Koska EU:n johtajat eivät tunnusta Kristusta Herrakseen, on EU tuhoon tuomittu. Ikävä todeta jälkikristillisen Länsi-Euroopan saaneen ateismitartunnan Itä-Euroopasta, vaikka Lännen olisi pitänyt evankelioida Itä Kristukselle. On siis tapahtunut luopumus. Luoja vaihdettiin evoluutioon. Seuraukset tulevat olemaan lievästi sanoen katastrofaaliset. Jotkut sanovat, ettei saa pelotella. Mutta itse pitävät Raamattua satukirjana. Miksi sitten huolestua? Koska evoluutio vakuuttaa vain paatuneet ihmiset. Kuten Hitlerin ja Stalinin. Taviksen sydän kaipaa aitoa turvaa.
Jos uskoisin pimeän väitteen, että tyhjästä voi nyhjäistä, kiteyttäisin evoluution seuraavasti:
Yksisoluinen eläin ajatteli: "Haluan tulla monisoluiseksi. Tarvitsen aikaa 100 miljoonaa vuotta. Onneksi minulla ei ole kiire."
Noin 100 milj. vuodessa eläin saavutti tavoitteensa. Se ajatteli: "Haluan kehittää itselleni muodot. Tarvitsen aikaa 200 miljoonaa vuotta".
Noin 200 milj. vuoden päästä eläin katseli itseään ja sanoi: "Olen liskon näköinen. Ei hassumpaa. Mahtaako nää ketarat liikkua? Ei liiku. Tarvitsen aivot. Siihen voisin käyttää aikaa 300 miljoonaa vuotta."
Noin 300 milj. vuoden päästä eläimellä oli aivot ja se lähti liikkeelle. Se lisäsi vauhtia ja huomasi, että ilma vastusti liikettä. Eläin mietti: "Miten voisin hyödyntää ilmanvastusta? Tiedän! Kehitän siivet ja ryhdyn lentämään. Tarvitsen siihen 400 miljoonaa vuotta."
Noin 400 milj. vuoden kuluttua eläin lentää liihotteli kohti pohjoista. Se alkoi kangistua. Se tuumasi: "Voi harmi! Olen vaihtolämpöinen. Äkkiä takaisin funtsaamaan ratkaisua ongelmaan." Eläin riensi takaisin lämpimiin ilmanaloihin ja alkoi ajatella ankarasti.
Siinä kului 500 miljoonaa vuotta. Onneksi eläimellä ei ollut kiire. Aika ei mennyt hukkaan, sillä eläin keksi ratkaisun. Se päätti kehittää itsestään tasalämpöisen. Se sanoi: "Ryhdyn vaativaan kehitystyöhön, vaikka siihen menisi koko loppuikäni."
Noin 600 milj. vuoden päästä eläin katseli itseään sanoen: "Kyllä uurastus kannatti. Nyt olen linjakas kuin lintu. Taidanpa lentää maapallon ympäri ja ihailla maisemia." Eläin lensi ja lensi ja lensi. Koluttuaan maapallon jokaisen kolkan, se virkkoi: "Nyt olisi korkea aika kehittää jotain uutta. Olen ajatellut viettää eläkepäiväni jossain lämpimässä paikassa. Aurinko vaikuttaa ihanteelliselta kohteelta. Siis tuumasta toimeen."
Noin 1200 miljoonan vuoden kuluttua oli eläin kehittänyt itsestään avaruuskelpoisen. Koska kehitystyö vei oletettua enemmän aikaa, oli eläin saavuttanut eläkeiän hieman ennen kuin työ valmistui. Siksi sillä oli niin kiire Aurinkoon, ettei se ehtinyt kertoa kenellekään avaruuskelpoisesta rakenteestaan. Harmi, koska tiedemaailma on raapinut hiuksiaan juuri tuon puuttuvan lenkin takia. Eläimellä olisi kyllä ollut aikaa käydä välillä Maassa, mutta.... Onneksi nykyajan korkeatiede tietää miksi eläin ei palanut... siis palannut. MOT
Tosikoille: Evoluutio perustuu leikkiin... ajatusleikkiin. Jokainen voi luoda oman uskontonsa. Niillä tulisi olemaan yhtä suuri totuusarvo kuin nykyisellä evoluutio-opilla. Koska sitä ei ole todistettu, sen totuusarvo on nolla (0).
Minä ainakaan en haluaisi liimata sukupuukarttaani apinan kuvaa. Vielä vähemmän alkuliman kuvaa. YÄK!
Ps. Jos tämä oli asiapitoisen kuivaa, käykää toki lukemassa Teemun lausuntoja: www.evoluutio.com

Vastaukset 2
Vanhimmat
"Koska evoluutio vakuuttaa vain paatuneet ihmiset. Kuten Hitlerin ja Stalinin"
valehtelija
Hitlerin aikana saksassa evoluutio oli kiellettyä kirjallisuutta
http://www.library.arizona.edu/exhibits/burnedbooks/documents.htm
Stalinin aikana oli vallassa lysenkoismi eikä evoluutio
genetiikan tutkijoita tapettiin
Hitlerin aikana saksassa evoluutio oli kiellettyä kirjallisuutta
http://www.library.arizona.edu/exhibits/burnedbooks/documents.htm
Stalinin aikana oli vallassa lysenkoismi elikä evoluutio
genetiikan tutkijoita tapettiin
-------------------------------------------------------------------------------
Kiitos oikaisustasi. Olin huolimaton. Tarkoitin kertoa, että ateismi on kehitysoppiteorian ylläpitäjä. Määritelmäni: Ateismi = vahvemman oikeus.
Tiukkaakin tiukempi määritelmäni: Ateisti = jokainen, joka kieltää Kristuksen Jeesuksen herruuden.
Ateisti-Stalin: "Minulle ihmisten tappaminen on kuin ruohonleikkuuta".
Ehkä Stalin ajatteli, että evoluution lähempi tarkastelu paljastaisi valheen. Eivät kaikki tutkijat usko makroevoluutioon suinpäin. www.creation.com
Hyvä, että jotkut tutkivat salaliittoja. www.netikka.net/mpeltonen/salaliitot2.htm
ja kauppa.tv7.fi/Eurot-pois-siru-tulee