Nöyryys

Luin eilen Erämaan hedelmälliset puutarhat -kirjaa jota pidetään kai suositeltavana hengellisenä lukemisena. Muutaman ihan mieleenpantavan kohdan siitä löysin, mutta enimmäkseen nousi vain karvat pystyyn.

Tuli mieleen että tuommoisten tarinoiden takia minullekin lapsena ja nuorena tolkutettiin: "Ylpeys käy lankeemuksen edellä", jne. Lasta ei voinut vahingossakaan kehua, hän siitä ylpistyisi. Opin vihaamaan nöyryyttä, joka pukeutui omahyväisyyteen.Sitä on tänäkin päivänä paljon liikeellä.
21650
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Ei kaikkia kirjoja kannata milloin vaan (heti) lukea - jos et ole kypsä, et ymmärrä. Kysy rippi-isältäsi mitä kannattaa lukea.

Äänestä
  • Kyllä minä ymmärrän, ettei niitä pidä lukea kirjaimellisesti, ja sen ydinajatuksen ko. erämaaisien opetuksessa.

    Mutta: uskonnollisellakin kasvatuksella on maallinen vaikutuksensa. Esimerkiksi ikäisteni (keski-ikäinen) kasvatuksessa tämä monesti näkyi ikävällä tavalla lapsen persoonallisuuden litistämisenä ja autoritäärisenä kasvatuksena.
    Kaltaiseeni herkkään ihmiseen sillä oli tuhoisa vaikutus, opin että minussa oli vain vikaa, vikaa ja vikaa. Parhaimmillani olin näkymättömänä ja äänettömänä, mutta kelvannut en sittenkään.

    Yleensäkin minua vähän illottaa nämä ortopiireissä käytetyt määreet "luet sitten kun olet kypsä", "on pitkä tie tulla ortodoksiksi" jne. jne. Aivan kuin kyse olisi harvojen ja valittujen salatieteestä.

    Mistä kennenkin kypsyys tiedetään??? Ihminen voi kypsästi hurskastella ja heitellä hienoja lauseita, mutta olla arkielämässä aivan umpipiru toisia ihmisiä kohtaan. P.S. siitähän muuten nämä erämaaisätkin taisivat mainita.

    Äänestä

  • ymmärrä enkä ehkä koskaan tule ymmärtämään pedantteja ihmisiä.Ja jos he vielä pitävät luonteenlaatuaan ja toimintamallejaan sellaisina ominaisuuksina että muidenkin pitäisi toimia kuten he.Tai muuten ei hyvä seuraa.

    Äänestä

eikö nöyrä ihminen kehu mieluummin toista - vaikkapa lasta - kuin itseään? Ylpistyykö lapsi kehuista? Vai kasvaako vain hänen terve itsetuntonsa?

Eivät kai sanat nöyryys ja omahyväisyys merkitse samaa?

Äänestä
  • on mielestäni aika harvinaista. Joku luostareissa ramppaus ja ortohuivi ei siitä mitään merkkaa.
    Nöyryys ja omahyväisyys merkitsee ikävän usein uskismaailmoissa samaa. "Nöyryys" on vain ulkoinen kääre, jonka takana piileksii piinkova ylpeys ja omahyväisyys.

    Ei ennen pidetty omienkaan saavutusten kehumista suotavana, ja lasten kehumisen uskottiin ylpistävän lapsen. Nykyajassa on tosi hyvää, että lapsia kannustetaan ja kehutaan, mutta jossain perheissä alkaa mennä jo liikaankin nämä "meidän ihana prinsessa" -jutut.

    Äänestä

ajattelet nyt hieman virheellisillä käsitteillä. Nöyryys ei tarjoita nöyryyttämistä. Jokaisen ortodoksin pitää osata nähdä Jumalan kuva jokaisessa lähimmäisessään, mikä merkitsee lähimmäisten kunnioittamista. Tällainen lähimmäisenrakkaus on aika vaikea käsittää, eikä se aina voi onnistuakaan.
Jokaisella pitää olla myös terve itsetunto, eikä sitä pidä sekoittaa ylpeyteen. Vaikka itsetunto olisikin vahva, ihminen voi silti olla nöyrä, eihän joka tilanteessa tarvitse olla itseään korostamassa, vaatimassa erityistä kohtelua ja etuoikeuksia itselleen.
Tässä on vain muutamia ajatuksia, en pyri mihinkään asian täydelliseen selvittämiseen, sillä se olisi yhtä mahdotonta kuin monet muutkin ortodoksisuuteen liittyvät näkemykset.

Äänestä
  • samaa minäkin tarkoitan nöyryydellä.

    Mutta esimerkiksi nykyisessä yhteiskunnassa lähimmäisen kunnioittaminen on aivan kuollut kirjain. Hyvinvoiva väestö, ns. kunnon ihmiset, joilla pyyhkii hyvin, pitää automaattisesti kakkosluokan porukkana niitä kellä ei ole rahaa ja tavaraa ( eikä asemaa).

    Tämä näkyy ihmisten käytöksessä surkuhupaisan selkeästi.

    Äänestä

  • täysin.............. kirjoitti:

    samaa minäkin tarkoitan nöyryydellä.

    Mutta esimerkiksi nykyisessä yhteiskunnassa lähimmäisen kunnioittaminen on aivan kuollut kirjain. Hyvinvoiva väestö, ns. kunnon ihmiset, joilla pyyhkii hyvin, pitää automaattisesti kakkosluokan porukkana niitä kellä ei ole rahaa ja tavaraa ( eikä asemaa).

    Tämä näkyy ihmisten käytöksessä surkuhupaisan selkeästi.

    riippuvainen näiden ns. hyvinvoipien kunnon ihmisten hyväksymisestä? Ainakaan itseäni ei mitenkään haittaisi, jos minua pidettäisiin "kakkosluokan" sekundaporukkaan kuuluvana, eihän se niin kauheaa ole, enkä minä heidän pinnallisessa seurassaan muutenkaan pitkään viihtyisi.

    Äänestä

  • sinä sitten olet kirjoitti:

    riippuvainen näiden ns. hyvinvoipien kunnon ihmisten hyväksymisestä? Ainakaan itseäni ei mitenkään haittaisi, jos minua pidettäisiin "kakkosluokan" sekundaporukkaan kuuluvana, eihän se niin kauheaa ole, enkä minä heidän pinnallisessa seurassaan muutenkaan pitkään viihtyisi.

    kuitenkin ikään kuin veemäistä, että ihmisen muu olemus, kuten henkiset ominaisuudet eivät paina mitään. Saat olla tyhmä kuin saapas ja halpamainen kuin liero, mutta jos sinulla on talous kunnossa ja kaikki statuksen välineet kasassa, olet arvostettu ihminen.
    Ja köyhä voi olla vaikka miten älykäs ja muutenkin ok, mutta kun ei ole sitä massia, hän on pohjasakkaa, ja jokainen voi veetuilla hänelle mennen tullen.

    Ennen oli elämä paljon helpompaa, kun suuri osa ihmisistä oli aika vähävaraisia. Nyt kun duunaritkin ovat kiivenneet keskiluokkaan, on köyhyydestä tullut häpeä.

    Äänestä

  • 5000+5000 kirjoitti:

    kuvastaa tällä palstalla aikoinaan ollut keskustelu, jossa viriteltiin hyvän kristityn mittapuuksi kunnolla hoidettu talous.

    Äänestä

  • Porvarit jyrää kirjoitti:

    kuvastaa tällä palstalla aikoinaan ollut keskustelu, jossa viriteltiin hyvän kristityn mittapuuksi kunnolla hoidettu talous.

    No mutta juuri tässä tarvitaan nöyryyttä - Jumalalle ei raha merkitse ja jos tämän älyää voi olla tyytyväisesti nöyrä elämän ja Jumalan edessä. Silloin ei muiden mahtailut häiritse. Tuskinpa voi olla niin, että ihminen voi olla nöyrä vasta kun on kaikki sosiaalisten paineiden sanelemat asiat hallussa. Niin, ja katkeruus ja kateus ei ainakaan johda nöyryyteen. Siksi sanoin aiemmin, että jos ei ole kypsä ymmärtämään mitä nöyryys on, ei kannata lukea siihen liittyviä kirjoja. Kyseessä on nimittäin varsin mullistava ominaisuus, jota harvalla on.

    Äänestä

  • nöyryyttä tavoittele kirjoitti:

    "Siksi sanoin aiemmin, että jos ei ole kypsä ymmärtämään mitä nöyryys on, ei kannata lukea siihen liittyviä kirjoja. "

    Tässä olemme taas jälleen samassa illotuspisteessäni. Ulkoapuolin ohjelmoidaan kuin pikku lasta, että hengellinen kehityksesi on nyt valitettavasti niin alkeispisteessä (sanojaan verraten!!!) ,ettei sinun kannata tarttua vielä tähän kirjaan. Justi sellaista huivipäisten luostareissaravaajien tärkeilyä! Mistä toisen mielentilan ja ajatukset tiedät? Et mistään,kunhan luulet tietäväsi. Juuri tällaista tärkeilevää ja holhoavaa asennetta inhoan.

    Ei hengelliset kirjatkaan ole mitään salatiedettä ja noituusoppia, joihin tohtii tarttua vasta jonkun rippi-isän suosituksen jälkeen tai luettuaan tarkasti säädellyn listan tietyssä järjestyksessä. Ja sen jälkeen kun on laukattu lähimmän 1000 kilometrin säteellä olevat luostarit hurskastelemassa, osteltu koti täyteen kalliita ikoneita ja hymistelty ja hurskasteltu kotikirkossakin näkyvästi.
    Kyllä ihmisellä normaali järki on, ja mitä ei ymmärrä, voi myöhemmin avautua.

    Äänestä

  • läpikypsä kirjoitti:

    Luepa kirjoituksesi. Tekstisi huokuu vihaa, ahneutta, itsekkyyttä, katkeruutta, ylpeyttä ja kaikenlaista ikävää. Sinulle on aivan turha vastata - hyvällä tai pahalla, tulkitset aina kaiken negatiivisesti ja syytät muita onnettomuudestasi. Et ole ikinä myöskään lukenut hengellistä kirjallisuutta, jossa poikkeuksetta varoitetaan lukemasta liian vaikeita teoksia liian varhaisessa vaiheessa. Mutta sinähän tietysti tiedät ja osaat kaiken paremmin kuin pyhät isät. No, aivan turha näihin "keskusteluihin" on kenenkään osallistua, hukkaan heitettyä aikaa tämä on.

    Äänestä

  • katopa peiliin kirjoitti:

    kommenttisi on lajissaan aivan jäljentämätön :))) Pullollaan harrasta nöyryyttä, lähimmäisen rakkautta ja korkeatasoista hengellisyyttä...

    Sitä paitsi en nyt niin täysin vakavissani tänne kirjoitakaan, kuhan huvikseni pikkuisen kepillä pöyhöttelen.

    Äänestä

  • Mato vainen kirjoitti:

    että varotukset on sen takia, että on olemassa tietyntyyppistä persoonallisuudenrakennetta edustavia ihmisiä (yleisimmin naisia) joilla on taipumus hurahtaa vähän liikaa milloin mihinkin, ja jotka ei tiedä kohta olevatko kotona Pukinmäessä vai jossain leijuvat mystisissä serafiinitarhoissa. Tarkoitan tällä "hengellistä epäraittiutta".

    kuullut kerrottavan niin sanotuista mirhantuojanaisista, jotka elävät omaa kiihkoaan joskus hyvinkin tarmokkaasti, eikä heitä nyt voine edes pitää mitenkään nöyryyden perikuvana, ei niin mitenkään

    Äänestä

  • katopa peiliin kirjoitti:

    Luepa kirjoituksesi. Tekstisi huokuu vihaa, ahneutta, itsekkyyttä, katkeruutta, ylpeyttä ja kaikenlaista ikävää. Sinulle on aivan turha vastata - hyvällä tai pahalla, tulkitset aina kaiken negatiivisesti ja syytät muita onnettomuudestasi. Et ole ikinä myöskään lukenut hengellistä kirjallisuutta, jossa poikkeuksetta varoitetaan lukemasta liian vaikeita teoksia liian varhaisessa vaiheessa. Mutta sinähän tietysti tiedät ja osaat kaiken paremmin kuin pyhät isät. No, aivan turha näihin "keskusteluihin" on kenenkään osallistua, hukkaan heitettyä aikaa tämä on.

    kirjoituksesi kielivät turhantärkeydestä ja pendanttiudesta ja ei ole todellakaan mitenkään ylentäviä toisen uskovan kannalta katsottuna.Pikemminkin loukkaavaa ja holhoavaista että alentavaa.Et ole varmasti itse täydellinen että voisit moittia ja tai kärkevästi arvostella toista uskovaista.Luulen melkein tietäväni kuka olet.Ja olet töykeä ja itseriittoinen.

    Äänestä

  • dippaasilliä kirjoitti:

    me voimme pukea sen vaikka mihin vaatteisiin, me voimme valehdella itsellemme. Olen aina inhonnut teeskentelyä, kaikissa suhteissa.

    Äänestä

  • olen kuullut kerrott kirjoitti:

    kuullut kerrottavan niin sanotuista mirhantuojanaisista, jotka elävät omaa kiihkoaan joskus hyvinkin tarmokkaasti, eikä heitä nyt voine edes pitää mitenkään nöyryyden perikuvana, ei niin mitenkään

    Olen miettinyt jo kauan ortodoksien moraalikäsitystä eri asioiden suhteen. otetaan nyt esimerkiksi naiset ja lapset: Jos mies jättää vanhenevan vaimonsa ja muutaman lapsensa sekaviin oloihin, pakenee toiseen maahan rakastajattarensa kanssa ja saa siellä kaikenlaista hyväksyntää ja arvonantoa ja viran kirkollisena johtajana, niin onko hän todella kunniallisempi kuin esimerkiksi "juoppopappi" joka ei ole vahingoittanut ketään jättämällä heitteille tai muutenkaan. olen huomannut että juuri naiset ovat innokkaita selittämään että pitää nöyränä kulkea ohi ja hyväksyä ihan mitä tahansa. ja ennen kaikkea pitää katsoa eteenpäin.

    Kysynkin missä on ortodoksikirkon moraali ja eettisyys?

    Äänestä

  • -_________------- kirjoitti:

    Ortodoksien moraali perustuu rahaan. Jos jollakin on rahaa ja suhteita saa armon. En usko että köyhät ja nöyrät ovat kovinkaan suosittuja ylemmissä hierarkioissa.

    Se siitä moraalista ja nöyryydestä.

    Äänestä

  • Mato vainen kirjoitti:

    me voimme pukea sen vaikka mihin vaatteisiin, me voimme valehdella itsellemme. Olen aina inhonnut teeskentelyä, kaikissa suhteissa.

    ja kiipijyyttä, suorittamista.Ennemmin hieman tai täyshullu ja nolo ja oma itsensä.Mikään muu ällötä kun tärkeilijät jotka kuvittelevat ansioineen ja luonteineen olevansa muiden yläpuolella.Yhteisön sairastuttajia.

    Tietysti voidaan asettaa kysymys mistä tälläinen tarve tulee ja kuka on sen sallinut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mato vainen kirjoitti:

Luin eilen Erämaan hedelmälliset puutarhat -kirjaa jota pidetään kai suositeltavana hengellisenä lukemisena. Muutaman ihan mieleenpantavan kohdan siitä löysin, mutta enimmäkseen nousi vain karvat pystyyn.

Tuli mieleen että tuommoisten tarinoiden takia minullekin lapsena ja nuorena tolkutettiin: "Ylpeys käy lankeemuksen edellä", jne. Lasta ei voinut vahingossakaan kehua, hän siitä ylpistyisi. Opin vihaamaan nöyryyttä, joka pukeutui omahyväisyyteen.Sitä on tänäkin päivänä paljon liikeellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu