Onko monelle muulle sattunut vastaavaa kuin minulle kävi 15 vuotta sitten satunnaispössyttelijänä.
Olimme ottaneet kaveriden kanssa viinaa pitkin iltaa ja lopulta menimme jatkoille paikkaan missä oli luvassa joinkia.
Mikäs siinä pantiin piippu kiertämään ja nauratti kaikkia. Jonkin ajan kuluttua minulla alkoi sydän hakata aivan vimmatusti ja koin samalla melkoisen paniikki tunteen. Vain vaivoin kykenin hillitsemään itseni.
Aisaan vaikutti sekin, että en ollut polttanut tupakkaakaan pariin kuukauteen ja muut siinä seurueessa oli kokeneempaa hasiksen kanssa niin kopalliset oli myös sitä luokkaa.
hassiksen pössyttelystä paniikkihäiriö
4
531
Vastaukset
- Paasi*
Kokemuksella voin sanoa, että liian iso ja tujakka annos tekee varsin epämiellyttävän tripin jos ei ole tottunut paasittaja.
Kannattaa ottaa alkuhenkoset ensin hyvin varovasti ja jos ei tunnu missään niin sitten asteittain vähän lisää.- Säännöt
Niin,ja AINA pitää muistaa säännöt:
a) Siihen ei kuole. Et varmasti ole maailmanhistorian ensimmäinen ihminen, joka kuolisi kannabikseen.
b) Jos tulee outo olo, se menee ohi. Viimeistään nukutun yön jälkeen olet ihan ennallasi. Lisäksi "oloa" pystyy itse ohjeilemaan, kunhan siihen tottuu/oppii.
c) On ihan normaalia että sydämenlyönnit tuntuvat selkeämmin kuin tavallisesti. Se johtuu vain siitä, että verenpaine laskee. Se ei ole millään lailla vaarallista, ja menee yleensä kohta ohi. Jos ei, niin muista kohta b ja a.
Nämä kun muistaa, niin mitään syytä huolestumiseen saatika paniikkiin ei ole. Kaikki on vain omien pelkojesi aikaansaamaa, todellisuudessa hätää ei ole kun muistat säännöt.
Niin, ja älä ikinä sotke kannabista tupakkamyrkkyyn!
- jallan
Jep, joskus lontoossa jamaikan pojilla oli hiukan tujumpaa kun oli Suomessa totuttu ja luulin että jossain alkoi basso ryskämään...
Huomasin sitten että sehän olikin oma pumppu... :)
seuraavana päivänä sitä osasikin jo ahnas kakkiainenkin vetäistä hiukan vähämmän kerralla...- Ihmikysymys
Voiko tosta muuten tulla poltellessa allergista reaktiota, johon sitten kuolis?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1223054EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje351435- 1041309
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621037Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi1341028Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661027- 60957
- 41767
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22743Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja
Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta119723