Mikä on mielestänne ylin päättävä elin helluntaiseurakunnissa? ( Perinteisessä yhdistyspohjaisessa)
ylin elin
atri parkka
11302
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Hengellisessä mielessä ylin on vanhimmisto.
Yhteiskunnan edessä ja yhdistyslain mukaisesti ylin on yhdistyksen kokous (vuosikokous) apunaan yhdistyksen hallitus.
Joissakin hell.seurakunnissa vanhimmisto = hallitus. Joissakin hallituksissa jäsenenä on 1-2 vanhimmiston jäsentä ikäänkuin linkkinä näiden kahden välillä.
on kerrankin asiaa, joka vastaa nimenomaan palstan otsikkoa! on tässä jo talvi mennyt joutavia jauhaessa...
eiköhän se vanhimmisto eli srk johto-ryhmä kanna asioista vastuuta yleensä aika pitkälle.
tosin omassa poppoossani kävi johtavaa pastoria valitessa niin, että seurakunta kumosi lähes yksimielisesti vanhimpien ehdotuksen ja vanhimmat tyytyivät srk-kokouksessa tehtyyn päätökseen olla valitsematta kyseistä ehdokasta. eli kyseisessä tapauksessa päättävä elin ei ollut vanhimmisto, vaan demokraattisesti seurakunta.
keskusteleva ja avoin ilmapiiri on siis tärkeä juttu!
on oma mielipiteesi siitä kumpi on raamatun opin mukaisempi rakenne? Onko vanhimmisto johtoryhmä, ja ylin elin vai onko srk kokous vielä senkin yläpuolella?
Nuorena minulle opetettiin eka seurakunnassa, että nimenomaan srk-kokous on ylin päättävä elin, eikä vain siksi, että yhdistyslaissa se on sitä, vaan niin myös raamattu opettaa.
Olen usein miettinyt vanhimmiston tehtävää. Olemmeko siirtäneet vanhimmistolle sellaisen johtotehtävän, jota sille ei ole tarkoitettukaan.
Alkusrk:n apostolit eivät ottaneet hallinnollista tehtävää vastaan, vaan pitäytyivät sielunhoidossa, opetuksessa ja rukouksessa...
Seurakuntakokous valitsi toiminnallisen johtoryhmän demokraattisin perustein.
ymmärrän asian niin, että vanhimmat on asetettu johtamaan seurakuntaa. mutta se ei tarvitse merkitä sitä, että he johtavat diktaattorin tavoin, kuulematta seurakuntaväkeä esim. juuri työntekijä-kysymyksissä.
ilman johtajaa (-jia) on jokatapauksessa vaikea kuvitella edes minkäänlaista toimintaa. jo "järjestyksen" takia on oltava joku, joka pitää ohjaksista kiinni.
minä pidän vanhimpia kuitenkin enemmän hengellisinä johtajina, joiden täytyisi omata "hengen silmät ja korvat ja sydän" johtaakseen hengellistä yhteisöä.
uskon, että Jumalan tahdon mukainen vanhin antaa uskoville tilaa elää ja kasvaa. jäsenten tulisi voida tuntea hänet nimenomaan paimeneksi, ei piiskaajaksi.
seurakunnan johtava pastori on vanhimman virassaan myös kuin vaakalaudalla. hänen tulisi mielestäni olla yksi vanhimmista, ei johtaja, jonka mielipiteisiin muut vanhimmat yhtyvät muitta mutkitta.
olet oikeassa siinä, että aikoinaan alkusrk valitsi mattiaan juudaksen tilalle ja nimenomaan koko porukalla, ei vain vanhinten läsnäollessa. vaikka valinta tehtiin arpomalla, seurakunta luotti kuitenkin Jumalan käden osuuteen valinnassa!
nykyisin on siis poikettu tästä menttelystä eli vanhimmat valitsevat itse lisäystä porukkaansa. olen kuitenkin kokenut omassa srk, että srk kuunnellaan tässäkin asiassa ja olen ainkin itse käyttänyt hyväkseni mahdollisuutta keskustella ehdokkaista ja kertoa srk tarpeista paimeniin nähden!
hallituksen valinta lienee kaikkialla seurakunta-kokouksen asialistalla, koska hallitushan on nimenomaan se "kirstunvartija"!
lienee ollut useissa seurakunnissa viime vuosina juuri kuvaamasi lainen.
Vanhimmisto on todellisuudessa itse itseään kasvattava elin ja monissa seurakunnissa se on ottanut myös alkuseurakunnasta poiketen kaiken vallan, myös taloudellisen ja käytännön tehtävien vallanjakamisen.
Alkuseurakunnassahan raha-asiat ja toiminnallisen johdon apostolit luovuttivat diakoneille, jotka seurakunta valitsi keskuudestaan. Vert yhdistyksen hallitus.
Meillä kuitenkin yhdistyskokoukset ovat usein vain valmiiden päätösten läpihuutojuttuja, eikä todillisten päätösten teko-foorumeita.
Minusta terve linja olisi eriyttää vanhimmisto ja hallitus. Vanhimmiston tehtäväksi jäisi sielunhoito, sanan jakaminen ja muut hengelliset tehtävät. Hallitus hoitaisi kaikki virkamiesvalinnat, toiminnanjohtajat, työmuotojohtajat, talouden jne. Hallitus vastaisi toiminnastaan yhdistyskokoukselle ja tarvittaessa kokous voisi vaihtaa hallituksen.
Olisin kanssasi samaa mieltä siitäkin, että seurakuntakokous voisi osallistua nykyistä enemmän jopa vanhimmiston valintaan.
niin, että seurakunnissa eivät vanhimmisto ja hallitus ole "eriteillään"?
omassa srk on käytäntö ollut näin jo vuosikymmenet ja vaikka on kyse keskisuuresta kaupunkiseurakunnasta, hallituksella näyttää olevan tarvetta viikottaiseen kokoontumiseen eli hommia riittää ilmanko, että heillä olisi lisäksi vastuunkanto hengellisestä puolesta.
erikoisessa seurakunnassa. Kaikissa niissä seurakunnissa joissa itse olen ollut on vanhimmisto erikoisen kärkkäästi pyrkinyt pitämään itsellään kaikki hallituspaikat.
Vuosikokouksiin on varauduttu ennakkoon jopa hyvinkin kyseenalaisin tavoin. On pedattu etukäteen henkilöt jotka kannattavat vanhimmiston valintoja ja ehdotuksia.
Seurakunnalle on pidetty puheita siitä, miten työtä ei voi tehdä, jos vanhimmistolla ei ole myös hallituksen valtuuksia.
Esim Uudessakaupungissa koko vanhimmisto seurakunnan vastustelun tähden erosi koko seurakunnasta ja perusti uuden " oikeiden pyhien" yhteyden ja tuomitsivat " vallankaapparit" uskostaan luopuneiksi jumalattomiksi.
meille tuli parisen vuotta sitten uusi johtava pastori, joka heti ilmoitti, että hän ei sitten (päinvastoin, kuin edeltäjänsä) ala hallituksen työhön mukaan.
hallituksessa on mukana pari vanhinta ja juuri tänä keväänä porukkaan on tullut pari alle kolmekymppistä "ekonomia" (ulkopuolelta vanhimmiston)harjoittelemaan.
aika hankala tuollainen vanhimmiston marttyyri-asenne, joka mainitsemassasi kaupungissa on... uskon, että jos vanhimmistossa on myös nuorta, nimenomaan suunsa aukisaavaa väkeä, niin ongelmia on vähemmän!
ps. mikähän virus tälle palstalle on iskenyt? :(
Toivottavasti oman paikkakuntasi suuntaus saa kannatusta kaikkialla. Ilo kuulla terveeseen suuntaan menevästä rakenteesta. ( Subj mielipide).
Olen ihmetellyt samaa... palstan taso on romahtanut viime viikkojen aikana.
90 % jutuista on niin ufoja, etten ymmärrä ollenkaan.
Osan huomaan vain riidankylväjien yrityksiksi lietsoa hämminkiä.
Pidän toki itsekin kriittisestä suhtautumisesta asioihin ja jopa helluntailaisuuteen, mutta asiat pitäisivät riidellä, ei ihmiset ja oma lukunsa on täysin asiattomat kirjoitukset.
niin! hyvin näyttää tämäkin palsta auttavan helluntaikirkkoa profiilin nosto-operaatiossa!
eli nämä ufo-jutut voidaan tulkita siten, että työtä näyttäisi olevan sillä saralla!
ps. mahtaneeko sinulle tulla RV?
jos, niin mitä mieltä olet tiittasen pojan kolumnista, sivulta 13 (tämän vk lehti, nro 19)?
nyt ei mulle tuu rv. Yleensä Anssi kirjoittaa terävästi ja satiiriakin on mukana. Tiittanen on yks mun lempparikolumnisteista.