Ajatellaan, että on olemassa laatikko jossakin tilassa johon ihminen ei pääse käsiksi. Kristinusko väittää, että laatikossa on koira. Islam väittää, että laatikossa on kissa. Hindulaiset väittävät, että laatikossa on erilaisia hyönteisiä jne jne. Ateisti väittää, ettei laatikossa ole mitään eli se on tyhjä. Laatikosta ei kuulu ääniä eikä se liiku eikä muitakaan elonmerkkejä ole havaittavissa ulkopuolelta. Silti uskovaiset ovat varmoja että laatikossa on oltava jokin eläin, koska Pyhä Laatikkokirjakokoelma niin väittää. Kyseinen kirja on vahvassa ristiriidassa itsensä kanssa ja siinä esitetyt väitteet eivät ole todistettavissa vaan ovat pikemminkin Kalevalaan tai Aku Ankkaan verrattavissa olevia tarinoita. Uskis ei tosin kerro, miten eläin on laatikkoon joutunut, Se on ollut siellä ikuisesti ja sieltä se tarkastelee maailman menoa ja palkitsee Häneen uskovat. Ateisti sanoo, että koska laatikosta ei ole havaittavissa elonmerkkejä ja se ulkoapäin vaikuttaa tyhjältä, ei voida olettaa, että laatikossa mitään olisi. Uskovainen suuttuu ja uhoaa ateistin joutuvan helvettiin. Sekä vertaa häntä homoseksuaaliin.
En jaksa kirjoittaa pidempää tarinaa, eiköhän kaikki sen pointin jo ymmärtänyt.
Siis herätkääs nyt, toki voi vajaaälyinen olla mut eikös nämä uskonasiat mene jo pikkuhiljaa vähän liian pitkälle? Miksi helvetissä pitää kinastella jostakin mitä ei voida mitenkään osoittaa todeksi, miksi ei vaan tyydytä siihen että laatikko on tyhjä kunnes se alkaa liikkumaan tai pitämään ääntä? (eli jonkin jumalan olemassaolo pystytään todistamaan?)
En jaksa kirjoittaa pidempää tarinaa, eiköhän kaikki sen pointin jo ymmärtänyt.
Siis herätkääs nyt, toki voi vajaaälyinen olla mut eikös nämä uskonasiat mene jo pikkuhiljaa vähän liian pitkälle? Miksi helvetissä pitää kinastella jostakin mitä ei voida mitenkään osoittaa todeksi, miksi ei vaan tyydytä siihen että laatikko on tyhjä kunnes se alkaa liikkumaan tai pitämään ääntä? (eli jonkin jumalan olemassaolo pystytään todistamaan?)
Vastaukset 6
Vanhimmat
Professori Doh'notking on tehnyt empiirisiä tutkimuksia jo 30 vuoden ajan erilaisin mittalaittein ja todennut ettei laatikossa voi olla kissaa tai koiraa, sillä sinne ei ole mennyt yhtään ruokaa. Nyt kun elävät kissat ja koirat on rajattu mahdollisten elukoiden ulkopuolelle eri lahkolaiset ovat raivoissaan ja polttavat erilaisia kirjoja ja lippuja.
Älykkäämmät uskovaiset ovat nyt siirtyneet muiden eliöiden palvontaan joiden otaksutaan voivan tulla toimeen laatikkoon mahtuvalla ruokamäärällä. Mahdollisuuksia on haettu niin levistä aina bakteereihin ja viiruksiin. Professori Doh'nutking huomauttaa kuitenkin, että ei ole mitään syytä olettaa laatikon sisältävän elämää ja että laatikko voi olla olemassa ihan hyvin tyhjänäkin. Lisäksi ajan kuluminen vähentää siellä mahdollisesti elävien eliöiden elinmahdollisuuksia ellei ulkoista energiaa mene laatikkoon.
Ai sinnekö se tohtori Schrödingerin kissa meni!
Kaikista ei kasva syvällisä ja henkisiä ihmisiä. Osa leikkii laatikkoleikkejä ja puhuu ihmisen älyn loogisuudesta kaiken perustana.
"Kaikista ei kasva syvällisä ja henkisiä ihmisiä. Osa leikkii laatikkoleikkejä ja puhuu ihmisen älyn loogisuudesta kaiken perustana. "
Kaikista ei kasva syvälliseen ajatteluun kykeneviä ihmisiä. Osa uskoo kritiikittä, että laatikkossa piilottelee eläin ja väittää jopa, että se on kaiken perusta.
Huom: Laatikossa oleva eläin on metafora.
Uskonasiat ovat omia asioita, joista saa olla itse ylpeä, mutta joita ei tarvitse muille tyrkyttää. Kukaan ei voi varmuudella sanoa, mikä jumaluus on oikea ja mikä väärä, mutta toisaalta monien ateistienkin kannattaa muistaa, ettei uskovaisuus tee ihmisestä automaattisesti vajakkia. Se vaan joskus unohtuu, kun törmää vajaisiin ihmisiin, jotka väen vängällä väittää raamatun sanaa 100% todeksi ja nykypäivänä käyväksi elämän nuoraksi, ja jotka eivät osaa katsoa maailmaa omilla silmillään.
Tietysti nyt ihmiset käy päälle ja alkaa syyttämään, että olen vajakki kun ajattelen näin, ja että kaikki jotka uskovat joulupukkiin ovat yhtä vajaita kuin ihmiset, jotka kuuluvat johonkin uskontokuntaan. Uskontoja on ollut maailmassa niin kauan, että olisi oikeastaan ihme, jos maailma olis 100% ateistinen vielä tässäkään vaiheessa - joten tästä syystä en näe uskovaisia yhtään ateisteja tyhmempinä. Tyhmempiä ovat ne, jotka eivät suvaitse toisen uskoa tai uskonnottomuutta (silloin siis, kun siitä ei ole haittaa muille tai ympäristölle).
Ihan näin off topic, on ärsyttävää joskus, kun tällä palstalla ei tiedä, puhutaanko kristityistä vai minkä uskoisista, kun kaikki on yleisesti uskovaisia. Puhun itekin niin. Ja sitten joku tulee vinkumaan, että "EMMÄ KRISTITTYJÄ TARKOTTANU PUUPÄÄ!" eikä sit tiiä miten pitäis ittensä ilmaista.
Ja vielä että kaikilla uskonnoilla ei ole kirjaa, joka käskee. Jotkut uskontokunnatkin kehottavat ajattelemaan itse (mm. monet luonnonuskonnot) ja arvostamaan elämää sellaisena kuin se on.
Olen samaa mieltä siitä, että monet jumaluskoiset ovat reaalimaailmaan liittyvissä asioissa hyvin fiksuja. Fiksuille ihmiselle on ihan normaalia uskoa mytologioihin.
Saahan sitä olla ylpeä uskostaan, mutta sillä ylpeily rasittaa niitä, jotka eivät usko samalla tavalla sekä on merkityksetöntä niille jotka uskovat samalla tavalla.
Tuosta off topic -osastosta halusin itse asiassa kirjoittaa. Usein häämentää se, että moni kristitty vetää uskolle tiukat rajat ja käsittelee uskontoja vain oman uskonsa kautta.