Apua Mallorcalta saakka

Minulla taas kokemukset ulkomaanreissuista on päinvastaiset. Muutun vieläkin aremmaksi, kun pitäisi puhua englantia ja jos sanon jotakin väärin, se kaihertaa mieltä pitkän aikaa. Kerrankin taisin huudahtaa yhdille Ruotsalaisille, että "Toivottavasti häivytte sielä!" kun piti sanoa, että "Toivottavasti pääsette pois sieltä!"
Tämä hävettää vieläkin tosi lujaa, vaikka tapahtumasta on aikaa ja en varmaan näe koko ihmisiä enää ikinä.

Sit toinen tapaus oli, kun puhuttiin paikkakunnista erään ulkomaalaisen kanssa ja sanoin "Iisalmi", niin tämä alkoi nauraa ja kyseli kummissaan, että "Islam? What about Islam?" eikä millään tajunnut, vaikka yritin selittää, etten tarkoita nyt sitä uskontoa.

En ikinä haluaisi matkustaa minnekään yksin ja enkun puhuminen kerta kaikkiaan hirvittää. Tuntuu, että kaikki muut ihmiset haluaisi mennä vaihto-oppilaiksi tai asumaan ulkomaille, mutta minä en kestäisi, jos joutuisin hoitamaan asioita muulla kielellä kuin suomeksi. Suomeksi puhuminenkin on toisinaan tarpeeksi pelottavaa.

Kiitti hyvästä kirjoituksesta. :)

Olin kesällä kaksi viikkoa kansainvälisellä työleirillä - mietittyäni ensin monta vuotta, että olisipa kiva osallistua sellaiselle joskus, jos vain uskaltaisi. Keväällä sitten päätin viimein lähteä, kun näytti siltä että kesälomareissu olisi tehtävä yksin jos johonkin halusin lähteä, ja sitten sattui vielä ilmoitus sopivasta leiristä kohdalle.

Suomessa minun on vaikea tutustua uusiin ihmisiin, mutta muihin leiriläisiin tutustuin todella helposti, koskaan ennen en ole saanut niin hyviä ystäviä niin lyhyessä ajassa. Eli kavereiden saaminen oli todella positiivinen kokemus, ja vaikka kielitaito ei varsinaisesti karttunut, niin en ehkä enää ujostele englannin puhumista yhtä paljon kuin ennen.

Toisaalta kyllä - tuossa matkassa oli se hyvä puoli, että osasin kyseisen maan kieltä. Olen ujostellut entistä enemmän, kun olen matkustellut maissa joiden kieltä en osaa. Oikein ahdistaa kysyä jotain englanniksi, kun ei ole varma ymmärtääkö vastapuoli sitä!

"Since the 1950s Majorca has become a well-known tourist destination, and the tourism business has become the main source of revenue for the island. In 2001, the island received millions of tourists, and the boom in the tourism industry has provided significant growth in the economy of the country. More than half of the population works in the tourist sector, which accounts for approximately 80% of Majorca’s GDP."

Eli taitaa olla mallorcalaisten intresseissä olla vastaanottavaisia vierailijoita kohtaan, kun se kerran on heidän työtään.

tehdään suomessa aika paljon olet löytänyt vastaukesn moniin kysymyksiin

Itselläni ujouteen on auttanut:

- muuttaminen toiselle puolelle Suomea.

- netti ja sen huomaaminen etten ole ainoa ujo, ja että netissä kaikenlaiset ihmiset silti saattaa innostua juttelemaan mun kaa.

- matkat ulkomaille

kyllä se vaan näin on, ulkomailla keskustelukulttuuri on avonaisempi ja on paljon helpompi puhua tuntemattomille ja varmaan tulevat vielä puhumaan sullekin. Itse huomasin saman USAssa, ei ollut yhtään erikoista, että puhui ihmiselle jota ei tuntenut, mutta tunsipa sitten ainakin jotenkin juttutuokion jälkeen.
Suomessa saa olla melko painava syy että puhuu tuntemattomien kanssa, tyyliin hätä tai vastaavaa pakottavaa.

Asuin itse monta vuotta ulkomailla ja siellä olin kuin toinen ihminen. Suomeen palattuani ensimmäisen vuoden olin vielä innoissani, sen jälkeen valitettavasti muutuin sulkeutuneemmaksi ja
nykyisin elän aika lailla työ-koti-elämää sen jaksamatta sen kummemmin tehdä muuta. Suomi tekee tällaiseksi. Työelämän aikaiset aikataulut, ilmasto...ja moni muu asia.

Suomessahan vaikeneminen on kultaa, jo koulussa opetetaan 9 vuotta olemaan hiljaa ja kuuntelemaan opetusta. Ja toinen oikein perisuomalainen tapa on ajatella, että puhutaan vain kun asiaa ja "turhan puhujat" ovat pinnallisia jne. Itse olen elänyt puolet elämästäni lapissa ja muuttaessani Helsinkiin, oli suurin muutos (ja paras!), että ihmiset sanoivat pari sanaa ruuhkaisessa metrossa,kauppojen myyjät rupattelivat jopa virastoissa ja terveyskeskuksessa juteltiin ystävällisesti :)
Mutta, silti tuntuu olevan suuri kynnys alkaa muuten vaan juttelemaan tuntemattomille ihmisille ja se on jotenkin traagistakin, kun miettii kuinka paljon Suomessa kärsitään yksnäisyydestä. Eli käykää toki ulkomailla ja tuokaa tulessanne tämä kulttuuri, jossa rupatellaan ja jutellaan ihmisille, itsehän me suomalaiset vain voimme muuttaa tämänkin asian! :)

Mä huomasin (ja varsinkin nuorempana), että jos vaihtaa tai menee johonkin uuteen tai toiseen paikkaan, niin oli / on tosi helppo olla ja tehdä mitä haluaa noin kahden viikon ajan ! Sitten jokin siirtymäaika "sulkeutuu" ja jos ei ole tapojaan tai toimintaansa muuttanut, niin vanhat tavat ja kuviot tulevat helposti taas. Oleellista on tehdä heti alkuvaiheessa mitä haluaa olla, niin sitten muutos myös yleensä toteutui.

En oo varma mistä johtuu, mutta noin se vaan on ollut.

Paljon parempi ujona kuin kaiken kokeneena ja paatuneena. Ujo sentään vielä arvostaa muita. Varo!

Suomalaisilla on yleisesti erittäin heikko itsetunto, mikä saa heidät pelkäämään normien rikkomista niin kuin sitä, että tuntemattomille ei puhuta. Toisaalta sosiaaliset tilanteet ovat välttämättömiä itsetunnon kehityksen kannalta, mutta niiden määrä on liian vähäinen juuri sen huonon itsetunnon takia.

Itselläni ihan samat kokemukset. Olin kaikki kouluvuodet ala-asteen viimeisiltä luokilta abivuoteen asti aika lailla ujo ja hiljainen henkilö sosiaalisissa tilanteissa ja itsekin mietin että yläasteen aikainen kiusaaminen siihen ehkä hieman vaikutti, koska lukiossa itsevarmuutta tuli pikkuhiljaa enemmän. Mutta kun lähdin ekaa kertaa yksin ulkomaille lukion jälkeen en tuntenut yhtään epävarmuutta missään sosiaalisissa tilanteissa ja matkan jälkeenkin on vielä itsevarmuutta jäljellä. Nyt tuosta ekasta matkasta on jo pari vuotta ja olen huomannut kuinka olen Suomessakin muuttunut sosiaalisemmaksi ja itsevarmaksi, mutta silti ujostelen vielä joissakin tilanteissa. Mutta ihanaa lukea että joillakin on samantapaisia kokemuksia kuin itsellä! :D

Kaikki ujot rohkeasti siis vaan matkustelemaan ja keräämään itsevarmuutta!

Uskon että se osaksi johtuu siitä että ulkomailla on tuntematon. Kukaan ei tunne sinua eikä tiedä millainen olet, voit ikäänkuin aloittaa elämäsi uudestaan. Suomessa on roolinsa vanki eikä osaa muuttua, kaikilla on kuitenkin se mielikuva ja tieto että tuo on se hiljainen hissukka. Suomessa on myös vaikeampi keskustella ihmisten kanssa kun ei oikein tiedä mistä puhuisi. Ulkomailla taas keskustelu yleensä alkaa luontevasti siitä että mistä on kotoisin, mitä mieltä kyseisestä maasta jne. joten on paljon kaikenlaista puhuttavaa.
Monessa maassa myös kulttuuri on sellainen, että tuntemattomille jutellaan yms. kun taas Suomessa on hiljaisena ja ujona vaikea löytää edes juttuseuraa muualta kuin netistä.

no minusta tuossa on vain kyse ilmiöstä, että aina uusi kokemus ja irtiotto vanhasta totutusta elämästä piristää:) (siis yleensä) ja jos olet tottunut suomessa pieniin ympyröihin, ja kaikki pitävät sinua ujona ja hiljaisena, kynnys muuttaa käytöstään on suuri. Sitä kangistuu vanhoihin kaavoihin.

Ulkomailla jossa sinua ei tunneta, ei ole mitään paineita olla minkäänlainen/tietynlainen, vaan voi olla millainen tahansa; sitä tulee tunne, että mitäs sitten jos mokaat, ei ne kuitenkaan sinua muista parin viikon kuluttua...ja jos huomaa vielä että osaa itsenäisesti hoitaa asiat ja pärjää vieraassa maassa, niin tottakai se nostaa itseluottamusta.

Tuntemattomissa ympyröissä on monesti helpompi olla, eikä siihen välttämättä tarvita ulkomaita.. tosin totta kyllä, että suomessa on jotenkin niin vaikea olla oma itsensä: aina on joku puhumassa pahaa, ja saa miettiä että mitähän ihmisetkin ajattelevat, tekipä sitten mitä tahansa. MUtta ehkä rohkeuden kasvaminen vielä lisää auttaa tuohonkin... että osaa kotisuomessakin olla välittämättä paskan puhujista ja olla sellainen kuin on.

Ja ehkä ihan vaikka muutto esim helsinkiin tai muulle suurelle paikkakunnalle voi auttaa, sielläkin ollaan suvaitsevampia kuin jossain tuppukylässä.

yhdessä taistella kommunismin aiheuttamia ilmiöitä vastaan,koska kapitalismi ne jossain vaiheessa murtaa.
usko itseesi ja paljo jumalaa niin tulet jälleen omaksi itseksesi.

Minäkin olen kokenut näin. Kun en voi matkustaa, pelkästään esim. Etelä-Eurooppalaisen ihmisen näkeminen vahvistaa itseluottamusta ja tunnetta, että on ok ihminen.
Ja minusta tuntuu, että herkkiä, kohteliaita ja ujohkoja naisia arvostetaan tuolla etelämpänä enemmän kuin Suomessa, jossa on ilmeisesti toisenlainen naiskuva vallalla tai jotain.

Tuntuu, että muualla riittää ok ihmiseksi, jos on kohtelias ja asiallinen. Täällä Suomessa tuntuu, että vaaditaan jotain aivan muuta, en oikein ole saanut selville, että mitä..., samankaltaisuuden vaatimus hyvin voimakas...

Täällä tuntuu kuin erilaisen ihmisen olisi Suomessa "kiellettyä" kulkea selkä suorana, ja olo tulee aika hankala...
Yksikin Etelä-Eurooppalainen huoneeseen, niin jo voi hengittää vapaasti...

Tämä ilmiö ihmetyttää minuakin, että mistä oikein on kyse...

huomasin saman, mutta satuin olemaan melkein 10kk au pairina (olin 18v) ja tulin takaisin aivan erilaisena ihmisenä. Olin paljon itsevarmempi ja intoa täynnä, sekä halukkaampi kokeilemaan uusia juttuja. :)

Saman asian ajaa täällä Suomessakin paikkakunnan vaihto. Jos ystävä/tuttavapiiri vaihtuu, voi tavallaan aloittaa alusta ja ujouskin unohtuu. Etelä-euroopan maissa ehkä hölötetään enemmän ja ollaan avoimempia, mutta pitää muistaa, että siellä myös käytetään sumeilematta hyväksi hieman naiiveja suomalaisia, jotka hyväuskoisina ovat otettuja kaikesta saamastaan huomiosta. En toki halua pilata lomasi muistoja, mutta asioilla on aina toinenkin puolensa.

Aidan toisellapuolella vihreÄmpää.
JK.Suomi on paraspaikka meille.Mutta jatka Espanjan opiskelua ja Venäjän kieltä.

itselleni suomessa kavereiden saanti on osoittautunut lähes mahdottomaksi. tuttuja on koska koulukavereiden kanssa olen tullut jokseenkin toimeen mutta oikeita ystäviä ei ole. jokunen vuosi sitten huomasin että netissä on helppo tutustua. pyörin englannin kielisillä saiteilla ja kielitaitoni kehittyi ja tunsin itseni "normaaliksi". kun uskalsin alkaa pistää kuvia itsestäni nettiin sain jopa kehuja miehiltä ja tajusin että en siis olekkaan ihan kamalan näköinen. lopulta lykästi ja löysin englantilaisen miehen, jonka tapasin kasvokkain ensimmäsin kerran vuosi sitten. suomalaisiin miehiin en ole koskaan osannut tutustua, eikä täällä kukaan ole osoittanut kiinnostusta. suomessa jään aina syystä tai toisesta ulkopuoliseksi. yksi olennaisimmista syistä tuntuu olevan että en käytä alkoholia. enkä huonon itseluottamukseni takia halua myöskään tuputtaa omaa seuraani kenellekkään, koska olen oppinut tajuamaan että ei siitä mitään kuitenkaan tule. halu lahteä ulkomaille pidemmäksi aikaa on minullakin suuri mutta kynnys on ollut toistaiseksi suurempi. myöskin epäonnistumisen pelko kaihertaa.

Tuossa on kirjoitusketjun aloittajalle hyvä syy muuttaa pois suomesta pysyästi, kunhan opiskelut on pulkassa.
Suomessa on hyvin omalaatuinen tapakulttuuri, pyrkii alistamaan ja mitätöimään yksilön.
Luonnollisesti tuo tapakulttuuri on pitkän ajan saatossa muodostunut ja paikallinen tallaaja ei huomaa em.toimintatapaa, pitää siis normaalina.
Suomalainen tapakulttuuri on ns.metsäläismalli ja kielikin on todella aggressiivisen kuuloista muunmaalaisten korvissa, muista maista kotoisin olevat ystäväni ovat useammalla suulle kysyneet onko suullisen kommentitn esittäjä ns.raivona ja vittuissaan jostain kun kuulostaa lähinnä kiroilulta (hehän eivät sanaakaan ymmärrä sanomasta).

Tapakulttuuri on luonnollisesti periytyvä tauti johon sairastutaan siitä lähtien kun vintillä valot alkavat liikkumaan, vaikutteet ja toimintatavat imetään pesusienen lailla itseensä ... siksipä sitä ei koskaan kyseenalaisteta, on nääs selkärangassa.

Kirjoitusketjun aloitta sai siis pikaversion toisesta tapakulttuurista ja paikallisen tapakulttuurin hyvät puolet pääsivät esiin, ne negatiiviset näyttäytyvät sitten joskus (kaikki on tosin suhteellista). Lähde ihmeessä pois suomesta kokonaan mikäli yksilöllinen persoonasi sopii ns.kuin nenä päähän johonkin toiseen kulttuuriin.
Olen eri syiden takia asunut/lomaillut lähinnä eri puolilla baltiaa/pohjoismaita/eurooppaa ja omasta puolestani suosittelen muuttamista toiseen kulttuuriin, suomi näyttäytyy todellakin erilaiselta ja oudolta paikalta (ei erityisen positiivisena paikkana, millään muotoa)...satunpahan tällä hetkellä täällä suomessa taas olemaan mutta "uudet juureni" ovat jossain ihan muualla ja suomi vain yksi pysäkki muiden joukossa.

Siis mene ja muuta sinne missä on itselleen sopivaa olla ja elää, jos se on Espanja ... anna palaa !

Muualla Euroopassa on ihan normaalia jutustella kaupan myyjän tai kassan kanssa (yleensähän ne putiikit ovat kokoa r-kioski). Tervehtiä kuuluvalla äänellä ja iloisesti eikä vaan mumista jotain. Se on jotenkin niin paljon helpompaa.

VAI liittyykö koko juoni siihen, että joudut puhumaan vierasta kieltä, ts. voit kuvitella olevasi ihan joku toinen ihminen, kukaan ei tunne sinua eikä kukaan varmaan törmää sinuun enää toista kertaa?

kyllä on totta eihän suomessa uskalla edes päivää sanoa jos ei tunne suomalaiset suomessa on sellaisia jörö jukkia ei kaikki mutta monet täällä meillä päin sanotaan päivää aina ja uskalletaan jopa hymyillä

Onhan näitä samankaltaisia kokemuksia.

Itsellä toki riittää suomessa ihan toinen kaupunki. Olen luonteeltani vähän ujohko uudessa seurassa, uusien ihmisten kanssa ja saatan kokea lieviä paniikkihäiriön oireita kotikaupungissani kulkiessa ostoksilla. Kun matkustan Helsinkiin tästä pikkukaupungin rauhasta suureen vilkkauteen, ihme ja kumma - olen siellä vapaa ku taivaan lintu.

Kun matkustan takaisin kotikaupunkiini, menee viikkoja että kulkeminen on vapaamman tuntoista. Kunnes taas samat oireilut alkaa jatkua..

Moi minä olen väkialtaisen alkoholsti isän lapsi. Olin kiusattu jo ala-asteella. pelkäsin koviksia jo ensiluokalla. Kiusaaminen jatkui yläasteella ja armeijassa koin todellisen romahduksen kun minua haukuttiin usean kk ajan maailman tyhmimmäksi mieheksi, naiviksi ja lapslliseksi.

Olen kysynyt ammattiauttajilta apua koska räjätelin ja käyttäydyin väkivaltaisesti perheenjäsenilleni. En ymmätänyt mikä minua vaivasi. En ollut hiljainen vaan taiteellinen ja vilkas lapsi. Muistan nuoruudesta että en uskaltanut kysyä työpaikkaa tai soittaa virastoihin. Pelkäsin vähättelyä tai muuta kiusaa.

Ole ymmärtänyt että onglmani johtuvat huonosta itsetunnosta, Luin että ego on väärin ymmärrtty. Ego on hyvä asia kun ihminen on tasapainoinen mutta ego voi olla mitätön eli sama kuin huono itsetunto. mutta liian suuri ego aiheutta kiukkuisuutta ja komentelua. tässä siis kiusaajien syy kiusaamiselle.

On siis kiusatun mitätön ego ja kiusaaja liian suuri ego. Näen että tämä tarjoaa kasvun molemmille.
kiusatun tulee oppia puolustamaan itseään = puhua totta siitä pitääkö kiusaamisesta vai ei.
ja tällätavalla opettaa kiusaajalle tapoja kunnioittaa sinua.

Itse näen että sinulla on upea mahollisuus kasvaa täyteen mittaan ja olla onnellinen
iste olen 40 nen ja kokoajan huomaan vahistuvan ja se tuo onneellisuutta.

Olen lukenut että kojvaava sosiaalinen kanssakäyminen turvallisten ihmisten kanssa parantaa. Mutta uskon että myös esiityminen, myyminen ja vaikeiden ihmistsen kassa kassakäyminen parantaa ja kasvattaa myös

Olet hyvällä tiellä, et ole vaipunut synkimpään helvettiin jonne surkeat egot saattavat joutua. Esim Helvetin keittiön Ramseyn haukkumia kokkeja on tappanut itsensä, todennäköisesti samasta syystä.

Pää pystyy ja kohti uusia seikkailuja sinulla on mahdollisuudet mihin vain : )

En oikein tiedä mikä tekee lapsesta hiljaisen tai ujon. Onko syynä ollut se ettei häntä ole noteerattu, arvostettu, kuunneltu, pidetty sylissä... vai syntyvätkö meistä jotkut arempina, herkempinä? jos näin on heitä tulisi kannustaa ja rohkaista ja myös ymmärtää ja arvostaa, kunnoittaa, hyväksyä sellaisena kuin he ovat.
Me emme ole homogeenisiä. Yhtälailla herkempien tulee hyväksyä tiuskijat.

t. kovia kokenut

Kyllä minullakin "pikkiriikkisen",ollut,Jouduin Etelä-Englantiin jotekkin matkalle.Huomasin osaavani jonkinsanan maankieltä,kaikki kävi sujuvasti,ja mikä vielä Tapahtumat olivat Pubissa.Kyllä siitä jäi reipasmieli "kotvaksi aikaa".Sitten menin Saksaan ja jopas jatkui siellä...reipasOlo.Nyt täällä koti Suomessa kyselen St tytöiltä miten "elämä menee",ei sillee.
JK.ei tää oo vakavaa miulla,laitan pipon löysälle.Ja ymmärrän ihmisiä jotka kärsivät ko tilanteesta.Se ei ole leikkiä.

Se jää päälle se ihmisten avoimuus, olen huomannut, että olen Italian reissujen jälkeen jotenkin elävämpi. Siksi vältän myös lomakohteita, joissa on suomalaisia, he tuntuvat niin junteilta ja täynnä itseään olevilta, vaikka eivät olisikaan mitään. Ulkomailla on kivointa olla kohteessa, jossa ei ole suomalaisia, saa olla rauhassa ja voi puhuakin mitä haluaa, eikä ympärillä olevat ymmärrä sitä. Lapset haluaisivat perinteiselle lomamatkalle, tyyliin Aurinkomatkat, mutta me vanhemmat emme halua, koska siellä joutuu katselemaan sitä suomalaisten junttiutta, samassa hotellissa on kuitenkin niitä.

Kiitos kaikille kommenteista, oon positiivisesti yllättynyt niiden määrästä! Tuntuu mukavalta ja tsemppaavalta huomata et tän asian kans ei oo yksin :). Vois tohon ekaan viestiini viitaten viel lisätä sellasen jutun, että mulle on aina ollut jotenki helpompaa kommunikoida sosiaalisissa tilanteissa muulla ku suomen kielellä...se, että pääs puhuun espanjaa, autto ottaan etäisyyttä Suomi - minään!

Ja sitäpaitsi, olen aina tullut paremmin toimeen ulkomaalaisten kuin suomalaisten kanssa,,,,lukiossa mulla oli yhteen aikaan eräs turkkilainen ystävä, juttelu ja hengailu hänen kans oli niin erilaista mitä suomalaisten kanssa! Se vaan oli avoimempaa, iloisempaa ja vuorovaikutuksellisempaa.

En ihmettele, miksi täältä halutaan muihin maihin, Suomessa ei mun mielestä kannustaminen, oikeudenmukaisuus yms oo oikein kondiksessa. Myös kohteliaisuudessa ois parantamisen varaa, siis ihan arkipäiväisessä sellasessa! Kokemukseni mukaan erityisesti pienillä paikkakunnilla tylyys ja kuppikunta - asetelma oikein kukoistaa, heti kun matkustaa isompiin kaupunkeihin, tulee vapautuneempi olo.

Tuosta Mallorcasta vielä sen verran, että sen jälkeen kun oli asettunut paikkaan ja päässyt yli matkaväsymyksestä yms ni tuntui siltä kuin kotia olisi tullut - tuli sellanen olo, että täällähän on ollut ennenkin :). Ihmisiä oli helppo lähestyä ( jouduin kerran kysymään neuvoa, kun en heti löytänyt bussiasemaa ), ku kattottiin silmiin, eikä muualle tai jonneki katuun tuijoteltu... tietysti Mallorcallakin varmasti on huonot puolensa, jotka tulee just esiin vastan ajan kulessa, mut näen asian niin, että ongelmatonta paikkaa ei oo olemassakaan!

Ja se on varmaa, että jonain päivänä pakkaan kamani ja jätän Suomen taakse lopullisesti - jos ei aiemmin niin eläkepäivillä viimeistään :). En vaan sopeudu tänne, ystävälliselle, kiltille, kohteliaalle ja epäitsekkäälle luonteelleni monien suomalaisten töykeys, itsekeskeisyys, itsekkyys - jopa suoranainen ilkeys on liikaa.