Polakit kyllä aikalailla kerjäsi verta nenästään uhittelemalla jatkuvasti Saksalle ja Venäjälle sekä luulemalla olevansa joku muinainen Puolan-Liettuan kuningaskunta joka voitti teutonit. Olisivat pitäneet turpansa kiinni ja antaneet Danzigin Hitlerille niin ehkä koko maailmansota oltaisi voitu vielä välttää tai ainakaan muita Molotov-Ribbentrop sopimuksen uhreja ei oltaisi vedytty mukaan sotaan Puolan takia.
Polakit
Otto Ville Guderian
5200
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Uhitteli tai ei, miksi ihmeessä Danzig olisi pitänyt Hitlerille luovuttaa ja mitä oikeuksia Puolalla edes sellaiseen luovutukseen olisi ollut?
Polaki ois voinnut painua vittuun saksalaisesta kaupungista ja ilmoittaa kansainliitolle että teutonit ottaa kaupungin haltuunsa.
Se on Puolan syytä että venäläiset ja saksalaiset pääsi sopimukseen keskenään jonka seurauksena Pohjois-Eurooppa, Baltian maat ja Romania vedettiin mukaan maailmansotaan.
Jaa, eihän Danzigissa puolalaisia edes ollut.
oli fiasko. Sen seurauksena syntyi kelvottomia kvasivaltioita kuten Suomi, Baltian maat, Puola, Tsekkoslovakia jne. Olisi ollut myös näille parempi pysyä vauraiden isantämaidensa osina. Nyt ne toimivat vain tulevan sodan katalysaattoreina.
Rappioitunut Venäjän Keisarikuntako oli vuonna 1917 "vauras isäntävaltio"? Menes iivana lukemaan historiaa. Eikä Saksankaan tilanne sen parempi ollut Itävalta-Unkarista puhumattakaan.
Ranskaa ja Englanti piti pystyssä massiivinen Yhdysvaltojen apu.