Lehtomäen lapset osakkaina!!

Miksi Lehtomäki tai hänen miehensä on hankkinut osakkeita alaikäisten lasten nimiin, sillä näin toimien ne ovat tulleet kalliimmiksi ?
Ostaakseen itselleen osakkeita lapsilla pitäisi olla tuloja, joilla he osoittavat pystyneensä myös maksamaan osakkeet. Ellei tuloja ole, niin jonkun on pitänyt lahjoittaa lapsille rahat osakkeiden hankkimiseen.

Lahjoituksesta lapsien on maksettava lahjavero. Onko lahjaverot maksettu? Jos Lehtomäki on lahjoittanut varat lapsilleen, niin osakkeiden hankinta on tullut kalliimmaksi, kuin jo Lehtomäki olisi ostanut ne itselleen, eli jotain omitusta kierrättämistä on ilman muuta tapahtunut. Lehtomäen olisi syytä erota, sillä hän alkoi panikoida lähipiirin osakkeista vasta sen jälkeen, kun Vanhanen joutui liriin. Osakkeista olisi pitänyt ilmoittaa välittömästi sen jälkeen kun oli hankittu.

25

439

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 3+3

      Kepu pettää aina ja kieroilee.

      • eihän punatoweri M

        eihän punatoweri Moonrnan








































        eihän punatoweri Moonrnan






























        eihän punatoweri Moonrnan













































        eihän punatoweri Moonrnan


    • jf5ed3

      "Lahjoituksesta lapsien on maksettava lahjavero. " Ei kai alaikäiset veroja maksa?

      • Loyer!

        Kyllä alaikäinenkin joutuu veroja maksamaan, jos on omaisuutta ja tuloja.


      • Moonrnan

        niin monimutkaista asiaa käsitä..HAAHHEHEEHEHHHOHOHOOO


      • voi sinua raukkaa
        Moonrnan kirjoitti:

        niin monimutkaista asiaa käsitä..HAAHHEHEEHEHHHOHOHOOO

        Kukapa teidän, homojuttujanne haluaisi ymmätää.


      • Moonrnan
        Moonrnan kirjoitti:

        niin monimutkaista asiaa käsitä..HAAHHEHEEHEHHHOHOHOOO

        Olen homopoika, mutta ei sitä kukaan tuttavani tiedä.


      • Moonrnan
        voi sinua raukkaa kirjoitti:

        Kukapa teidän, homojuttujanne haluaisi ymmätää.

        käyttö vai onko sekin punapojalle mahdotonta? HAAHAHEEHOHHOHOOO


      • Hahahahhahahaaaaaaa!
        Moonrnan kirjoitti:

        käyttö vai onko sekin punapojalle mahdotonta? HAAHAHEEHOHHOHOOO

        Opettele edes pilkun Moonrnan!


      • Moonrnan(se homo)
        Moonrnan kirjoitti:

        Olen homopoika, mutta ei sitä kukaan tuttavani tiedä.

        Opettele edes pilkun Moonrnan


      • Opettele edes pilkun
        Hahahahhahahaaaaaaa! kirjoitti:

        Opettele edes pilkun Moonrnan!

        Opettele edes pilkun Moonrnan

        Opettele edes pilkun Moonrnan Opettele edes pilkun Moonrnan










        Opettele edes pilkun Moonrnan





        Opettele edes pilkun Moonrnan Opettele edes pilkun Moonrnan















        Opettele edes pilkun Moonrnan























        Opettele edes pilkun Moonrnan





















        Opettele edes pilkun Moonrnan


      • niin monimutkaista a
        Moonrnan kirjoitti:

        käyttö vai onko sekin punapojalle mahdotonta? HAAHAHEEHOHHOHOOO

        niin monimutkaista asiaa käsitä..HAAHHEHEEHEHHHOHOHOOO


      • niin monimutkaista a
        Hahahahhahahaaaaaaa! kirjoitti:

        Opettele edes pilkun Moonrnan!

        niin monimutkaista asiaa käsitä..HAAHHEHEEHEHHHOHOHOOO




















































        niin monimutkaista asiaa käsitä..HAAHHEHEEHEHHHOHOHOOO












































        niin monimutkaista asiaa käsitä..HAAHHEHEEHEHHHOHOHOOO




































































        niin monimutkaista asiaa käsitä..HAAHHEHEEHEHHHOHOHOOO
























































        niin monimutkaista asiaa käsitä..HAAHHEHEEHEHHHOHOHOOO


    • vasta alkua

      Tutkikaa myös demarien osakkeet ja sidonnaisuus firmoihin. Samaa sakkia kaikki.

    • vai soppiiko epp.

      Minäkin olen antanut alaikäisille lapsille rahaa, mutta laillisesti sitä saa antaa ilman veroa vain 3999 euroa kolmen vuoden aikana. Vero olisi pitänyt maksaa, jos osakkeita on ostettu lapselle yli neljällä tuhannella eurolla.
      Pankissa minua oikein neuvottiin vielä laittamaan tilillepanoon viestinä, että lahja.
      Lieneekö näillä kansanpuhujilla sitten eri oikeudet tässäkin suhteessa.
      Lehtomäki vaikuttaa niin perin rehelliseltä, että kyllä hän varmaan on tämän huomioinut.

      • sitten liian

        sinisilmäinen?


      • .
        sitten liian kirjoitti:

        sinisilmäinen?

        kepulainen


      • Moonrnan(homo)
        . kirjoitti:

        kepulainen

        Opettele edes pilkun Moonrnan


      • niin monimutkaista a
        Moonrnan(homo) kirjoitti:

        Opettele edes pilkun Moonrnan

        niin monimutkaista asiaa käsitä..HAAHHEHEEHEHHHOHOHOOO






































































        niin monimutkaista asiaa käsitä..HAAHHEHEEHEHHHOHOHOOO


























































        niin monimutkaista asiaa käsitä..HAAHHEHEEHEHHHOHOHOOO


























































































        niin monimutkaista asiaa käsitä..HAAHHEHEEHEHHHOHOHOOO


      • Ja kaivos?
        niin monimutkaista a kirjoitti:

        niin monimutkaista asiaa käsitä..HAAHHEHEEHEHHHOHOHOOO






































































        niin monimutkaista asiaa käsitä..HAAHHEHEEHEHHHOHOHOOO


























































        niin monimutkaista asiaa käsitä..HAAHHEHEEHEHHHOHOHOOO


























































































        niin monimutkaista asiaa käsitä..HAAHHEHEEHEHHHOHOHOOO

        Mistä kaivosyhtiö hakee lupansa?Saati sitten tukirahoja...
        Tuonhan pitäisi olla jäävi,tai erota ministerin/edustajan tehtävistä.
        No eihän lasten ja aviopuolison osakkeet voi vaikuttaa ministerin päätöksiin!
        Taitaa pistää paremmaksi kuin masa.


      • Keskusta on
        Ja kaivos? kirjoitti:

        Mistä kaivosyhtiö hakee lupansa?Saati sitten tukirahoja...
        Tuonhan pitäisi olla jäävi,tai erota ministerin/edustajan tehtävistä.
        No eihän lasten ja aviopuolison osakkeet voi vaikuttaa ministerin päätöksiin!
        Taitaa pistää paremmaksi kuin masa.

        rikollisjärjestö ja niin on myös Kokoomus.


    • sitä että..

      olet elänyt naapureittesi rahoilla jo pidemmän aikaa. Ja vaikka kirjaimellisesti ei olekkaan ilmoitusvelvollisuutta, moraalisesti velvoite on erittäin suuri.

      Vai yritätkö elää loppuelämäsi naapureiden rahoilla ilmoittamatta sitä kansalaisille ?

      Sanoisin että hyvin rikollista ja moraalitonta toimintaa.

    • ilmoittaa..

      sinulle eikä kenelle muullekaan mitä hän ja hänen lapsensa omistavat, ei tietenkään.

      Minäkään en ilmoita mitä minä omistan ja mitä minun lapseni omistavat. Se ei kuulu sinulle ollenkaan.

      Vai oletko sinä ilmoittanut omaisuutesi ja lastesi omaisuuden esim. HS:n ilmoitusosastolla ?

      Vaikutat diktatooriselta henkilöltä.

      • Mitä oikein lässytät? Verottajalle on ilmoitettava kaikki tulot ja omaisuus ja myös hankitut osakkeet.
        Jos ei ole tehty verottajalle ilmoitusta lahjoituksista ja omistuksista, niin niiden laillisuudesta on jälkikäteen turhaa selitellä. Vaikutat lähinnä idiootilta.


      • sinä..
        ironmikess kirjoitti:

        Mitä oikein lässytät? Verottajalle on ilmoitettava kaikki tulot ja omaisuus ja myös hankitut osakkeet.
        Jos ei ole tehty verottajalle ilmoitusta lahjoituksista ja omistuksista, niin niiden laillisuudesta on jälkikäteen turhaa selitellä. Vaikutat lähinnä idiootilta.

        paskaelätti olet. Tietysti koska elät muiden verotuloilla, yrität ruikuttaa, mutta onneksi isommat miehet kusevat sinut nurin.
        Harvoin muuten näkee noin mulkkua ja tyhmää, ei ilmeisestikään edes täyspäistä. Se kelle Lehtomäki ilmoitti ei ole verottaja vaan julkisuus. Sinulle paskaaivolle ei kuulu pätkääkään Lehtomäen miehen ja hänen lastensa omaisuus. Mikä saatanan poliisi sinä saatanan elätti kuvittelet olevasi.

        Onneksi olet vain paskaruikuli, hukkasusi. Buuahh!! .. Buuahh!! .. Buuahh!! .. jne.

        Buuahh!! .. Buuahh!! .. Buuahh!! .. Buuahh!! .. Buuahh!! .. Buuahh!! .. Buuahh!! .. Buuahh!! .. Buuahh!! .. Buuahh!! .. Buuahh!! .. Buuahh!! .. Buuahh!! .. Buuahh!! .. Buuahh!! .. Buuahh!! .. Buuahh!! .. Buuahh!! .. Buuahh!! .. Buuahh!! .. Buuahh!! .. Buuahh!! .. Buuahh!! .. Buuahh!! .. Buuahh!! .. Buuahh!! .. Buuahh!! .. Buuahh!! .. jne.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuolemanrangaistus

      Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen
      Laki ja rikos
      71
      5545
    2. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

      Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
      Maailman menoa
      273
      4866
    3. Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa

      Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk
      Maailman menoa
      40
      3174
    4. Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD

      Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 17
      Maailman menoa
      255
      3004
    5. Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta

      joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina
      Maailman menoa
      103
      2630
    6. Lopetan ikävöinnin

      Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään
      Ikävä
      5
      2102
    7. Maria Veitola kommentoi soutelija Saarion huomionhakuisuutta

      "Minusta on jotenkin kuvottavaa, kuinka kovalla intensiteetillä Suomi-media seuraa miessankari Jari Saarion merihätää. S
      Kotimaiset julkkisjuorut
      336
      2062
    8. Muovipusseista pitäisi saada panttimaksu takaisin

      Ostan joka päivä yhden muovipussin, ja niistä palautuu keskimäärin takaisin kaupan pullomaatin yhteydessä olevaan roskik
      Maailman menoa
      65
      1781
    9. Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut

      Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.
      Maailman menoa
      15
      1555
    10. Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?

      Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t
      Filosofia
      2
      1546
    Aihe