Sosiaalinen jännittäminen

huumorintajuinen ja vapautunut. Aloita vaikka suhtautumalla niihin tyhmiin juttuihin joita mahdollisesti lauot huumorilla. Mitä ne muuten on?
Ja ketä se kiinnostaa jos punastelet keskimääräistä enemmän?
Kannattanee myös miettiä mikä sitä itsetuntoa nakertaa.
Tuollaiset tekniikat joilla hallita jännittämistä ei tunnu minun mielestä hyvältä koska ne lisää itsekontrollia, jota on muutenkin tarpeeksi jännittäessä.
Ajattelen myös että ehkä sinulla on pinnan alla jotain aiemmin muodostuneita ongelmia, ja ehkä psykiatrin/psykologin kanssa juttelu voi auttaa.

http://keskustelu.suomi24.fi/node/9316459#comment-45824125



Tästä linkistä lopusta löytyy kans apuja
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9324046

hei, minullakin sosiaalisten tilanteiden pelko. minulla on siihen lääkkeet ensin minulle määrättiin cipralexia 10 ja sitten 20mg sitten vaihdoin kuitenkin sepram 40 mg:seen. olen käyttäny näitä ny vuoden. minulle ainakin auttanut hurjasti lääkityksen aloitus. itse olen nyt aloittanut jo toisen ammattikoulun elämässäni. tällähetkellä minulla vain menee aika heikosti eikä ole ollut varaa ostaa enää lääkkeitä. olen ollu jo jonkin aikaa ilman ja samat entiset oireet pukkaa esiin.. tuntuu etten kohta uskalla mennä kouluun koska pelkään muiden ihmisten arvostelua. ja minulla on koira enkä kohta uskalla sitäkään lähtä käyttämään ulkona koska silloin joutuisin kohtaamaan ihmisiä.naapureita.asun kerostalossa... tuntuu että minä kävelen väärin tai puhun väärin ja välil tuntuu et kaikki tuijottaa. ja en tykkää yhtään olla keskipisteenä. ja onneksi koulussani esitelmien pito on jo osittain ohi. lääkkeiden kanssa se oli helppoa ,kaikki muuttuu. omat ajatukset etenki. kaupassa ennen tuntui että joku tarkkailee mua,kuulostaa hullulta mut kuitenki. ja ahisti niin pirusti. ennen lääkkeitä töihinkin meno oli todella rankkaa kun piti psyykata itsensä siihen tilaan että pystyi olla päivän siellä.olin kaupan kassalla..kerran kun menin töihin, olin niin ahdistunut että aloin itkemään pomoni edessä.. ennen kuin aloitin lääkitykseni niin oireeni pahentuivat jo sen veran että aloin jopa änkyttää.hikoilin hulluna ja punastelin. voin kertoa myös sen että itse olin ennen todella mukava ja sosiaalinen ihminen,osa puolitutuista/entisistäni kavereistakin on sanonut että olin/olen muuttunut..että olen kauhean hiljainen.jne..itselläni on myös hieman pakko-oireita.. tarkastelen hellan levyt että varmasti ovat nollilla ja ovea rämpytän että se on varmasti lukossa ja painelen jääkaapin ovea..kauhia vuodatus. :) mutta olen ajatellut tämän "sairauteni" johtuvan nuoruudessani tapahtuneista jutuista.ei minua kiusattu ole koskaan mutta naurunalaiseksi olen monesti joutunut.. nyt olen taas joutunut tähän pisteeseen jossa olen vain sisällä yksikseni asunnollani. en jaksa tehdä mitään kun mikään ei kiinnosta eikä mikään tunnu miltään.välillä mietin että onko minulla edes mitään merkitystä.en saa mitään aikaiseksi...eli apua saat menemällä lääkärille tai psykiatrille. he varmaankin suosittelevat kognitiivista terapiaa..itse en ole koskaan käynyt muulla kuin yksityisellä lääkärillä .asuin silloin niin pienellä paikkakunnalla ettei siellä ollut kunnon psykiatria. en osaa oikein muuta neuvoa mut mulle lääkkeet on auttanu. ja älä vähättele ongelmaasi. minäkin vähättelin sitä kolome vuotta ja menin kuitenkin onneksi lääkärille..itkien ja häpeillen kerroin lääkärille koska ajattelin ettei hän kuitenkaan usko minua ja että oireeni olisivat mitään..koitahan pärjätä siellä, minäkin yritän..:(

AMK:ssa opiskelen ja ajatuskin esitelmän pidosta aiheuttaa mulle oksennusreaktion. Ei kai tässä muu auta, kun käydä soitellen sotaan ja hakeutua noihin tilanteisiin väkipakolla. Positiivista on se, että jokaista siellä olevaa jännittää enemmän tai vähemmän esiintyminen, me kaksi ollaan vain niitä joilla se näkyy ulospäin punasteluna ja änkytyksellä..näkykööt, ehkä se tarpeeksi moneen kertaan harjoiteltuna joskus helpottaa..