Ainoastaan Jehovan todistajat ovat oikeassa totuudessa, kun taas kaikki muut ihmiset elävät valheessa. Tässä listattuna muutama syy, miksi voimme julistaa näin olevan:
1) Raamatussa ei missään kohtaa nimenomaisesti sanota, etteikö näin olisi.
2) Maailmassa on paljon vakavia ongelmia, mikä suoraan todistaa Jehovan todistajien olevan ainoa tosi uskonto.
3) Valtakirkot ovat tehneet niin paljon pahaa, että Jehovan todistajien täytyy siksikin olla oikeassa.
4) Heidän järjestönsä johtajat eivät ole koskaan menneet röyhkeästi Jumalan edelle syyllistymällä väärään ennusteluun:
"Uskollinen orja on myös ymmärtäväinen siinä mielessä, että se ei toimi julkeasti menemällä Jehovan edelle eikä myöskään vitkastele, kun jotakin asiaa koskeva Jumalan ohjaus on selvä." (Vartiotorni 15. helmikuuta 2009 s. 27)
5) Heidän uskonkäsityksensä eivät ole muuttuneet juuri lainkaan, koska he todellakin ovat tosi uskonnon jäseniä:
”Jehovan todistajat ovat sitä mieltä, että he ovat löytäneet tosi uskonnon. Jolleivät he ajattelisi näin, he muuttaisivat uskonkäsityksiään.” (Vartiotorni 1. marraskuuta 2008)
6) Heidän uskonnossaan edistetään yleisiä ihmisoikeuksia tuomitsemalla tiukasti suvaitsemattomuus ja uskonnollinen syrjintä:
"Ketään ei saisi pakottaa palvomaan tavalla, jota hän itse ei voi hyväksyä, tai valitsemaan uskonnon ja perheen välillä." (Herätkää! heinäkuu 2009, s. 29)
7) Jehovan todistajat uskaltavat tarkastella avoimesti ja rehellisesti oman uskontonsa perusteita, mikä luonnostaan osoittaa heidän kuuluvan aitoon, kritiikin kestävään totuuteen:
"It is important, then, that you "keep testing whether you are in the faith," as Paul declared. Keep checking to see whether the things you believe are in keeping with God's Word. But the question is, Are you willing to put your religion through such a test? There is nothing to fear, because if you have the right religion you can only be reassured by the examination." (Watchtower 1958, May 1, p. 261)
“Järkevät ihmiset ovat yhtä mieltä siitä, että ainoa oikeudenmukainen menetelmä on tutkia todisteita molemmilta puolilta, sekä kiistellyn teorian puolesta että sitä vastaan. Sillä tavalla päästään selville totuudesta.” (Herätkää! 8. huhtikuuta 1974 s. 5)
"On myös ihmisiä, jotka ovat ihailtavan innokkaita uskonsa puolesta. Mutta onko vilpittömyys tae siitä, että uskonkäsitykset ovat oikeita?" (Vartiotorni 15. heinäkuuta 2005)
Totuus on Jehovan todistajilla
32
1310
Vastaukset
Vau, no nyt olit löytänyt oikein kohdat :D
""Uskollinen orja on myös ymmärtäväinen siinä mielessä, että se ei toimi julkeasti menemällä Jehovan edelle eikä myöskään vitkastele, kun jotakin asiaa koskeva Jumalan ohjaus on selvä." (Vartiotorni 15. helmikuuta 2009 s. 27)"
hallintoelin on muuten sanonut ettei se profetoi eikä sen ohjeistus ole henkeytettyä, joten ei sitä pitäisi joutua kuuntelemaan kuin robotti.
Vartiotornissa 1.6.1981 sivulla 19 sanotaan: "Näitä julkaisuja valmistavat veljet eivät tosin ole erehtymättömiä. Heidän kirjoituksensa eivät ole henkeytettyjä, niin kuin Paavalin ja muiden raamatunkirjoittajien kirjoitukset olivat. (2. Tim. 3:16) Ja aika ajoin on ollut tarpeellista oikaista näkemyksiä, kun ymmärrys on tullut selvemmäksi."
[wikipedia]
Näin olen sen verioppikin on vain sen antamaa ohjeistusta ei mitään suoraa puhetta jumalalta.
Karttamisesta puhumattakaan.- Voimantorni
>>Vau, no nyt olit löytänyt oikein kohdat>>
Niin minustakin. Mutta sellaista se järjestön ylläpitämä kaksoisajattelu teettää: samasta asiasta annetaan sekä positiivisia, että ehdottoman negatiivisia lausuntoja. Positiivisia siksi, että halutaan diplomatisoida ja mainostaa liikettä ulospäin antamalla vääristellyn kaunisteltu kuva toiminnasta, ja negatiivisia lausuntoja siksi, että ne muodostavat sen todellisen vaatimustason, jota Jt-järjestö ylläpitää jäsenistössään.
Mutta yhtä kaikki, jokainen näistä lausunnoista esitetään Jumalan suulla, kas näin:
"Älkäämme koskaan kyseenalaistako sanoin tai teoin Jehovan nykyään käyttämää viestintäkanavaa." (Vartiotorni 15. marraskuuta 2009 s. 14)
>>hallintoelin on muuten sanonut ettei se profetoi eikä sen ohjeistus ole henkeytettyä, joten ei sitä pitäisi joutua kuuntelemaan kuin robotti.>>
Luehan yllä oleva lainaus viime vuodelta uudestaan ja mieti hetki, mitä siinä sanotaan. Ja mikäli tarkkaa sanamuotoa olet hakemassa, niin tästä sekin löytyy:
“Whom has God actually used as his prophet?.... Jehovah's witnesses.” (The Watchtower, January 15, 1959 p. 40, 41)
Toisin sanoen se, että hallintoelin kieltää koskaan profetoineensa, on yksiselitteisesti valhetta.
>>Näin olen sen verioppikin on vain sen antamaa ohjeistusta ei mitään suoraa puhetta jumalalta>>
Katsohan vähän tarkemmin tätäkin asiaa. Minkälainen henkilökohtainen valinnanvapaus Jehovan todistajalle tässäkään asiassa jätetään:
"Rakastimme tytärtämme valtavasti ja halusimme hänen saavan parasta mahdollista lääketieteellistä hoitoa. Verensiirrot eivät silti tulleet kysymykseenkään. Uskomme lujasti Jumalan sanaan, Raamattuun, jossa todetaan selvästi, että kristittyjen täytyy ’karttaa verta’ (Apostolien teot 15:28, 29)."
(Vartiotorni 15. huhtikuuta 2001 s. 14)
"Jehovan todistajat tunnetaan siitä, että he suhtautuvat näihin Raamatun käskyihin vakavasti. He kieltäytyvät kaikista verensiirroista, joissa annetaan kokoverta tai jotain veren neljästä pääkomponentista – punasoluja, plasmaa, valkosoluja tai verihiutaleita." (Herätkää! Elokuu 2006 s. 11)
"hänen [Jumalan] lakinsa kieltää verensiirrot" (Vartiotorni 15. helmikuuta 2007)
"Vuonna 1994 Beteliin perustettiin sairaalatietopalvelu, ja lisäksi maahan muodostettiin kaksi sairaalayhteyskomiteaa. Jotkut noihin komiteoihin nimitetyt veljet tapasivat maan terveysministerin, joka puolestaan järjesti tapaamisen kaikkien Slovenian sairaaloiden johtajien kanssa. Veljet selittivät heille sairaalayhteyskomiteoiden toimintaa ja sitä, miksi Jehovan todistajat kieltäytyvät verensiirroista." (Vuosikirja 2009 s. 248-251)
"Jehovan todistajat ymmärtävät ilmauksen ”karttaa verta” tarkoittavan sitä, että tulee kieltäytyä verensiirroista ja oman veren luovuttamisesta tai varastoimisesta verensiirtoa varten."
(Jumalan rakkaus, lv-FI 2008 s. 77, 78)
Onko tämä siis vain järjestön antama suositus, jota jokainen voi halutessaan noudattaa tai olla noudattamatta? Seuraava lainaus vastaa:
"Jehovan todistajien yhteyteen hyväksyminen edellyttää sitä, että henkilö hyväksyy kaikki Raamatun tosi opetukset, myös ne raamatulliset käsitykset, joita vain Jehovan todistajat opettavat."
(Vartiotorni 1. huhtikuuta 1986 s. 30, 31)
Verensiirtojen karttaminen on jäsenille asetettu VAATIMUS, ei mikään vapaavalintainen asia.
>>Karttamisesta puhumattakaan>>
Jep jep, ja taas mennään:
"Vartiotornissa 15.11.1981 sivulla 25 sanottiin tästä: ”Pelkästään jonkun tervehtiminen voi olla ensi askel keskustelun tai ehkä jopa ystävyyden alkuunpääsyyn. Haluaisimmeko me ottaa tätä ensimmäistä askelta erotetun henkilön suhteen?”" (Valtakunnan palveluksemme elokuu 2002)
"Uskolliset kristityt perheenjäsenet eivät etsi tekosyitä voidakseen olla tekemisissä erotetun sukulaisen kanssa, joka ei asu kotona." (Jumalan rakkaus, lv-FI 2008 s. 209)
Entisten jäsenten karttaminen on jäsenille asetettu VAATIMUS, ei mikään vapaavalintainen asia. Voimantorni kirjoitti:

Entisten jäsenten karttaminen on jäsenille asetettu VAATIMUS, ei mikään vapaavalintainen asia.Kyllä kyllä, mutta väitätkö että tämä wikipedian kohta on feikki?
Vartiotornissa 1.6.1981 sivulla 19 sanotaan: "Näitä julkaisuja valmistavat veljet eivät tosin ole erehtymättömiä. Heidän kirjoituksensa eivät ole henkeytettyjä, niin kuin Paavalin ja muiden raamatunkirjoittajien kirjoitukset olivat. (2. Tim. 3:16) Ja aika ajoin on ollut tarpeellista oikaista näkemyksiä, kun ymmärrys on tullut selvemmäksi."
Siinä lukee selvästi: JULKAISUJA VALMISTAVAT VELJET EIVÄT ..OLE EREHTYMÄTTÖMIÄ, ...EIVÄT OLE HENKEYTETTYJÄ..
Mikäli Vartiotornissa todella näin lukee, niin tämän mukaan
"Älkäämme koskaan kyseenalaistako sanoin tai teoin Jehovan nykyään käyttämää viestintäkanavaa." (Vartiotorni 15. marraskuuta 2009 s. 14)
emme voi ohittaa tuota aiempaa kohtaa. Sitä pitää ryhytä julistamaan kaikelle kansalle.
Siis: JT-seura EI TUOTA HENKEYTETTYÄ MATERIAALIA, EIKÄ SE PROFETOI MAHDOLLISISTA VASTAVÄITTEISTÄ HUOLIMATTA. Ja tämä on totuus, pysytelkäämme siis siinä. :D
Veriasiasta sanoisin, että 15 20:n kommentti oli erittäin hyvä, olen häpeämätön ja lainaan sen tähän:
"VT:stä tietänet että juutalaiset joiden kirjoittama tuo kirja on, eivät vain saa käyttää verensiirtoja vaan se on velvollisuus jos ihmisen henki riippuu siitä. Juutalaiset tiedemiehet ja lääkäri ovat olleet eturivissä näitä hoitoja kehittämässä ja keksimässä.
Laki on että siitä eläisi, ei että sen takia kuolisi. Ei verensiirto tai veren muu lääketieellinen käyttö ole veren syömistä. Hengen pelastamiseksi esim nälkäkuolemalta, minkä hyvänsä eläimen verta saa syödäkin. Ei ole hurskasta kuolla turhaan tai antaa muidenkaan kuolla tai kärsiä. "
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9327064/45956731
Jos juutalaiset, joiden kirjoituksiin UT perustuu, suhtautuvat tällä tavoin vereen, mikä on JT-seura tekemään omia päätelmiään asiasta? He luulevat liikoja itsestään, eivät ymmärrä arvostaa ihmiselämää.
Lisäksi totean itse vielä, ettei perustelu "sielun olemisesta veressä" ole todellakaan mikään peruste tänä päivänä.
Karttamisesta, joka on selvästi tämänkin päivän lämpimiä aiheita :D, ei voi kun todeta, että voi voi. Kyllä kuplassa on kivaa.
Heidän tekonsa suhtautua erotetuihin ei ole rakkaudellinen.- Voimantorni
helel kirjoitti:
Kyllä kyllä, mutta väitätkö että tämä wikipedian kohta on feikki?

Heidän tekonsa suhtautua erotetuihin ei ole rakkaudellinen.>>JT-seura EI TUOTA HENKEYTETTYÄ MATERIAALIA, EIKÄ SE PROFETOI MAHDOLLISISTA VASTAVÄITTEISTÄ HUOLIMATTA>>
Näinhän se asia todellakin on. Ja tällä tavalla kaikkiin "ainoisiin oikeisiin totuuksiin" pitäisikin suhtautua. Tottakai jokaisella ihmisellä on oikeus päättää itse siitä, mihin hän uskoo ja minkälaisia valintoja hän elämässään tekee.
Varsinainen ongelma onkin siinä, että tällaista yksilönvapautta ei Jt-seurakunnassa kaikista hurskaista vakuutteluista huolimatta aidosti hyväksytä; yksittäisen jäsenen oman tien kulkemisen tullessa riittävässä määrin esiin on seurauksena lopulta erottaminen seurakunnasta (ellei yksilö kadu valintojaan ja mukaudu järjestön vaatimuksiin). Tästä syystä näen täysin merkityksettömiksi tuollaiset lausunnot, joilla järjestön johtajat pykrivät vain kieltämään vallankäyttönsä julkisuudessa.
Käytännön jehovantodistajuus toimii joka tapauksessa niin, että hallintoelimen sanomiset tulee hyväksyä mukisematta Jumalalta tulleeksi "ruoaksi" ja opit tulee soveltaa kyseenalaistamatta omaan elämään. Jehovan todistajat on vain opetettu kieltämään ulkomaailmalta sen, mitä he joutuvat kaiken aikaa elämään todeksi.
>>Karttamisesta, joka on selvästi tämänkin päivän lämpimiä aiheita :D, ei voi kun todeta, että voi voi>>
Näinpä. Kuten kaikissa kontrolloivissa ideologioissa (joita ylläpidetään jäsenten tietämättömyydellä ja valheellisella propagandalla), on Vartiotorni-seurassakin ymmärretty kriittisen tiedon kulun katkaisemisen merkitys. Järjestön laskelmoivat johtajat eivät halua, että heidän ilmaistyötä tekevät ja maksavat jäsenensä tulisi tietoisiksi sen tekemistä erehdyksistä, opillisista ristiriidoista ja jatkuvasta valehtelusta. Mikä pitäisikään tietämättömyyden kuplaa paremmin koossa kuin se, että näiltä hyväuskoisilta jäseniltä estetään kontaktit kriittisen tiedon omaaviin (entiset jäsenet). Tätä tehostetaan leimaamalla kaikki Järjestön kanssa eri mieltä olevat samaan nippuun, Saatanan seuraajiksi. Siitäkin huolimatta, että nämä kykenevät esittämään selkeitä todisteita Järjestön valheellisuudesta.
Järjestö ON Jumala. Käytännössä. - 5 + 15
Voimantorni kirjoitti:
>>JT-seura EI TUOTA HENKEYTETTYÄ MATERIAALIA, EIKÄ SE PROFETOI MAHDOLLISISTA VASTAVÄITTEISTÄ HUOLIMATTA>>

Järjestö ON Jumala. Käytännössä.>> Mikä pitäisikään tietämättömyyden kuplaa paremmin koossa kuin se, että näiltä hyväuskoisilta jäseniltä estetään kontaktit kriittisen tiedon omaaviin (entiset jäsenet).
Itse asiassa peittely / sensuuri menee vieläkin pidemmälle. VT-seura ei anna rivijäsenilleen edes mahdollisuutta tutustua ja tutkia sen omaa vanhaa kirjallisuutta sen alkuajoista alkaen, sellaisena kuin se on, voidakseen luoda autenttisen kuvan siitä mitä kulloinkoin on opetettu ja miten. Tosin Russelin kirjallisuus on poistettu / heitetty pois kokonaan Brooklynistä ja näin ollen varmastikin myös kaikista haaratoimistoista.
Pieni varaus kuitenkin. En tosin ole tietoinen Brooklynin kirjastosta miten kattava on sen aineisto ( tuota Russelin kirjallisuutta lukuunottamatta ) ja onko kaikilla siihen vapaa pääsy tai miten kattava kirjasto on haaratoimistoissa ja miten vapaasti siihen on pääsy.
Mikäli joku kuitenkin etsii käsiinsä tätä Seuran omaa vanhaa aineistoa ottaen siitä mahdollisesti kopiota todistaakseen sanomansa / aiheellisen kritiikkinsä täysin paikkansa pitäväksi ( vaikkapa vuoden 1925 tapahtumia koskien ), niin sellainen henkilö leimataan herkästi luopioksi ja Saatanan vaikutuksen alaisena olevaksi, puhumattakaan mikäli tuota alkuperäistä aineistoa on hankkinut entisten Jt:n kanavia käyttäen. Tällaisen henkilön kanssa ei edes keskustella. Tehokasta. - Voimantorni
5 + 15 kirjoitti:
>> Mikä pitäisikään tietämättömyyden kuplaa paremmin koossa kuin se, että näiltä hyväuskoisilta jäseniltä estetään kontaktit kriittisen tiedon omaaviin (entiset jäsenet).
Itse asiassa peittely / sensuuri menee vieläkin pidemmälle. VT-seura ei anna rivijäsenilleen edes mahdollisuutta tutustua ja tutkia sen omaa vanhaa kirjallisuutta sen alkuajoista alkaen, sellaisena kuin se on, voidakseen luoda autenttisen kuvan siitä mitä kulloinkoin on opetettu ja miten. Tosin Russelin kirjallisuus on poistettu / heitetty pois kokonaan Brooklynistä ja näin ollen varmastikin myös kaikista haaratoimistoista.
Pieni varaus kuitenkin. En tosin ole tietoinen Brooklynin kirjastosta miten kattava on sen aineisto ( tuota Russelin kirjallisuutta lukuunottamatta ) ja onko kaikilla siihen vapaa pääsy tai miten kattava kirjasto on haaratoimistoissa ja miten vapaasti siihen on pääsy.
Mikäli joku kuitenkin etsii käsiinsä tätä Seuran omaa vanhaa aineistoa ottaen siitä mahdollisesti kopiota todistaakseen sanomansa / aiheellisen kritiikkinsä täysin paikkansa pitäväksi ( vaikkapa vuoden 1925 tapahtumia koskien ), niin sellainen henkilö leimataan herkästi luopioksi ja Saatanan vaikutuksen alaisena olevaksi, puhumattakaan mikäli tuota alkuperäistä aineistoa on hankkinut entisten Jt:n kanavia käyttäen. Tällaisen henkilön kanssa ei edes keskustella. Tehokasta.>>VT-seura ei anna rivijäsenilleen edes mahdollisuutta tutustua ja tutkia sen omaa vanhaa kirjallisuutta sen alkuajoista alkaen, sellaisena kuin se on, voidakseen luoda autenttisen kuvan siitä mitä kulloinkoin on opetettu ja miten.>>
Ja jos normaalia valveutuneempi jäseni itse kaivaa esiin Vartiotorni-seuran vanhaa materiaalia ja havaitsee Vt-seuran valheellisuuden, leimataan tällainenkin "luopiomateriaaliksi". Itse ennen järjestöstä eroamistani tulostin vanhimmille useammalta vuosikymmeneltä otteita järjestön julkaisuista siihen liittyen, kuinka "Jumalan profeetta/viestintäkanava" väittää ymmärtäneensä Jeesuksen paluun ja kuninkaaksi asettamisen. Valheellisuus käy ilmi, jos vain osaa englantia:
“Our Lord, the appointed King, is now present since October 1874, A.D., according to the testimony of the prophets, to those who have ears to hear it: and the formal inauguration of his kingly office dates from April 1878, A.D.” (Studies in Scriptures Vol. IV 1897 p. 621)
“Surely there is not the slightest room for doubt that in the mind of a truly consecrated child of God that the Lord Jesus Christ is present and has been since 1874.” (Watchtower 1924, January 1, p. 5)
“...the second presence of the Lord Jesus Christ began in 1874 A.D. This proof is specifically set out in the booklet entitled Our Lord's Return.” (Book Prophecy 1929, pages 65, 66)
Siis niinkin myöhään kuin vuonna 1929 vielä opetettiin, että Jeesus oli palannut vuonna 1874. Se, joka on tästä tietoinen, tajuaa järjestön valheellisuuden seuraavan kaltaisissa lausunnoissa:
“Why, then, do the nations not realize and accept the approach of this climax of judgment? It is because they have not heeded the world wide advertising of Christ’s return and his second Presence. Since long before World War I Jehovah’s witnesses pointed to 1914 as the time for this great event to occur.” (Watchtower 1954, June 15 p. 370)
“Bible chronology also fixes the time for Christ’s second presence and the assuming of his right to rule as at 1914; this date was published in the Watchtower as early as 1879, 35 years before 1914.”
(Tract: Sign of Christ’s Presence 1955 p. 3)
“Compare this with what has taken place since the year 1914. For over thirty years before that date and for half a century since, Jehovah’s witnesses have pointed to the year 1914 as the time for the end of “the appointed times of the nations” and the time in which Christ would begin his Kingdom rule.” (Watchtower 1966, February 15 p. 103)
”Mitä sitten on sanottava nykypäivän olosuhteista? Yksi vaikuttava tapahtuma oli Jeesuksen asettaminen valtaistuimelle taivaassa, mikä tiesi hänen läsnäolonsa alkamista Valtakunnan vallassa. Raamatun profetia osoittaa, että tämä tapahtui vuonna 1914 (Daniel 4:13-17). Myös tähän tapahtumaan kohdistuva kiinnostus herätti suurta odotusta joissakin nykypäivien uskonnollisissa ihmisissä. Odotus näkyi myös niiden vilpittömien raamatuntutkijoiden keskuudessa, jotka alkoivat julkaista lehteä "Siionin Vartiotorni ja Kristuksen läsnäolon airut".” (Vartiotorni 15. elokuuta 1999 s. 21)
Komitean puheenjohtajana toiminut vanhin sanoi minulle, ettei hän näe tässä mitään valheellista. - 5 + 15
Voimantorni kirjoitti:
>>VT-seura ei anna rivijäsenilleen edes mahdollisuutta tutustua ja tutkia sen omaa vanhaa kirjallisuutta sen alkuajoista alkaen, sellaisena kuin se on, voidakseen luoda autenttisen kuvan siitä mitä kulloinkoin on opetettu ja miten.>>
Ja jos normaalia valveutuneempi jäseni itse kaivaa esiin Vartiotorni-seuran vanhaa materiaalia ja havaitsee Vt-seuran valheellisuuden, leimataan tällainenkin "luopiomateriaaliksi". Itse ennen järjestöstä eroamistani tulostin vanhimmille useammalta vuosikymmeneltä otteita järjestön julkaisuista siihen liittyen, kuinka "Jumalan profeetta/viestintäkanava" väittää ymmärtäneensä Jeesuksen paluun ja kuninkaaksi asettamisen. Valheellisuus käy ilmi, jos vain osaa englantia:
“Our Lord, the appointed King, is now present since October 1874, A.D., according to the testimony of the prophets, to those who have ears to hear it: and the formal inauguration of his kingly office dates from April 1878, A.D.” (Studies in Scriptures Vol. IV 1897 p. 621)
“Surely there is not the slightest room for doubt that in the mind of a truly consecrated child of God that the Lord Jesus Christ is present and has been since 1874.” (Watchtower 1924, January 1, p. 5)
“...the second presence of the Lord Jesus Christ began in 1874 A.D. This proof is specifically set out in the booklet entitled Our Lord's Return.” (Book Prophecy 1929, pages 65, 66)
Siis niinkin myöhään kuin vuonna 1929 vielä opetettiin, että Jeesus oli palannut vuonna 1874. Se, joka on tästä tietoinen, tajuaa järjestön valheellisuuden seuraavan kaltaisissa lausunnoissa:
“Why, then, do the nations not realize and accept the approach of this climax of judgment? It is because they have not heeded the world wide advertising of Christ’s return and his second Presence. Since long before World War I Jehovah’s witnesses pointed to 1914 as the time for this great event to occur.” (Watchtower 1954, June 15 p. 370)
“Bible chronology also fixes the time for Christ’s second presence and the assuming of his right to rule as at 1914; this date was published in the Watchtower as early as 1879, 35 years before 1914.”
(Tract: Sign of Christ’s Presence 1955 p. 3)
“Compare this with what has taken place since the year 1914. For over thirty years before that date and for half a century since, Jehovah’s witnesses have pointed to the year 1914 as the time for the end of “the appointed times of the nations” and the time in which Christ would begin his Kingdom rule.” (Watchtower 1966, February 15 p. 103)
”Mitä sitten on sanottava nykypäivän olosuhteista? Yksi vaikuttava tapahtuma oli Jeesuksen asettaminen valtaistuimelle taivaassa, mikä tiesi hänen läsnäolonsa alkamista Valtakunnan vallassa. Raamatun profetia osoittaa, että tämä tapahtui vuonna 1914 (Daniel 4:13-17). Myös tähän tapahtumaan kohdistuva kiinnostus herätti suurta odotusta joissakin nykypäivien uskonnollisissa ihmisissä. Odotus näkyi myös niiden vilpittömien raamatuntutkijoiden keskuudessa, jotka alkoivat julkaista lehteä "Siionin Vartiotorni ja Kristuksen läsnäolon airut".” (Vartiotorni 15. elokuuta 1999 s. 21)
Komitean puheenjohtajana toiminut vanhin sanoi minulle, ettei hän näe tässä mitään valheellista.>> Ja jos normaalia valveutuneempi jäseni itse kaivaa esiin Vartiotorni-seuran vanhaa materiaalia ja havaitsee Vt-seuran valheellisuuden, leimataan tällainenkin "luopiomateriaaliksi"
Ensin Seura torppaa pääsyn sen vanhaan materiaaliin ja sitten kun oppihistorian tutkimisesta kiinnostunut on pakotettu etsimään sitä ei virallisia reittejä käyttän ( mm. entisten Jt:n kanavia käyttäen tai muualta ), niin sen takana sanotaan olevan luopiot ja heidän takanaan itse Saatana. Tämän tehokkaan puolustuksen seurauksena ei Seuran omalla materiaalilla oppihistorian todistavaa tarvitse edes kuunnella, aidosta dialogista puhumattakaan, vaan henkilö leimataan ja vaietaan. Tällaisessa tilanteessa ko. henkilö myös löytää itsensä syrjään työnnettynä ja 'tarkkailunalaisena', josta ei ole pitkä matka erottamiseenkaan.
Edellinen sillä edellytyksellä, että asiat on esitetty kysymyksen muodossa, mutta mikäli oppihistorian tutkija on liian kyseenalaistava ja imperatiivinen, saatta seurauksena olla tiukka 'kyselytunti', jossa itse asiasta ei keskustella, vaan keskitytään henkilön uskoon koskien mm. hallintoelimen asemaa ja mikäli tämä kyseenalaistetaan, on erottamisprosessi luopiona välitön.
Parhaimmillaankin esim. tuo esille laittamasi asia kuitataan vain vanhana valona ja sillä, että ymmärrys lisääntyy. Kuitenkin toiset väärää Jeesuksen paluun ajankohtaa tai väärää ylösnousemusoppia julistaneet tuomitaan luopio-opettajiksi, joilla ei ole Jumalan hengen ohjausta ja tämä riippumatta heidän vilpittömyydestään.
>> Komitean puheenjohtajana toiminut vanhin sanoi minulle, ettei hän näe tässä mitään valheellista.
Tuota esille ottamaasi asiaa käsiteltiin muinoin eräässä kesän konventissa, vaan valitettavasti en enää jaksa muistaa tarkemmin miten siihen vastattiin. Sen kuitenkin muistan, että sitä vähäteltiin ja pidettiin hyvin toisarvoisena seikkana, vähämerkityksellisenä ja pikkukivien kääntämisenä mukamas virheiden ja ristiriitojen löytämiseksi ( takertuminen johonkin fraasiin myöhemmässä kijassa [ Book Prophecy 1929, pages 65, 66 ], muistaakseni Russelin 1874 / 1878 kuitettiin pelkkänä henkilökohtaisen odotuksena ? ? ), kokonaisuus ratkaisee, jotakin tuohon tyyliin. Puheen aiheena oli vastata esitettyihin vastaväitteisiin ja oppihistoriaa koskevaan kritiikkiin. Voimantorni kirjoitti:
>>JT-seura EI TUOTA HENKEYTETTYÄ MATERIAALIA, EIKÄ SE PROFETOI MAHDOLLISISTA VASTAVÄITTEISTÄ HUOLIMATTA>>
Näinhän se asia todellakin on. Ja tällä tavalla kaikkiin "ainoisiin oikeisiin totuuksiin" pitäisikin suhtautua. Tottakai jokaisella ihmisellä on oikeus päättää itse siitä, mihin hän uskoo ja minkälaisia valintoja hän elämässään tekee.
Varsinainen ongelma onkin siinä, että tällaista yksilönvapautta ei Jt-seurakunnassa kaikista hurskaista vakuutteluista huolimatta aidosti hyväksytä; yksittäisen jäsenen oman tien kulkemisen tullessa riittävässä määrin esiin on seurauksena lopulta erottaminen seurakunnasta (ellei yksilö kadu valintojaan ja mukaudu järjestön vaatimuksiin). Tästä syystä näen täysin merkityksettömiksi tuollaiset lausunnot, joilla järjestön johtajat pykrivät vain kieltämään vallankäyttönsä julkisuudessa.
Käytännön jehovantodistajuus toimii joka tapauksessa niin, että hallintoelimen sanomiset tulee hyväksyä mukisematta Jumalalta tulleeksi "ruoaksi" ja opit tulee soveltaa kyseenalaistamatta omaan elämään. Jehovan todistajat on vain opetettu kieltämään ulkomaailmalta sen, mitä he joutuvat kaiken aikaa elämään todeksi.
>>Karttamisesta, joka on selvästi tämänkin päivän lämpimiä aiheita :D, ei voi kun todeta, että voi voi>>
Näinpä. Kuten kaikissa kontrolloivissa ideologioissa (joita ylläpidetään jäsenten tietämättömyydellä ja valheellisella propagandalla), on Vartiotorni-seurassakin ymmärretty kriittisen tiedon kulun katkaisemisen merkitys. Järjestön laskelmoivat johtajat eivät halua, että heidän ilmaistyötä tekevät ja maksavat jäsenensä tulisi tietoisiksi sen tekemistä erehdyksistä, opillisista ristiriidoista ja jatkuvasta valehtelusta. Mikä pitäisikään tietämättömyyden kuplaa paremmin koossa kuin se, että näiltä hyväuskoisilta jäseniltä estetään kontaktit kriittisen tiedon omaaviin (entiset jäsenet). Tätä tehostetaan leimaamalla kaikki Järjestön kanssa eri mieltä olevat samaan nippuun, Saatanan seuraajiksi. Siitäkin huolimatta, että nämä kykenevät esittämään selkeitä todisteita Järjestön valheellisuudesta.
Järjestö ON Jumala. Käytännössä.>>JT-seura EI TUOTA HENKEYTETTYÄ MATERIAALIA, EIKÄ SE PROFETOI MAHDOLLISISTA VASTAVÄITTEISTÄ HUOLIMATTA>>
"Tästä syystä näen täysin merkityksettömiksi tuollaiset lausunnot, joilla järjestön johtajat pykrivät vain kieltämään vallankäyttönsä julkisuudessa. "
Ne ovat merkityksettömiä niin kauan kun ne eivät saa julkisuutta, eikä niistä muistuteta. Riittävän usein tapahtuva julkinen esiintuominen voisi olla hyvä juttu.
"Käytännön jehovantodistajuus toimii joka tapauksessa niin, että hallintoelimen sanomiset tulee hyväksyä mukisematta Jumalalta tulleeksi "ruoaksi" ja opit tulee soveltaa kyseenalaistamatta omaan elämään. Jehovan todistajat on vain opetettu kieltämään ulkomaailmalta sen, mitä he joutuvat kaiken aikaa elämään todeksi. "
Lienee kuitenkin hyvä asia muistuttaa siitä, että he ovat itse myöntäneet ettei heidän tuotoksensa ole henkeytettyä.
Se on ikävä tosiasia, jolta halutaan sulkea silmät.
"Järjestö ON Jumala. Käytännössä. "
Valitettavasti näin on, siksi on hyvä muistuttaa toistuvasti siitä ettei se ole totuus.- Voimantorni
5 + 15 kirjoitti:
>> Ja jos normaalia valveutuneempi jäseni itse kaivaa esiin Vartiotorni-seuran vanhaa materiaalia ja havaitsee Vt-seuran valheellisuuden, leimataan tällainenkin "luopiomateriaaliksi"
Ensin Seura torppaa pääsyn sen vanhaan materiaaliin ja sitten kun oppihistorian tutkimisesta kiinnostunut on pakotettu etsimään sitä ei virallisia reittejä käyttän ( mm. entisten Jt:n kanavia käyttäen tai muualta ), niin sen takana sanotaan olevan luopiot ja heidän takanaan itse Saatana. Tämän tehokkaan puolustuksen seurauksena ei Seuran omalla materiaalilla oppihistorian todistavaa tarvitse edes kuunnella, aidosta dialogista puhumattakaan, vaan henkilö leimataan ja vaietaan. Tällaisessa tilanteessa ko. henkilö myös löytää itsensä syrjään työnnettynä ja 'tarkkailunalaisena', josta ei ole pitkä matka erottamiseenkaan.
Edellinen sillä edellytyksellä, että asiat on esitetty kysymyksen muodossa, mutta mikäli oppihistorian tutkija on liian kyseenalaistava ja imperatiivinen, saatta seurauksena olla tiukka 'kyselytunti', jossa itse asiasta ei keskustella, vaan keskitytään henkilön uskoon koskien mm. hallintoelimen asemaa ja mikäli tämä kyseenalaistetaan, on erottamisprosessi luopiona välitön.
Parhaimmillaankin esim. tuo esille laittamasi asia kuitataan vain vanhana valona ja sillä, että ymmärrys lisääntyy. Kuitenkin toiset väärää Jeesuksen paluun ajankohtaa tai väärää ylösnousemusoppia julistaneet tuomitaan luopio-opettajiksi, joilla ei ole Jumalan hengen ohjausta ja tämä riippumatta heidän vilpittömyydestään.
>> Komitean puheenjohtajana toiminut vanhin sanoi minulle, ettei hän näe tässä mitään valheellista.
Tuota esille ottamaasi asiaa käsiteltiin muinoin eräässä kesän konventissa, vaan valitettavasti en enää jaksa muistaa tarkemmin miten siihen vastattiin. Sen kuitenkin muistan, että sitä vähäteltiin ja pidettiin hyvin toisarvoisena seikkana, vähämerkityksellisenä ja pikkukivien kääntämisenä mukamas virheiden ja ristiriitojen löytämiseksi ( takertuminen johonkin fraasiin myöhemmässä kijassa [ Book Prophecy 1929, pages 65, 66 ], muistaakseni Russelin 1874 / 1878 kuitettiin pelkkänä henkilökohtaisen odotuksena ? ? ), kokonaisuus ratkaisee, jotakin tuohon tyyliin. Puheen aiheena oli vastata esitettyihin vastaväitteisiin ja oppihistoriaa koskevaan kritiikkiin.>>Ensin Seura torppaa pääsyn sen vanhaan materiaaliin ja sitten kun oppihistorian tutkimisesta kiinnostunut on pakotettu etsimään sitä ei virallisia reittejä käyttän ( mm. entisten Jt:n kanavia käyttäen tai muualta ), niin sen takana sanotaan olevan luopiot ja heidän takanaan itse Saatana.>>
Tämän ei tarvitse antaa häiritä asioiden penkomista. Materiaalia löytyy kyllä, jos vain jaksaa etsiä:
http://www.archive.org/details/WatchTowerBibleandTractSocietyofPennsylvaniaWatchTowerpubs_0
Lisäksi olen kuullut, että Helsingin yliopiston kirjastosta löytyy koko Vartiotorni-seuran suomeksi julkaistu tuotanto, kunhan vaan menee paikan päälle ja kysyy. Että eivätpä voi paljon Jt-valheessa elävät puolustella järjestönsä satuja, eivätkä liioin kieltää sitä, mitä on "Jumalan profeetan" toimesta aikaisemmin kirjoitettu. Tosiasioilla on taipumus tulla aina lopulta julki.
>>Tuota esille ottamaasi asiaa käsiteltiin muinoin eräässä kesän konventissa>>
Joo, aina silloin tällöin järjestö on pyrkinyt antamaan maksaville jäsenilleen oman selityksensä kiusallisen julkiseksi tulleista seikoista. Muutenhan jäsenten usko saattaisi alkaa horjumaan, jos tuollaisia asioita liikaa omilla aivoillaan miettisivät. - Voimantorni
helel kirjoitti:
>>JT-seura EI TUOTA HENKEYTETTYÄ MATERIAALIA, EIKÄ SE PROFETOI MAHDOLLISISTA VASTAVÄITTEISTÄ HUOLIMATTA>>
"Tästä syystä näen täysin merkityksettömiksi tuollaiset lausunnot, joilla järjestön johtajat pykrivät vain kieltämään vallankäyttönsä julkisuudessa. "
Ne ovat merkityksettömiä niin kauan kun ne eivät saa julkisuutta, eikä niistä muistuteta. Riittävän usein tapahtuva julkinen esiintuominen voisi olla hyvä juttu.
"Käytännön jehovantodistajuus toimii joka tapauksessa niin, että hallintoelimen sanomiset tulee hyväksyä mukisematta Jumalalta tulleeksi "ruoaksi" ja opit tulee soveltaa kyseenalaistamatta omaan elämään. Jehovan todistajat on vain opetettu kieltämään ulkomaailmalta sen, mitä he joutuvat kaiken aikaa elämään todeksi. "
Lienee kuitenkin hyvä asia muistuttaa siitä, että he ovat itse myöntäneet ettei heidän tuotoksensa ole henkeytettyä.
Se on ikävä tosiasia, jolta halutaan sulkea silmät.
"Järjestö ON Jumala. Käytännössä. "
Valitettavasti näin on, siksi on hyvä muistuttaa toistuvasti siitä ettei se ole totuus.>>Riittävän usein tapahtuva julkinen esiintuominen voisi olla hyvä juttu>>
Tuossa on tavallaan kyllä ideaa. Valitettavasti homma vaan taitaa nyykähtää lopulta siihen, että seurakunnan vanhimmat joutuvat virkansa puolesta pitämään lauman yksimielisenä, ja tarvittaessa myös puhdistamaan laumaa erottamalla eri tavalla toimivat. Tällaisen käytännön olemassaolo pitää (ainakin vielä toistaiseksi) suurimman osan Jehovan todistajista alamaisina järjestölle, vaikka he joskus muuta ajattelisivatkin. - 5 + 15
Voimantorni kirjoitti:
>>Ensin Seura torppaa pääsyn sen vanhaan materiaaliin ja sitten kun oppihistorian tutkimisesta kiinnostunut on pakotettu etsimään sitä ei virallisia reittejä käyttän ( mm. entisten Jt:n kanavia käyttäen tai muualta ), niin sen takana sanotaan olevan luopiot ja heidän takanaan itse Saatana.>>
Tämän ei tarvitse antaa häiritä asioiden penkomista. Materiaalia löytyy kyllä, jos vain jaksaa etsiä:
http://www.archive.org/details/WatchTowerBibleandTractSocietyofPennsylvaniaWatchTowerpubs_0
Lisäksi olen kuullut, että Helsingin yliopiston kirjastosta löytyy koko Vartiotorni-seuran suomeksi julkaistu tuotanto, kunhan vaan menee paikan päälle ja kysyy. Että eivätpä voi paljon Jt-valheessa elävät puolustella järjestönsä satuja, eivätkä liioin kieltää sitä, mitä on "Jumalan profeetan" toimesta aikaisemmin kirjoitettu. Tosiasioilla on taipumus tulla aina lopulta julki.
>>Tuota esille ottamaasi asiaa käsiteltiin muinoin eräässä kesän konventissa>>
Joo, aina silloin tällöin järjestö on pyrkinyt antamaan maksaville jäsenilleen oman selityksensä kiusallisen julkiseksi tulleista seikoista. Muutenhan jäsenten usko saattaisi alkaa horjumaan, jos tuollaisia asioita liikaa omilla aivoillaan miettisivät."Ensin Seura torppaa pääsyn sen vanhaan materiaaliin ja sitten kun oppihistorian tutkimisesta kiinnostunut on pakotettu etsimään sitä ei virallisia reittejä käyttän ( mm. entisten Jt:n kanavia käyttäen tai muualta ), niin sen takana sanotaan olevan luopiot ja heidän takanaan itse Saatana."
>> Tämän ei tarvitse antaa häiritä asioiden penkomista. Materiaalia löytyy kyllä, jos vain jaksaa etsiä:
Materiaalin löytyminen ei ole ongelma. Pointtina oli vain toteamus vallitsevasta logiikasta, asiaintilasta, asenteesta ja toimintamallista. Tyyliin, 'se oma vanhempi materiaali jota emme itse tarjoa saataville, siitä ei edes keskustella, se ei ole referenssi.'
Seura itse ei varaa pääsyä vanhempaan materiaaliin ja jos joku siihen viittaa ja sitä lainaa yksityiskohtaisesti ( vaikkapa kopiot todisteeksi ) osoittaakseen ettei vääristele asioita, niin kysymys kuuluu itse esille nostetun asian sijaan, että mistä olet saanut tiedon. Luonnollisestikin kysyjä tietää jo etukäteen vastauksen ja sen perusteella torpataan koko keskustelu ja henkilö leimataan srk:ssa. Faktapohjainen keskustelu ei ole edes mahdollista. Tehokasta.
Olisi kiinnostava tietää, mikäli jollakin on kokemusta oheisista CD:llä olevista kirjallisuuskopioista. Toisaalla oli maininta, että ovat identtinen kopio alkuperäisistä. Lähinnä kiinnostaa noiden levyjen ergonomisuus, hakutoiminnot jne.
http://www.amazon.com/Watchtower-1920-1929-Research-Applications/dp/0972465057/ref=pd_sim_b_3 - Voimantorni
5 + 15 kirjoitti:
"Ensin Seura torppaa pääsyn sen vanhaan materiaaliin ja sitten kun oppihistorian tutkimisesta kiinnostunut on pakotettu etsimään sitä ei virallisia reittejä käyttän ( mm. entisten Jt:n kanavia käyttäen tai muualta ), niin sen takana sanotaan olevan luopiot ja heidän takanaan itse Saatana."
>> Tämän ei tarvitse antaa häiritä asioiden penkomista. Materiaalia löytyy kyllä, jos vain jaksaa etsiä:
Materiaalin löytyminen ei ole ongelma. Pointtina oli vain toteamus vallitsevasta logiikasta, asiaintilasta, asenteesta ja toimintamallista. Tyyliin, 'se oma vanhempi materiaali jota emme itse tarjoa saataville, siitä ei edes keskustella, se ei ole referenssi.'
Seura itse ei varaa pääsyä vanhempaan materiaaliin ja jos joku siihen viittaa ja sitä lainaa yksityiskohtaisesti ( vaikkapa kopiot todisteeksi ) osoittaakseen ettei vääristele asioita, niin kysymys kuuluu itse esille nostetun asian sijaan, että mistä olet saanut tiedon. Luonnollisestikin kysyjä tietää jo etukäteen vastauksen ja sen perusteella torpataan koko keskustelu ja henkilö leimataan srk:ssa. Faktapohjainen keskustelu ei ole edes mahdollista. Tehokasta.
Olisi kiinnostava tietää, mikäli jollakin on kokemusta oheisista CD:llä olevista kirjallisuuskopioista. Toisaalla oli maininta, että ovat identtinen kopio alkuperäisistä. Lähinnä kiinnostaa noiden levyjen ergonomisuus, hakutoiminnot jne.
http://www.amazon.com/Watchtower-1920-1929-Research-Applications/dp/0972465057/ref=pd_sim_b_3>>Seura itse ei varaa pääsyä vanhempaan materiaaliin ja jos joku siihen viittaa ja sitä lainaa yksityiskohtaisesti ( vaikkapa kopiot todisteeksi ) osoittaakseen ettei vääristele asioita, niin kysymys kuuluu itse esille nostetun asian sijaan, että mistä olet saanut tiedon.>>
Jep. Ensimmäinen kysymys todellakin kuuluu: Mistä olet tuollaista kuullut tai lukenut? Ja usein tätä seuraa: Oletko kertonut siitä muillekin? Luulisi vanhimman olevan ensisijaisesti kiinnostunut siitä, pitääkö esitetty tieto paikkansa.
>>Luonnollisestikin kysyjä tietää jo etukäteen vastauksen ja sen perusteella torpataan koko keskustelu>>
Tämä tekeekin asiasta huomattavasti vakavamman, koska tämän "totuuden järjestön" viralliset edustajat - vanhimmat - pyrkivtä aktiivisesti peittelemään ikäviä tosiasioita. Itse kun olin tässä vaiheessa (esittämässä ns. kiellettyjä kysymyksiä vanhimmille), tajusin jo olevani aivan oikealla tiellä... ulos lahkosta.
>>Faktapohjainen keskustelu ei ole edes mahdollista. Tehokasta.>>
Juuri näin. Lahkot eivät perusta markkinoimaansa maailmankuvaa ("totuuttaan") todellisuuteen, ja usein niiden johtavat hahmot tietävät tämän itsekin. Siksi kaikki todellinen, kaksisuuntainen keskustelu pyritään tyrehdytetään heti alkuunsa. Minkäänlaista kritiikkiä ei sallita. Tehokasta todellakin.
>>Olisi kiinnostava tietää, mikäli jollakin on kokemusta oheisista CD:llä olevista kirjallisuuskopioista. Toisaalla oli maininta, että ovat identtinen kopio alkuperäisistä. Lähinnä kiinnostaa noiden levyjen ergonomisuus, hakutoiminnot jne.
http://www.amazon.com/Watchtower-1920-1929-Research-Applications/dp/0972465057/ref=pd_sim_b_3>>
Näistä minulla ei ole kokemusta. Itse käytän etupäässä järjestön julistajilleen julkaisemaa CD-romia lainausteni lähteenä. - 5 + 15
Voimantorni kirjoitti:
>>Seura itse ei varaa pääsyä vanhempaan materiaaliin ja jos joku siihen viittaa ja sitä lainaa yksityiskohtaisesti ( vaikkapa kopiot todisteeksi ) osoittaakseen ettei vääristele asioita, niin kysymys kuuluu itse esille nostetun asian sijaan, että mistä olet saanut tiedon.>>
Jep. Ensimmäinen kysymys todellakin kuuluu: Mistä olet tuollaista kuullut tai lukenut? Ja usein tätä seuraa: Oletko kertonut siitä muillekin? Luulisi vanhimman olevan ensisijaisesti kiinnostunut siitä, pitääkö esitetty tieto paikkansa.
>>Luonnollisestikin kysyjä tietää jo etukäteen vastauksen ja sen perusteella torpataan koko keskustelu>>
Tämä tekeekin asiasta huomattavasti vakavamman, koska tämän "totuuden järjestön" viralliset edustajat - vanhimmat - pyrkivtä aktiivisesti peittelemään ikäviä tosiasioita. Itse kun olin tässä vaiheessa (esittämässä ns. kiellettyjä kysymyksiä vanhimmille), tajusin jo olevani aivan oikealla tiellä... ulos lahkosta.
>>Faktapohjainen keskustelu ei ole edes mahdollista. Tehokasta.>>
Juuri näin. Lahkot eivät perusta markkinoimaansa maailmankuvaa ("totuuttaan") todellisuuteen, ja usein niiden johtavat hahmot tietävät tämän itsekin. Siksi kaikki todellinen, kaksisuuntainen keskustelu pyritään tyrehdytetään heti alkuunsa. Minkäänlaista kritiikkiä ei sallita. Tehokasta todellakin.
>>Olisi kiinnostava tietää, mikäli jollakin on kokemusta oheisista CD:llä olevista kirjallisuuskopioista. Toisaalla oli maininta, että ovat identtinen kopio alkuperäisistä. Lähinnä kiinnostaa noiden levyjen ergonomisuus, hakutoiminnot jne.
http://www.amazon.com/Watchtower-1920-1929-Research-Applications/dp/0972465057/ref=pd_sim_b_3>>
Näistä minulla ei ole kokemusta. Itse käytän etupäässä järjestön julistajilleen julkaisemaa CD-romia lainausteni lähteenä.>> Näistä minulla ei ole kokemusta. Itse käytän etupäässä järjestön julistajilleen julkaisemaa CD-romia lainausteni lähteenä.
Tuo Seuran CD ei ilmeisesti kuitenkaan ole kattava kirjallisuuden suhteen niin ajallisesti ja määrältään kuten nuo linkin CD:t, jotka toisaalla olleen esittelyn mukaan sisältävät alkuperäisiä vastaavat identtiset kirjallisuuskopiot ? Vain kopioden autenttisuus / alkuperäisyys kiinnostaa. ( VT 1920, Millions Now Living Will Never Die!, Children, lukuisat muut. )
Itse olen kiinnostunut hankkimaan muutamia avainjulkaisuja alkuperäisinä painoksina tai mahdollisesti niiden identtisinä kopiona ( ei pdf ).
Pari muuta kiinnostavaa R.F:n lisäksi:
Apocalypse Delayed: The Story of Jehovah's Witnesses by M. James Penton
- http://www.amazon.com/Apocalypse-Delayed-Story-Jehovahs-Witnesses/dp/0802079733
Their Claims, Doctrinal Changes, and Prophetic Speculation. What Does the Record Show? Record Show?
Edmond C. Gruss
- http://www.amazon.com/Jehovahs-Witnesses-Doctrinal-Prophetic-Speculation/dp/193123230X
Ps. Happamat polemiikkikirjat puolestaan ovat kokonaan kiinnostukseni ulkopuolella.
- TOTUUS ON JO TOINEN
No tuohon Jehovan todistajien ylistysvirteen en viitsi vastata kuin yhdellä asialla vesitän koko höpinäsi (Jehovan todiatajat ovat sitä mieltä että he ovat löutäneet tosi uskonnon jne....).Oletko tietoinen kuinka moni eroaa tuosta täydellisestä uskonnosta kun he ovat muuttaneet uskonkäsityksiään?
- Markku_Meilo
>>Tässä listattuna muutama syy
Tässä yksi syy lisää:
”Raamatun ennustusten, myös Jeesuksen oman viimeisiä päiviä koskevan ennustuksen, huolellinen tutkiminen paljastaa, että ‘Herran päivä’ alkoi historiallisena vuotena 1914, tosiaan tämän sukupolven aikana! Niinpä juuri vuonna 1914 Jeesus palasi näkymättömänä, ilman suuria julkisia eleitä ja vain hänen uskollisten palvelijoidensa tietäessä hänen paluustaan. Tuona vuonna Jehova antoi Jeesukselle käskyn hallita vihollistensa keskellä.” (Vartiotorni 15. toukokuuta 1991 sivu 9)
Muutamaa vuotta myöhemmin tuli lisää todisteita asiasta:
“Babylonin tulipaloa jouduttavat sen tässä mainitut kannattajat. 1918 jälkeen lakkaavat kirkkoa ylläpitävät olemasta sen ylläpitäjiä. Ulkona oleva henkinen rutto ja heidän keskuudessaan oleva Jumalan sanan nälkä tulee hävittämään ne siinä merkityksessä, etteivät ne enää ole sen kannattajia.” (Täyttynyt salaisuus, sivu 558)- Voimantorni
>>"Niinpä juuri vuonna 1914 Jeesus palasi näkymättömänä, ilman suuria julkisia eleitä ja vain hänen uskollisten palvelijoidensa tietäessä hänen paluustaan." (Vartiotorni 15. toukokuuta 1991 sivu 9)>>
No tämä kyllä nyt jo ihan viimeistään todistaa Jehovan todistajien järjestön olevan ainoa Jumalan valitsema tosi uskonto, ja kaikkien muiden uskovaisten olevan paholaisesta (ja pian tuhoutuvan). Siis siitäkin huolimatta, että tuossa viitattiin Raamatuntutkijoihin, jotka vielä tänäkin päivänä ovat toiminnassa, täysin Jehovan todistajista erillään:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Raamatuntutkijat
Mutta kaipa se Jumala antaa Raamatuntutkijoillekin ohjauksen ja voiman, kun kerran noin aktiivisia jaksavat vieläkin olla.
Tietenkin tuon lainaamasi kohdan luotettavuutta nakertaa (hieman) kyllä sekin seikka, että Vartiotornissa opetettiin vielä koko 1920-lukukin niin, että Jeesus oli palannut jo vuonna 1874:
“Surely there is not the slightest room for doubt that in the mind of a truly consecrated child of God that the Lord Jesus Christ is present and has been since 1874.” (Watchtower 1924, January 1, p. 5)
Joten ketkähän olivat tuolloin ne Jeesuksen "uskolliset palvelijat", jotka ainoastaan "tiesivät hänen paluustaan"? Eivät ainakaan Jehovan todistajat. Vuosi 1914 kun oli tuohon aikaan vähän muussa käytössä kuin mitä siitä nykyisille maksaville jäsenille halutaan uskotella.
Mutta ehkäpä sitä uskon silmin voisi nähdä tämänkin "riitasoinnun" yli ja luottaa Jehovan todistajien kirjapainobisneksen jumalallisuuteen. - Markku_Meilo
Voimantorni kirjoitti:
>>"Niinpä juuri vuonna 1914 Jeesus palasi näkymättömänä, ilman suuria julkisia eleitä ja vain hänen uskollisten palvelijoidensa tietäessä hänen paluustaan." (Vartiotorni 15. toukokuuta 1991 sivu 9)>>
No tämä kyllä nyt jo ihan viimeistään todistaa Jehovan todistajien järjestön olevan ainoa Jumalan valitsema tosi uskonto, ja kaikkien muiden uskovaisten olevan paholaisesta (ja pian tuhoutuvan). Siis siitäkin huolimatta, että tuossa viitattiin Raamatuntutkijoihin, jotka vielä tänäkin päivänä ovat toiminnassa, täysin Jehovan todistajista erillään:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Raamatuntutkijat
Mutta kaipa se Jumala antaa Raamatuntutkijoillekin ohjauksen ja voiman, kun kerran noin aktiivisia jaksavat vieläkin olla.
Tietenkin tuon lainaamasi kohdan luotettavuutta nakertaa (hieman) kyllä sekin seikka, että Vartiotornissa opetettiin vielä koko 1920-lukukin niin, että Jeesus oli palannut jo vuonna 1874:
“Surely there is not the slightest room for doubt that in the mind of a truly consecrated child of God that the Lord Jesus Christ is present and has been since 1874.” (Watchtower 1924, January 1, p. 5)
Joten ketkähän olivat tuolloin ne Jeesuksen "uskolliset palvelijat", jotka ainoastaan "tiesivät hänen paluustaan"? Eivät ainakaan Jehovan todistajat. Vuosi 1914 kun oli tuohon aikaan vähän muussa käytössä kuin mitä siitä nykyisille maksaville jäsenille halutaan uskotella.
Mutta ehkäpä sitä uskon silmin voisi nähdä tämänkin "riitasoinnun" yli ja luottaa Jehovan todistajien kirjapainobisneksen jumalallisuuteen.>>Vuosi 1914 kun oli tuohon aikaan vähän muussa käytössä kuin mitä siitä nykyisille maksaville jäsenille halutaan uskotella.
"Vähän" on melkoisen lievä ilmaus. Vuonna 1914 ja vuosia sen jälkeen opetetiin lopun ajan päättyneen vuonna 1914 ja tuona vuonna oltiin eletty Kristuksen milleniumissa jo neljä vuosikymmentä. Siinä samassa, jonka piti sen jälkeen alkaman useamman kerran mm. syksyn 1975 huitteilla ja useamman kerran sen jälkeen.
Vuoden 1914 oppivalikoima oli kovin erilainen nykyisestä, silloinen siionismi hylättiin 1930-luvulla ja tilalle tuli antisemitismi, mutta vanhan ajan arvokkaita odotettiin prinsseiksi aina 1950-luvulle. Samoihin aikoihin tunnustauduttiin uskonnoksi, sitä ennen kaikki uskonto oli Saatanasta. Vuoden 1914 näkemyksen mukaan suuri joukkokin oli menossa taivaaseen ja vuonna 1917 heidän toimenkuvakseen määritettiin ajatuspoliisin tehtävä:
”7:15. Sentähden. – Koska he loppukoetuksessa kärsivät marttyyrikuoleman ja puhdistivat vaatteensa mieluummin kuin kielsivät Herran.
He ovat Jumalan valtaistuimen edessä. –,,Seuraavana aikakautena tullaan Jumalan voimaa ihmismaailmaan nähden käyttämään suuren joukon luokan kautta morsiamen ylijohdon alaisuudessa. Se tulee olemaan suurena poliisivoimana, joka pitää silmällä kaikkea kansaa. Sillä tulee varmaan olemaan riittävästi työtä, sillä Jumala on taannut, ’etteikenkään pahaa tee, eikä turmele koko minun pyhällä vuorellani (valtakunnassani).’ (Jes. 11:9) Tämä merkitsee huolellista silmälläpitoa. Niin, todellakin! Kuinka tullaan paha ja väärä estämään? Jos joku henkilö yrittäisi lausua häväistyksiä tai panetteluja, voitaisiin kieli silmänräpäyksessä lamauttaa. Hyvin helposti! Poliisi heti paikalla saapuvilla! – ei sellainen, joka tulee vasta sitten kun vahinko on tapahtunut rangaistakseen sitten, vaan sellainen, joka menee rikollisen edelle, niin ettei hän saa tilaisuutta tehdä pahaa, ja siten rankaisee häntä yrityksestä tehdä niin.” – Vastaus eräässä kysymyskokouksessa.” (Täyttynyt salaisuus – sivu 196)
Tosin on vaikea välttyä ajatukselta, etteikö tuota 1917-toimenkuvaa pyrittäisi hoitamaan tässä nykyisessäkin järjestelmässä. - Ylipäällikköjen pääl
Markku_Meilo kirjoitti:
>>Vuosi 1914 kun oli tuohon aikaan vähän muussa käytössä kuin mitä siitä nykyisille maksaville jäsenille halutaan uskotella.
"Vähän" on melkoisen lievä ilmaus. Vuonna 1914 ja vuosia sen jälkeen opetetiin lopun ajan päättyneen vuonna 1914 ja tuona vuonna oltiin eletty Kristuksen milleniumissa jo neljä vuosikymmentä. Siinä samassa, jonka piti sen jälkeen alkaman useamman kerran mm. syksyn 1975 huitteilla ja useamman kerran sen jälkeen.
Vuoden 1914 oppivalikoima oli kovin erilainen nykyisestä, silloinen siionismi hylättiin 1930-luvulla ja tilalle tuli antisemitismi, mutta vanhan ajan arvokkaita odotettiin prinsseiksi aina 1950-luvulle. Samoihin aikoihin tunnustauduttiin uskonnoksi, sitä ennen kaikki uskonto oli Saatanasta. Vuoden 1914 näkemyksen mukaan suuri joukkokin oli menossa taivaaseen ja vuonna 1917 heidän toimenkuvakseen määritettiin ajatuspoliisin tehtävä:
”7:15. Sentähden. – Koska he loppukoetuksessa kärsivät marttyyrikuoleman ja puhdistivat vaatteensa mieluummin kuin kielsivät Herran.
He ovat Jumalan valtaistuimen edessä. –,,Seuraavana aikakautena tullaan Jumalan voimaa ihmismaailmaan nähden käyttämään suuren joukon luokan kautta morsiamen ylijohdon alaisuudessa. Se tulee olemaan suurena poliisivoimana, joka pitää silmällä kaikkea kansaa. Sillä tulee varmaan olemaan riittävästi työtä, sillä Jumala on taannut, ’etteikenkään pahaa tee, eikä turmele koko minun pyhällä vuorellani (valtakunnassani).’ (Jes. 11:9) Tämä merkitsee huolellista silmälläpitoa. Niin, todellakin! Kuinka tullaan paha ja väärä estämään? Jos joku henkilö yrittäisi lausua häväistyksiä tai panetteluja, voitaisiin kieli silmänräpäyksessä lamauttaa. Hyvin helposti! Poliisi heti paikalla saapuvilla! – ei sellainen, joka tulee vasta sitten kun vahinko on tapahtunut rangaistakseen sitten, vaan sellainen, joka menee rikollisen edelle, niin ettei hän saa tilaisuutta tehdä pahaa, ja siten rankaisee häntä yrityksestä tehdä niin.” – Vastaus eräässä kysymyskokouksessa.” (Täyttynyt salaisuus – sivu 196)
Tosin on vaikea välttyä ajatukselta, etteikö tuota 1917-toimenkuvaa pyrittäisi hoitamaan tässä nykyisessäkin järjestelmässä.No se nyt on ainakin varmaa että nämä poliisit eivät ole ainakaan Jehovan todistajia.Siellä ei ole jäniksillä ja vapaamatkustajilla mitään tekoa.Siellä katsotaan kuka on huolehtinut näistä pienimmistäkin jo täällä maan päällä.
- Markku_Meilo
Ylipäällikköjen pääl kirjoitti:
No se nyt on ainakin varmaa että nämä poliisit eivät ole ainakaan Jehovan todistajia.Siellä ei ole jäniksillä ja vapaamatkustajilla mitään tekoa.Siellä katsotaan kuka on huolehtinut näistä pienimmistäkin jo täällä maan päällä.
>>Siellä katsotaan kuka on huolehtinut näistä pienimmistäkin jo täällä maan päällä.
Minulle opetettiin nuorena jehovantodistajana, että parasta ja ainaoaa oikeaa hyväntekemistä ja lähimmäisenrakkautta oli Vt-seuran silloisten oppien levittäminen, lienee nykyisten muuttuneidenkin opetusten levittäminen on edelleen jehovantodistajille samaa ainoaa oikeaa hyväntekeväisyyttä ja lähimmäisenrakkautta. - Kristityn ropo
Markku_Meilo kirjoitti:
>>Siellä katsotaan kuka on huolehtinut näistä pienimmistäkin jo täällä maan päällä.
Minulle opetettiin nuorena jehovantodistajana, että parasta ja ainaoaa oikeaa hyväntekemistä ja lähimmäisenrakkautta oli Vt-seuran silloisten oppien levittäminen, lienee nykyisten muuttuneidenkin opetusten levittäminen on edelleen jehovantodistajille samaa ainoaa oikeaa hyväntekeväisyyttä ja lähimmäisenrakkautta.Kunnon kristitty ei valikoi esim.maanjäristys aluella ensin omaan lahkoonsa kuuluvia autettaviksi ja siten muka näytetään (ylpeyden synti) muille kuinka meidän lahkossa asiat on hyvin organisoitu.Kukas se kissan hännän nostaa jos ei kissa itse.Kunnon kristitty sen sijaan antaa silloinkin ja aina apua myös toisin uskoville.Lahkolaiset ei auta muita kuin silloin harvoin kun he yrittävät värvätä katastrofia hyväksi käyttäen joukkoihinsa lisää maksajia.
- Markku_Meilo
Kristityn ropo kirjoitti:
Kunnon kristitty ei valikoi esim.maanjäristys aluella ensin omaan lahkoonsa kuuluvia autettaviksi ja siten muka näytetään (ylpeyden synti) muille kuinka meidän lahkossa asiat on hyvin organisoitu.Kukas se kissan hännän nostaa jos ei kissa itse.Kunnon kristitty sen sijaan antaa silloinkin ja aina apua myös toisin uskoville.Lahkolaiset ei auta muita kuin silloin harvoin kun he yrittävät värvätä katastrofia hyväksi käyttäen joukkoihinsa lisää maksajia.
>>Kunnon kristitty ei valikoi...
Olen samaa mieltä, ajattelen saman pätevän myös esimerkiksi islaminuskoisen, hindun ja uskonnottoman kohdalla. Inhimillisyys ja lähimmäisen auttaminen ei ole minkään ryhmän yksinoikeus, toki tämän osion aihe tekee oman rajauksensa. - tapahtuu
Markku_Meilo kirjoitti:
>>Kunnon kristitty ei valikoi...
Olen samaa mieltä, ajattelen saman pätevän myös esimerkiksi islaminuskoisen, hindun ja uskonnottoman kohdalla. Inhimillisyys ja lähimmäisen auttaminen ei ole minkään ryhmän yksinoikeus, toki tämän osion aihe tekee oman rajauksensa.Jokainen " maa" huolehtii omistaan. Tsunamin yllätettyä Thaimaassa, suomalaiset haki suomalaiset ja niin edelleen muutkin maat. Paikalliset antoivat ensiapua kansallisuuksiin katsomatta. Kuitenkin ensisijassa jokainen huolehtii omistaan. Perhe jäsenistään,ehkä myös (ainakin ennen ) sukulaisistaan. Mutta uskonsisaristaan ja veljistään meidän on ennenkaikkea huolehdittava ja välillämme oleva rakkaus siihen syynä.
- Markku_Meilo
tapahtuu kirjoitti:
Jokainen " maa" huolehtii omistaan. Tsunamin yllätettyä Thaimaassa, suomalaiset haki suomalaiset ja niin edelleen muutkin maat. Paikalliset antoivat ensiapua kansallisuuksiin katsomatta. Kuitenkin ensisijassa jokainen huolehtii omistaan. Perhe jäsenistään,ehkä myös (ainakin ennen ) sukulaisistaan. Mutta uskonsisaristaan ja veljistään meidän on ennenkaikkea huolehdittava ja välillämme oleva rakkaus siihen syynä.
>>Jokainen " maa" huolehtii omistaan.
Niinpä, ja maalliset valtiot huolehtivat myös muiden omista.
>>Mutta uskonsisaristaan ja veljistään meidän on ennenkaikkea huolehdittava ja välillämme oleva rakkaus siihen syynä.
Juuri uskonnollisten kulttien omahyväisyys ja ylemmyydentunne saa minut arvostamaan esimerkiksi Luterilaista kirkkoamme, se ei avuntarvitsijalta kysele, auttaa vaikka jehovantodistajaa.
Mitä taas uskonnollisten kulttien väittämään keskinäiseen rakkauteen tulee, niin sehän on pelkkää rakkaus-sanan pilkkaa. Tuo ehdollinen rakkaus päättyy välirikkoon jos ja kun tuon ehdollisen rakkauden kohde vaikka jatkaa ojennuksen jälkeen kultin valheellisista opetuksista kyselemistä. - milloinkin
Markku_Meilo kirjoitti:
>>Jokainen " maa" huolehtii omistaan.
Niinpä, ja maalliset valtiot huolehtivat myös muiden omista.
>>Mutta uskonsisaristaan ja veljistään meidän on ennenkaikkea huolehdittava ja välillämme oleva rakkaus siihen syynä.
Juuri uskonnollisten kulttien omahyväisyys ja ylemmyydentunne saa minut arvostamaan esimerkiksi Luterilaista kirkkoamme, se ei avuntarvitsijalta kysele, auttaa vaikka jehovantodistajaa.
Mitä taas uskonnollisten kulttien väittämään keskinäiseen rakkauteen tulee, niin sehän on pelkkää rakkaus-sanan pilkkaa. Tuo ehdollinen rakkaus päättyy välirikkoon jos ja kun tuon ehdollisen rakkauden kohde vaikka jatkaa ojennuksen jälkeen kultin valheellisista opetuksista kyselemistä.Minusta luterilainen kirkko onkin velvollinen auttamaan kansalaisiaan koska sillä on kirkollisverotus oikeus ja rutkasti rahaa. Täytyyhän sen jotenkin omia kansalaisiakin auttaa, kun kirkon ulkomaanapukin on huomattavasti suurempi kuin yhden kolehtihaavin anti.
Kirjoituksesi on niin "Meilomaista" omien entisten uskonveljiesi polkemista. Muistin virkistämiseksi lueppa Vartiotorni 1. kesäkuuta 2005. Missään kirkollisessa julkaisussa, siellä maksettujen mainosten välissä,ei kristittyjä ohjata niin rakkaudellisesti nimenomaan pois kaikenlaisesta omahyväisyydestä ja itsekeskeisyydestä.
"Ette tee mitään riidanhalusta tai itsekeskeisyydestä, vaan katsotte nöyrämielisesti, että toiset ovat teitä parempia." Filippiläisille 2:3) Tässä kiteytettynä yksi jehovantodistajuuden peruspilareista. milloinkin kirjoitti:
Minusta luterilainen kirkko onkin velvollinen auttamaan kansalaisiaan koska sillä on kirkollisverotus oikeus ja rutkasti rahaa. Täytyyhän sen jotenkin omia kansalaisiakin auttaa, kun kirkon ulkomaanapukin on huomattavasti suurempi kuin yhden kolehtihaavin anti.
Kirjoituksesi on niin "Meilomaista" omien entisten uskonveljiesi polkemista. Muistin virkistämiseksi lueppa Vartiotorni 1. kesäkuuta 2005. Missään kirkollisessa julkaisussa, siellä maksettujen mainosten välissä,ei kristittyjä ohjata niin rakkaudellisesti nimenomaan pois kaikenlaisesta omahyväisyydestä ja itsekeskeisyydestä.
"Ette tee mitään riidanhalusta tai itsekeskeisyydestä, vaan katsotte nöyrämielisesti, että toiset ovat teitä parempia." Filippiläisille 2:3) Tässä kiteytettynä yksi jehovantodistajuuden peruspilareista.>>Missään kirkollisessa julkaisussa, siellä maksettujen mainosten välissä,ei kristittyjä ohjata niin rakkaudellisesti nimenomaan pois kaikenlaisesta omahyväisyydestä ja itsekeskeisyydestä.
Kiinnittäkää huomiota itseenne ja koko laumaan -kirjasta löytyy myös seuraavanlainen ajatus:
"Arvostelukykyä tulisi käyttää sen ratkaisemisessa, voitaisiinko humanitaarisin perustein antaa jotakin - tai mitään - apua niille, joilla ei ole hyvä asema seurakunnassa."
Rakkaudellista? Tuskin.- Markku_Meilo
milloinkin kirjoitti:
Minusta luterilainen kirkko onkin velvollinen auttamaan kansalaisiaan koska sillä on kirkollisverotus oikeus ja rutkasti rahaa. Täytyyhän sen jotenkin omia kansalaisiakin auttaa, kun kirkon ulkomaanapukin on huomattavasti suurempi kuin yhden kolehtihaavin anti.
Kirjoituksesi on niin "Meilomaista" omien entisten uskonveljiesi polkemista. Muistin virkistämiseksi lueppa Vartiotorni 1. kesäkuuta 2005. Missään kirkollisessa julkaisussa, siellä maksettujen mainosten välissä,ei kristittyjä ohjata niin rakkaudellisesti nimenomaan pois kaikenlaisesta omahyväisyydestä ja itsekeskeisyydestä.
"Ette tee mitään riidanhalusta tai itsekeskeisyydestä, vaan katsotte nöyrämielisesti, että toiset ovat teitä parempia." Filippiläisille 2:3) Tässä kiteytettynä yksi jehovantodistajuuden peruspilareista.>>Minusta luterilainen kirkko onkin velvollinen auttamaan kansalaisiaan koska sillä on kirkollisverotus oikeus ja rutkasti rahaa.
Jos kirkko toimii odotusten mukaisesti tässä suhteessa, niin silloin asia on kunnossa.
>>Kirjoituksesi on niin "Meilomaista" omien entisten uskonveljiesi polkemista.
Kertoisitko mikä ei mielestäsi pidä paikkaansa kirjoittamassani?
>>Muistin virkistämiseksi lueppa Vartiotorni 1. kesäkuuta 2005. Missään kirkollisessa julkaisussa, siellä maksettujen mainosten välissä,ei kristittyjä ohjata niin rakkaudellisesti nimenomaan pois kaikenlaisesta omahyväisyydestä ja itsekeskeisyydestä.
Kokemukseni mukaan kaikkein oamhyväisimpiä ja itsekesksisimpiä ovat juuri fundamentalistiset kultit. Se mitä Vt-lehdessä kirjoitetaan on paljolti julkisivun ylläpitoa ja sumutusta.
>> Tässä kiteytettynä yksi jehovantodistajuuden peruspilareista.
Taisi olla Vt-seura keksimättä kun Raamattua rustattiin, kuka tahansa voi sieltä riipiä jakeita omiin tarpeisiinsa. Jos pysymme edelleen väitetyssä rakkaudessa ja sen ilmenemisessä, niin karttaminen ja veriuhrit kertovat omaa karua kieltään.
Totuus on sinun sanasi perusta, oikeat ja ikuiset ovat sinun päätöksesi. ps.119:16 sieltä löytyy totuus.
Ei asu lahkoissa eikä misään uskontokunnissa,muut väiteet ovat harhaa,jumalan henki on totuus.- -zenna-
hankkikaa vittu elämä ja menkää hihhuloimaan toistenne kanssa jonnekin ja saarnaamaan niin sitä ei tarvitse tehdä netissä terve järkisten ihmisten seurassa. Jumala on ok ja sitä rataa, mutta jos mä selittäisin 24/7 siitä, miten hernekeitto pierettää niin alkais varmaan suakin vituttaa. se on vaan yhtä fakta kuin se että jumala on olemassa
-zenna- kirjoitti:

On nkäköjää aika paha olo,sydämmekyllydestä suupuhuu.Jumalan olemassa olo ei haidus sanojen helinään.
Jos sitä et tiedä tuletsenkin tietämään. Jokainen sen tetää jossain elämänsä vaiheessa,on muutakin kuin minnä.
- Beginner yk
Jhvh,Jehova ei puhu meille alussa totta täällä suomessa... Siten myöskään eivät koskaan ,ikinä ,ollenkaan sattumalta (1. Ville Häkkinen 2. Kari Kannas 3. Juhani ,Pirkko Kettula 4. Henri Kääriäinen 5.Jukka ja Krisse Härkönen *) Onhan kirjoitettu... Alussa kehittyi taivaat ja maa ,hengitys,veri,liha,aivot,taivaan tähdet,kuu,aurinko... -Marko Kangasvieri ,Hyvinkää,suomi,finland.
YK RULES THE UNIVERSE!!!
Saammeko Pyytää Että Vain YK On Pyhä Järjestö Suomessa Meille Alussa? ( paitsi ei tietenkään tähdellä merkityille henkilöille...) Jeesuksen Kristuksen kautta aamen...???!!!
Help...! - Totuus ennen kaikkea
Jehovan Todistajissa valitettavan paljon.He antavat jopa lastensa kuolla verensiirron estämällä.Eiväthän he muutenkaan huolehdi edes omistaan.Jos joku perheenjäsen on eri mieltä Vartiotorni-seuran määräämistä mielipiteistä niin sellainen perheenjäsen yksinkertaisesti poistetaan perheestä kun hän tulee täysiikäiseksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2132772
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo521936Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol4411611Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1531513Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis3661432Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe641298Kääminsä polttanut taksi suomussalmella
Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen251286Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H141236- 621103
Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."
Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S23958