Viimeinentuomio

Miten se tapahtuu tämä viimeinentuomio josta niin paljon ollut juttua.
Paha saa palkkansa. Kukaan ei ole erityisasemassa. Ei ole merkitystä mihin olet uskonut, kun se on kaikille sama. Kukaan ei pysty piiloutumaan eikä aseet sekä raha auta.
Se pyyhkäisee kaiken yli ja ikäänkuin vetäisee maton ihmisten alta.
Joka ainut on samanarvoinen.
Jokainenhan tietää että Aurinko myrskyää aika ajoin ja nämä tapahtumat vaikuttavat ihmisiin.
Nasakin myöntää että on tapahtumassa suurempi Auringon purkaus lähiaikoina.
Tämä tulee vaikuttamaan ihmisiin seuraavalla tavalla ja tämä karsii jyvät akanoista.
Syyn ja seurauksen lain vaikutukset tulevat voimistumaan hyvinkin voimakkaiksi ja hyvin nopeasti.
Eli mitä kylvät, niin sitä niität.
Ja jos ihmisellä on negatiivisia ajatuksia ja tekoja, sekä kylvää niitä ympärilleen.
Ne palautuvat omistajalleen voimistuneena (eli turpaan tulee).
Se voi olla hyvinkin vaikeata käsitellä ja osa ei tule siihn pystymään, koska sydän ei kestä.
Missään et voi olla suojassa, kun luuta lakaisee.
Suojautua voit, mutta vain yhdellä tavalla.
Se tapa on Rakkaus. Rakkaus voi pitää sinut vain hengissä tulevana aikana.
Täytyy myös muistaa että kun jaat rakkautta, niin saat rakkautta voimistuneena takaisin.

Näin on suuniteltu rakkaudesta ihmisä kohtaan ja asetettu toteutuvaksi oikeuden mukainen jokaista kohtaan.

Valinta on sinun. Jokainen tekee itse oman valintansa.

Tämä tarkoittaa myös sitä että maapallolla oleva pahan akseli hajoaa sisältäkäsin hajottaen samalla koko nykyisen järjestelmän.
Joten Rakkaat ihmiset olemme uudenlaisen haasteen edessä, ja meidän on opittava elämään uudella tavalla.

Monta yhteneväistä sanomaa löytyy Raamatusta, kun sitä oikein lukein lukee.
1146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Sillä mitalla mitataan mitä olet. Tämä suunitelma on ainakin oikeuden mukainen kaikille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Saagapolku kirjoitti:

Miten se tapahtuu tämä viimeinentuomio josta niin paljon ollut juttua.
Paha saa palkkansa. Kukaan ei ole erityisasemassa. Ei ole merkitystä mihin olet uskonut, kun se on kaikille sama. Kukaan ei pysty piiloutumaan eikä aseet sekä raha auta.
Se pyyhkäisee kaiken yli ja ikäänkuin vetäisee maton ihmisten alta.
Joka ainut on samanarvoinen.
Jokainenhan tietää että Aurinko myrskyää aika ajoin ja nämä tapahtumat vaikuttavat ihmisiin.
Nasakin myöntää että on tapahtumassa suurempi Auringon purkaus lähiaikoina.
Tämä tulee vaikuttamaan ihmisiin seuraavalla tavalla ja tämä karsii jyvät akanoista.
Syyn ja seurauksen lain vaikutukset tulevat voimistumaan hyvinkin voimakkaiksi ja hyvin nopeasti.
Eli mitä kylvät, niin sitä niität.
Ja jos ihmisellä on negatiivisia ajatuksia ja tekoja, sekä kylvää niitä ympärilleen.
Ne palautuvat omistajalleen voimistuneena (eli turpaan tulee).
Se voi olla hyvinkin vaikeata käsitellä ja osa ei tule siihn pystymään, koska sydän ei kestä.
Missään et voi olla suojassa, kun luuta lakaisee.
Suojautua voit, mutta vain yhdellä tavalla.
Se tapa on Rakkaus. Rakkaus voi pitää sinut vain hengissä tulevana aikana.
Täytyy myös muistaa että kun jaat rakkautta, niin saat rakkautta voimistuneena takaisin.

Näin on suuniteltu rakkaudesta ihmisä kohtaan ja asetettu toteutuvaksi oikeuden mukainen jokaista kohtaan.

Valinta on sinun. Jokainen tekee itse oman valintansa.

Tämä tarkoittaa myös sitä että maapallolla oleva pahan akseli hajoaa sisältäkäsin hajottaen samalla koko nykyisen järjestelmän.
Joten Rakkaat ihmiset olemme uudenlaisen haasteen edessä, ja meidän on opittava elämään uudella tavalla.

Monta yhteneväistä sanomaa löytyy Raamatusta, kun sitä oikein lukein lukee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu