litosfääri liikkuu liian hitaasti, jotta sen perustella voisi tehdä johtopäätöksiä merivirtojen liikkeistä. Tietenkin voidaan sanoa, että miljardin vuoden kuluttua merivirrat muuttuvat, mutta se ei olekaan enää tiedettä, vaan arvailua.
Merivirroista ja niiden muutoksista
krearea
3205
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
evotiede onkin arvailua kokonaisuudessaan.
eivät arvaile, kreationisti vain uskoo, kukin omalla tavallaan, parhaimmiksikatsomiinsa asioihin.
"litosfääri liikkuu liian hitaasti, jotta sen perustella voisi tehdä johtopäätöksiä merivirtojen liikkeistä."
Toisaalta litosfäärin (oikeastaan mannerlaattojen) liikenopeus voidaan mitata ja olettaa varsin tasaiseksi, koska noiden kappaleiden kiihdytys ja jarrutus vaatisivat valtavia energioita. Laskeminen eteen- ja taaksepäin kymmeniä miljoonia vuosia (ei nyt sentään miljardia) on aika luotettavaa ja tuloksista on pääteltävissä myös merivirtojen muutoksia.
Tieteessä on kyllä mukana arvailua, mutta arvauksien laatua voi verrata sovittamalla niitä objedktiivisiin havaintoihin. Uskomisessa ei ole tätäkään keinoa tarjolla.