Minun uskoni.

Ensin kerron hieman itsestäni: Olen siis 14-vuotias poika, pohjimmiltani luterilainen, paljon mukana seurakunnan toiminnassa. Olen käynyt rippikoulun, mutta en oikeastaan usko Jumalaan. Mutta minulla on silti oma uskoni:

Minä uskon että on kolme "henkeä" jotka ylläpitävät tätä maata: Maa, Vesi ja Ilma. Maahan kuuluu kaikki jotka ovat tiukasti kiinni maassa, esim. puut, kivet ja kalliot. Veteen kuuluu tietenkin kaikki vesi. Meret, järvet, joet, purot ja pienet lätäköt. Ilmaan kuuluu sitten taas kaikki mitä hengitämme. Ilma on se joka koskettaa meitä kokoajan ilman että me tiedämme sitä. Uskon että Maa ja Vesi ja Ilma olivat alunperin oikeasti vain henkiä jotka keksivät jostain ihmeestä perustaa tämän meidän rakkaan maapallomme. Vähän niinkuin jotkut teistä mahdollisista lukijoista perustaa perheen tai on jo perustanut perheen. Niinpä nämä kolme henkeä itse ryhtyivät maapalloksi. Tähän osaan en sitten ole oikeastaan keksinyt mitään järkevää selitystä, mutta kuitenkin jostain syystä ihminen ja muut elolliset olennot syntyivät tähän maailmaan. Ensin Maa ja Vesi ja Ilma antoivat ihmisten elää rauhassa omaa elämäänsä ja tallustella Maan päällä, uiskennella Vesissä ja hengittää Ilmaa. Mutta sitten Ihminen aloitti olemaan erittäin kekseliäs. Maailmaan tuli auto. Joita varten rakennettiin autoteitä. Ja kaupungit yleistyivät. Kaikki tämä tuhosi Maata, saastutti Vettä ja Ilmaa. Ja nykyään Maa ja Vesi ja Ilma "protestoivat" / Antavat varoituksia. Tästä mielestäni on esimerkkinä: Tsunamit, Maanjäristykset (Haiti), Tulivuorien aktiivisuus (Islanti) jne.

Nuorten illoissa, joihin minä siis osallistun melko usein, on tapana rukoilla eri asioiden puolesta, kuten esimerkiksi koulun tai läheisen henkilön puolesta. Näinä hetkinä minäkin laitan käteni ristiin ja esitän olevani mukana rukouksessa. Mutta todellisuudessa minä pyydän Maalta ja Vedeltä ja Ilmalta että he eivät rankaisi pohjimmiltaan kilttejä ihmisiä liikaa. Mielestäni pieni kärsimys on oikeastaan hyväksi, mutta liika on liikaa eikä sitä mikään voi muuttaa. Minä en siis oikeastaan rukoile vaan pyydän kiltisti kuten poika/tyttö kysyy äidiltään/isältään: "Saisinko mennä kaverille yöksi huomenna?".

Tähän minä uskon ja näin minä teen. Minä en kuitenkaan kiellä Jumalaa tai mitään muitakaan uskontoja/uskomuksia ja toivon että sinäkään et kieltäisi heti tätä vaan miettisit asiaa syvällisesti ja sanoisit vasta sitten. Tämän viestin tarkoitus on lähinnä kertoa tästä asiasta jollekkulle. Suullisesti tämän kertominen kestäisi paljon kauemmin ja etenkin tuo "pyytämis" kohta on aika hankala kerrottava kun sitä ei oikein uskalla kenellekkään kertoa kun sieltä tulee sitten vastaukseksi (ainakin pojilta, luultavasti): "Mikä hemmetin hempeilijä sä olet?" jne.

Kiitos ja kumarrus!
4225
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Niin, ja se mitä unohdin sanoa oli siis että ihmiset voisivat vastata tähän ja kertoa minulle oman mielipiteensä että onko tässä mitään järkeä vai et?

Äänestä
  • En ehkä osaa ajatella tuota kauhean syvällisesti, mutta minusta siinä ei ole mitään järkeä... Oletko keksinyt nuo jutut itse hyvällä mielikuvituksella vai mihin tuo perustuu? Vaikka itsekin ajattelen, että usko ei synny perusteluista ja todisteista, kyllä kai sillä silti jonkinlainen pohja pitää olla?

    Ja miksi käyt yhä nuortenilloissa ja muuta jos et usko Jumalaan kuten muut siellä? Vetääkö todellinen Jumala siyyenkin sinua puoleensa vai mitä? Kaikenkaikkiaan tuo kuulostaa aika sekavalta ja perusteettomalta.

    Äänestä

  • mizzyhih kirjoitti:

    En ehkä osaa ajatella tuota kauhean syvällisesti, mutta minusta siinä ei ole mitään järkeä... Oletko keksinyt nuo jutut itse hyvällä mielikuvituksella vai mihin tuo perustuu? Vaikka itsekin ajattelen, että usko ei synny perusteluista ja todisteista, kyllä kai sillä silti jonkinlainen pohja pitää olla?

    Ja miksi käyt yhä nuortenilloissa ja muuta jos et usko Jumalaan kuten muut siellä? Vetääkö todellinen Jumala siyyenkin sinua puoleensa vai mitä? Kaikenkaikkiaan tuo kuulostaa aika sekavalta ja perusteettomalta.

    Asiaa rupesin pähkäilemään mielessäni ehkä vuosi sitten, siitä lähtien olen sitten miettinyt kaikennäköisiä asioita, jotka saattaisivat jollain tavalla liittyä tähän mitä minä tuolla ylempänä kirjoitin.

    Nuortenilloissa käyn.. Noh, koska siellä mietiskellään asioita jotka liittyvät monella tapaa arkipäiväiseen elämään ja niistä aiheista saan ideoita että miten elää elämäni hyvin. Esimerkiksi tämän viikon tiistaina mietimme aihetta nimeltä kärsimys.. Ja kärsimystähän on monenlaista. Ja kun siellä nuortenilloissa on niitä nuorisotyönohjaajia jotka ovat nähneet paljon enemmän maailmaa, kuuntelen heitä ja opiskelen elämään hyvänä ihmisenä. Tai ainakin yritän. Ja olen itseasiassa huomannutkin pieniä muutoksia itsessäni siitä lähtien kun rupesin osallistumaan seurakunnan toimintaan. Seurakuntaan kuuluminen ei ole pelkkää rukoilemista ja kirkossa käyntiä vaan siellä saa osallistua, puhua asioista jne. Nuortenilloissakin jutellaan erittäin paljon (ja käyn tällä hetkellä myös isos/kerhonohjaaja koulutusta), joten siellä oppii olemaan sosiaalinen ja tässä seurakunnassa missä olen, kaikki nuoret (ne jotka siis käyvät näissä nuortenilloissa ja iltamessuissa jne.) käyttäytyvät hyvin, joten siellä myös oppii itse käyttäytymään hyvin. Siinä taisi olla syyni, hyvin pitkästi selitettynä, anteeksi.

    Kiitos ja kumarrus!

    Äänestä

  • khaza kirjoitti:

    ihana kun olet osallistunut nuorteniltoihin. tiedän että siellä on yleensä uskovaista porukkaa mutta on kiva että sinäkin osallistuit ja olet osa porukkaa. syvällisiä asioita on aina hyvä miettiä,oli uskossa tai ei. hyvä että olet löytänyt paikan jossa oppia uusia asioita ja tuntea olosi hyväksi :) paljon siunausta sinulle! :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

khaza kirjoitti:

Ensin kerron hieman itsestäni: Olen siis 14-vuotias poika, pohjimmiltani luterilainen, paljon mukana seurakunnan toiminnassa. Olen käynyt rippikoulun, mutta en oikeastaan usko Jumalaan. Mutta minulla on silti oma uskoni:

Minä uskon että on kolme "henkeä" jotka ylläpitävät tätä maata: Maa, Vesi ja Ilma. Maahan kuuluu kaikki jotka ovat tiukasti kiinni maassa, esim. puut, kivet ja kalliot. Veteen kuuluu tietenkin kaikki vesi. Meret, järvet, joet, purot ja pienet lätäköt. Ilmaan kuuluu sitten taas kaikki mitä hengitämme. Ilma on se joka koskettaa meitä kokoajan ilman että me tiedämme sitä. Uskon että Maa ja Vesi ja Ilma olivat alunperin oikeasti vain henkiä jotka keksivät jostain ihmeestä perustaa tämän meidän rakkaan maapallomme. Vähän niinkuin jotkut teistä mahdollisista lukijoista perustaa perheen tai on jo perustanut perheen. Niinpä nämä kolme henkeä itse ryhtyivät maapalloksi. Tähän osaan en sitten ole oikeastaan keksinyt mitään järkevää selitystä, mutta kuitenkin jostain syystä ihminen ja muut elolliset olennot syntyivät tähän maailmaan. Ensin Maa ja Vesi ja Ilma antoivat ihmisten elää rauhassa omaa elämäänsä ja tallustella Maan päällä, uiskennella Vesissä ja hengittää Ilmaa. Mutta sitten Ihminen aloitti olemaan erittäin kekseliäs. Maailmaan tuli auto. Joita varten rakennettiin autoteitä. Ja kaupungit yleistyivät. Kaikki tämä tuhosi Maata, saastutti Vettä ja Ilmaa. Ja nykyään Maa ja Vesi ja Ilma "protestoivat" / Antavat varoituksia. Tästä mielestäni on esimerkkinä: Tsunamit, Maanjäristykset (Haiti), Tulivuorien aktiivisuus (Islanti) jne.

Nuorten illoissa, joihin minä siis osallistun melko usein, on tapana rukoilla eri asioiden puolesta, kuten esimerkiksi koulun tai läheisen henkilön puolesta. Näinä hetkinä minäkin laitan käteni ristiin ja esitän olevani mukana rukouksessa. Mutta todellisuudessa minä pyydän Maalta ja Vedeltä ja Ilmalta että he eivät rankaisi pohjimmiltaan kilttejä ihmisiä liikaa. Mielestäni pieni kärsimys on oikeastaan hyväksi, mutta liika on liikaa eikä sitä mikään voi muuttaa. Minä en siis oikeastaan rukoile vaan pyydän kiltisti kuten poika/tyttö kysyy äidiltään/isältään: "Saisinko mennä kaverille yöksi huomenna?".

Tähän minä uskon ja näin minä teen. Minä en kuitenkaan kiellä Jumalaa tai mitään muitakaan uskontoja/uskomuksia ja toivon että sinäkään et kieltäisi heti tätä vaan miettisit asiaa syvällisesti ja sanoisit vasta sitten. Tämän viestin tarkoitus on lähinnä kertoa tästä asiasta jollekkulle. Suullisesti tämän kertominen kestäisi paljon kauemmin ja etenkin tuo "pyytämis" kohta on aika hankala kerrottava kun sitä ei oikein uskalla kenellekkään kertoa kun sieltä tulee sitten vastaukseksi (ainakin pojilta, luultavasti): "Mikä hemmetin hempeilijä sä olet?" jne.

Kiitos ja kumarrus!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu