikävä asia, etten voi sinua, enkä ketään muutakaan kehoittaa menemään papin luo. Koska kirkkomme on mukautunut tämän maailman ajan mukaan, ei sieltä voi saada todellista apua. Mutta Taivaan Isä kyllä tuntee sinut, Hän tahtoo johdattaa kaikkeen totuuteen sinutkin jos sinä vain tahdot.
siksihän Jumalan Sanaa, Raamattua julistetaan, että jokainen ihminen saisi tulla tuntemaan totuuden. Mutta, niin ikävää kuin se onkin, ei kukaan joka on tämän totuuden tuntoon päässyt voi sitä siirtää sellaiselle, joka on uskosta osaton. Jokaisen ihmisen on itse se valinta tehtävä. Jumalan puolella ei ole estettä, se este on meissä itsessämme. Kaikille jotka ottavat Jeesuksen vastaan omaksi Vapahtajakseen, Hän antaa voiman tulla Jumalan lapseksi.
USKO syntyy Raamatun Sanan kautta, jonka Jumala haluaa antaa jokaiselle,joka Hänen puoleensa kääntyy. Edelleen kehoittaisin lukemaan Raamattua, vain sieltä löytyy totuus. Jumala on rakkaus, mutta jos haluat elää synnelssäsi, et ole otollinen Taivaan Isälle.
eipä tässä uskon asiassa ihmisen äly, älykkyys auta.Miksi et halua lukea Raamattua. Vain Raamatun Sanan kautta voi oikea usko syntyä.
lueppa Raamattua sieltä löytyy vastaus. Näistä asioista ei kannata ruveta kiistelemään.Edelleen jokainen joka tahtoo pääsee tuntemaan totuuden.
Kaikille jotka ottavat vastaan Jeesuksen omana Vapahtajanaan, tulevat tuntemaan totuuden. Sen totuuden sinäkin voit tulla tuntemaan,jos sinä todella tahdot.
Mikä tärkeintä meidän tulee antaa itsemme kokonaan Jumalalle, niin etten enää elä minä, vaan Kristus minussa. Ihmisluonto ei pysty tekemään mitään hyvää. Me olemme riidanhaluisia kerskailijoita, kaikkeen pahaan mieltyneet. Mutta jos Jumala saa asua uskon kautta sydämissämme, Hän saa vaikuttaa meissä tahtomisen ja tekemisen. Jos sinä et ole antanut elämääsi Jeesukselle sinua ärsyttää Jumalan Sanasta puhuminen, sinä haluat " voimasanoin" asettua vastustamaan niitä jotka ovat elämänsä antaneet Vapahtajalle. Mutta jos sinä todella haluat tulla tuntemaan totuuden Jumalasta, niin sinäkin pääset sen totuuden tuntoon.Sillä Jeesus sanoo: jokainen anova saa , etsivä löytää, kolkuttelevalle avataan. Ja jokainen joka ottaa minut (Jeesuksen) vastaan Hän antaa voiman tulla Jumalan lapseksi.
----------------------------------------------------------------------------
Yllä lainauksia muukalainen 4 kirjoituksista joihin voin ilolla yhtyä ja sanoa AAMEN. Kuka oli muukalainen 4?
Ihminen jonka teksteissä oli vielä sävyisyyttä ja lempeyttä, mutta välillä tarvittaessa myös suoruutta, lujuutta ja kovuuttakin. Kuitenkin valtava ero nykyiseen henkilöön, joka välillä kirjoitti ArmiK nimimerkilläkin.
Jumala Poikansa kautta sinua Armi auttakoon, että tulisit takaisin siihen TERVEESEEN OPPIIN, jossa kerran kuljit, ennen Teuvoa.
vastaamaan tuohon edelliseen, enkä myöskään tähän. Huomenna jos Jumala suo palaan
asiaan.
Sen sanon, Jumala ei ole mitään väärää tehnyt, vaan ihmeellinen on Hänen tiensä, se ei ole
ihmisen mielen tie ja siksipä sitä ei ihmisen mielellä voi millään ymmärtää.
mutta vain Jumalan Hengen johdatuksessa oleville.
Näin kun on niin sehän on selvää ei tätäkään kirjoitustani pystytä näkemään eikä näin uskomaan, vaan
sanotaan "selittelyä" seli, seliä jne.
Mitä edelleen tulee nimeni käyttöön, niin toden totta ei minulla ole mitään sellaista miksi en voisi sillä kirjoittaa, niin kuin sinä valheellisesti sanot.
Et ole pystynyt näkemään mitä olen tuosta sanonut, kun äimän käkenä vänkäät siitä taas jotakin ihmeellistä.
Ei minulla ole mitään tunnollani. En ole tehnyt mitään josta Jumala minua syyttäisi, se on aivan toinen
herra joka syyttää. Tällainen on totuus.
Mitä tulee tuohon ihmiskeskeisyyteen, "täällä on ihmisiä jotka eivät tiedä mitä on tapahtunut vuosien
aikana miten sinäkin olet muuttunut jne...."
Ai sinäkö se olet joka olet tahtonut nimeäni täällä korottaa;(? Jumalan tahto olisi saada vain tietoisuuteen
ihmisopit joita toitotetaan monesta tuutista eivät ketään pelasta, VAIN USKO POIKAAN ja KUULIAISUUS
POIKAA kohtaan voi ihmisen pelastaa.
Sinä olet sotkemassa tähän ihmistä ja tuomassa vääriä todistuksia hänestä, niin ettei se sanoma vaan
saisi kenellekään näkyä, eikä näin uskoa Jeesusta kohtaan syntyä.
Kysyt,"Sano sinä olenko oikeassa vai väärässä." (tuon nimiasian suhteen)NIIN tuliko nyt selväksi,
että VÄÄRÄSSÄ OLET.(laitoin isoilla että jos voisit nähdä ja asia jo vihdoin tulisi selväksi, mutta
jos Jumalan Henki ei saa sinulle enää tippaakaan puhua et sinä näe etkä näin ymmärrä, niin se vain
valitettavasti menee.)
Mitä tulee "yhteyteen Teuvon ja muiden kanssa" niin pahasti olet siinäkin pielessä.
Ja kun näin noissa väärissä ajatuksissasi tahdot elää, ei Jumala sinulle voi mitään puhua. Mutta jos
pystyisit anomaan Jumalalta, että johdata sinä Jumala minut totuuteesi, niin HÄN sen tekisi
jos vilpittömällä sydämellä Jumalan mielen mukaisessa nöyryydessä niin tekisit.
MUTTA se ei ole hokkuspokkus juttu.
Jeesus sanoikin Totuuden Henki JOHDATTAA kaikkeen totuuteen.
JA mitä totuuteen tulee, niin ei Jumalan Henki maalisiin totuuksiin johdata joten en minä voi
totuutta sinusta tietää missä asut, onko perhettä jne... ENKÄ myöskään voi tietää sitä missä tilassa
sydämesi on voitko vielä tulla kuulemaan Jumalan ääntä ja voitko päästä oikealle tielle vai onko
kohdallasi, että kuljet lihallista tietä ja Jumala sinulle kyllä puhuu, mutta et ymmärrä sitä
Jumalan puheeksi kun olet niin kauan ollut (no en tiedä kuinka kauan)kasvamassa ihmisopin
uskon tiellä sillä lihallisella tiellä.
Tiedän ne jotka ovat tuolla Jumalan tahdon nisunjyvän kuoleman tiellä heillä on sama usko selkiintynyt
EN ole minä heille ollut sitä toitottamassa vaan itse Jumala todella johdattaa siihen yhteen USKOON
kun sanassa sanotaan YKSI USKO.
Lihallisella tiellä oleville juuri Jeesus sanoo, "kilvoitelkaa päästäksenne sisälle ahtaasta ovesta..."
Ei Jeesus tuota jumalattomille sano huomaa se.Tuolla kilvoittelun Jumalan tahdon nisunjyvän kuoleman
tiellä Jumalan mukaisessa murheessa ja nöyryydessä JUMALA TODELLA PUHUU IHMISEN SISIMPÄÄN
Tuolla tiellä ihmisen silmät Jumala on avannut.
Ihmisopin uskon tiellä silmät ovat ummessa eikä näin millään voida nähdä sitä mikä Jumalasta on ja siksipä Jumalan totuus, sanoma menee aivan kieroon sitä väännetään ja käännetään.
MUTTA näin on, kun ihminen tuolla nisunjyvän kuoleman tiellä on, silloin hänessä vaikuttaa liha,
saatana ja JUmala ja mitä se saa aikaan, niin toden totta TAISTELUA.
Näin kun on, että liha ja saatana taistelee Jumalaa vastaan, niin ihmisessä on tuo lihallinen mieli
ja synnin himo ja halu ja sen mukaisia ajatuksia myös, niin EI tuossa vaiheessa olla vielä siksi täydellisesti
yhtä Hengessä ja Totuudessa.
JA TÄMÄN asian kyllä aivan selvästi näillekin sanoin jotka tuolla tiellä olivat, että kun ette vielä
kaikkea ymmärrä, niin älkää niihin kiinnittäkö ajatuksianne Jumala kaikesta ajallaan tulee totuuden
näyttämään. Näin siis puheet, että Armi ei hyväksynyt eri ajatuksia, vaan kaikessa piti olla sama
kuin hänenkin, niin ovat täydellistä saastaa, todella pahan tuotosta.
Että todella totta on kun saatana puhuu se puhuu todella omiaan.
Minä en ole ketään mihinkään omaan muottiin laittamassa, vaan Jumalapa on ITSE valmistanut YHDEN
TIEN ja tuolla yhdellä tiellä Jumala itse johdattaa niitä jotka sille tielle on käyneet yhteen ja samaan
uskoon totuuteen.
Joten todella saatanallista on väittää Armi sitä ja Armi tätä, kun Armi (tulipa nyt korotettua;()
EI MITÄÄN, vaan Jumala Hänen kauttaan Jeesuksessa.
jota olen tuonut yhdestä Hengestä ja yhdestä uskosta sillä vääräksi muutu, että
siitä ihmisiä vilpistyy pois. Ymmärrätkö?
MUTTA mitä tulee tuohon saman hengen omaan, et siitäkään voi syyttää.
SE, että ihmiset olivat itse tulleet johdetuiksi (oliko sitten joku vale veli joka teeskenteli oliko
sitten joku vale sisko joka teeskenteli)aivan selvään ja selkeään uskon käsitykseen Jumalan
tahdosta ja tiestä, niin todellakaan kenenkään sydäntä ei täällä toinen voi nähdä eikä siis tietää
mikä tuon toisen sydämen tila oikeasti on. Voi vain uskoa, että Jumala saa johdattaa, kun totuus
kirkkaana on näkynyt ja näkyy.
Puheet siis siitäkin, että olen lyttäämässä JUmalan tahdon tiellä olevia on täysin väärä lausunto
Tukemassa olen, mutta ihmisen ON ITSE SYDÄMENSÄ varjeltava se on se kilvoittelu, ettei olisi lähtenyt
makustelemaan valheen herran tuomia ja oman lihan tuomia ajatuksia, vaan, että Jumalan ajatukset
tie olisi selvänä saanut pysyä.
Joten väärää puuta haukut, kun minua syytät. Itse jokainen on sydämessään lähtenyt sen suuren joukon puoleen antaneet siis valheelle sijan ja se on sitten näkynyt mihin saastaisuuteen se on johtanut.
(tämäkin kirjoitukseni saa heidät kuohuksiin eikä heidän tehtävänään enää ole muu kuin saada tuo
"paha" kiinni, että tällainen on totuus)
Tiedätkö KAKSI näistä aika monesta on saanut säilyttää uskon jonka Jumala on heille antanut.
He ovat tiellä ja heille on tuo tie aivan kirkkaasti kirkastunut. Vaikka noistakin toista on yritetty
käännyttää pois. MUTTA heidänkään sydäntään en minä voi varjella, JUMALA sen tekee, kun HE VAIN
tahtovat tuolla tiellä kilvoitella, pysyä.
Mitä tulee sanomaani Teuvosta, niin totta on, että Jumala on Hänelle puhunut. Ja silloin kun
tuon olen sanonut, minulle Jumala EI ollut paljastanut vielä minkä hengen omana Teuvo nyt kulkee
muutoin kun sisimmässäni olin saanut tuntea, että vieras on henki.
Olen ihminen EN tietäjähenki. Se, että Teuvon sanomaan voin yhtyä, tosin en kaikkiin "ihmeellisyyksiin"
joista Teuvolle ihmettelinkin miksi niin sanot jne.
JUmalan Hengessä ODOTETTAAN JUmalan aikaa kaikessa. Jumalan Hengessä on ELÄMÄ AIVAN TOISTA
kuin lihallisen mielen vallassa olevilla.
Erehdystä EI ole alkuunkaan tapahtunut mitä tulee Teuvon suhteen, vaan tuon kautta Jumala
minulle sai näyttää sen todeksi mitä hengessä jo olin saanut tuta.
Joten itse Jumalaa ollaan mestaroimassa, kun väitetään olit erehtynyt Teuvon suhteen.
Mitä tulee iloon, kun näkee jonkun kulkevan Jumalan tahdon tiellä niin se on todella SUURI.
Ja todella valtavaa on se ilo, rauha, lepo kun on saanut kuulla Jeesukselta "sinun syntisi ovat anteeksi annetut". Synnit entinen elämä OLI PYYHITTY HETKESSÄ POIS ja todella on saanut tapahtua tämä
Jeesuksen sana, "joka Poika tekee vapaaksi on todella vapaa."
JA mistä vapaa synnin, saatanan, oman lihan vallasta.
Jumalan mieli Jeesuksessa on sijan saanut.
JA tästä on täällä kysymys lihan valta sotii Jumalan Hengen valtaa vastaan ja todella liha voi
pahoin masentuu, kun käy vastustamaan Jumalan Henkeä.
Mitä vielä ahtaaseen porttiin tulee, niin enpä ole tuotakaan kieltänyt kenenkään kohdalla joka
näin on itse sanonut, mutta Jumala kyllä tuostakin on minulle hengessä ilmoittanut miten on ollut
ja ne ovat myös todeksi sitten Jumalan ajalla saaneet paljastua.
Joten väärä lausunto on tuossakin asiassa sanottu, Armi ei ole toisten ahdasta porttia noteeranut jne.
SE onko ihminen todella tuosta portista sisälle käynyt, niin se paljastuu sitten aikaan ja niiden
kohdalla HETI jotka tuovat väärää ihmisopin sanomaa.
Kaikessa tässä näkyy, pysytään tiukasti kiinni ihmisissä JUMALA elämää, siis sitä, että oltaisiin
käännytty Jumalan puoleen elämässään EI NÄY.
Silloin, kun ihminen todella on Jumalan armosta Hänen puoleensa kääntynyt EI silloin vähdätä
yhdessäkkään ihmisessä, vaan Jumalan edessä sydän yksin kipuilee, kamppailee, etsii, anoo,
kolkuttaa, että saisi löytää levon, anteeksi annon pääsisi Jumalan yhteyteen Jeesuksessa.
Vielä ahdas portti on todella ahdas, niin ahdas ettei KUKAAN ihminen siitä noin vain pokkana
voi sisälle käydä. TUON portin edessä on pitkä tie se on se nisunjyvän kuoleman tie, mutta kun ei
tuolle tielle lähdetä alkuunkaan, niin eihän tuo porttikaan voi koskaan vastaan tulla.
Mutta kun Jumala jonkun tuolle portille saa johdattaa silloinkin ihminen joutuu huutamaan
"Herra Jumala armahda minua" (sillä viimeiseen asti tuo liha parka tahtoo itse elää eikä antaa
elämäänsä kuolemaan Jeesuksen tähden)
Mutta tuossa kun Jumalan aika on HÄN on läsnä ja HÄN kuulee ja armahtaa ja ihminen saa kohdata
Pojan Vapahtajan joka sanoo, "sinun syntisi ovat anteeksi annetut"
JA keiden synnit POIKA saa anteeksi antaa NE OVAT TODELLA ANTEEKSI ANNETUT.
Eikä enää Jumala lue syntejä, "Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksi annetut ja joiden synnit ovat peitetyt! 8. Autuas se mies, jolle Herra ei lue syntiä!"
Synti on se, että EI USKOTA JEESUSTA ja näin eletään erossa Jumalasta täyttäen lihan tahtoa
potkien Jumalaa vastaan.
Jeesus on minut saanut vapauttaa synnin, saatanan ja oman lihan vallasta orjuudesta niin kuin
ihmistenkin orjuudesta.
Nuo mitä toit, niin itsekin (siitä on aikaa) kun ne näin, niin tulin näkemään ja hengessä kokemaan
miten olin tuonut sanomaa josta lihallinen uskovakin on saanut nauttia, MUTTA on tuossa sanomassa
ollut sekin sanottuna ETSIKÄÄ, ANOKAA, KOLKUTTAKAA ja se on KAIKEN lähtökohta, että ihminen joskus
Jumalan ajalla löytää, saa ja hänelle avataan.
Silloin kun noita kirjoitin eipä Jumala ollut silloinkaan vaiti, vaan sisimmässäni sain tuta, miellytän
ihmisiä heidän lihallisella tiellään ja osittain toin sanomaa etten raamatun sanomaa raamatun kirjaimia
horjuttaisi, kun ihmiset ovat (en tiedä mitä se on)jotenkin tehneet kirjasta Jumalan jota palvovat ja
kun sitä vastaan jotenkin jonkun tuntisivat olevan, niin sellainen on menettänyt heti uskottavuuden.
Minun tehtävänäni oli vain johdattaa muitakin Jeesuksen tykö todelliseen ELÄMÄÄN, elämään johon
Jumala on ihmisen luonut, EI lähteä kirjaimista tappelemaan.
Itse en kirjaimesta ole Jumalaa löytänyt, vaan Jumala on elämässäni ollut ELÄVÄNÄ ITSE LÄSNÄ
vaikka sitä en silloin kilvoittelun etsimisen, anomisen kolkuttamisen tiellä useinkaan nähnyt puhumattakaan, että olisin uskonut, kun epäusko minun kelpaamisestani Jumalalle oli tiessään,
kun olin vain kaiken aikaa pyristellyt vastaan.
Todeksi on tämäkin osoittautunut,"Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan, 11. ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa; 12. kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään."
ETTÄ JUMALAN ARMOSTA IHMINEN PELASTUU. Jumalan armosta ihminen Hänen tahtonsa tielle käy
ja sillä tiellä pysyy.
Todella terveessä opissa olen ja Jeesuksen terveeksi tekemänä.
"Jos joku muuta oppia opettaa eikä pitäydy meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen terveisiin sanoihin eikä siihen oppiin, joka on jumalisuuden mukainen, 4. niin hän on paisunut eikä ymmärrä mitään, vaan on riitakysymyksien ja sanakiistojen kipeä, joista syntyy kateutta, riitaa, herjauksia, pahoja epäluuloja, 5. alituisia kinastuksia niiden ihmisten kesken, jotka ovat turmeltuneet mieleltään ja totuuden menettäneet ja jotka pitävät jumalisuutta keinona voiton saamiseen."
Raamatussa on selkeää opetusta siitä mitä terveeseen oppiin kuuluu. Seuraavassa Tiitukselle kehoituksia esimerkkinä:
1 Mutta sinä puhu sitä, mikä terveeseen oppiin soveltuu:
2 vanhat miehet olkoot raittiit, arvokkaat, siveät ja uskossa, rakkaudessa ja kärsivällisyydessä terveet;
3 niin myös vanhat naiset olkoot käytöksessään niinkuin pyhien sopii, ei panettelijoita, ei paljon viinin orjia, vaan hyvään neuvojia,
4 voidakseen ohjata nuoria vaimoja rakastamaan miehiänsä ja lapsiansa,
5 olemaan siveitä, puhtaita, kotinsa hoitajia, hyviä, miehilleen alamaisia, ettei Jumalan sana pilkatuksi tulisi.
6 Nuorempia miehiä samoin kehoita käyttäytymään siveästi.
7 Aseta itsesi kaikessa hyvien tekojen esikuvaksi, olkoon opetuksesi puhdasta ja arvokasta
8 ja puheesi tervettä ja moitteetonta, että vastustaja häpeäisi, kun hänellä ei ole meistä mitään pahaa sanottavana.
9 Kehoita palvelijoita olemaan isännilleen kaikessa alamaisia, heille mieliksi, etteivät vastustele,
10 etteivät näpistele, vaan kaikin tavoin osoittavat vilpitöntä uskollisuutta, että he Jumalan, meidän vapahtajamme, opin kaikessa kaunistaisivat.
11 Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille
12 ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa,
13 odottaessamme autuaallisen toivon täyttymistä ja suuren Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ilmestymistä,
14 hänen, joka antoi itsensä meidän edestämme lunastaakseen meidät kaikesta laittomuudesta ja puhdistaakseen itselleen omaisuudeksi kansan, joka hyviä tekoja ahkeroitsee.
15 Puhu tätä ja kehoita ja nuhtele kaikella käskyvallalla. Älköön kukaan sinua halveksiko.
----------------------------------------------------------------------------------------------------
jatkuu...
Jo se, että tämä Raamattu palsta on tarkoitettu keskustelulle Raamatusta, EI oman USKON JULISTUS tai KÄÄNNYTYS paikaksi kertoo, että kyseiset henkilöt EIVÄT kykene KUNNIOITTAMAAN tämän paikan sääntöjä ja toisia ihmisiä.
Sinä esimerkiksi et keskustele täällä Raamatusta vaan JULISTAT täällä omaa oppiasi ja samalla arvostelet ja tuomitset täällä kirjoittavia ihmisiä lihallisiksi, saatanan omiksi, ihmisoppien orjiksi jne. Sinun mielestäsi se on ilmeisesti oikein? Teetkö sitä myös työpaikallasi, jos olet jossakin töissä?
Täällä on paljon ihmisiä, uskovia ja ei uskovia, jotka haluaisivat vain keskustella raamatusta rauhassa toinen toisiaan kunnioittaen. Mutta myös paljon niitä, jotka eivät niin halua tehdä. Ne joilla on oma missio yrittää vain osoittaa että nuo toiset ovat väärässä uskossa, etteivät he tunne Jumalaa, eivätkä Jeesusta.
Järjetöntä miten palsta jossa pitäisi keskustella raamatusta onkin taistelu areena joillekkin uskoville ihmisille, jotta he voivat osoittaa olevansa niitä oikeita Jumalan rakastamia ihmisiä, ja muut ovat vielä Jumalan vihan alla. Vähän sama kuin kaksi lasta leikkii rauhassa hiekkalaatikolla rakentaen hiekka kakkuja ja sitten sinne tulee yksi joka hajottaa muiden kakut ja alkaa väittämään, että minäpä osaan tehdä parempia ja hyvempiä kakkuja kuin teidän. "Tule hyvä kakku älä tule paha kakku", leikki jatkuu ja jatkuu ja joku jaksaa vain väittää että toiset tekevät aina vain pahoja kakkuja, mutta hän itse aina vain hyviä kakkuja. Raamatusta voisi keskustella rakentavasti, jos vain löytyisi täällä olevista ihmisistä tarpeeksi hyvää tahtoa toinen toisiaan kohtaan. Mutta ei. Taistellaan vaan siitä kellä on oikea usko :(
Terveen opin voi nähdä käytännössä kaikkein parhaiten. Se miten sinä suhtaudut ympärillä oleviin ihmisiin. Mihin heitä neuvot. Miten heitä kunnioitat. Oletko miehellesi alamainen. Miten hoidat kotiasi. Miten suhtaudut rahaan, työhön ja omaisuuteen. Täällä palstalla paljastuu ihmisestä myös paljon. "Heikkouskoista hoivatkaa, rupeamatta väittelemään mielipiteistä. Toinen uskoo saavansa syödä kaikkea, mutta toinen, joka on heikko, syö vihanneksia." Joillekkin omat mielipiteet tuntuvatkin olevan vain mielensiteitä, joista on tullut sellainen TOTUUS itselle, joka on elämän ja kuoleman kysymys, ja tuntuu siltä kuin siihen olisi sidottu koko ihmisen OMA ARVO.
Ja Raamattu sanoo:
"Sillä kaikki, mikä ennen on kirjoitettu, on kirjoitettu meille opiksi, että meillä kärsivällisyyden ja Raamatun lohdutuksen kautta olisi toivo. Mutta kärsivällisyyden ja lohdutuksen Jumala suokoon teille, että olisitte yksimieliset keskenänne, Kristuksen Jeesuksen mielen mukaan, niin että te yksimielisesti ja yhdestä suusta ylistäisitte Jumalaa ja meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen isää. Hoivatkaa sentähden toinen toistanne, niinkuin Kristuskin on teidät hoivaansa ottanut Jumalan kunniaksi."
Täällä ei hoivata. Ei keskustella raamatusta. Ei lihoja silitellä. Ei kunnioiteta. Ei lempeillä. Täällä ollaan sodassa vääräuskoisia vastaan. Täällä ollaan sotkeennuttu niin omiin mielen rakenneltiin, että se kaikkein yksinkertaisin asia joka uskovia yhdistää toisiinsa unohtuu. Jeesus. Mutta kuten aiemmin sanoin. Tämä on keskustelu palsta Raamatusta. Ei uskovien yhteen kokoontumispaikka ylistää Jumalaa. Vaikka toki niinkin voi tehdä. Mutta sille löytyy varmasti parempiakin paikkoja kuin kaikille julkinen foorumi.
-------------------------------------------
Vastaukseesi minulle en viitsi sanoa tällä hetkellä mitään. En tunne siihen oikeastaan olevan mitään tarvetta.
Paljon olisi kyllä sanottavaa. Mutta näen sen nyt turhana. Täysin turhana. Ihmisen mieli on sellainen työkalu millä voi korjata minkä asian tahansa millaiseksi tahansa. Varsinkin jälkeenpäin kun aletaan selittelemään omia sanojaan ja puheitaan ja tuomioitaan. Poliitiikot ovat siinä mestareita. Uskovat tulevat hyvänä kakkosena.
Ps. Lopuksi haluan vain sanoa, että jos pidät tätä julistus palstanasi, niin muistetaan, että Pietari sanoo kaikille uskoville: "Kunnioittakaa kaikkia, rakastakaa veljiä, peljätkää Jumalaa, kunnioittakaa kuningasta. "
Jumalasta ne eivät ole, mutta sille ei toinen ihminen mitään voi.
Kaikki mitä toit on väkevää ihmisoppia jolla ei ketään Jumalan yhteyteen tulla saamaan vaan
poispäin Jumalasta.
Täällä jauhataan hienosti raamatusta keskustelusta, mitä se on? Tätä se on,"Sillä aika tulee,(ja on jo ollut) jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia 4. ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin."
Sinä paljastat uskosi täydellisesti, sinulle ei kelvannut Jeesuksen Kristuksen terveelliset sanat,
vaan toit taas raamatusta muuta tilalle.
Kaiken minkä tänäänkin kirjoitin Jumalan edessä Jeesuksessa tiedän TOTTA on, mutta niin kuin
sanoin ei sitä voi nähdä muutoin kuin Jumalan Hengessä.
Toivon, että et enää lausu täällä nimeäni ja tuo valheita minusta ja Jumalan antamasta uskosta ja
elämästä. Keskustele sinä raamatusta eikö täällä niitä löydy jotka korvasyyhyynsä tahtovat
raamatun sanaa kuulla, jotka eivät Jeesuksen Kristuksen sanaa pelastuksekseen tahdo kuulla.
Minä tuon TODELLISTA vapautuksen sanomaa TODELLISTA ELÄMÄN sanaa Jeesuksessa.
Olen itse saanut löytää, minulle on avattu ja kaiken olen saanut eikä mitään parempaa ihmiselle
voi tapahtua ei olla, kuin saada olla Jumalan yhteydessä Jeesuksessa.
etkö sinä tajua, että raamatun sana ON Jeesuksen Kristuksen sanaa?
Ennen puhuit sinäkin Raamatun sanan lukemisen ja sisäistämisen tärkeydestä. Nyt sinulla on vain jokin ihmeellinen valvomaton ja koettelematon henkioppi, mystinen oppi.
Armi ei raski kylväää, vaan jauhaa jauhoiksi kaiken.
Sillä me emme rohkene lukeutua emmekä verrata itseämme eräisiin, jotka ITSEÄNSÄ SUOSITTELEVAT; mutta he ovat ymmärtämättömiä, kun mittaavat itsensä omalla itsellään ja vertailevat itseään omaan itseensä.
Sinä olet koetellut niitä, jotka sanovat itseänsä apostoleiksi, eivätkä ole, ja olet havainnut heidät valhettelijoiksi.
Sillä ei se ole koetuksen kestävä, joka itse itseään suosittelee, vaan se, jota Herra suosittelee.
"Minä tuon TODELLISTA vapautuksen sanomaa TODELLISTA ELÄMÄN sanaa Jeesuksessa.
Olen itse saanut löytää, minulle on avattu ja kaiken olen saanut eikä mitään parempaa ihmiselle
voi tapahtua ei olla, kuin saada olla Jumalan yhteydessä Jeesuksessa. "
ITSEÄSI VAIN SUOSITTELET. MINÄ ITSE, MINULLE MINULLE.
Millä oikeudella sinä halveksit täällä niitä jotka tahtovat keskustella Raamatusta?
Kuka on antanut sinulle oikeuden tulla tänne pilkkaamaan Raamatusta kiinnostuneita ihmisiä?
Sinähän täällä olet se joka olet SUOSITULLUT vain ITSEÄSI, etkä olet kunnioittanut pätkääkään muita keskustelijoita. Sellaisia ihmisiä sanotaan kaikkialla häiriköiksi, jotka ovat saaneet aikaan vain turhia väittelyitä, kinaa ja riitaa.
"Keskustele sinä raamatusta eikö täällä niitä löydy jotka korvasyyhyynsä tahtovat
raamatun sanaa kuulla, jotka eivät Jeesuksen Kristuksen sanaa pelastuksekseen tahdo kuulla. "
Täältä löytyy kaikenlaisia ihmisiä. Mikä sinä olet ketään tuomitsemaan ja arvostelemaan. Sen ei pitäisi sinulle kuulua mitä täältä kukakin etsii ja millä motiiveilla tänne tulee. Ja jo se mitä täällä minustakin olet sanonut kertoo, ettei sinulla ole minkäänlaista ihmistuntemusta. Haukut vain muita vuodesta toiseen täällä ja kehut itseäsi. Mitä sillä olet saavuttanut? Taaksesi kasan rikkoutuneita ihmisiä, joilta on uskon elämä mennyt haaksirikkoon? Ja muutamasta olet tehnyt itsesi kaltaisen tai vielä itseäsi pahemmankin?
"Sinä paljastat uskosi täydellisesti, sinulle ei kelvannut Jeesuksen Kristuksen terveelliset sanat,
vaan toit taas raamatusta muuta tilalle. "
Tälläistä sinä vain jankutat ja jankutat. Sinulle ei kelpaa Jeesuksen lähettämät opetuslapset, APOSTOLIT. Ja heidän kirjoituksensa Raamatusta. Oletko jo unohtanut mitä Jeesus itse sanoi opetuslapsillensa?
"Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka ottaa vastaan sen, jonka minä lähetän, se ottaa vastaan minut; mutta joka ottaa vastaan minut, se ottaa vastaan hänet, joka on minut lähettänyt. "
ISÄ LÄHETTI POJAN, POIKA LÄHETTI APOSTOLINSA.
Sinulla Armi on vieraan paimenen ääni. Ääni joka kieltää APOSTOLIEN OPETUKSEN. YKSIN JEESUS ILMAN APOSTOLEJA MENNÄÄN PAHASTI HARHAAN.
-----
Lopuksi sanon mikä ero on nykyisessä nimimerkittömässä Armissa vaikkapa siihen muukalainen 4 henkilöön.
Se on tässä:
"Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus. "
Sinulle on rakkaus, lempeys, sävyisyys ja ystävällisyys tulleet jo kirosanoiksi kaikessa itsesi ja oman uskosi suosittelemisessa. Puhut niinkuin sinulla yksin olisi vain Jumalan rauha, ilo ja kaikki hyvä. Voi sinua ja sinun luulojasi. Häpeäisit.
juuri näin kuin kirjoitit, varsinkin niiden ihmisten kokemusten kannalta, jotka Armin repimiksi tulivat. Ihmeellisesti aavistat asiaintilan, vaikka et tunnekaan tätä Armia henkilökohtaisesti, näin ymmärsin. Armi antaa ymmärtää usein, että "hyvyydessä olen kaiken sanonut ja tehnyt, en pahuudessa", mutta juuri tuo omaan napaan tuijottaminen, että ei pidä lähimmäistään eikä hänen kokemustaan, jopa olemassaoloaan minkään arvoisena, ei tietenkään lähennä vaan etäännyttää. Korjaava liike olisi ollut pahoittelu, anteeksipyyntö - vaikka sanoja ei olisikaan tarkoittanut jotakin siten kuin vastaanottaja on kokenut. Mutta tämä kaikki edellyttäisi vuorovaikutusta, halua sopia, vastaantuloa. Ja sitä ei Armilla näy.
terv. yksi Armin repimä
Itsekin olen tullut revityksi aikoinani. En näiden täällä olevien henkilöiden toimesta. Vaan ihan muiden samankaltaisten toimesta elävässä elämässä kasvotusten. Joten voin sanoa että tunnistan nykyisin kyllä ne, jotka eivät uskoa rakenna vaan sitä repivät.
Vaikeita ihmisiä, joiden kanssa on hyvin vaikeaa tulla toimeen. Kaikessa pitäisi olla samaa mieltä heidän kanssa, jotta rakkaus ja sopu säilyy ja välttyy uhkailulta Jumalan rankaisuilta jos heitä erehtyy arvostelemaan jossakin asiassa. Ei kukaan sellaista etsi eikä halua. Mutta karu totuus monelle on lopulta paljastunut mitkä motiivit joitakin uskovia ajaa eteenpäin. Ja mikä surullisinta he itse eivät sinä kykene näkemään. Heissä kun ei ole mitään vikaa vaan se vika on aina, ihan aina, kaikissa muissa.
Monesti olen miettinyt että miksi joistakin tulee sellaisia.
Ehkä liian suuret odotukset ovat saaneet heissä aikaan suuria pettymyksiä. Ja monet heistä pettymykset ajaa eristyksiin muista uskovista ja aletaan luulemaan itsestään suurempia kuin ollaankaan.
Sananlaskut 18
1 Eristäytyvä ihminen katsoo vain itseensä -- riita on valmis, jos häntä neuvot.
1 Eriseurainen noudattaa omia pyyteitään; kaikin neuvoin hän riitaa haastaa.
Tästäkin viestistä tulee kohta "piiskaa" :)
kohta piiskaa tulee Armilta.
Minä en kuitenkaan anna piiskaa, vaan yhtenä Armin vaikutuspiirissä olleista sanon, että todellakin kaikesta olisi pitänyt olla hänen kanssaan samaa mieltä.
Jos jotakin asiaa ihmetteli, sai heti sapiskaa ja asia vietiin vielä eteenpäin ts. juoruttiin eteenpäin.
Sanomiset tulkittiin väärin, ts. tuli syytöksiä Armin omien virheellisten tulkintojen vuoksi.
Myös puhelimeen vastaamattomuuskin jo sai aikaan epäilyt väärälle tielle lähtemisestä.
Asiilekin muuttui saatanan välikappaleeksi ja lipeväksi valkeuteen pukeutuneeksi saatanan enkeliksi, joka yritti lipevällä anteeksipyynnöllään KariHenrikinkin saada lankeamaan, kuten Armi on kirjoittanut.
Herroina hallitsemistahan sellainen on. Toisten elämään sekaantumista ja puuttumista ja ihmisen laittamia vaatimuksia vaatimuksien päälle :(
Kiitos Jumalalle, että sinäkin olet päässyt vapaaksi sellaisesta.
Vapauteen Kristus meidät vapautti eikä ihmisten orjuuteen, jotka vain tahtovat sitoa meidät.
tässä Armin ja Teuvon opissa ihmeellistä onkin, että hyvä on väännetty pahaksi ja päinvastoin. Että anteeksipyytäminenkin on pahasta, saatanan vaikuttamaa toimintaa???
Täytyy sanoa, että minäkin olin tyrmistynyt kun asiasta sain tietää.
En olisi nimittäin voinut kuvitellakaan, että anteeksipyyntöä pidettäisiin lipevänä saatanan yrityksenä vahingoittaa kohdettansa.
Raamatunpaikan mihin viittaat? ---> vain harvat tahtovat käydä ahtaan portin kautta Hänen tykönsä
sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät; 14. mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät."
Jos nyt taas kirjaimen mukaan tahdot löytää tuon "harvat tahtovat käydä Hänen tykönsä", niin
sitä ei ole, vaan AHTAAN PORTIN kautta ainoastaan tullaan kohtaamaan Jeesus ja Hänen vapautuksensa
synnin ja saatanan vallasta.
Ps. ja miten voisikaan päästä tuosta portista sisälle Jeesuksen tykö, kun tuota pidetään "saatanan porttina"
EI siis ensinkään uskota Jeesusta vaan Häntä halveksitaan pidetään pilkkana jne.
Totuus on,
että itse AK. pilkkaa Jumalaa.
Eikä sitä näe.
Mee AK. ateistien palstalle, siellä on niitä joitta voit tuomita,
Täällä Raamáttu palstalla ryvet vain itsesi.
Kiitos olkoon Jumalan ja Kunnia korkeuksissa.
.
todella SUURTA armoa on , että saan olla Hänen omansa Jeesuksessa.
Jumalan valinta on, " ei ole monta inhimillisesti viisasta, ei monta mahtavaa, ei monta jalosukuista, 27. vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään, 28. ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on, 29. ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä."
Jos siis tunnet itsesi kurjaksi, heikoksi, mitättömäksi sinua Jumala kutsuu.
"Hän on kukistanut valtiaat valtaistuimilta ja korottanut alhaiset. 53. Nälkäiset hän on täyttänyt hyvyyksillä, ja rikkaat hän on lähettänyt tyhjinä pois."
kun Jeesus sanoo,"Jos maailma teitä vihaa, niin tietäkää, että se on vihannut minua ennen kuin teitä. 19. Jos te maailmasta olisitte, niin maailma omaansa rakastaisi; mutta koska te ette ole maailmasta, vaan minä olen teidät maailmasta valinnut, sentähden maailma teitä vihaa. 20. Muistakaa se sana, jonka minä teille sanoin: 'Ei ole palvelija herraansa suurempi.' Jos he ovat minua vainonneet, niin he teitäkin vainoavat; jos he ovat ottaneet vaarin minun sanastani, niin he ottavat vaarin teidänkin sanastanne. 21. Mutta kaiken tämän he tekevät teille minun nimeni tähden, koska he eivät tunne häntä, joka on minut lähettänyt. 22. Jos minä en olisi tullut ja puhunut heille, ei heillä olisi syntiä; mutta nyt heillä ei ole, millä syntiänsä puolustaisivat."
Silloin kun ihminen on sydämessään kääntynyt Jumalaa ja Hänen omaansa vastaan, niin tulokset ovat
nähtävänä heidän kauttaan todella paha raivoaa saastaisella tavalla. Eikä tällaiset ihmiset näe mitä tekevät
vaan yhä kiivaammin käyvät syytämässä valheen kalkkia joita sitten ns. kristityt kilvan kiittävät ja
aameniaan perään laittavat.
Ei nähdä, kun täällä syytetään jotakuta miten on tuottanut todella pahaa, miten on kestänyt aikaa, että on päässyt sen kynsistä, miten paha se oli kun soitteli tai kirjoitteli, miten paha se oli kun tarjosi
syötävää ja juotavaa miten paha se oli kun otti aina vastaan ilomielin, miten paha se oli kun
yritti olla rohkaisemassa sillä tiellä jolle Jumala oli jo ajat sitten ohjannut miten pahaa se oli
että näin on ja oli," Minä sanon totuuden Kristuksessa, en valhettele - sen todistaa minulle omatuntoni Pyhässä Hengessä - 2. että minulla on suuri murhe ja ainainen kipu sydämessäni. 3. Sillä minä soisin itse olevani kirottu pois Kristuksesta veljieni hyväksi,"
Kyllä sydämessäni itken, kun näin "hävytön" olen ollut pelkässä hyvyydessä.
Minun epäuskokseni on laitettu ettei joku Jumalan yhteyteen pääsisi, siis aivan jotain hirvittävää.
Nyt kysyn eikö täällä ole ketään joka näkee tuon mitä saastaa täällä kasvatetaan siunataan???
Kaikki jotka siunaatte valheen ja vääryyden olette itsenne sitomassa niihin synteihin, joten
LOPETTAKAA jo ja pysähtykää JA KÄÄNTYKÄÄ JUMALAN PUOLEEN jos vielä voisitte saada Häneltä
näkevät silmät ja kuulevat korvat.
en ole tällä palstalla näin nähnyt sanotun, väitetyn enkä vannotun:
"miten paha se oli kun tarjosi
syötävää ja juotavaa..."
Eihän sellainen ole paha asia, se on hyvä asia. Mutta täysin eri asia on tarvitseeko tuollaista julkisessa viestintävälineessä itsestään mainostaa. Herää kysymys, onko syötävät ja juotavat silloin tarjottukaan pyyteettömästi, kun tarvitsee omia hyviä tekoja aivan julkiseen mediaan nostaa esille?
Mutta kysynpä sinulta Armi, eikö syötävän ja juotavan tarjoaminen olekin lihan silittelyä, lihan paijaamista? Kuinka sinä näin olet voinut toimia?
saatanalle ja sen omalle, kaikki totuus mitä esille tuodaan ja lähdetään valittamaan miksi pitää
tuollaista tuoda ja kehua.
Aivan järkyttävää, mutta näin se on kun ihminen on hylännyt Jeesuksen oman, niin on hylännyt Jeesuksen ja kun on hylännyt Jeesuksen on hylännyt Hänet joka on Jeesuksen lähettänyt ja MITÄ TILALLE
SOKEUS ja saastainen valheen henki EIKÄ toden totta tällaiset ihmiset itse sitä näe miten saastaista
silloin touhu alkaa olemaan ja yhä saastaisemmaksi menee ELLEI saa enää Jumalan armoa kohdata, niin
että Jumala vielä herättäisi valheen tekopyhyydestä.
Silloin kun ihminen oli lähtenyt kuuntelemaan valheen herraa niin siinä se oli pikkusormen anto
saatanalle ja ei muuta kuin koko käsi EIKÄ ihminen itse tuota silloin enää näe kun silmät Jumala on
ummistanut.
Totuus on se minun olisi pitänyt lähteä valhetta siunaamaan kääntyä valheen herran puoleen
RAIVO oli todella valtava ja se jatkuu nyt tekopyhyyden nimissä. Minusta tulikin tekopyhä yht äkkiä
ja näistä pyhiä.
Siis järkyttävää tämä oli sanottava että jos edes joku heräisi ja kauhistuisi mitä täällä siunaa ja
mitä kiroaa.