Mun ongelma on että olen korviani myöten ihastunut/tykästynyt yhteen tyyppiin. No voin aivan rehellisesti sanoa että hän on kaikki mitä mieheltä haluan yms. (Ulkonäkö luonne=perfect)
Noh, en olisi ikinä voinut kuvitella hänen edes kiinnostuvan minusta mutta niinpä kävi sitten. Ja kaikenlaista sähläystä on ollut. Ja monet illat ja päivät olen kuluttanu pähkäilyyn, pitääkö hän minusta.
No kumminkin.
Tänä kesänä hän ottaa minuun todella pitkästä aikaa yhteyttä ja vaikuttaa hyvinkin kiinnostuneelta ja näemmä useampaan kertaan. Juttelimme yms, mutta ei mitään sellast romanttisenpuolen kontaktia silti ollut.
Yhdella kertaa kun tapasimme suutelimme ensi suudelmamme sitten ja tämän tapaamisen jälkeen näimme ehkä enään kahdesti ihan niissä tavanomaisissa yhteyksissä.
Ja sitten alkoivat koulut, harrastukset yms. Koulujen alkamisen jälkeen hän on jutellut minulle mesessä kerran. Ja olen kahtena viikonloppuna lähettänyt hänelle veistiä, kysellyt kuulumisia, ja olemme siinä tovin tekstailleet ihan tuollaisia perusasioita. No koulumme ovat samassa rakennuksessa osittain, joten näen häntä ohimennen ainakin kerran päivässä. Mutta olemme ehkä vain kerran moikanneet toisillemme nopeasti.
Aloin jo tottua ajatukseen että hän ei vain ole kiinnostunut minusta yms, minun pitää katsoa vain eteenpäin elämässäni. Kunnes viime viikonloppuna tämä mies lähettää minulle viestin. Olin haljeta onnesta, vaikka hän kysyikin vain kuulumisiani. Tekstailimme aikalailla perusasioita, mutta olin niin iloinen että hän otti minuun vielä yhteyttä.
Päätin lähettää hänelle pari päivää tämän jälkeen hänelle viestiä ja kyselin mitä hän tekee yms, tylsyyksissäni. No hänhän ei sitten vastannut minulle. Siihen voi olla monta syytä, mutta petyin silti. Torstai illalla hän oli mesessä paikalla jotain 2 tuntia eikä puhunut minulle sanaakaan kunnes itse uskaltauduin kyselemään kuulumisia. Ja keskustelustamme jäi laimea maku suuhun ja hän lähti alle 5 minuuttia jutustelun jälkeen katsomaan elokuvaa.
Ja nyt olen jälleen, ainakin sadannen kerran siinä tilanteessa että en tiedä mitä tehdä. Odattaakko (jälleen) ja katsoa mitä tapahtuu, mennäkö elämässä etiäpäin ja unohtaa unelmieni mies...
ääääärg, auttakaa.
Eilen oli kokoajan sellainen fiilis että tekisi mieli lähettää jotain viestiä, mutta en halunnut lähettää hänelle sitä tavanomaista "mitäs kuuluu" viestiä, jos hän ei olisikaan vastannut.
Enkä keksinyt mitä hänelle muutakaan sanoisin. Kuulostaisi uodolta kysyä häneltä oletko kiinnostunut minusta koska selvästikkään hän ei ole kun ei ota minuun useammin yhteyttä.
Tämä sunnuntaina lähetetty tekstari sai minut vain niin sekaisin taas.
En vain saa tätä miestä pois ajatuksistani ja toivoisin löytäväni jonkun uuden ihastuksen. Mutta kun olen jonkun toisen jätkän seurassa ollut mietein vain että kumpa tämä unelmienienimies soittaisi minulle tai kumpa olisin hänen kanssaan.
Ja aina kun saan tekstiveistin, toivon salaa että ihastukseni olisin lähettänyt sen. Prtyin hieman kuitenkin aina kun lähettäjä onkin joku muu.
Ystävältäni olen monet kerrat pyytänyt apua mutta hän sanoo että minun pitää suoraan vain kysyä mieheltä että oletko kiinnostunut minusta vai et. Ja en todellakaan haluaisi kysyä sitä ainakaan tuollatavoin koska tiedän tämän miehes vastaavan että "mitäs tuohon nyt sanois, oot sä ihan kiva tyyppi"
Koska joskus vuosi sitten sanoessani että pidän hänestä hän sanoi minulle tuolla tavalla ja sen jälkeen hän ei enään puhunut minulle.. vastakun kesällä.
Mutta jos vain koetan unohtaa tämän miehen en saa mielelleni rauhaa, ja unohtaminen ei vain olisi niin helppoa, kun näen häntä kumminkin koulussa viikottain..Ja juuri nyt minulla on sellainen olo että kaikki menee päin mettää koska en vain voi saada häntä. Minulla on ikävä häntä koko ajan ja toivon ehkä maailmassa eniten että saisin olla hänen kanssaan.
Joskus kuukausi sitten kun hänelle viestitin viikonloppuna jotain niin hän sanoi että hän ei nyt kerkeä näkömään minua koska hänellä on joka päivä koulu illala treenit että hänen tarvitsee levätä vapaa aikanaan. Ymmärrän minä sen että hän on väsynyt mutta jos hän haluaisi hän kyllä löytäisi aikaa nähdä minut...
Pyyydänkin nyt siis, antakaa jotain viisaita neuvoja minulle.
Kiitos kaikil ketkä jaksoivat lukea :D

Vastaukset 1
Vanhimmat
Alat juttelemaan hänelle naama naamaa vasten!