http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010092312398922_uu.shtml
Sen lisäksi että Vihreät kannattavat ydinvoimaa, tasaveroja, koko turkistarhauksen alasajoa Suomesta ja Puolustusvoimien kuljettajakoulutuksen alasajoa (pyhällä hengelläkö ne Masit ja Pasit liikkuisivat sotatilanteessa?), nyt Sinnemäki on myös samaa mieltä Sarasvuon kanssa siitä että suomalaiset ovat laiskoja tekemään töitä eivätkä ole töistä kiinnostuneita... lopuksi vielä kertoo amerikkalaisten tekevän enemmän töitä kuin eurooppalaiset.
Vertailuista käy kuitenkin ilmi että euroopassa nautitaan keskimäärin pidemmistä lomapäivistä, palkka on useimmiten suurempi sekä palkkojen verotus pienempää vaikka hintataso on Suomea huomattavasti alhaisempi.
"- Yleensä en ole Jari Sarasvuon kanssa mistään samaa mieltä, mutta jos hän onnistuu lisäämään ihmisten reippautta työntekoa kohtaan, niin hyvä, SAK:n, STTK:n ja Akavan järjestämässä työmarkkina-akatemiassa Haikon kartanossa torstaina luennoinut työministeri Anni Sinnemäki (vihr) kehaisi."
"Trainers' Housen toimitusjohtaja tuskaili viime viikonloppuna Taloussanomissa, että työn inho on ottanut vallan suomalaisista."
"- Kaikkiaan eurooppalaiset tekevät selvästi vähemmän työtä kuin amerikkalaiset, Sinnemäki vertaili."

Vastaukset 5
Vanhimmat
vai laiskoja?
sorrettuja ennemmin
hämmästytti nämä viiden, kuuden viikon kesälomat ja kaikenmaailman pyhien päivät. Englannissa päästään eläkkeelle vasta 65 vuotiaina.
Kyllä meillä tosiaan on säädetty paremmat työsuhteet työntekijöille. Hyvähän se on jos talous menee hyvin mutta nyt on otettu liikaaa velkaa.
Melkein unohdin mainita tämä kallis kaksikielisyys ja pakkoruotsi joka on varmasti hurja rahansyöjä.
"Englannissa päästään eläkkeelle vasta 65 vuotiaina."
...En Iso-Britannian vapaapäivistä, lomista yms. tiedä mutta sen tiedän että siellä, kuten Saksassa, Sveitsissä yms. palkat ovat huomattavasti suuremmat koulutetulle väelle. Eli työntekijä voi vaikka itse jäädä aikaisemmin eläkkeelle koska käteen jää enemmän.
"Kyllä meillä tosiaan on säädetty paremmat työsuhteet työntekijöille."
...Esimerkiksi suomalaisen irtisanomissuoja on huomattavasti muita euroopan maita heikompi.
"Hyvähän se on jos talous menee hyvin mutta nyt on otettu liikaaa velkaa."
...Ei olisi tarvinnut ottaa lähellekään tällaisia summia velkaa jos olisi ollut asiansa osaava ja rehellinen valtiovarainministeri, puhumattakaan muusta hallituksesta. Kymmeniä miljardeja velkaa otettiin lähinnä pankeille ja suuryrityksille, sattumoisin juuri samaisille tahoille jotka vaalirahoittivat porvareita.
"Melkein unohdin mainita tämä kallis kaksikielisyys ja pakkoruotsi joka on varmasti hurja rahansyöjä. "
...Tästä olen täysin samaa mieltä. Lopettamalla virkamiesten ja koulutusten yms. kaksikielisyysjärjestelmä ja antamalla vaihtoehdoksi koulutukseen esim. venäjän valinnaisen opetuksen, säästettäisiin rahaa kun muutaman prosentin ruotsalaisväestön takia ei tarvittaisi tuhotonta virkamiesten armeijaa antamaan samat palvelut myös ruotsiksi, eihän Ruotsissakaan anneta mitään palveluita suomeksi.
Näillä säästetyillä rahoilla voitaisiin vaikka lyhentää valtion velkaa ja käyttää rahat infrastruktuurin investointeihin yms.
Ei ole mitään järkeä että Suomi historiansa syvimmistä lamoista tuhlaa kymmeniä miljardeja euroja joka vuosi ruotsinkielisiin palveluihin, koulutukseen yms. Ajatelkaa minkälainen työmäärä tarvitaan että tämä kaikki saadaan järjestettyä ihan vain ruotsalaisia varten. Mikä hyöty siitä saadaan? Ei mitään.
on Saksassa kaksi-kolme-neljä kertaa suuremmat kuin Suomessa
koulutetulla väellä, Suomessa pidetään työntekijät köyhänä ja
yliverotettuna.
Mitä tämä "Vittu Haisee hyvälle" Anna Sinnetänne on sanomaan
mitään mistään työnteosta, on ehkä lukenut jostakin romanista että
joku tekee työtä!
Sinnemäen antaa lausuntoja kun ei ole tietääkseni tehnyt koskaan oikeita töitä. Siis jotain muuta kuin puhekoneena toimimista. Maalla on hyvä olla viisas kun merellä on myrsky.
Sinnemäki toistaa automaattisena puheena ulkoa opettelemiaan lausuntoja samanaikaisesti kun aivot ovat narikassa.