Pätevin sotapäällikkö josta koskaan on historiankirjoihin kirjoitettu on Napoleon Bonaparte mielestäni. Aleksanteri Suuri toisena, mutta myös samalle viivalle laittaisin, Hannibalin, Fredrik Suuren ja naapuri maamme Kustaa Adolf II. Onko jollain mielipiteitä tähän?
Pätevin koskaan
Emperor
282966
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Tähän pätee varmaan sama kuin autoihin, eli jokaisella on oma suosikkinsa ja pitää sitä ehdottomasti parhaana.
Itse en sano mikä on paras, mutta esim Tsingis Khan taisi olla melkoinen sotapäällikkö.
Napoleonilla oli kuulemma lista armeijan komentajista joista jokaisen upseerin olisi otettava oppia, listassa oli myös Kustaa Adolf II.
Ehkä Napoleonin lista voisi olla hyvä pohja keskustelulle, jos joku sen tietäisi.
Entä millä perusteella komentaja valitaan sillä Napoleon oli hyvä taktikko kun taas Genghis Ghan taisi olla hyvä strategi. Myös johtajan aatteet ja muut ominaisuudet voisivat olla mukana.
Itse mielipiteeni olen muodostanut voitettujen taistelujen määrillä sekä millaisilla voimasuhteilla voitot ovat saavutettu. Esim Fredrik Suuri joka taisteli lähes aina alivoimalla. Preussi vastassaan Venäjä, Itävalta, Ranska. Seitsenvuotisessa sodassa itseasiassa koko eurooppa oli aseissa häntä vastaan.
Mutta en huomioisi esim von Moltkea joka oli armeijoiden kouluttaja ja organisoija pikemmin kuin taistelukentällä toimiva ylipäällikkö.
Oma mielipiteeni Napoleonista on että hän nimenomaan oli mestaristrategi ja taktikko. Erityisesti hänellä oli loistava taktinen maastosilmä.
Mielestäni Tsingis-kaanin sotilaallisissa suorituksissa ei ollut heikkouksia ja sanoisin että hän on myös yksi parhaimpia johtajia ja sotapäälliköitä vaikka brutaali barbaari olikin. Hän päihitti helposti esim Ala eddin Muhammedin kaltaisen vastustajan, mutta en sijoittaisi häntä kuitenkaan joukkoon jonka mainitsin. Oma listanihan on aika pitkälle länsimaisia päälliköitä syystä tai toisesta.
en osaa tähän sanoa muuta kuin että ehdottomasti kyvyttömin ja epäpätevin sotapäällikkö oli Adolf Hitler.
Koskaan historian aikana ei näin moni ole saanut hyötyä vain yhden idiootin toilailusta.
Adolf armeijankomentajana ei ollut juuri mitään, mutta jotain oveluutta ja kyvykkyyttä hänen strategiansa sisälsivät. Kun taas Stalin pisti miehensä riviin ja pakotti eteenpäin Maximit takana. Venäläisethän juuri eniten miestappioita rintamilla saivat kun taktiikkana oli juosta konetuliaseita päin rivissä. Ohjesäännön mukaan.
...surkea menestys sodan alkuvaiheissahan johtui paljolti siitä, että melkein kaikki armeijan parhaat kenraalit oli surmattu Stalinin "puhdistuksissa". Löytyihän sieltäkin sitten lopuksi ihan päteviä kenraaleita, kuten Grigori Zukov esim.
Myös Saksalla oli loistavia sotamarsalkoita ja kenraaleja, kuten Wilhelm Keitel, Alfred Jodl, Heinz Guderian ja Erwin "Erämaan kettu" Rommel.
Koko Saksan armeijan ylipäällystöhän varoitti Hitleriä ryhtymästä kahden rintaman sotaan, mutta tämä itävaltalainen korpraali vähät välitti kenraalien löpinöistä ja päätti ottaa ohjat omiin käsiinsä. Tunnetuin seurauksin...
Saksan ajautuessa Hitlerin johdossa kohti väistämätöntä tappiotaan, alkoivat monet kenraalit huomaamaan minkälainen mielipuoli heidän johtajansa olikaan.
Mm. Erwin Rommel osallistui Hitlerin vastaiseen salaliittoon, jonka seurauksena hänelle annettiin sotasaavutustensa vuoksi mahdollisuus tehdä itsemurha teloittamisen sijaan. Rommel valitsi tietenkin kunniakkaamman tavan kuolla.
Sodan loppua kohden Hitler muuttui aina vaan mielipuolisemmaksi, ja olisi mm. tapattanut Stalingradissa taistelleen saksalaisarmeijan viimeiseen mieheen.
Onneksi Stalingradin armeijan komentaja Friedrich von Paulus päätti jättää tuon itävaltalaisen korpraalin "ohjeet" omaan arvoonsa, ja pelastaa vielä pelastettavissa olevat miehet.
Sen johdosta itävaltalainen korpraali langetti hänelle välittömästi kuolemantuomion "maanpetturuudesta".
Niin paljon Hitler siis omia sotilaitaan rakasti.
Laitan tähän loppuun yhden Hitlerin oman kommentin, joka kertonee kaiken hänen "rakkaudestaan" Saksaa ja saksalaisia kohtaan.
"Jos Saksa tämän sodan häviää, en vuodata kyyneltäkään sen puolesta.
Omapahan on kohtalonsa..."
Adolf Hitler
Hitler arvosteli omia kenraaleitaan saamattomuudestaan, mutta arvosti suuresti tavallista rivisotilasta. Hitlerin oveluudella ja peräänantamattomuudella ei varmaankaan pelastettu Saksaa ylivoiman edessä, mutta saavutettiin useita taktillisia hyökkäys- ja torjuntavoittoja.
Tarkoitatko kahdella rintamalla Afrikkaa ja Neuvostoliittoa? Osaltaan kahden rintaman sotaan syynä oli Mussolinin surkean sotamenestyksen paikkailu Balkanilla ja Afrikassa. Neuvostoliittoon oli hyökättävä ajankohtana jolloin joukkoja oli lännessä ja sodittiin Afrikassa, mutta hyökkäyksen siirtäminen olisi ollut kai kohtalokasta?
Saksa oli tuolloin voimansa tunnossa ja uhkapeli kostautui Rooseveltin osallistuessa sotaan Hitleriä vastaan (sotatarvikekuljetukset Neuvostoliittoon).
...tarkoitin lähinnä sitä että hyökkäämällä Neuvostoliittoon Saksa muodosti itselleen nk. itä- ja länsirintaman. Vielä kun Japani hyökkäsi Pearl Harboriin ja liitti USA:n sotaan, oli Hitlerin uhkapeli pelattu auttamattomasti loppuun.
ehkä olla Mexikolainen kenraali Santa Anna, hävisi lähes kaikki taistelunsa, Alamossa pärjäsi pientä uudisasukasjoukkoa vastaan, mutta siitäkään ei Mexikolaisille ollut mitään hyötyä, Texasista tuli osa Yhdysvaltoja.
Entäs Hernan Cortes ja Francisco Pizarro? Kun ajatellaan voimasuhteita ja ennen tuntemattomia olosuhteita, saavutukset eivät liene olleet vähäiset, vaikka diplomatiaa käytettiinkin sodankäynnin jatkeena.
Minusta nämä henkilöt eivät olisi euroopassa pärjänneet kuin kohtalaisesti. Vaikea sanoa kun maine perustuu alkuasukkaiden kukistamiseen. Tenochtitlánin piirityshän oli itseasiassa amfibio operaatio. Ja loistava sellainen. Purjelaiva aseistettuna tykein osoittautui tehokkaaksi yhdistelmäksi. En kyllä silti asettaisi Cortésia edes top kymppiin ;) Tai Pizarroa. Tiedät ehkä enemmän heidän saavutuksista ja jos pidät heitä "suurina sotapäälliköinä" olisi mielenkiintoista lukea perusteluitasi.
Cortesilla oli apuna atsteekkien alistamat ja sortamat intiaaniheimot.
Melkoisen suuria sotapäälliköitä Espanjan maailmanvaltaa perustettaessa. Kesti vähän kauemminkin kuin esim. Hitlerin & kenraaliensa maailmanvalta.
Venäläinen Kutuzov voitti Napoleonin eikä ikinä hävinnyt taistelua. En tiedä moneenko taisteluun osallistui, jos niitä esim. 1 tai 2, ei ole kovin hyvä saavutus.
sotamarsalkka Zukov on kaikkien aikojen
ei ollut mikään sotapäällikkö vaan vainoharhaisuutta poteva diktaattori ja tyranni. Hrutsevin kirjan mukaan hän oli hulluudessaan halunnut johtaa sotaa karttapallolta.
Mielestäni toinen maailmansota ei tuonut esille yhtäkään sotapäällikköä joka vetäisi vertoja esim Napoleonille. Lähimainkaan. Jos jonkun tästä sodasta nostaisin muita ylemmäs niin olisi se odotetusti Rommel. Sota tietysti puhuttaa vieläkin, koska sen päättymisestä ei ole kauaakaan ja osaksi sen laajuuden tähden.
Tarkoitatko nuorta Napoleonia vai poliittistakin valtaa saanutta Napoleonia?
Huomioisin politiikan mahdollisimman vähän.
tämä?
http://www.verkkouutiset.fi/arkisto/Arkisto_1997/21.helmikuu/TZU.HTM
Huomattava teos, mutta tekijä ei ollut pätevä sotajohtaja. Korkea-arvoinen ammattiupseeri, ei uskoakseni kuitenkaan mitään sen erityisempää.
joku suomalainen? Esim. Fjalar Siilasvuo joka nerokkaalla taktiikallaan huomattavasti alivoimaisilla joukoillaan voitti kaksi vihollisen divisoonaa Suomussalmen ja Raatteen taisteluissa. Tämänkaltaisessa kyselyssä ehkä enemmänkin tulee ehdotuksia senkaltaisten sotapäälliköiden puolesta jotka voittivat kokonaisia sotia eikä niinkään yksittäisiä taisteluita. Paha vaan, että nerokkainkin suomalainen sotapällikkö joutui operoimaan miltei aina niin vähillä joukoilla, ettei niillä sotia voitettu. Yksi hyvä vaihtoehto voisi olla Erkki Raappana jonka toimista hiemen tietoa tuossa:
SUOMALAISET MOTITTIVAT
Raappanan suunnitelmissa oli katkaista neuvostodivisioonien selustayhteydet, paloitella joukot kahteen osaan ja tuhota motitettu vihollinen.
Ryhmä Raappanan vastahyökkäys alkoi 30-31.7.1944 välisenä yönä. 21. Prikaatin tehtävä motittaa vihollisen 289 divisioona Möhkön - Lutikkavaaran alueelle ei aluksi onnistunut, mutta taistelu sai vauhtia kun prikaatille alistettu JP6 koukkasi iski neuvostojoukkojen sivustaan. Elokuun 2. Päivänä saatiin neuvostodivisioona 289 D saarrettua kahteen mottiin Teppanan ja Lutikkavaaran alueelle. Teppanan motista vihollinen onnistui 4.8. murtautumaan itään ja kaakkoon. Lutikkavaaran motin laukaiseminen alkoi samana päivänä ja näin oli neuvostodivisioonan päävoimat saarrettu varsin suppealle alueelle ja eristetyksi yhteyksistään selustaansa.
JP1 hyökkäsi Lehmivaaran suuntaan, Uudenmaan Rakuunarykmentti kohti Louvejoen siltaa ja osasto Partisen Er.P 24 katkaisi Lehmivaaran tien. Neuvostodivisioona 176 oli myös joutumassa saartorenkaaseen ja seuraavana päivänä 176 D saarrettiin kahteen mottiin.
VIHOLLISMOTEISSA SEKASORTOA
Vihollinen oli saamassa lisävoimaa, tulossa oli kolme merijalkaväkiprikaatia ja yksi panssariprikaati. Suomalaisten lentotiedustelu havaitsi noin 15 kilometrin pituisen moottoriajoneuvo- ja hevoskolonnan olevan tulossa Kuolismaalle.
Suomalaisjoukoista 21Pr aloitti motin laukaisemisen ja kahden pikkumotin tuhoamisen jälkeen 21Pr sai tykistönsä asemiin, josta pystyi tulittamaan motitetuille neuvostojoukoille apuun tullutta merijalkaväkeä Miikkulanvaaran alueella.
Suomalaisjoukot aloittivat aamupäivällä 5. Elokuuta hyökkäyksen, joka tyrehtyi neuvostojoukkojen voimakkaaseen vastarintaan. Kiivaita taisteluja käytiin ja 21.Prikaati joutui käyttämään koko voimansa vihollisen torjuntaan.
Elokuun 6. Päivän aamun koittaessa avautuu suomalaisille yllättävä näky, vihollinen on hipsinyt yöllä hiljaisuudessa saartorenkaasta, jättäen jälkeensä valtavan määrän kalustoa. - Sekasortoinen näkymä, tavaraa hujanhajallaan, sekä aseita röykkiöittäin, muistelee taisteluihin osallistunut veteraani.
VIHOLLINEN KOKI SUURET TAPPIOT
Neuvostojoukot kärsivät noin 3 000 miehen tappiot. Sotasaaliiksi suomalaiset saivat 94 erilaista tykkiä, 86 kranaatinheitintä, 66 autoa, vetotraktoreita, vankkureita ja yli 200 hevosta.
"Vanhan mottimestarin viimeinen opetus", kuten Ilomantsin taistelua kutsutaan, tappiot olivat myös suuret, lähes 1700 kaatunutta ja haavoittunutta.
Ylipäällikkö, sotamarsakka Mannerheim totesi Ilomantsin taisteluista: "Ilomantsissa saavutettu voitto vaikutti uupuneeseen armeijaamme niin elähdyttävästi, että sen merkitystä on pidettävä arvioimattoman suurena".
Siilasvuosta saa oikeamman kuvan Martti Turtolan kirjasta "Kyllä täällä kaatuakin voidaan". Varsinainen psykopaatti. Jalmari Verinen.
taistelutoimia johtava päällikkö antaa käskyjä joiden seurauksena miehiä kuolee. Sotaa ei voi käydä ilman uhreja. Päällikön tehtävänä on maksimoida vihollisen tappiot, niin maaston menetyksellä kuin myös elävän voiman tuhoamisella, ja minimoida omat tappiot. Varsin usein taistelutilanteessa mahdoton tilanne.
Lue kirja, niin kuva Siilasvuosta muuttuu tykkänään.
Ehdottomasti pätevimpiä sotapäälliköitä ovat ne, jotka ovat kyenneet pitämään kansansa erossa sodista. Sodissa ei ole yleensä voittajia, ainakin kaikkien sotaa maiden kansalaiset kärsivät sodista ja sodat ovat aina uusien sotien syitä.
Euroopan maista Sveitsissä ja Ruotsissa on ollut viime vuosisadalla hyviä sotapäälliköitä. Suomessakin oli ainakin yksi, mutta häntä ei kuunneltu riittävästi. J.K.Paasikivi.
oikea näkökulma tietenkin tarkastella asiaa. Sotapäällikkö jonka alaisista yksikään ei menetä henkeään ja jonka toimien seurauksena kaikki muutkin saavat elää on tietenkin paras sotapäällikkö.
Taidat olla nainen kun puhut noin lapsellisia. Ensinnäkin sodalla on aina voittaja. Toiseksi, on poliitikkojen asia pitää rauhaa yllä ja jos he eivät tässä onnistu tulee esiin sotapäällikkö. Ja heitä tämä keskustelu koski.