Kärppien Taktinen jääkiekkoshow ????!

Ihan uskomatonta räpellystä ! Missä taktiikka Haapakoski ? Onko se todellakin ainoa taktiikka, että äijiä heitetään vilttiin suurin piirtein mielivaltaisesti ja ukkoja pyöriteään kentällisissä ilman mitään logiikkaa. Jo katsomovalmentaja näkee missä mennään. Tällä hetkellä voi ihan aiheesta kritisoida koko kärppäorganisaatiota ponnettomaaksi. Yleisö haukottelee lehtereillä ja mistään järjestetystä jääkiekkotapahtumasta ei voi edes puhua. Edes vähän kunnioitusta yleisö kohtaan, kiitos ja rahalle vastinetta. Kärpät voisi kehittää edes jotain uutta showta, jotta saisi edes yleisön jotenkin mukaan jotka on tulleet katsomaan viihdytävää jääkiekkoa. Mutta Raksilassa se on tällä hetkellä kaukana.

Toinen asia mitä täytyy ihmetellä - missä on se jääkiekon hengen intensiteetti, siis Raksilan hornankattila ???. Olen käynyt katsomassa kaikki kolme kotiottelua, jokaisesta on puuttunut se taistelu, kiima,halu ja suola otteluissa eli taklaukset...Kolmessa ottelussa, voi yhdellä kädellä laskea kaikki taklaukset ja uhrautumisen peliin haalarit päällä. Voisi puhua mielummin turhautumisesta koko tapahtumassa, niin yleisössä kuin pääosan esittäjissä eli pelaajissa.

Huvittuneena olen kuunellut ottelun jälkeen olevia Megan radiohaastatteluja, joissa valmentaja kertoo samat fraasit otteluista toiseen. Toimittajatkin voisivat kysyä joskus jotain innovatiivisia uusia kysymyksiä esim. taktiikasta, pelin sisällä tapahtuvista muutoksista ja niiden syistä tai vaikutuksista peliin jne. Oulussa vaivaa jokin oulutauti, oululaiset mediat eivät uskalla olla rehellisen kriittisiä, jottei yhteistyö kärsisi, sellaisen kuvan saa jokaisesta mediasta. Kaleva, mega, forum24, oululehti.

Otteluista ei jää enää mitään mieleen muuta kuin, mediakuutio, pauhaavat media/äänimainokset, mainoskatkokset ja samat tanssitytöt sekä ne lukuisat jäähyt. Vastustajan pelaajaa ei voi enää edes kunnolla karvata, häiritä tai taklata joutumatta jäähylle. Peli on mennyt sellaiseksi härppimiseksi, vastustajan iholle mennnään kuin entisen piian kipiän hmmm....paikan koskemiseksi, mailalla kurotetaan takapuoli pitkällä varovasti ns. pilkkien, tietysti jäähyn pelossa.
Tuomarit näyttelevät ainakin Kärppien otteluissa suurinta pääroolia ottelusta otteluun. Yhteenvetona, otteluihin enemmän tunnetta ja paloa, niin kentälle kuin yleisölle sirkushuveja jääkiekon oheen. Kannustavat maskotit lippuneeen torvineen yleisön sekaan ja väliajoilla kentälle jos siellä organiseissonissa ei muuta osata kehittää ! Vaikka mega ja mukaan talkoisiin !
2348
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

PALATKAA TAAS PLANEETALLE NIMELTÄ MAA JA OLKAA TAAS TIETOISIA SIITÄ ETTÄ OLETTE PASKA MUITTEN JOUKOSSA,,,,ISOIN JA RAHAA ON

Toinen asia mitä täytyy ihmetellä - missä on se jääkiekon hengen intensiteetti, siis Raksilan hornankattila ??? PASKAPYTTY TOISIN SANOEN

Äänestä
  • Eli kateellisten Paska puhetta !

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nestori. kirjoitti:

Ihan uskomatonta räpellystä ! Missä taktiikka Haapakoski ? Onko se todellakin ainoa taktiikka, että äijiä heitetään vilttiin suurin piirtein mielivaltaisesti ja ukkoja pyöriteään kentällisissä ilman mitään logiikkaa. Jo katsomovalmentaja näkee missä mennään. Tällä hetkellä voi ihan aiheesta kritisoida koko kärppäorganisaatiota ponnettomaaksi. Yleisö haukottelee lehtereillä ja mistään järjestetystä jääkiekkotapahtumasta ei voi edes puhua. Edes vähän kunnioitusta yleisö kohtaan, kiitos ja rahalle vastinetta. Kärpät voisi kehittää edes jotain uutta showta, jotta saisi edes yleisön jotenkin mukaan jotka on tulleet katsomaan viihdytävää jääkiekkoa. Mutta Raksilassa se on tällä hetkellä kaukana.

Toinen asia mitä täytyy ihmetellä - missä on se jääkiekon hengen intensiteetti, siis Raksilan hornankattila ???. Olen käynyt katsomassa kaikki kolme kotiottelua, jokaisesta on puuttunut se taistelu, kiima,halu ja suola otteluissa eli taklaukset...Kolmessa ottelussa, voi yhdellä kädellä laskea kaikki taklaukset ja uhrautumisen peliin haalarit päällä. Voisi puhua mielummin turhautumisesta koko tapahtumassa, niin yleisössä kuin pääosan esittäjissä eli pelaajissa.

Huvittuneena olen kuunellut ottelun jälkeen olevia Megan radiohaastatteluja, joissa valmentaja kertoo samat fraasit otteluista toiseen. Toimittajatkin voisivat kysyä joskus jotain innovatiivisia uusia kysymyksiä esim. taktiikasta, pelin sisällä tapahtuvista muutoksista ja niiden syistä tai vaikutuksista peliin jne. Oulussa vaivaa jokin oulutauti, oululaiset mediat eivät uskalla olla rehellisen kriittisiä, jottei yhteistyö kärsisi, sellaisen kuvan saa jokaisesta mediasta. Kaleva, mega, forum24, oululehti.

Otteluista ei jää enää mitään mieleen muuta kuin, mediakuutio, pauhaavat media/äänimainokset, mainoskatkokset ja samat tanssitytöt sekä ne lukuisat jäähyt. Vastustajan pelaajaa ei voi enää edes kunnolla karvata, häiritä tai taklata joutumatta jäähylle. Peli on mennyt sellaiseksi härppimiseksi, vastustajan iholle mennnään kuin entisen piian kipiän hmmm....paikan koskemiseksi, mailalla kurotetaan takapuoli pitkällä varovasti ns. pilkkien, tietysti jäähyn pelossa.
Tuomarit näyttelevät ainakin Kärppien otteluissa suurinta pääroolia ottelusta otteluun. Yhteenvetona, otteluihin enemmän tunnetta ja paloa, niin kentälle kuin yleisölle sirkushuveja jääkiekon oheen. Kannustavat maskotit lippuneeen torvineen yleisön sekaan ja väliajoilla kentälle jos siellä organiseissonissa ei muuta osata kehittää ! Vaikka mega ja mukaan talkoisiin !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu