Jeesuksen

enemmän kuin tarpeen, kun Hän sanoi,"Varokaa ja kavahtakaa fariseusten ja saddukeusten hapatusta."
"Ennen kaikkea kavahtakaa fariseusten hapatusta, se on: ulkokultaisuutta."

Sillä kun ihminen on tuon opin ihmisopin niellyt siinä kasvanut ja siinä omaan vanhurskauteen ja
pyhyyteen juurtunut, niin EI hän enää voi ymmärtää piirunkaan vertaa sitä mikä on Jumalasta.

Siis todellakin te jotka ette vielä ole tulleet saastutetuiksi millään fariseusten hapatuksilla, niin
KIERTÄKÄÄ todella kaukaa ne se on kaikki nykyiset lahkot joita seurakunniksi sanotaan.

Se kun raamatussa sanotaan, "älkää jättäkö omaa seurakunnan kokousta..."
niin toden totta Jumala ei tuolla seurakunnalla tarkoita mitä tahansa ihmisopin seurakuntaa, vaan
OMIAAN jotka todella ovat Hänen Henkensä kuljetettavana tai Hänen Henkensä omia.

Älä siis tee ihmisopin kehotuksen mukaan, "etsi ensin seurakunta niin sitten tulet löytämään Jumalan"
(toden totta jokaisesta seurakunnasta tulee löytämän ihka oman "Jumalan", mutta EI TAIVAAN JA
MAAN LUOJAA)

Taivaan Isän tulee löytämään vain näin kun Jeesus sanoo; "etsikää ENSIN Jumalaa ja Hänen valtakuntaansa
niin KAIKKI muukin tarvittava tullaan antamaan." TÄMÄ ON JEESUKSEN TUOMA TOTUUS ISÄLTÄ JOKA ON
VARMASTI TOTTA. Ne jotka tämän kieltää kieltävät Pojan kuin myös Hänet joka on Pojan lähettänyt.
41421
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 41

Vanhimmat

Tähän minun on sanottava, että olen kanssasi ihan samaa mieltä mitä kirjoitit.

Näin asia on tämän asian suhteen.

Kuitenkin kuten olet varmaan huomannut kaikki ei välttämättä aina ole hyvin siellä lahkojenkaan ulkopuolella.

Itseasiassa tuossa heprealaiskirjeen kohdassa ei puhuta seurakunnasta mitään vaan yhteenkokoontumisesta. Eli ajatus on että uskovien ei pidä jättäytyä yksin vaan kokoontua yhteen. Oli tuo paikka sitten mikä tai missä tahansa. Vaikka jonkun kodissa tai kesällä järven rannalla. Ja mikä tärkeintä miksi: "pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa, sillä hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen; ja valvokaamme toinen toistamme rohkaisuksi toisillemme rakkauteen ja hyviin tekoihin".

Rakkauteen ja sävyisyyteen sinuakin on jotkut harvat yrittäneet rohkaista tässä viime aikoina. "Valvokaamme toinen toistamme". Sinäkin valvot, mutta muista että täällä valvoo muitakin, jotka eivät ole yhtä kovia ja ankaria sanoissaan kuin sinä olet. Jokainen meistä on edistynyt tällä tiellä omaa vauhtiaan siihen mitä onkin nyt, mutta Jumalan tahto on että kaikki hänen omansa kasvaisivat ja edistyisivät puheissaan ja opetuksessaan ja kaikessa hyvässä.

Äänestä
  • sanasta olet samaa mieltä, näin voidaan olla ja jostakin muustakin, mutta, kun sitten samaan hengenvetoon
    aletaan ojentaa Jumalan Hengen omaa Jeesuksessa, niin silloin ei toden totta olla Jumalan Hengessä
    valvomassa ensinkään.

    Sinä tuot ihmisen mielen mukaista sanomaa, ja tiedät mitä Jeesus silloin sanoo? Aivan samoin kuin
    Pietarille.

    Ihmisen mielellä tehdään todella pahaa Jumalan valtakunnan asialle.

    Joten pyydä, että Jumala silmäsi avaisi äläkä pyydä Jumalan näkevää ummistamaan silmiä.

    Jos sanani tuntuu kovilta älä syytä minua vaan itseäsi silloin alkaisit olla jo lähempänä totuutta.

    Äänestä

  • tästä aloituksen kirjoitti:

    sanasta olet samaa mieltä, näin voidaan olla ja jostakin muustakin, mutta, kun sitten samaan hengenvetoon

    Sinä se et kestä yhtään mitään kritiikkiä itseäsi kohtaan. Pietarin piti sitä kestää ja monen muunkin Raamatussa olevan Jumalan oman. On se vähän outoa kyllä. Tiedätkö mistä se kertoo sinussa?

    "Sinä tuot ihmisen mielen mukaista sanomaa, ja tiedät mitä Jeesus silloin sanoo? Aivan samoin kuin
    Pietarille. "

    Sinä tuot ihmisen mielen mukaista sanomaa jos kiellät että sinä olet nuhtelun ulkopuolella oleva ihminen. Kukaan ei siltä voi välttyä.

    Mistä sinua ollaan nuhdeltu tässä viime päivinä. Muistutetaan kun et näköjään halua katsoa totuutta vieläkään silmiin.

    "Saatanan tahto
    ArmiK Käyttäjän viestit 13.8.2008 15:43

    on että puskista huudetaan joten saatanan tahtoa
    en tule täyttämään.

    Jumala on minut NIMELTÄ kutsunut ja sillä nimellä myös valkeudessa olen, enkä nimettömänä puskissa
    pimeydessä. "

    Sinun ihmisoppi tässä asiassa on niin päivän selvä ja kaikille näkyvä ettet voi sitä mitenkään kieltää.

    Hetki sitten puskasta huutelijat olivat saatanan tahdon toteuttajia ja ylpeilit sillä että sinä kirjoitat omalla nimelläsi TOTEUTTAEN Jumalan tahtoa ollen valossa omalla nimelläsi. Nyt asiat ovatkin päinvastoin.
    Omalla nimellään kirjoittajat ovatkin "korottamassa" itseään johon sinä et enää lankea vaan on mukavampi olla puskassa, ettei sinun NIMESI vaan sattuisi ketään liikaa ärsyttämään.??????

    Etkö jo voisi avata silmäsi näkemään, miten sinä itse omassa mielessäsi kääntelet asioita niinkuin huvittaa omaksi eduksesi ilman mitään vastuuta siitä, että olet oikeasti opettanut ja puhunut ihan mitä sattuu Jumalan nimissä.

    Äänestä

  • Yks vaan kirjoitti:

    fariseuksillekaan mennyt mikään perille mitä Jeesus sanoi AIVAN samaa on tänään
    ei mene tämän päivän omassa vanhurskauden kirjanoppineille perille mitä Jeesuksessa oleva
    sanoo.

    Niin kuin fariseukset yrittivät ojentaa Jeesusta niin tekevät tämän päivän fariseukset aivan samaa.

    Tällaista se on fariseusten kanssa ja tulee olemaan, ellei fariseus sitten saa todella OJENNUSTA
    Jumalalta niin, että HERÄÄ.

    Äänestä

  • se on, niin kuin ei kirjoitti:

    Mistä tunnet sä fariseuksen?

    "Jumala on minut NIMELTÄ kutsunut ja sillä nimellä myös valkeudessa olen, enkä nimettömänä puskissa
    pimeydessä."

    Miten toimii fariseus?

    "...heidän tekojensa mukaan älkää tehkö, sillä he sanovat, mutta eivät tee."

    Mitä esimerkiksi eivät tee?

    "Saatanan tahto on että puskista huudetaan joten saatanan tahtoa
    en tule täyttämään. "

    Fariseus tekee kuinkin päinvastoin mitä sanoo.

    Mitä vielä?

    Kirjoitit eräässä toisessa ketjussa näin: "Lihalliselle mielelle en toden totta ole sävyisä, en rakkaudellinen jne. Liha ei Jumalan Hengen tuomana saa kuin tuomion sanomaa"

    Jeesus opettaa aivan päin vastoin:

    "Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat,
    että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin.
    Sillä jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mikä palkka teille siitä on tuleva? Eivätkö publikaanitkin tee samoin?
    Ja jos te osoitatte ystävällisyyttä ainoastaan veljillenne, mitä erinomaista te siinä teette? Eivätkö pakanatkin tee samoin?
    Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on."

    MITÄ SIIS ON TÄYDELLISYYS? Pystytkö sitä näkemään Jeesuksen opetuksesta.

    päästyäsikin tuoden sanomaa joka on jo moneen kertaan selvitetty, mutta kun et näe niin et näe
    ja näin vain tuot sanomaa vääristellen omaksi tuhoksesi et minun.

    Mitä täydellisyyteen tulee, niin sekin on sinulla aivan vääristynyt luulet syntisenä oman lihallisen tahtosi
    tiellä että täydellinen olet vain kun Jeesus on täydellinen.

    Jos tahdot Jumalan täydellisyyden tulla tuntemaan kyllä sinun on hylättävä farisealaisuus
    ja käännyttävä Jeesuksen osoittamalle Jumalan tahdon tielle JUMALA itse totuuden kaikesta
    näyttää, EI voi kukaan ihminen sitä toiselle saada perille menemään.

    Jumalan vaikuttama täydellisyys on siis AIVAN MUUTA kuin
    Ihmisopin täydellisyys
    Jumalan tahdon tiellä ei sodita toisia vastaan eikä alkuunkaan ketään ihmistä vastaan,
    kaikki ihmiset ovat ihmisinä rakkaita mutta ERI asia on että EI voi hyväksyä valheen teitä
    joita ihmiset omaksi ja toistenkin turmioksi kulkee.

    Äänestä

  • väännät vääntämästä kirjoitti:

    Missä olet moneen kertaan selvittänyt? Jossain puskassa ilmeisesti, kun et ole minulle selvittänyt.

    Äänestä

  • tästä aloituksen kirjoitti:

    sanasta olet samaa mieltä, näin voidaan olla ja jostakin muustakin, mutta, kun sitten samaan hengenvetoon
    aletaan ojentaa Jumalan Hengen omaa Jeesuksessa, niin silloin ei toden totta olla Jumalan Hengessä
    valvomassa ensinkään.

    Sinä tuot ihmisen mielen mukaista sanomaa, ja tiedät mitä Jeesus silloin sanoo? Aivan samoin kuin
    Pietarille.

    Ihmisen mielellä tehdään todella pahaa Jumalan valtakunnan asialle.

    Joten pyydä, että Jumala silmäsi avaisi äläkä pyydä Jumalan näkevää ummistamaan silmiä.

    Jos sanani tuntuu kovilta älä syytä minua vaan itseäsi silloin alkaisit olla jo lähempänä totuutta.

    Ef. 1:23

    Seurakunta on Kristuksen ruumis ja hänen täyteytensä, hänen, joka kaiken kaikessa täyttää. [Room. 12:5; 1. Kor. 12:27 | Ef. 4:10]

    Äänestä

ja ne jotka Hänen tahtonsa tiellä kulkevat YHTEEN JA SAMAAN USKOON, TOTUUTEEN.

Joten ei kannata pettää itseään sillä, että jossain on samassa käsityksessä, mutta todella monessa
eri käsityksessä. EI YSTÄVÄT hyvät Jumala EI ole jakomielinen. Jumalan sana ON TOTTA YHDEN USKONKIN
suhteen.

Siis miettikää mitä valvotte kenen käskyläisinä? Jumalan Henki ei pyydä valvoa ONKO JEESUKSEN sanoma
Jumalasta EI TODEN TOTTA.

Lakatkaa jo katsomasta ihmiseen joka tuo sanomaa Jeesuksessa KATSOKAA JA kysykää todella
vilpittömällä sydämellä Jumalalta MITÄ JEESUS OIKEIN ONKAAN SANONUT.
Jeesuksen sanat OVAT kuin ovatkin RAAMATUSSA, EIKÄ Hän niitä ole YHTÄKÄÄN TURHAAN SANONUT.

Usko Jeesukseen Hänen sanaansa kuuluu tähän USKOON MYÖS vain kulkee tie pelastukseen,
EI siis yhdenkään ns seurakunnan opin kautta. Joten kavahtakaa seurakuntien ihmisoppeja ja
kääntykää todella Jumalan puoleen anomaan, että HÄN JOHDATTAISI OIKEAAN USKOON.
JUMALA sen tekee ja joka sen kieltää ihmisessä jonka Jumala on saanut totuuteensa johdattaa
kieltää Jeesuksen ja Hänet joka on Jeesuksen lähettänyt.

Äänestä
  • mitä vastaan taistelevat, kun taistelevat oman lihallisen uskonsa, hyvinvointinsa puolesta.

    Tämä Jeesuksen sana on TOSI, "kun he teidät hylkäävät hylkäävät he minut ja kun he minut
    hylkäävät hylkäävät he Hänet joka minut on lähettänyt."
    Ja näin kun on Jeesus hylätään ja pidetään ihmisopin luomat jeesukset niin sokeus pysyy EIKÄ
    tietystikään silloin muuta voida kuin voidaan ampua huteja.

    Äänestä

pikku juttu mihin ihminen liittyy, mitä lähtee kuuntelemaan ja vastaan ottamaan.
Tämän olen ihan lähipiirissänikin saanut nähdä mitä se saa aikaan, kun esim. Jumalan yksi
kaste mitätöidään ja lähdetään niiden joukkoon jotka ovat toisen kasteen ottaneet. EI ole enää
ripaustakaan HENGEN yhteyttä.

On todella vakava asia lähteä oman mielen mukaan Jumalaa vastaan YHDESSÄKÄÄN asiassa.

Äänestä
  • se saatana pääsee hivuttautumaan ihmisessä yhä syvemmälle, kun se saa ihmisen luopumaan
    jostakin Jumalan säädöksestä, niin se on pikkusormen anto ja ei aikaakaan kun koko käsi on mennyt
    ja koko ihminen sellaiseen välinpitämättömyyteen siitä mitä Jumala oikeesti sanoo.
    Saatana laittaa vähättelemään ja sanomaan ei se nyt haittaa, ei pelastus siitä tai siitä ole kiinni.
    Mutta, että se laittaa ihmisen yliolkaiseksi Jumalan totuudelle, niin omiin totuuksiinsa (mitkä
    kaikki tyystin ovat valheita)se sitoo ihmisen yhä lujemmin.

    Siis jos ihminen tahtoo sielunsa pelastuvan, niin todella on käännyttävä oman mielen se on saatanan
    tieltä Jumalan tahdon tiellä. Aivan toista on kulkea Jumalan tahdon tietä kuin ihmisen oman mielen
    saatanan valejeesuksen tietä.

    Aivan selvää on ketkä kulkevat valejeesuksen tietä, mutta itse eivät he sitä näe.

    Jeesus sanoo sen näin selvästi, "joka rakastaa minua hän pitää minun sanani"

    Kaikki muut jeesuksen rakkaudet ovat valejeesuksen rakkautta.

    Äänestä

  • näin salakavalasti kirjoitti:

    se saatana pääsee hivuttautumaan ihmisessä yhä syvemmälle, kun se saa ihmisen luopumaan

    Ota huomioon että Jeesus sanoo itsestään minä olen se kointähti eli lusifer.

    Äänestä

  • Mielikki. kirjoitti:

    Ota huomioon että Jeesus sanoo itsestään minä olen se kointähti eli lusifer.

    Lusifer tarkoitti alunalkaen latinan kielessä, valon tuojaa, valon antajaa, Venus planeettaa, aamu tähteä.

    Katolilainen teologia vain antoi saatanalle Lucifer nimen. Jokainen voi itse pähkäillä sitä sitten miten totena sitä pitää. Jeesuksella ei ole saatanan kanssa mitään tekemistä, muuten kuin siten että Jeesus on se todellinen valon lähte ihmisen sydämeen. Saatana tekeytyy kyllä valkeuden enkeliksi, mutta Lusifer ei ole hänen nimensä sen enempää kuin Jeesuksenkaan.

    Äänestä

  • näin salakavalasti kirjoitti:

    se saatana pääsee hivuttautumaan ihmisessä yhä syvemmälle, kun se saa ihmisen luopumaan
    jostakin Jumalan säädöksestä, niin se on pikkusormen anto ja ei aikaakaan kun koko käsi on mennyt
    ja koko ihminen sellaiseen välinpitämättömyyteen siitä mitä Jumala oikeesti sanoo.
    Saatana laittaa vähättelemään ja sanomaan ei se nyt haittaa, ei pelastus siitä tai siitä ole kiinni.
    Mutta, että se laittaa ihmisen yliolkaiseksi Jumalan totuudelle, niin omiin totuuksiinsa (mitkä
    kaikki tyystin ovat valheita)se sitoo ihmisen yhä lujemmin.

    Siis jos ihminen tahtoo sielunsa pelastuvan, niin todella on käännyttävä oman mielen se on saatanan
    tieltä Jumalan tahdon tiellä. Aivan toista on kulkea Jumalan tahdon tietä kuin ihmisen oman mielen
    saatanan valejeesuksen tietä.

    Aivan selvää on ketkä kulkevat valejeesuksen tietä, mutta itse eivät he sitä näe.

    Jeesus sanoo sen näin selvästi, "joka rakastaa minua hän pitää minun sanani"

    Kaikki muut jeesuksen rakkaudet ovat valejeesuksen rakkautta.

    kertoa esimerkkinä omin sanoin mitä on sellainen elämä, kun ihminen kulkee Jumalan tahdon tiellä?

    Miten se näkyy käytännössä sinun arkielämässäsi? Miten kanssakäyminen muiden ihmisten suhteen on muuttunut verrattuna aiempaan elämääsi?

    Äänestä

paikallaan,"Varokaa ja kavahtakaa fariseusten ja saddukeusten hapatusta."
"Ennen kaikkea kavahtakaa fariseusten hapatusta, se on: ulkokultaisuutta."

Sinä jonka Jumala on saanut herättää ja nyt kyselet Jumalan totuuden puoleen, niin
KARTA todella noita fariseuksia jotka osaavat kyllä raamatunlausein höystettynä tuoda
mitä uskottavampaa sanomaa, mutta joka onkin petollisista petollisimpaa.

Mihin voit USKOA JA LUOTTAA ITSE JEESUKSEEN. Lähde Hänen viitoittamalle tielle SE EI VIE HARHAAN
niin kuin täällä saastaisella tavalla väitetään.

Äänestä

kuin tarpeellinen ja tulee koitumaan Jumalan siunaukseksi, niille jotka Jeesuksen sanomasta
ottavat vaarin.

Äänestä

on todella sellainen, että on nostettava. Täällä saa nähdä miten ihminen vastustaessaan
Jumalan totuutta ja yhtyessään kaikenmaailman valheisiin joutuu yhä syvempään omaan vanhurskauteen.
Ja vaikka saa eteensä PYYDÄ, että JUMALA SINULLE TOTUUDEN kaikessa NÄYTTÄISI niin ei kun vannoen rukoillaan ettei vain totuuteen koskaan pääsisi. JA toden totta EI OLE LEIKIN asia vastustaa Jumalan omaa
joka tuo sanomaa Jeesuksessa. SILLOIN kun se ei miellytä NIIN TODELLA PARASTA ON OLLA VASTUSTAMATTA
ja kääntyä nöyrällä mielellä Jumalan puoleen anomaan, että HÄN KAIKEN SELVITTÄÄ ja SELVENTÄÄ
HÄN JUMALA SEN TEKEE.

Mutta EI TEE Jumala silloin muuta kuin paaduttaa kun ihminen vannoo ettei Jumalan totuutta tahdo
tulla tuntemaankaan jne.

Voi kunka moni täälläkin on lähtenyt paatumuksen tielle sen sijaan että LIHAN LOUKKAUKSESSA olisi
YKSINKERTAISESTI kääntynyt Jumalan puoleen AIVAN toisin olisivat asiat kun nyt.

Nyt vaaditaan Jumalan totuuden postoa, että lihat saisivat elää ja iloita.
Ne jotka tuota vaatii, niin onhan noita keskustelu paikkoja joissa mielin määrin saisitte
silitellä ruokkia lihoja ja iloita lihallisessa yhteydessänne.
MIKSI EI edes yksi keskustelu paikka saa olla sellainen jossa aivan rauhassa saa tuoda sanomaa niille
joille Jumala saa puhua????

Että eikö ole yhtään ihmeellistä??? LÄÄNIÄ on ihmisoppien mellastaa ja kun yhdessä tuodaan Jumalan
totuutta raamatun sanasta sitä ollaan repimässä mitä saastaisimmilla valheilla.

Äänestä

kohta liittyy tähän ja on varoittavana esimerkkinä, "16. Vai ettekö tiedä, että joka yhtyy porttoon, tulee yhdeksi ruumiiksi hänen kanssaan?" Sillä aivan samaa joka yhtyy valheeseen ja vääryyteen tulee osalliseksi
valheeseen ja vääryyteen. JA aivan turhaa on luulla, että tuolla tiellä enää kuulisi Jumalaa, EI vaan
kavalan käärmeen suulla aletaan puhua kun sen ääntä enää kuullaan.
Ja sanooko käärme omilleen väärässä olet valhetta puhut EI SANO, että aivan oikeassa uskossa sitä
käärmeen uskossa luullaan olevan, kun käärme ei totuutta paljasta vaan totuuden sanoo valheeksi ja
vääryydeksi.

Äänestä

Juuri niinkuin Jeesus sanoo, ei monissa eri lahkoissa, eri uskoissa, vaan yhdessä uskossa joka tulee taivaasta Jumalalta. Ihmisen oma mieli kehittää erilaisia oppeja, ihmisen halujen ja tarpeiden mukaan, ei Jumalan, ja niihin kun käytetään Raamattua luullaan niiden sillä tulevan oikeiksi.

Tästä Jeesuksen sanasta käy hyvin selvästi ilmi miten asioiden pitäisi olla jos ihmiset olisivat siinä yhdessä uskossa joka tulee Jumalalta:

Sen kirkkauden, jonka sinä olet antanut minulle, olen minä antanut heille, jotta he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä.
Kun minä olen heissä ja sinä olet minussa, he ovat täydellisesti yhtä, ja silloin maailma ymmärtää, että sinä olet lähettänyt minut ja että olet rakastanut heitä niin kuin olet rakastanut minua.

Äänestä
  • omaksunut puskaan siirrytyäsi KH:lta viivojen käytön?

    Äänestä

  • Jumala johdattaa kuin johdattaakin siihen yhteen uskoon, niin kuin HÄNELLÄ on vain YKSI usko
    YKSI totuus.
    Jumala EI ole jaettu niin kuin valheen herra on. Valheen herra luo uskoja pilvin pimein ja TOTTAKAI
    raamatusta ja sanoo raamattu on Jumalan hengäyttämää, että Jumala vain raamatusta puhuu ei kukaan
    muu.

    Ajattele se olisikin todella helppoa, kun Jumala vain puhuisi siellä olisi vain pelkästään Jeesuksen
    tuoma sanoma pelastuksen tiestä silloin ei valheen herra voisi sitä käyttää, sillä Jeesuksen sanoma
    on sellainen mikä luo oikean uskon, kun ihminen siihen uskoo.

    Siksipä on niin kaikkea liirum laarumia saa tuoda, mutta Jeesuksen sanoja EI siedetä JA mikä sen tekee,
    SE henki mikä on ihmiset vanginnut tahtoaan noudattamaan EI SITÄ TULE SALLIMAAN ettei vaan yksikään
    ihminen Jumalan tahdon tielle kävisi ja pelastuisi.

    Äänestä

  • merkille pantu kirjoitti:

    omaksunut puskaan siirrytyäsi KH:lta viivojen käytön?

    urkitaan ja kurkitaan ja tuodaan urkinnan ja kurkinnan tuloksia tänne valheellisesti
    kieroon???

    Itse tehdään tutkimusmatkoja PITKIN internettiä radikaalit sun muut ja sitten halpamaisesti
    täällä mainostetaan TÄYDELLISELLÄ saastaisuudella.

    Kyllä tämä Jumalan sana PAIKKANSA pitää, ihmisen toiset tulevat KAUHEAMMAKSI kuin ensimmäiset
    silloin kun ihminen on HYLÄNNYT JUMALAN Jeesuksessa.

    Sellainen valheen saastainen syyttäjä henki saa todella sijan silloin kun Jumalan ääni onkin
    vaiennettu ja lähdetty kuuntelemaan ja seuraamaan valheen herraa.

    Äänestä

  • raamattu keskustelua kirjoitti:

    se lähtikään urkkimaan, mitä Naomi kirjoitteli toisella keskustelufoorumilla ?

    Äänestä

  • utopiaa, että kirjoitti:

    Jumala johdattaa kuin johdattaakin siihen yhteen uskoon, niin kuin HÄNELLÄ on vain YKSI usko
    YKSI totuus.
    Jumala EI ole jaettu niin kuin valheen herra on. Valheen herra luo uskoja pilvin pimein ja TOTTAKAI
    raamatusta ja sanoo raamattu on Jumalan hengäyttämää, että Jumala vain raamatusta puhuu ei kukaan
    muu.

    Ajattele se olisikin todella helppoa, kun Jumala vain puhuisi siellä olisi vain pelkästään Jeesuksen
    tuoma sanoma pelastuksen tiestä silloin ei valheen herra voisi sitä käyttää, sillä Jeesuksen sanoma
    on sellainen mikä luo oikean uskon, kun ihminen siihen uskoo.

    Siksipä on niin kaikkea liirum laarumia saa tuoda, mutta Jeesuksen sanoja EI siedetä JA mikä sen tekee,
    SE henki mikä on ihmiset vanginnut tahtoaan noudattamaan EI SITÄ TULE SALLIMAAN ettei vaan yksikään
    ihminen Jumalan tahdon tielle kävisi ja pelastuisi.

    tullut näkemään Jumalan totuuden sanasta, mutta kun sen ovat hylänneet, niin täysi sokeus
    on vallannut EIKÄ enää ( muka) muistetakaan miten kirkkaasti näkyi se mikä Jumalasta on ja se
    mikä ei ole Jumalasta.

    Sitä ihmettelee miten voi ihminen unohtaa MITEN KERRAN SAI NÄHDÄ??????????

    Näinkö se on kun Jumala silmät ummistaa ihminen totaalisesti unohtaa MITÄ ON KERRAN TULLUT
    NÄKEMÄÄN??????

    Äänestä

  • raamattu keskustelua kirjoitti:

    urkitaan ja kurkitaan ja tuodaan urkinnan ja kurkinnan tuloksia tänne valheellisesti
    kieroon???

    Itse tehdään tutkimusmatkoja PITKIN internettiä radikaalit sun muut ja sitten halpamaisesti
    täällä mainostetaan TÄYDELLISELLÄ saastaisuudella.

    Kyllä tämä Jumalan sana PAIKKANSA pitää, ihmisen toiset tulevat KAUHEAMMAKSI kuin ensimmäiset
    silloin kun ihminen on HYLÄNNYT JUMALAN Jeesuksessa.

    Sellainen valheen saastainen syyttäjä henki saa todella sijan silloin kun Jumalan ääni onkin
    vaiennettu ja lähdetty kuuntelemaan ja seuraamaan valheen herraa.

    keskustelupalstalle kirjoittanut niin toden totta onhan sitä joitakin tullut katsottua,
    EIKÄ se ole pää pointti katsooko mitä katsoo vaan se, että saastaisella tavalla tänne niitä
    tuodaan valheellisesti.
    Ja vielä miksi katsotaan ja urkitaan mikä on sydämen tila, kun niitä urkinta ja kurkinta mielessä
    paha sydämessä jahdataan, niin kyllä se on jotain sellaista touhua, että onko se aikuisen ihmisen
    touhua ollenkaan.

    Äänestä

  • moni onkaan kirjoitti:

    tullut näkemään Jumalan totuuden sanasta, mutta kun sen ovat hylänneet, niin täysi sokeus
    on vallannut EIKÄ enää ( muka) muistetakaan miten kirkkaasti näkyi se mikä Jumalasta on ja se
    mikä ei ole Jumalasta.

    Sitä ihmettelee miten voi ihminen unohtaa MITEN KERRAN SAI NÄHDÄ??????????

    Näinkö se on kun Jumala silmät ummistaa ihminen totaalisesti unohtaa MITÄ ON KERRAN TULLUT
    NÄKEMÄÄN??????

    Se vähän ihmetyttää miten se kaikki voi hävitä, oma elämä on kai sitten niin arvokas ettei siitä haluta luopua, ja vaikka Jumala vielä puhuisikin niin ihminen ei halua kuunnella, saatikka totella, vaan omalla elämällään yrittää lunastaa paikan Jumalan valtakunnassa, itse, kirjoituksia tutkien.

    Äänestä

  • .......... kirjoitti:

    kokemusta, mutta todella ihmetellä täytyy, että Jumalan totuus voi noin haihtua tuhkana
    tuleen aivan tietämättömyyteen, ETTEI enää MUISTETA.

    Mutta siinäpä se onkin sitten työ ja tuska KUN kyllä näin ajattelen SE TIEDETÄÄN,muistetaan, mutta
    tahdotaan sitä haudata syvempiin syvyyksiin, kun on päästy lihallisen elämän ihanaan makuun suuren joukon
    suosioon ja keskelle toteuttamaan omaa tahtoa ja mieltä,
    jossa EI tarvitse kilvoitella Jeesuksen sanomasta ahtaasta ovesta sisälle.

    Se on sitä avarasta portista menoa LIHAN VAPAUTEEN ja silloin toden totta pahalta maistuu Jumalan
    Hengen hedelmät kun ne eivät "lihaa" ravitse vaan "lyövät"sitä.

    Äänestä

  • jollekin toiselle kirjoitti:

    keskustelupalstalle kirjoittanut niin toden totta onhan sitä joitakin tullut katsottua,
    EIKÄ se ole pää pointti katsooko mitä katsoo vaan se, että saastaisella tavalla tänne niitä
    tuodaan valheellisesti.
    Ja vielä miksi katsotaan ja urkitaan mikä on sydämen tila, kun niitä urkinta ja kurkinta mielessä
    paha sydämessä jahdataan, niin kyllä se on jotain sellaista touhua, että onko se aikuisen ihmisen
    touhua ollenkaan.

    eihän se aikuisen ihmisen touhua olla mennä urkkimaan, mitä toinen kirjoittaa ja soitella siitä vielä selän takana.

    Äänestä

  • urkkijat kirjoitti:

    eihän se aikuisen ihmisen touhua olla mennä urkkimaan, mitä toinen kirjoittaa ja soitella siitä vielä selän takana.

    itsellesi sanoit, mutta sokeudessa et sitäkään näe mitä teet.

    Ei kuule ole todellakaan selän takana puhuminen ollut sinulle vierasta hommaa.
    Ja nyt teet täällä kaikkesi että saat sitten mustamaalata sitä joka ei sellaista touhua pidä.

    Aivan toista on totuutta tuoda asioista kuin valhetta.

    Äänestä

  • oli viestisi kirjoitti:

    Että Armiko ei selän takana puhu !
    Voi kuule, melkoinen liuta on niitä sähköpostejakin joissa olet selän takana puhunut yhdestä jos toisestakin edelleen kolmannelle ja neljännelle.
    On aika härskiä esittää tässä asiassa viatonta, vaikka sinulle on asia todisteineen esitetty.
    Mutta sellainenhan sinä olet, Armi.
    Röyhkeästi vain siirrät syyn pois itsestäsi.
    Ei todellakaan ole Jumalan Hengestä tuollainen ja ennemmin tai myöhemmin joutuu vastuun tekemisistään kantamaan jokainen, myös sinä.

    Äänestä

  • Johan on kirjoitti:

    AIVAN TOISTA ON TUODA ASIOITA TOTUUDESSA KUIN ETTÄ VALHEESSA JA VÄÄRYYDESSÄ PUHUTAAN IHMISESTÄ KAIKENLAISTA SAASTAA!!!!

    Sinä joudut kerran vastuuseen sanomisistasi se on totuus, mutta toivottavasti ennen kuin on liian
    myöhäistä.

    Nyt en enää tässä vastaile saastaisuuksiesi perään. Kiitos Jumalalle NE jotka kuulevat Hänen äänensä
    ja näin Hänen tahtonsa tiellä kulkevat heitä et sinä saastaisuudellasi voi pettää.

    Taistelu EI OLE ENSINKÄÄN liha ja verta vastaan, mutta TUOTA SINÄ TEET OIKEIN SYDÄMESI POHJASTA
    koska syyttäjä hengen omana kuljet.

    Äänestä

  • moni onkaan kirjoitti:

    tullut näkemään Jumalan totuuden sanasta, mutta kun sen ovat hylänneet, niin täysi sokeus
    on vallannut EIKÄ enää ( muka) muistetakaan miten kirkkaasti näkyi se mikä Jumalasta on ja se
    mikä ei ole Jumalasta.

    Sitä ihmettelee miten voi ihminen unohtaa MITEN KERRAN SAI NÄHDÄ??????????

    Näinkö se on kun Jumala silmät ummistaa ihminen totaalisesti unohtaa MITÄ ON KERRAN TULLUT
    NÄKEMÄÄN??????

    samana ketjuissa. Kun Suni ei ole koko ajan kertomassa mitä riivaajat hänelle syöttävät, niin nyt on Armi suuna päänä hölöttämässä valheitaan ja muuta näennäiskristillistä soopaansa. :(

    Äänestä

  • ei ole tällaisesta kirjoitti:

    kokemusta, mutta todella ihmetellä täytyy, että Jumalan totuus voi noin haihtua tuhkana
    tuleen aivan tietämättömyyteen, ETTEI enää MUISTETA.

    Mutta siinäpä se onkin sitten työ ja tuska KUN kyllä näin ajattelen SE TIEDETÄÄN,muistetaan, mutta
    tahdotaan sitä haudata syvempiin syvyyksiin, kun on päästy lihallisen elämän ihanaan makuun suuren joukon
    suosioon ja keskelle toteuttamaan omaa tahtoa ja mieltä,
    jossa EI tarvitse kilvoitella Jeesuksen sanomasta ahtaasta ovesta sisälle.

    Se on sitä avarasta portista menoa LIHAN VAPAUTEEN ja silloin toden totta pahalta maistuu Jumalan
    Hengen hedelmät kun ne eivät "lihaa" ravitse vaan "lyövät"sitä.

    Kyllä ei nuo teidän jutut ole muuta kuin muiden ihmisten elämän puntaroimista ja omien LUULOJENNE varassa olevaa spekulointia. Päivästä toiseen sadattelette muiden tekemisiä ja tekemättä jättämisiä, mutta sanallakaan ette viitsi tai halua kertoa omasta matkastanne tai kokemuksistanne. Eikö olisi myös paikallaan aina välillä pohtia omaa roolia, kun on muiden ihmisten kanssa tekemisessä?

    Ja, jos kerran tarkoituksena on tuoda esille Jumalan totuutta niille, "joille Jumala saa vielä puhua", niin mikä järki on tässä kaikessa riitelyssä? Miksei vain tuo omia kirjoituksia esille, ja jos joku täällä alkaa niistä turhanpäiväisiä mussuttamaan, niin jättää asian siihen. Kyllä kai Jumala itselleen kuulijat järjestää, oli paikka sitten mikä tahansa.

    Äänestä

  • ----------- kirjoitti:

    puhetta......

    Äänestä

  • tarjonta pysyy kirjoitti:

    samana ketjuissa. Kun Suni ei ole koko ajan kertomassa mitä riivaajat hänelle syöttävät, niin nyt on Armi suuna päänä hölöttämässä valheitaan ja muuta näennäiskristillistä soopaansa. :(

    joukostaan huolta pitää, ettei vaan kukaan lähtisi Jumalan Pojan tielle.

    Äänestä

  • jatkuu...... kirjoitti:

    AIVAN TOISTA ON TUODA ASIOITA TOTUUDESSA KUIN ETTÄ VALHEESSA JA VÄÄRYYDESSÄ PUHUTAAN IHMISESTÄ KAIKENLAISTA SAASTAA!!!!

    Sinä joudut kerran vastuuseen sanomisistasi se on totuus, mutta toivottavasti ennen kuin on liian
    myöhäistä.

    Nyt en enää tässä vastaile saastaisuuksiesi perään. Kiitos Jumalalle NE jotka kuulevat Hänen äänensä
    ja näin Hänen tahtonsa tiellä kulkevat heitä et sinä saastaisuudellasi voi pettää.

    Taistelu EI OLE ENSINKÄÄN liha ja verta vastaan, mutta TUOTA SINÄ TEET OIKEIN SYDÄMESI POHJASTA
    koska syyttäjä hengen omana kuljet.

    tietenkin on, että on ihan ERI ASIA KUN ARMI tekee väärin. SE EI ole syntiä, eikä edes väärinkään.
    Mutta kun joku toinen tekee samoin, se onkin syntiä ja väärin.
    Onhan tämä nähty niin palstalla kuin yksityiselämässäkin.

    Katsotaanpas, maltatko olla sanomatta viimeistä sanaasi vaikka uhittelit ettet enää vastaile SAASTAISUUKSIENI perään.

    Äänestä

  • oli taas katkeraa kirjoitti:

    puhetta......

    ihan asiaa oli kirjoittajan teksti,
    Sinun teksteissäsi sen sijaan löytyy se katkeruus.

    Äänestä

" Ja sanoivat sielulliset etnisten Kansain Äidit ja Isät, etnisten Kansain Jumalat; Tehkäämme ihminen samankaltaiseksi niinkuin me, melkein yhtä hyviksi, ja hallitkoot järjestyksessä kalat vedessä, linnut taivaalla, villieläimet ja matelijat kaikkialla muualla maailmassa, ja kaikki kasvit maan päällä. Ja sielulliset Kansain Äidit ja Isät tekivät ihmisen samankaltaisiksi niinkuin he, sielullisiksi miehiksi ja naisiksi tekivät heidät.

Lähdeviite : Septuaginta (Kansojen Jumalat) 5 Mooseksen kirja 1:26-27"

Äänestä
  • "Jokaisella etnisellä Kansalla (ei 'rodulla', 'rotu' viittaa eläinmaailmaan) k e Suomalaisilla, on oma A D A M, joka on Ensimmäinen Kansan Äiti (A) ja (D) Kansan Isä (A) ja heidän Lapset (M). Jokaisen etnisen Kansan Ensimmäinen Äiti ja Isä ovat etnisen Kansan Jumalat. Suomen Kansan Äiti ja Kansan Isä ovat Äidin Kielen alkuperä, joka ammoisista ajoista saakka ensisijaisesti on periytynyt vanhemmilta lapsille. Suomen/Äidin Kieleen yhdistetään suoraan Suomen Kansan Mieli ja Suomen Kansan Sielu, kuten myös Suomen maa jonka myös olemme esivanhemmiltamme perineet.

    Kun tarkastelemme perhettä tänään, mikään ei ole muuttunut Ensimmäisestä Kansan Äidistä ja Kansan Isästä, ja samalla tavalla se on ollut ammoisista ajoista saakka. Tänään yksittäinen perhe koostuu

    A Äiti
    D ja
    A Isä
    M Lapsi/Lapset "

    Te luette raamattua, mutta ette ymmärrä mitä luette. Raamattu vaatii parhammillaan perustiedot kaikilta luonnontieteen aloilta.

    Äänestä

  • Lähdeviite kirjoitti:

    "Jokaisella etnisellä Kansalla (ei 'rodulla', 'rotu' viittaa eläinmaailmaan) k e Suomalaisilla, on oma A D A M, joka on Ensimmäinen Kansan Äiti (A) ja (D) Kansan Isä (A) ja heidän Lapset (M). Jokaisen etnisen Kansan Ensimmäinen Äiti ja Isä ovat etnisen Kansan Jumalat. Suomen Kansan Äiti ja Kansan Isä ovat Äidin Kielen alkuperä, joka ammoisista ajoista saakka ensisijaisesti on periytynyt vanhemmilta lapsille. Suomen/Äidin Kieleen yhdistetään suoraan Suomen Kansan Mieli ja Suomen Kansan Sielu, kuten myös Suomen maa jonka myös olemme esivanhemmiltamme perineet.

    Kun tarkastelemme perhettä tänään, mikään ei ole muuttunut Ensimmäisestä Kansan Äidistä ja Kansan Isästä, ja samalla tavalla se on ollut ammoisista ajoista saakka. Tänään yksittäinen perhe koostuu

    A Äiti
    D ja
    A Isä
    M Lapsi/Lapset "

    Te luette raamattua, mutta ette ymmärrä mitä luette. Raamattu vaatii parhammillaan perustiedot kaikilta luonnontieteen aloilta.

    Isän maa ja äidin kieli.

    Siinä ne on.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

varoitus oli kirjoitti:

enemmän kuin tarpeen, kun Hän sanoi,"Varokaa ja kavahtakaa fariseusten ja saddukeusten hapatusta."
"Ennen kaikkea kavahtakaa fariseusten hapatusta, se on: ulkokultaisuutta."

Sillä kun ihminen on tuon opin ihmisopin niellyt siinä kasvanut ja siinä omaan vanhurskauteen ja
pyhyyteen juurtunut, niin EI hän enää voi ymmärtää piirunkaan vertaa sitä mikä on Jumalasta.

Siis todellakin te jotka ette vielä ole tulleet saastutetuiksi millään fariseusten hapatuksilla, niin
KIERTÄKÄÄ todella kaukaa ne se on kaikki nykyiset lahkot joita seurakunniksi sanotaan.

Se kun raamatussa sanotaan, "älkää jättäkö omaa seurakunnan kokousta..."
niin toden totta Jumala ei tuolla seurakunnalla tarkoita mitä tahansa ihmisopin seurakuntaa, vaan
OMIAAN jotka todella ovat Hänen Henkensä kuljetettavana tai Hänen Henkensä omia.

Älä siis tee ihmisopin kehotuksen mukaan, "etsi ensin seurakunta niin sitten tulet löytämään Jumalan"
(toden totta jokaisesta seurakunnasta tulee löytämän ihka oman "Jumalan", mutta EI TAIVAAN JA
MAAN LUOJAA)

Taivaan Isän tulee löytämään vain näin kun Jeesus sanoo; "etsikää ENSIN Jumalaa ja Hänen valtakuntaansa
niin KAIKKI muukin tarvittava tullaan antamaan." TÄMÄ ON JEESUKSEN TUOMA TOTUUS ISÄLTÄ JOKA ON
VARMASTI TOTTA. Ne jotka tämän kieltää kieltävät Pojan kuin myös Hänet joka on Pojan lähettänyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu