Perussuomalaisten kannatus yli 12 prosenttia

Joopa joo.
Kannatus voi hyvinkin olla nyt tuo.
Mutta persujen ongelmana lienee löytää uskottavia
ehdokkaita vaaleihin ja siihen se kannatus näyttäisi sitten vaaleissa hiipuvan.
Nykyiset Kymenlaakson persupolitikot ovat, jos nyt ei täysiä nollia, niin luokkaa 0,01..
Tällä hetkellä ei ainakaan minun näkäpiirissä ole Kymenlaaksossa
ketään ehdokaskandinaattia, kelle voisi ajatella äänensä antaa.
1369
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kyllä meillä on tosi huonot ehdokkaat täältä. Vielä kunnallisvaalien aikaan ajattelin, että tässä Oravalan miehestä voisi olla ainesta hoitamaan Pohjois-Kymenlaaksolaisten etuja Argadianmäelle, mutta vielä mitä.
Mieshän aloitti sössimisen heti ääniharavaksi noustuaan ja osoitti todella huonoa vastuunkanto kykyä, kun laisti hänelle vaalien äänikuniikana itseoikeutetusti kuuluvista näkyvistä ja vastuullisista kaupunginhallituksen ja lautakunta-paikoista ja alkoi kuunnella liiaksi entisen surullisenkuuluisan Perussuomalaisiin liittyneen demariloikkarin ohjeita ja korvaan kuiskuttelua.
No nämä täyteehdokkaathan ovatkin lähinnä suuri vitsi, joille nauravat Kouvolaisten lisäksi jo Kotkassa aidanseipäätkin.
Liikaa ollaan Timo Soinin varassa. Semmitenkin kun täällä maakunnassa nämä Perussuomalaisten helmoissa pyörivät puolueloikkarit sössivät kaiken, mihin näppinsä pistävät.
No, roknoosit on vaan roknooseja ja tulos ratkeaa vasta uurnilla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Peruspersulainen kirjoitti:

Joopa joo.
Kannatus voi hyvinkin olla nyt tuo.
Mutta persujen ongelmana lienee löytää uskottavia
ehdokkaita vaaleihin ja siihen se kannatus näyttäisi sitten vaaleissa hiipuvan.
Nykyiset Kymenlaakson persupolitikot ovat, jos nyt ei täysiä nollia, niin luokkaa 0,01..
Tällä hetkellä ei ainakaan minun näkäpiirissä ole Kymenlaaksossa
ketään ehdokaskandinaattia, kelle voisi ajatella äänensä antaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu