Mitä teidän tulkintanne mukaan raamatun Jeesus tarkoitti sanoessaan olevansa lucifer?
Mitä Jeesus tarkoitti?
wwwwäiski
20298
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
lusiver on kova jätkä!
Kas niin, nyt kun vastauksia ja mielipiteitä alkaa tulla niin voisinko vielä pyytää että vastaajat voisivat mainita mitä seurakuntaa, oppisuuntaa, lahkoa, kerhoa tai näkemystä he edustavat.
Tämä on mielestäni melko jännä asia pohdittavaksi ja kertoo omalla tavallaan merkittäviä asioita raamatusta ja kristinuskosta joten ei muuta kuin innokkaasti vain lisää vastauksia!
Jos ensin kertoisit, että missä kohtaa raamattua Jeesus on noin mennyt sanomaan?
Siitä olisi hyvä aloittaa.
Uuden testamentin puolelta se löytyy. En nyt juuri muista ulkoa sitä kohtaa. Kyllä sen sieltä jokainen raamattua tunteva löytää.
Tai ainakin jokainen uskovainen varmasti löytää, sillä ei kai kukaan voi uskoa kirjaan jos ei edes tunne sitä? Olisi pelottava ajatus että uskoisi sokeasti ihmisten opettamaan ja omaa toimintaa rajoittavaan järjestelmään jos ei edes tuntisi kunnolla perusteluna käytettävää kirjallista teosta.
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible
Vaikka kuinka laittaisin hakusanaksi Luciferin eri tavoin, niin ei löydy Raamatusta mitään.
Nimimerkki "yks vaan", kiitos mielipiteestäsi. Voisitko vielä mainita minkä oppisuunnan mukaan tuota lausetta ei raamatusta löydy vai edustaako väittämäsi vain henkilökohtaista mielipidettäsi?
Ja sitten vaan lisää vastauksia. Mielellään kuitenkin sellaisilta henkilöiltä jotka tuntevat raamattua edes sen verran löytävät sen oikean kohdan ilman jotain ihmisten luomia nettihakukoneita jotka kertovat ihmisten ohjelmoimalla tavalla mitä raamatussa sanotaan.
Tarkoittanet sanonataa "koin tähdestä", joka on tässä yhteydessä kyllä aivan eriasia. Venusta, siis sitä planeettaa on kutsuttu vanhastaan aamutähdeksi, eli kointähdeksi. Miksi?
Siksi, että kun yö alkaa olla ohi ja aurinko alkaa taivaan rantaa valaista, kaikki muut tähdet ovat poistuneet näkyvistä, paitsi yksi VENUS!
Aivan samoin on Jeesus Kristus! Kun kaikki muut tähdet, idolit, superstarat, johtajat, mahtimiehet ja muut ovat poistuneet ja poissa, silti yksi "tähti loistaa AINA kirkkaana", Jeesus Kristus!
Jeesuksen viitatessa itseään kointähteen ei ole mitään tekemistä ketjun otsinkon viittauksen kanssa.
Lucifer sanaa et löydä raamatusta edes hakukoneilla tuossa muodossaan. Se on totta.
Ja kun sinä tulet tänne väittämään, että Jeesus olisi itseään jossakin raamatussa väittänyt luciferiksi, niin
sinunhan tuo paikka pitäisi raamatusta meille osoittaa, eikä että käskytät lukioita etsimään jotakin mitä ei edes hakukoneilla löydy. Enkä yli kahteenkymmeneen vuoteen mitä olen raamattua lukenut ja tutkinut ole omin silmin sellaista löytänyt mistään mitä väitit. Joten miten voin tarjota mitään tulkintaakaan koko asiaan, jota ei edes löydy?
Nimimerkki "neppulat", kiitos vastauksestasi. Mitä oppisuuntaa käsityksesi edustaa? Se olisi hyvä saada tietää sen johdosta koska esitit väitteen, ettei asiayhteyttä olisi alkukysymyksessä kuvatulla tavalla. Toivon että vastaat, sillä ymmärrät tietysti itsekkin mikä merkitys asialla on raamatun ja koko kristinuskon ja sen lukuisten eri oppisuuntausten ymmärtämiseksi.
Ja vielä jos sallinet lisätä niin ole eri mieltä kanssasi. Olet mielestäni väärässä, sillä asioilla on todella tärkeä yhteys. Sen oivaltaminen ei ole ihan helppoa, mutta jos haluat kokeilla, niin ymmärrä ensin mistä johtuu, että alkuaine fosfori ei herätä meissä mielleyhtymää saatanasta. Toivottavasti sen pohtiminen toimii seuraavana askeleena ymmärrykseen. Voin sitten antaa uuden vinkin kun tuo on selvää pässinlihaa.
Raamaatun tutkiminen voi olla mielenkiintoista ja opettavaista puuhaa. Vaikeinta on pitää silmät avoinna eikä antaa ihmisten opetusten johtaa harhaan vääristellyillä selittelyillään.
Nimimerkki "Yks vaan", älä nyt hermostu. Ei se ole sinun syytäsi jos et ymmärrä etkä tunne asiaa. Monet ihmiset ovat tyrkyttämässä kaikenlaista uskonnollista valistusta niin että tilaa omalle ymmärrykselle harvemmin jää. Lukemalla ja opiskelemalla asiat voi tietysti selvitä mutta silloin on oltava valmis ottamaan se riski, että oma käsitys on saattanut olla väärä, jopa 20 vuoden ajan.
Olet jo tehnyt kantasi selväksi joten sallinet että keskustelua jatketaan raamattua paremmin tuntevien toimesta.
vaikka kuinka etsii.
Ellet sitten kiertoteitse käännä 666 Jeesukseen....mikä tosine i pidä paikkaansa.
Pyydän, että olisit ystävällinen ja lopettaisi saman toistamisen. Mielipiteesi on jo huomioitu. Anna nyt sellaisten jatkaa keskustelua, jotka asiasta edes jotain ymmärtävät. Kiitos.
mutta tuo oli ihan eka viesti tähän ketjuun....
Kyllä minä tiedän mistä lucifer ajatus tulee, mutta sinä nyt väität että Jeesus olisi sanonut olevansa lusifer. Joten olisi sinulta itseltäsi ystävällistä tarkentaa, että mistä sinä tuollaista olet kuullut. Raamatusta sinä et sellaista väittämää löydä, eikä kukaan raamattua tuntevakaan sellaista löydä.
Jossakin vatikaanin latinankielisessä raamatussa varmaan lucifer sana löytyykin, mutta kukapa meistä täällä osaa latinaa. Ja mitä tuohon lucifer teoriaan ja tulkintaan tulee, niin ne on vanhoja katolilaisia peruja, joilla tuskin on mitään totuus pohjaa.
Raamattu on kokonansa Jumalan sanaa.
Ja siksi Raamattu sanoo Jeesuksen olevan kointäshti/Lusifer koska ette tekisi Jeesuksesta "kultaistavasikkaa"
Latinan kielisen raamatun perusteella en hirveästi alkaisi teorioita kehittelemään. Lucifer on katolilaisen kirkon juttuja.
Kreikkalaiset alkutekstit puhuvat vain kirkkaasta aamutähdestä.
http://www.blueletterbible.org/Bible.cfm?b=Rev&c=22&v=16&t=KJV#conc/16
Nimimerkki "wwwwäiski", kiitos mielipiteestäsi. Voisitko vielä mainita minkä oppisuunnan mukaan tuo lause ei raamatusta löytyy vai edustaako väittämäsi vain henkilökohtaista mielipidettäsi?
kuten sen Vulgata sanoo:
et habemus firmiorem propheticum sermonem cui bene facitis adtendentes quasi lucernae lucenti in caliginoso loco donec dies inlucescat et lucifer oriatur in cordibus vestris
http://www.blueletterbible.org/lang/lexicon/lexicon.cfm?Strongs=G5459&t=KJV
Kreikan kielessä sana on: phōsphoros
1) light bringing, giving light
2) the planet Venus, the morning star, day star
3) metaph. Christ
http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/loppu/lucifer.html
__________________________________________________________________________________
.
Lucifer ilmoittaa olevansa Jeesus Kristus
Lucifer ilmoittaa maailmalle ja sen uskonnolliselle väestölle olevansa Jeesus Kristus. (Muslimit odottavat myös Jeesusta eli 'Isaa' takaisin ennen viimeistä tuomiota.) Tämä onnistuu siten, että saatana mystifoi Raamatun sanoman ja saa ihmiset epäuskoisiksi sen historiallista totuutta kohtaan. Hän kertoo olevansa sama kuin Raamatun profetoima Kristus, joka tulee takaisin tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. (2Tim 4:1; Hebr 7:26,27; Joh 5:28,29.) (Lue lisää 'tuomitsemisesta' hetken kuluttua.)
Lucifer on latinaa ja esiintyy latinankielisessä Raamatussa (Vulgata) yhden kerran jakeessa Jes 14:12, missä se tarkoittaa 'aamun tähteä'. Lucifer on suomeksi 'valon kantaja' ja tulee latinankielen sanoista 'lux' = valo ja 'ferre' = kantaa, tuoda. Lucifer on tarkoittanut antiikissa Venusta eli Kointähteä.
Ilmestyskirjassa on jae, missä Jeesus kertoo olevansa loistava aamun tähti. (Ilm 22:16.) Tämä loistava aamun tähti on se, joka on loistanut uskovien sydämiin kautta kristinuskon historian. (2Kor 4:6.)
Lopun aikana maailman ihmiset saadaan uskomaan, että kointähti ja Lucifer ovat yksi ja sama asia, Jeesuksen eri nimiä ja nimityksiä. (Jes 14:12; Ilm 22:16.) Tämän vakuudeksi perustellaan sanan 'Lucifer' alkuperän olevan jotakin muuta kuin raamatullinen ilmoitus saatanasta. Onkin helppo osoittaa, että Jesajan kirjan kuvaus on pilkkalaulu Babylonian kuninkaasta eikä kertomus saatanan lankeemuksesta. (Jes 14:3, lue jakso 14:1-23, mikä sopii Babylonian valtakauteen ja sen päättymiseen vuosina 604-539 eKr.
_________________________________________________________________________________
.
Luciferin (=saatanan, =sielunvihollisen, =perkeleen) juonet ovat salakavalia. Pysy erossa niistä.
Jumalan sana ja Pyhä Henki johtakoon sinua, wwwwäiski, Pelastuksen ja Totuuden lähteille.
.