Joudun luopumaan akvaariostani tilan puutteen vuoksi ja minulla on yksi yksinäinen (n. 4 vuotias ja 15 cm) kultakala jolle pitäisi löytää hyvä koti. Kaverit on kuollut jo jonkin aikaa sitten enkä ole halunnut ostaa uusia kun on ollut tiedossa että akvaariosta pitää lopua. Tämänkin kokoinen Kultsi tarvitsee tietysti kavereiden lisäksi kohtuu ison akvaarion.
Annetaan huntuprstö hyvään kotiin.
timoheinonen
3539
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
hei vaan!
olisin tiedustellut missä suunnalla kultakala on? itse olen etsimässä 600l altaaseen 4 kultakalan seuraksi vielä yhtä kultakalaa. eli itselläni pelkästään lajiallas ja harrastan kultakaloja ainoastaan. eli tilaa ja seuraa olisi tarjolla.
terv.kirsi [email protected]
Kuulostaa tosi hyvälle. Kala olisi Vantaan Tammistossa. On hyvän vointinen mutta yksinäinen, kaverit kuoli jonkin aikaa sitten ja olen luopumassa akvaariosta enkä halunnut ostaa uusia kun tiesin että akvaariosta pitää luopua. Missä päin itse asustelet?
hei!
itse asustelen tampereella, olisiko mahd. tuoda kalaa jonkin matkaa tänne suuntaan että sovittaisiin tapaaminen jossain??
ja olisiko kalasta kuvaa jota voisi lähettää [email protected]?