Kaksi

osoittama ja ihmisopin osoittama.

Jeesus sanoo, "etsikää ENSIN Jumalaa ja Hänen valtakuntaansa niin kaikki muukin tarvittava
tullaan antamaan." Tämä on se YKSI tie joka johdattaa siihen yhteen uskoon JOKA raamatussa sanotaan
YKSI USKO, YKSI KASTE, YKSI HERRA ja YKSI HENKI.

Ihmisopit sanoo, "ota Jeesus vastaan elämääsi, tai anna elämäsi Jeesukselle tai etsi ensin seurakunta
niin tulet löytämään Jumalan jne..."Tämä opetus neuvo johdattaa monelle eri tielle joiden teiden
kulkijat eivät voi yhtä olla, VAIKKA kaikilla eri teillä raamatun sana on käytössä, mutta kun sitä
tulkataan omassa pyhässä hengessä niin eri versioita syntyy.
Ihmisopin tie EI vie koskaan Jumalan luo vaan sillä tiellä kulkijat vaeltavat omassa pyhyydessään luullen
sitä Jumalan pyhyydeksi. Ihmisopin tiellä eletään synnissä sillä tiellä ollaan saatanan ja oman mielen
(lihan) vallassa ja näin palvellaan valheen herraa.

Se, että ihminen ei kestä kuulla totuutta, että ON joko Jumalan oma tai jos ei ole, on saatanan oma
ja sitä palvelee.

Jumalan Hengessä tuo asia on aivan selvä, mutta ihmisopin hengessä se on täysin piilossa, se on asia
josta ei saisi puhuakaan jne...

Väkevää eksytysten aikaa on eletty ties kuinka kauan, mutta ihmisopin uskossa ei tätäkään ymmärretä
vaan sanotaan rauhaa vain, rauhaa vain ei mitään hätää.

Jos tahdot raamatun sanasta totuuden löytää käy Jeesuksen viitoittamalle tielle sitä et tule katumaan
täällä ajassa etkä iankaikkisuudessa.
80454
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 80

Vanhimmat

puhua jatkan kirjoittelua, sillä muut täällä tuovat pelkkää valhetta minusta keskittyvät minuun
eivätkä sanomaan jota tuon.

Tämä aloituksen sanoma on kaiken lähtökohta. Kumpaa tietä ihminen täällä kulkee, kummalla tiellä
juurtuu ja kasvaa sen mukaiset ovat sanomien hedelmät.

Ihminen joka on lähtenyt tuolle ihmisopin viitoittamalle tielle, niin sillä tiellä ei Jumalan toimi Hänen
Henkensä ei johdata ja ihmisen silmät ovat sokeat näkemään sitä mikä tulee Jumalasta.

Tuolla ihmisopin tiellä ollaan etsimässä ravintoa lihalle, ihmisen mielelle.

Tuolla ihmisopin tiellä katsotaan vain sitä mitä ihminen voi ja ei ihminen muuta voi kuin elää synnissä
syntisenä ainaisena armonkerjäläisenä.

Tuolla ihmisopin tiellä ei tunneta kuin yksi herra ja se on lempeä ja rakastava se ymmärtää syntisiä
synnissä eläviä, mutta se herra ei tunnusta Jeesuksen sanomaa, "kun Totuuden Henki tulee johdattaa
Hän kaikkeen totuuteen. Tuo herra pitää tiukasti ja varmasti ihmisen mielen mukaisella tiellä.

Tuolla ihmisopin tiellä etsitään näin hyväksyntää armoa, anteeksi antoa jne ihmisiltä, Jumalan nimi
vain huulilla. Jolloin tapahtuu tämä josta Jumala varoittaa, "älä turhaan lausu Jumalan nimeä".

Tuolla ihmisopin tiellä ei Jeesuksen sanoma saa sijaa, vaan se on kuin tyhjää vain Paavalin sanomat
ja hänenkin sanomistaan vain lihaa tyydyttävät otetaan vastaan.Ja toki Jeesuksenkin sanomista otetaan
ne mitkä lihalle näyttää sopivan.

Tuolla ihmisopin tiellä toimitaan juuri samoin kuin fariseukset Jeesuksen aikana.
Ja mitä fariseukset tekivät niin joitakin siitä mitä sanoivat Jeesukselle,"miksi korotat itsesi Jumalaksi"
"Sinussa on riivaaja"

Ja näin on "fariseukset loukkaantuivat kuullessaan tuon puheen?"Ihmisopin tiellä loukkaannutaan
ja aletaan tuoda sitten omaa uskoaan pönkittäen valheita siitä jonka Jumala on armossaan saanut
omakseen pois ihmisopin tieltä.

Äänestä
  • mitä saa aikaan ihmisoppien tie.

    Mitä saa aikaan Jumalan tahdon tie se vie kuin viekin kaikkeen totuuteen ei hokkus pokkusmaisesti
    vaan Jumalan ajalla kaikki selviää selkenee.

    Näin on tämänkin suhteen mitä sanomaa tuon, niin jos tahdot tulla tuntemaan puhunko omiani vai
    tuonko sanomaa Jeesuksessa, niin se selviää, kun Jumalan tahdon tielle käyt ja pyydät, että Hän
    sen ilmoittaa miten on. Mutta jos tahdot omalla ihmisopin tiellä olla, niin silloin et tulee totuutta
    asiassa näkemään vaan vain valhetta.

    Jumalan tahdon tiellä sillä nisunjyvän kuoleman tiellä käydään kamppailua sillä tuolla tiellä
    ihmisen luonto, mieli liha ja saatana ovat vastaan Jumalaa joka ihmistä kutsuu ja yhteyteensä
    houkuttelee.
    Jumalan tahdon tiellä ei voida siis puhua, "annoin elämäni Jumalalle tai Jeesukselle".
    EI vaan ihminen tulee näkemään, että hän käy Jumalaa vastaan kaikessa.

    Siksipä on näin jokaisen kohdalla jonka Jumala on huomaansa saanut,"Poikani, älä pidä halpana Herran kuritusta, äläkä menetä toivoasi, kun hän sinua nuhtelee; 6. sillä jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa; ja hän ruoskii jokaista lasta, jonka hän ottaa huomaansa." 7. Kuritukseksenne te kärsitte; Jumala kohtelee teitä niinkuin lapsia. Sillä mikä on se lapsi, jota isä ei kurita? 8. Mutta jos te olette ilman kuritusta, josta kaikki ovat osallisiksi tulleet, silloinhan te olette äpäriä ettekä lapsia. 9. Ja vielä: meillä oli ruumiilliset isämme kurittajina, ja heitä me kavahdimme; emmekö paljoa ennemmin olisi alamaiset henkien Isälle, että eläisimme? 10. Sillä nuo kurittivat meitä vain muutamia päiviä varten, oman ymmärryksensä mukaan, mutta tämä kurittaa meitä tosi parhaaksemme, että me pääsisimme osallisiksi hänen pyhyydestään. 11. Mikään kuritus ei tosin sillä kertaa näytä olevan iloksi, vaan murheeksi, mutta jälkeenpäin se antaa vanhurskauden rauhanhedelmän niille, jotka sen kautta ovat harjoitetut."

    Ei Jumala sydämensä halusta tee mitä tekee, vaan kun ihminen on mitä on Hän joutuu tekemään niin
    kuin tekee ARMON KURIN KAUTTA yhteyteensä vetää JA SE ON TOSI RAKKAUTTA ja kun on tuota tietä käynyt ja saanut Jumalan armon Jeesuksessa kohdata EI voi kuin ihmetellä miten minä.

    Tässä en ylpeile siis itsestäni joka niin sanoo taas lausuu väärän todistuksen.
    Minunko "vika" että Jumala on kuin onkin yhteyteensä saanut? Sekö se onkin pahista pahinta, että
    ihminen on Jumalan korottamaksi tullut? Jne....

    Kaikille on tie avoinna joten täytyy sanoa saatanallista on ruikuttaa sinäkö se vain.
    Ei edes ole niin, että minä vain. Täällä on sellainen joka sanoo "minä vain ei kukaan muu"
    ja sehän on täysin saatanan valhe.

    Jumalan tahdon tie johtaa katsomaan sitä mitä Jumala on ja silloin kun on itsessään kuollut ei
    enää muuta näekään kuin sen mitä Jumala on ja mitä Jumala voi.

    Jumalan tahdon tiellä tullaan johdetuksi siihen yhteen uskoon JOKA raamatussa KIRKJAINTENKIN
    mukaan NÄKYY, "YKSI USKO, YKSI HERRA, YKSI KASTE ja YKSI HENKI.

    Jumala ei ole millään tavalla jakaantunut, niinkuin saatana on moneksi herraksi ja hengeksi jakaantunut.

    Äänestä

"Sillä tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää teidän kaikkea tätä tarvitsevan. "

Aiemmin Jeesus kertoi niistä asioita mitä ihmiset tarvitsevat ja etsivät: Arvostusta, ruokaa, juomaa, vaatteita, asuntoa, terveyttä, rahaa, eli kaikenlaista maallista ja tarpeellistakin. Sellaisista asioista joista ollaan huolissaan. Jokapäiväisistä tarpeista jotka huolestuttaa ja aiheuttaa murhetta ja päänvaivaa. Jumala pitää kuitenkin huolen linnuista ja eläimistä, vaatettaa kedon kukat kauniimmin kuin ihmiset konsanaan itsensä. Kyse on siitä, että meillä on HYVÄ Taivaallinen Isä, joka tietää mitä kaikki hänen luomakuntansa lapset tarvitsevat. Miksi siis olla murheissaan, miksi olla huolissaan? Isä tietää tarpeemme. Luotammeko me häneen? Uskommeko me häneen? On nyt kyse USKOSTA JUMALAAN. Jeesus kuitenkin sanoo lohduttavasti: Etsikää ENSIN Jumalaa ja Hänen valtakuntaa, niin Jumala pitää teistä varmasti huolen ja kaikista tarpeistanne.

Huolehtiminen ja murehtiminen ovat yksi syy miksi ihminen ei saavuta sitä mitä meille on luvattu. Se on epäuskoa, luottamuksen puutetta. Se sammuttaa kaiken hyvän meissä mitä Jumala voisi meille antaa. Kuka voi murehtiessaan kokea rauhaa tai iloa? Kuka voi huolien vaivatessa huolehtia toisista, jos ei itsestäänkään? Murehtiminen tukahduttaa uskon ja lävistää ihmisen monenlaisilla tuskilla.

" Etsikää sitä, mikä on ylhäällä, jossa Kristus on, istuen Jumalan oikealla puolella. "
"Jumalan valtakunta ei ole syömistä ja juomista, vaan vanhurskautta ja rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä."

"Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää murheen itsestään. Riittää kullekin päivälle oma vaivansa."

"Pitäkää vaari itsestänne, ettei teidän sydämiänne raskauta päihtymys ja juoppous eikä elatuksen murheet, niin että se päivä yllättää teidät äkkiarvaamatta "

Mitä sinä etsin ensin elämässäsi? Mikä sinulle on tärkeintä elämässäsi joka hetki ja joka päivä? Tätä on jokaisen hyvä miettiä itsekseen.

"Etsikää Herraa, kaikki maan nöyrät, te, jotka pidätte hänen oikeutensa. Etsikää vanhurskautta, etsikää nöyryyttä; ehkä te saatte suojan Herran vihan päivänä. "

Äänestä
  • "Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, että hän ajallansa teidät korottaisi,
    "Heittäkää kaikki MURHEENNE hänen päällensä, sillä hän pitää teistä HUOLEN".
    Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä."

    Perkele on nimenomaan se, joka yrittää ihmisen hukuttaa kaikkiin mahdollisiin MAALLISIIN HUOLIIN ja MURHEISIIN sammuttaakseen ihmisestä USKON JA LUOTTAMUKSEN JUMALAAN.

    Usko Jumalaan on sitä, että me luotamme siihen, että Hän pitää meistä huolta ja pitää meidän jokapäiväisistä tarpeistamme huolta. Meidän itsemme ei tarvitse niistä murhetta kantaa. Hänen sanaansa voi luottaa.

    "Sillä näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä itse etsin lampaani ja pidän niistä huolen."

    "Niinkuin paimen pitää huolen laumastaan, kun hän on lampaittensa keskellä ja ne ovat hajallaan, niin minä pidän huolen lampaistani, ja minä pelastan ne joka paikasta, minne ne ovat hajaantuneet pilvisenä ja pimeänä päivänä."

    "Heitä murheesi Herran huomaan, hän pitää sinusta huolen, ei hän salli vanhurskaan ikinä horjua. "

    "Sinä pidät maasta huolen, kastelet sen runsaasti, sinä teet sen ylen rikkaaksi. Jumalan virta on vettä täynnä. Sinä valmistat heidän viljansa, sillä niin sinä valmistat maan.
    Sinä kastelet sen vaot, sinä muhennat sen multapaakut, sadekuuroilla sinä sen pehmität ja siunaat sen laihon.
    Sinä kaunistat vuoden hyvyydelläsi, ja sinun askeleesi tiukkuvat lihavuutta.
    Erämaan laitumet tiukkuvat, ja kukkulat vyöttäytyvät riemuun.
    Kedot verhoutuvat lammaslaumoihin, ja vilja peittää laaksot. Riemuitaan ja lauletaan!"

    Äänestä

  • olen koko elämäni ajan taistellut juuri murehtimista vastaan.
    Haluaisin todella oppia luottamaan Jumalaan, ja lakata huolehtimasta ja murehtimasta.
    Se on ollut minulle vaikeaa, koska minulla on sairaus joka aiheuttaa juuri ahdistusta ja asioihin "takertumista".

    Olisiko sinulla antaa minulle ihan käytännön neuvoja ?

    Äänestä

  • murheengryyni kirjoitti:

    olen koko elämäni ajan taistellut juuri murehtimista vastaan.

    Jumala johdata sinä minua tästä ahdingosta sinun vapauteesi, sinun Poikasi tykö valtakuntaasi.

    Nytkin etsit apua ihmiseltä josko hän voisi sinut vapauttaa sinua auttaa.

    Itsekin olen elänyt murheessa masentuneena kokenut Jumalan ja ihmisten hylkäämänä olon ja oloa
    jne. Mutta kaikki tämä on ajanut vain etsimään Jumalaa Hänen armoaan, armahdustaan anteeksiantoaan
    jne. Ja olen sen saanut. Se tie Jumalan anteeksi antamukseen ja vapautukseen ei ole hokkus pokkus juttu.
    Mutta jo kun ihminen todella sisimmässään Jumalan puoleen kääntyy ja Hänelle murheensa ja kaikki asiansa
    vie Jeesus tällaisen ihmisen puolesta alkaa rukoilla ja ihmiselle valkenee se yhä selvemmin mikä on se tie jota tulee käydä, että Jumalan luo voi päästä.

    Äänestä

  • murheengryyni kirjoitti:

    olen koko elämäni ajan taistellut juuri murehtimista vastaan.
    Haluaisin todella oppia luottamaan Jumalaan, ja lakata huolehtimasta ja murehtimasta.
    Se on ollut minulle vaikeaa, koska minulla on sairaus joka aiheuttaa juuri ahdistusta ja asioihin "takertumista".

    Olisiko sinulla antaa minulle ihan käytännön neuvoja ?

    Filippiläiskirjeen 4. luvussa on hyvin tärkeä asia, joka auttaa sinun varmasti taistelussasi:

    6 Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi,
    7 ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.
    8 Ja vielä, veljet, kaikki, mikä on totta, mikä kunnioitettavaa, mikä oikeaa, mikä puhdasta, mikä rakastettavaa, mikä hyvältä kuuluvaa, jos on jokin avu ja jos on jotakin kiitettävää, sitä ajatelkaa;
    9 mitä myös olette oppineet ja saaneet ja minulta kuulleet ja minussa nähneet, sitä tehkää, niin rauhan Jumala on oleva teidän kanssanne.

    Vähästäkin KIITTÄMINEN, niistä kaikkein pienimmistäkin asioista kun opimme kiittämään Jumalaa, niin meidän uskomme kasvaa, se vahvistuu ja lopulta täyttää meidät. Kiittäminen on yksi avaintekijöistä siihen, ettei murheet ja huolet pääse meissä kasvattamaan juurta. Tyytyväisyys on myrkkyä tyytymättömyyden siemenille eivätkä ne pääse satoaan kasvattamaan.

    "Kiittäkää joka tilassa. Sillä se on Jumalan tahto teihin nähden Kristuksessa Jeesuksessa. "

    Kiittäminen on uskoa, se on luottamista siihen että Jumala vaikeuksienkin keskellä on kanssamme, auttaa ja kantaa meitä. Kiittäminen pitää epäuskon poissa eikä anna sille sijaa.
    ------------------------------

    Kaikki perustuu mielenuudistukseen, johon Jumala on USKON kautta luvannut meille avun ja voiman Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa.
    "Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä. "

    Mikä on Jumalan tahto? Toistan vielä: ""Kiittäkää joka tilassa. Sillä se on Jumalan tahto teihin nähden Kristuksessa Jeesuksessa. ""

    Tämä maailma vaatii meiltä liian paljon ja joka siihen hullunmyllyyn lähtee mukaan ei voi säästyä niiltä lukemattomilta murheilta ja huolilta mitä se tarjoaa. Jumalan vaatimukset on että me uskomme Hänen Poikaansa, Häneen ja rakastamme toinen toisiamme. Ne eivät ole raskaita kantaa.

    Ihminen voi olla vähään tyytyväinen. "Ja suuri voitto onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa. Sillä me emme ole maailmaan mitään tuoneet, emme myös voi täältä mitään viedä; mutta kun meillä on elatus ja vaatteet, niin tyytykäämme niihin."

    Älkäämme siis odottako että meitä kiitettäisiin, sillä se ei ole Jumalan tahto, vaan se että me elämme pienistäkin asioista kiitollisina joka hetki ja pikku hiljaa kasvamme uskossamme, eläen KIITOKSESSA ja tyytyväisinä niihin olosuhteisiin missä olemmekin. Siinä päivä päivältä vahvistuen. Varmsti me löydämme joka päivä paljon asioita josta olla kiitollisia. Se on sitä mielenuudistumista. Jumalan tahdon etsimistä. Kristuksen mielen tuntemista.

    ETSIMÄLLÄ joka päivä, joka hetki aiheita josta kiittää, olla kiitollisia, anoen ja rukoillen, eläen rukouksessa, me tukahdutamme ja kuoletamme sen vanhan lihan mielen synkeydet, murheet ja huolet, tyytymättömyyden; saavuttaen lopulta sen että Henki pääsee voitolle lihasta. Se on USKON taistelu:

    "Sillä jos te lihan mukaan elätte, pitää teidän kuoleman; mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää. "

    "Älkääkä juopuko viinistä, sillä siitä tulee irstas meno, vaan täyttykää Hengellä,"

    "Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli"

    Luota ja Usko Jumalaan, että Hän auttaa sinua tässä asiassa. Hän antaa sinulle voiman päästä voitolle tässä asiassa.

    syvälle juurtuneen ja kasvaneen ihmisen avun, joka ei sinua Jumalan yhteyteen johdata.

    Äänestä

  • ihmisoppiin kirjoitti:

    hän varmasti sai oikeanlaista apua. Sinun "apusi" sen sijaan on tuomassa murhetta, joka vie poispäin Jumalasta. Sinun "apusi" ei anna uskoa Jumalaan vaan se on näivettämässä ja nyhtämässä pois senkin uskon, jota on. Sinun "apusi" lähtee aina siitä, että toinen ihminen ei usko oikein. Vain sinä mielestäsi uskot oikein.

    "Niinkuin te siis olette omaksenne ottaneet Kristuksen Jeesuksen, Herran, niin vaeltakaa hänessä,juurtuneina häneen ja hänessä rakentuen ja uskossa vahvistuen, niinkuin teille on opetettu; ja olkoon teidän KIITOKSENNE ylitsevuotavainen. "

    "Ja vallitkoon teidän sydämissänne Kristuksen rauha, johon te olette kutsututkin yhdessä ruumiissa, ja olkaa KIITOLLISET."

    "Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana; opettakaa ja neuvokaa toinen toistanne kaikessa viisaudessa, psalmeilla, kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten kiitollisesti Jumalalle sydämissänne. "

    "Ja kaikki, minkä teette sanalla tai työllä, kaikki tehkää Herran Jeesuksen nimessä, kiittäen Isää Jumalaa hänen kauttansa."

    "Olkaa kestäväiset rukouksessa ja siinä kiittäen valvokaa,"

    "Me olemme velvolliset aina kiittämään Jumalaa teidän tähtenne, veljet, niinkuin oikein onkin, koska teidän uskonne runsaasti kasvaa ja keskinäinen rakkautenne lisääntyy itsekussakin, kaikissa teissä, "

    "Minä kehoitan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja KIITTÄMÄÄN KAIKKIEN IHMISTEN PUOLESTA "

    "Sillä kaikki, minkä Jumala on luonut, on hyvää, eikä mikään ole hyljättävää, kun se kiitoksella vastaanotetaan"

    "Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita,"

    "olkaamme kiitolliset ja siten palvelkaamme Jumalaa, hänelle mielihyväksi, pyhällä arkuudella ja pelolla"

    "Uhratkaamme siis hänen kauttansa Jumalalle joka aika kiitosuhria, se on: niiden huulten hedelmää, jotka hänen nimeänsä ylistävät. "

    "Kielellä me kiitämme Herraa ja Isää, ja sillä me kiroamme ihmisiä, Jumalan kaltaisiksi luotuja;"

    "samasta suusta lähtee kiitos ja kirous. Näin ei saa olla, veljeni. "

    ""Amen! Ylistys ja kirkkaus ja viisaus ja kiitos ja kunnia ja voima ja väkevyys meidän Jumalallemme aina ja iankaikkisesti, amen!" "

    Äänestä

  • Yks vaan kirjoitti:

    Filippiläiskirjeen 4. luvussa on hyvin tärkeä asia, joka auttaa sinun varmasti taistelussasi:

    6 Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi,
    7 ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.
    8 Ja vielä, veljet, kaikki, mikä on totta, mikä kunnioitettavaa, mikä oikeaa, mikä puhdasta, mikä rakastettavaa, mikä hyvältä kuuluvaa, jos on jokin avu ja jos on jotakin kiitettävää, sitä ajatelkaa;
    9 mitä myös olette oppineet ja saaneet ja minulta kuulleet ja minussa nähneet, sitä tehkää, niin rauhan Jumala on oleva teidän kanssanne.

    Vähästäkin KIITTÄMINEN, niistä kaikkein pienimmistäkin asioista kun opimme kiittämään Jumalaa, niin meidän uskomme kasvaa, se vahvistuu ja lopulta täyttää meidät. Kiittäminen on yksi avaintekijöistä siihen, ettei murheet ja huolet pääse meissä kasvattamaan juurta. Tyytyväisyys on myrkkyä tyytymättömyyden siemenille eivätkä ne pääse satoaan kasvattamaan.

    "Kiittäkää joka tilassa. Sillä se on Jumalan tahto teihin nähden Kristuksessa Jeesuksessa. "

    Kiittäminen on uskoa, se on luottamista siihen että Jumala vaikeuksienkin keskellä on kanssamme, auttaa ja kantaa meitä. Kiittäminen pitää epäuskon poissa eikä anna sille sijaa.
    ------------------------------

    Kaikki perustuu mielenuudistukseen, johon Jumala on USKON kautta luvannut meille avun ja voiman Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa.
    "Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä. "

    Mikä on Jumalan tahto? Toistan vielä: ""Kiittäkää joka tilassa. Sillä se on Jumalan tahto teihin nähden Kristuksessa Jeesuksessa. ""

    Tämä maailma vaatii meiltä liian paljon ja joka siihen hullunmyllyyn lähtee mukaan ei voi säästyä niiltä lukemattomilta murheilta ja huolilta mitä se tarjoaa. Jumalan vaatimukset on että me uskomme Hänen Poikaansa, Häneen ja rakastamme toinen toisiamme. Ne eivät ole raskaita kantaa.

    Ihminen voi olla vähään tyytyväinen. "Ja suuri voitto onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa. Sillä me emme ole maailmaan mitään tuoneet, emme myös voi täältä mitään viedä; mutta kun meillä on elatus ja vaatteet, niin tyytykäämme niihin."

    Älkäämme siis odottako että meitä kiitettäisiin, sillä se ei ole Jumalan tahto, vaan se että me elämme pienistäkin asioista kiitollisina joka hetki ja pikku hiljaa kasvamme uskossamme, eläen KIITOKSESSA ja tyytyväisinä niihin olosuhteisiin missä olemmekin. Siinä päivä päivältä vahvistuen. Varmsti me löydämme joka päivä paljon asioita josta olla kiitollisia. Se on sitä mielenuudistumista. Jumalan tahdon etsimistä. Kristuksen mielen tuntemista.

    ETSIMÄLLÄ joka päivä, joka hetki aiheita josta kiittää, olla kiitollisia, anoen ja rukoillen, eläen rukouksessa, me tukahdutamme ja kuoletamme sen vanhan lihan mielen synkeydet, murheet ja huolet, tyytymättömyyden; saavuttaen lopulta sen että Henki pääsee voitolle lihasta. Se on USKON taistelu:

    "Sillä jos te lihan mukaan elätte, pitää teidän kuoleman; mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää. "

    "Älkääkä juopuko viinistä, sillä siitä tulee irstas meno, vaan täyttykää Hengellä,"

    "Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli"

    Luota ja Usko Jumalaan, että Hän auttaa sinua tässä asiassa. Hän antaa sinulle voiman päästä voitolle tässä asiassa.

    vastauksestasi.
    Tuohon "Älkää mistään murehtiko ..."-Sanan lupaukseen olenkin vedonnut rukoillessani ja sanonut Jeesukselle, että tahdon luottaa kaikessa Häneen.
    Ja pyytänyt Häntä kasvattamaan luottamukseni niin suureksi kaikessa, että pelolle ei jäisi enää mitään sijaa.
    Uskon, että Jumalalle ei mikään ole mahdotonta.
    Uskon, että ei niin mahdotonta asiaa olekaan, missä Hän ei voisi auttaa.
    Ongelmani lienee on "tunnepuolella" ja en osaa oikein erottaakaan, mikä johtuu sairaudesta (ahdistuksesta) ja mikä sitten mahdollisesti ei.

    Äänestä

  • murheellisen ystävä kirjoitti:

    hän varmasti sai oikeanlaista apua. Sinun "apusi" sen sijaan on tuomassa murhetta, joka vie poispäin Jumalasta. Sinun "apusi" ei anna uskoa Jumalaan vaan se on näivettämässä ja nyhtämässä pois senkin uskon, jota on. Sinun "apusi" lähtee aina siitä, että toinen ihminen ei usko oikein. Vain sinä mielestäsi uskot oikein.

    helpotusta tuolla ihmisopilla sai. Ja toden totta silloin kun Jumalan sanan totuutta Jeesuksessa ei
    vastaan oteta SE VIE MURHEESEEN ja ties mihin. ÄLÄ syytä siitä minua, ettet voi vastaan ottaa
    sanomaa joka Jumalalta tulee.

    Äänestä

  • murheengryyni kirjoitti:

    vastauksestasi.
    Tuohon "Älkää mistään murehtiko ..."-Sanan lupaukseen olenkin vedonnut rukoillessani ja sanonut Jeesukselle, että tahdon luottaa kaikessa Häneen.
    Ja pyytänyt Häntä kasvattamaan luottamukseni niin suureksi kaikessa, että pelolle ei jäisi enää mitään sijaa.
    Uskon, että Jumalalle ei mikään ole mahdotonta.
    Uskon, että ei niin mahdotonta asiaa olekaan, missä Hän ei voisi auttaa.
    Ongelmani lienee on "tunnepuolella" ja en osaa oikein erottaakaan, mikä johtuu sairaudesta (ahdistuksesta) ja mikä sitten mahdollisesti ei.

    On ilahduttavaa että täällä saa välillä keskustella niinkuin ihminen ihmiselle.

    Kaikilla meillä on ollut/tai on monenlaisia haavoja sisimmässämme, jotka Jumala aikanaan parantaa, kun luottamuksemme häneen kasvaa ja lisääntyy. Mikään ei ole sen parempaa, että saa ja voi itkeä murheensa ja huolensa Taivaan Isälle. Itke ystäväni murheesi Taivaan Isälle. Hän kuulee ja auttaa. Ja jos elämässä on jotakin mikä on vastoin Jumalan tahtoa, niin luovu siitä. Sanon omasta kokemuksestani tämän todeksi: "Tuntekaa kurjuutenne ja murehtikaa ja itkekää; naurunne muuttukoon murheeksi ja ilonne suruksi. Nöyrtykää Herran edessä, niin hän teidät korottaa." Sinusta en tiedä vielä tarkemmin, mutta itselläni monet ahdistukset ja tuska ovat lähteneet pois kun on uskaltanut itkeä ne Isälle. Kun nuo myrkylliset kyyneleet ovat poissa kehosta, niin sen tilalle tulee varmasti ilo ja kiitos. Tunnepuoli selkeytyy ja paranee, kun saa kokea että Jumala oikeasti rakastaa. Ja yksi suurimmista tarpeistamme jo syntymästämme lähtien on saada RAKKAUTTA. Jos tuo tarve ei ole meillä täytetty me voimme huonosti. Mutta KIITOS Jumalalle, Hän on ensin rakastanut meitä, ja Hänen rakkautensa oikeasti parantaa ja täyttää kaikki tarpeemme. Hänen rakkautensa saa meidät vihdoinkin tuntemaan olevamme turvassa. Hän pitää meistä varmasti huolen kun vuodatamme kyyneleissä ja vilpittömissä anomuksissa Hänelle kaikki murheemme. Omille maallisille vanhemmillemme ehkä emme sitä uskaltaneet tehdä, mutta Jumalaan voimme luottaa tässä asiassa. Hänen syliinsä voimme rukoillen painaa päämme ja itkeä tuskamme pois.

    ongelmieni perussyynä luultavasti onkin se, että maalliset vanhemmat eivät pystyneet antamaan sitä turvallisuuden tunnetta, jota lapsi tarvitsisi.
    Ja se turvattomuus vaikuttaa elämään vieläkin, ja myös suhteessa Jumalaan.

    Äänestä

  • murheengryyni kirjoitti:

    ongelmieni perussyynä luultavasti onkin se, että maalliset vanhemmat eivät pystyneet antamaan sitä turvallisuuden tunnetta, jota lapsi tarvitsisi.
    Ja se turvattomuus vaikuttaa elämään vieläkin, ja myös suhteessa Jumalaan.

    En koskaan kokenut lapsuudessani oloani turvalliseksi. Ainainen pelko. Väkivaltaa ja kauheuksia. Haukkumista ja halventamista päivästä toiseen. Ei mitään arvoa. Siitä seurasi, että koulussa kiusattiin. Vanhempiani ja minua pilkattiin pitkin kyliä.

    Ilman Jumalaa en varmasti olisi enää täällä. Ilman Hänen rakkauttaan. Siitä mitä Hän on minulle tehnyt ja mitä Hän voi tehdä sinulle, niin olen täysin varma, että sinäkin saat vielä avun kun vaan turvaan häneen kaikesta mielestäsi ja sydämmestäsi. Sen tuskan saaminen ulos mitä elämä on meihin tunkenut voi olla kova paikka, mutta lopulta se helpottaa. Täytyy vain luopua ensin niistä asioista mistä on etsinyt pahaan oloon lohtua ja apua, oli ne mitä tahansa. Jotkut etsivät lohtua elämäänsä alkoholista, toiset huumeista, toiset lääkkeistä, tupakasta, toiset ylensyönnistä, seksistä jne asioita riittää... Minäkin aikoinani etsin monista noista apua, mutta eivät ne poistaneet minusta sisäistä tuskaa ja murhetta, ne vain peittivät ja turruttivat sen.
    Kun kääntyy Jumalan puoleen ja hylkää vanhan, niin alkaa paraneminen vaikka aluksi se onkin vaikeaa, mutta lopulta vähän aikaa kärsittyään asiat alkavatkin selvitä. Jumala antaa ilon. Myrkyttynyt sydämen maa puhdistuu.

    paranemista onkin tapahtunut.
    Nykyään pystyn jossain määrin jo tapahtuneet asiat jättämään, niin että en ala niitä murehtimaan.
    Aiemmin saatoin murehtia jo tapahtuneita asioita ja nyt olen jotenkin sisäistänyt, että se on turhaa.
    Kuitenkin paljon on vielä vara mennä tässä asiassa eteenpäin.
    Minulle on jokin tarve ikäänkuin yrittää varmistaa jokin ulospääsy siltä varalta, jos Jumala ei autakaan.
    En haluaisi näin olevan, olen siihen väsynyt.

    Äänestä

  • Yks vaan kirjoitti:

    On ilahduttavaa että täällä saa välillä keskustella niinkuin ihminen ihmiselle.

    Kaikilla meillä on ollut/tai on monenlaisia haavoja sisimmässämme, jotka Jumala aikanaan parantaa, kun luottamuksemme häneen kasvaa ja lisääntyy. Mikään ei ole sen parempaa, että saa ja voi itkeä murheensa ja huolensa Taivaan Isälle. Itke ystäväni murheesi Taivaan Isälle. Hän kuulee ja auttaa. Ja jos elämässä on jotakin mikä on vastoin Jumalan tahtoa, niin luovu siitä. Sanon omasta kokemuksestani tämän todeksi: "Tuntekaa kurjuutenne ja murehtikaa ja itkekää; naurunne muuttukoon murheeksi ja ilonne suruksi. Nöyrtykää Herran edessä, niin hän teidät korottaa." Sinusta en tiedä vielä tarkemmin, mutta itselläni monet ahdistukset ja tuska ovat lähteneet pois kun on uskaltanut itkeä ne Isälle. Kun nuo myrkylliset kyyneleet ovat poissa kehosta, niin sen tilalle tulee varmasti ilo ja kiitos. Tunnepuoli selkeytyy ja paranee, kun saa kokea että Jumala oikeasti rakastaa. Ja yksi suurimmista tarpeistamme jo syntymästämme lähtien on saada RAKKAUTTA. Jos tuo tarve ei ole meillä täytetty me voimme huonosti. Mutta KIITOS Jumalalle, Hän on ensin rakastanut meitä, ja Hänen rakkautensa oikeasti parantaa ja täyttää kaikki tarpeemme. Hänen rakkautensa saa meidät vihdoinkin tuntemaan olevamme turvassa. Hän pitää meistä varmasti huolen kun vuodatamme kyyneleissä ja vilpittömissä anomuksissa Hänelle kaikki murheemme. Omille maallisille vanhemmillemme ehkä emme sitä uskaltaneet tehdä, mutta Jumalaan voimme luottaa tässä asiassa. Hänen syliinsä voimme rukoillen painaa päämme ja itkeä tuskamme pois.

    kun usko ja luottamus Kaikkivaltiaaseen Isään ja Poikaan syntyy, saa arkipäiväänsä iloa ja myös sellaisia ihmisiä, joita Jumala on tarkoittanut kunkin polulle, matkakumppaniksi.

    Tuo Armin markkinoima kilvoittelu johtaa vain erakkoiteen, ihmisvihaan, ärtymykseen, pettymykseen, katkeruuteen, luulotautiin jne.

    Äänestä

  • sanoin lihallista kirjoitti:

    helpotusta tuolla ihmisopilla sai. Ja toden totta silloin kun Jumalan sanan totuutta Jeesuksessa ei
    vastaan oteta SE VIE MURHEESEEN ja ties mihin. ÄLÄ syytä siitä minua, ettet voi vastaan ottaa
    sanomaa joka Jumalalta tulee.

    sinua omasta elämästäni. Sinä elät omaa elämääsi ja minä elän omaa elämääni.

    Mutta sanot minusta vääriin. Olen ottanut vastaan Jumalalta tulleen sanoman ja kutsun. OIen mennyt parannuksen ahtaasta portista sisään ja tänä päivänä saan matkata Jeesuksen omana ja vapauttamana, Jeesuksen mielellä kilvoitellen Taivaan kotiin saakka.

    Äänestä

  • murheengryyni kirjoitti:

    paranemista onkin tapahtunut.
    Nykyään pystyn jossain määrin jo tapahtuneet asiat jättämään, niin että en ala niitä murehtimaan.
    Aiemmin saatoin murehtia jo tapahtuneita asioita ja nyt olen jotenkin sisäistänyt, että se on turhaa.
    Kuitenkin paljon on vielä vara mennä tässä asiassa eteenpäin.
    Minulle on jokin tarve ikäänkuin yrittää varmistaa jokin ulospääsy siltä varalta, jos Jumala ei autakaan.
    En haluaisi näin olevan, olen siihen väsynyt.

    Ja mukava kuulla että olet edistynyt tässä asiassa. Minäkin olen oppinut ettei mikään tapahdu tuosta vain sormia napsauttamalla. Enkä väitä että olisin minäkään vielä "täydellinen" ihminen. Minullakin on vielä paljon kasvamista. Jotkin asiat vain joutuu opettelemaan uudelleen. Ja se vie oman aikansa. Joillakin se tapahtuu nopeammin kuin toisilla. Mutta kuten raamattukin opettaa, niin mielenuudistuminen on prosessi, jota tulisi harjoittaa jatkuvasti ja jossa Jumala on luvannut meitä Henkensä avulla auttaa. Aivan samalla tavoin kuin olemme lapsesta asti harjoittaneet mieltämme aivan toiseen suuntaan tämän maailman hengen avulla. Uusi ihminen meissä kasvaa ja vahvistuu Pyhän Hengen ja sanan avulla ja vanha ihmisemme vähenee ja heikkenee.

    Tai näin niinkuin Paavali sanoo itsestään:

    12 Ei niin, että jo olisin sen saavuttanut tai että jo olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti, että minä sen omakseni voittaisin, koskapa Kristus Jeesus on voittanut minut.
    13 Veljet, minä en vielä katso sitä voittaneeni; mutta yhden minä teen: unhottaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessäpäin,
    14 minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa, johon Jumala on minut taivaallisella kutsumisella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa.

    Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille
    12 ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa,
    13 odottaessamme autuaallisen toivon täyttymistä ja suuren Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ilmestymistä,
    14 hänen, joka antoi itsensä meidän edestämme lunastaakseen meidät kaikesta laittomuudesta ja puhdistaakseen itselleen omaisuudeksi kansan, joka hyviä tekoja ahkeroitsee.

    Meillä on Armollinen Jumala ja Jeesus Kristus, Ylimmäinen Pappimme taivaassa, joka ymmärtää meidän heikkouksiamme ja auttaa meitä tällä tiellä kasvamaan.

    Äänestä

  • murheellisen ystävä kirjoitti:

    kun usko ja luottamus Kaikkivaltiaaseen Isään ja Poikaan syntyy, saa arkipäiväänsä iloa ja myös sellaisia ihmisiä, joita Jumala on tarkoittanut kunkin polulle, matkakumppaniksi.

    Tuo Armin markkinoima kilvoittelu johtaa vain erakkoiteen, ihmisvihaan, ärtymykseen, pettymykseen, katkeruuteen, luulotautiin jne.

    "saa myös sellaisia ihmisiä, joita Jumala on tarkoittanut kunkin polulle, matkakumppaniksi. "

    Harvoin tällä palstalla sydämeni on iloinnut. Mutta nyt se iloitsee. Tässäkin asiassa voi luottaa Jumalaan mitä sanoit.
    Jumala antaa varmasti sellaisia ystäviä matkakumppaniksi, jotka voivat rohkaista ja tukea kaikkeen hyvään.
    Ei Jumala ketään yksin jätä. Mutta yksinäisyydellekkin on olemassa oma aikansa.

    Äänestä

pitää huolta KAIKISTA ihmisistä siis niistäkin jotka eivät Hänen omiaan ole tai jotka eivät Hänen tahtonsa
tielläkään ole. Sillä EI täällä kukaan ihminen hetkeäkään eläisi ellei Jumala varjelisi.
Nyt kun lähdetäänkin uskoa rakentamaan sen pohjalle, että on varjeltunut ties mistä tai missä asioissa
niin kaukana Jumalan valtakunnasta pysytään.

Kaukana pysytään vaikka miten hienot mukiinmenevät sanomat saisi aikaiseksi ja mistä juuripa juuri
raamatun sanaa käyttäen tukena.

Täällä joku ihmetteli raamatun sanako voi johdattaa harhaan??? Mikäpä muu voikaan niin väkevällä tavalla
ihmisiä eksyttää kuin juuri raamatun sana silloin kun sitä luetuttaa itse piru.

Siksipä se kun raamattua pidetään Jumalan hengäyttämänä itse Jumalana, niin todella väkevään eksytykseen on jouduttu.

Jeesus sanoo tästäkin selvästi, "Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta; 40. ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän."

KIrjoituksia tutkimalla ei siis tulla löytämään Jumalaa ei päästä Jeesuksen yhteyteen alkuunkaan.

Tie Jumalan luo käy etsimisen, anomisen ja kolkuttamisen kautta,ja tämä käy aivan luonnostaan niillä
joille Jumala saa puhua jotka ovat lähteneet nisunjyvän kuoleman tielle, joilla on jano ja tarve ja
hätä päästä Jumalan armon alle.
Itsessään rikkaat omassa uskossaan viisaat eivät tuolle tielle käy. Ja heille on ihmetystä, kun joku harva
löytyy joka ei tahdo samaan riettauden (tekopyhyyden) virtaan suuren joukon kanssa käydä hurmostelemaan.

Äänestä
  • sieltähän sinäkin olet Jumalasi löytänyt, kirjoituksista, kirkosta, rippikoulusta, iltarukouksista ja sukusi esimerkistä. Jollei Jumala olisi sinulle tietoa jotakin kautta järjestänyt, et olisi uskoon tullutkaan.

    Äänestä

  • murheellisen ystävä kirjoitti:

    sieltähän sinäkin olet Jumalasi löytänyt, kirjoituksista, kirkosta, rippikoulusta, iltarukouksista ja sukusi esimerkistä. Jollei Jumala olisi sinulle tietoa jotakin kautta järjestänyt, et olisi uskoon tullutkaan.

    olet eikä näin Jumalan mielen mukaista murhetta ensinkään, sillä täydellistä soopaa toit.

    Äänestä

todellista apua ihminen EI tule kohtaamaan muutoin kuin Pojan kautta, usko ja kuuliaisuus
Poikaa kohtaan on se YKSI tie mikä Isän luo vie.

Mutta jos ihminen etsii vain lihalleen omalle elämälleen lohtua, niin silloin ihmiset sitä tarjoo
ja tuo raamatun sanaa tukemaan sitä tarjoustaan.

Nisunjyvän kuoleman tie on se YKSI tie Isän luo.

Äänestä
  • aloitukseen puolen päivän jälkeen tullut. Ainoastaan yhden katsoin joka sanoi, että on ahtaan portin kautta
    Jeesuksen omaksi päässyt jne.

    Voi, voi ja vielä kerran voi.

    Valheella on omat "ahtaat porttinsa" Jumalalla on vain yksi ja sama ahdas portti jonka luokse
    tai jonka tykö Jumala johdattaa vain tietysti ne jotka Hänen tahtonsa tielle ovat käyneet.
    Jotka Jumalan mielen mukaisessa murheessa anoen, etsien kolkuttaen käyvät, joilla on jano
    jota ei kukaan ei yksikään ihminen voi lipevillä eikä millään muillakaan sanoilla tai konsteilla lievittää.
    Jumalalta tullut jano, hätä on vain Jumalan sammutettavissa Jumalan autettavissa.

    Silloin kun ihminen etsii vain lihalliseen hätäänsä lievitystä, silloin ihminen sitä tulee saamaan
    juuri ihmisen ihmisten kautta ja silloin siinä touhussa ei ole Jumalalla mitään virkaa ainoastaan
    Hänen nimeään turhaan lausutaan.

    Äänestä

  • mitä on tähän kirjoitti:

    aloitukseen puolen päivän jälkeen tullut. Ainoastaan yhden katsoin joka sanoi, että on ahtaan portin kautta
    Jeesuksen omaksi päässyt jne.

    Voi, voi ja vielä kerran voi.

    Valheella on omat "ahtaat porttinsa" Jumalalla on vain yksi ja sama ahdas portti jonka luokse
    tai jonka tykö Jumala johdattaa vain tietysti ne jotka Hänen tahtonsa tielle ovat käyneet.
    Jotka Jumalan mielen mukaisessa murheessa anoen, etsien kolkuttaen käyvät, joilla on jano
    jota ei kukaan ei yksikään ihminen voi lipevillä eikä millään muillakaan sanoilla tai konsteilla lievittää.
    Jumalalta tullut jano, hätä on vain Jumalan sammutettavissa Jumalan autettavissa.

    Silloin kun ihminen etsii vain lihalliseen hätäänsä lievitystä, silloin ihminen sitä tulee saamaan
    juuri ihmisen ihmisten kautta ja silloin siinä touhussa ei ole Jumalalla mitään virkaa ainoastaan
    Hänen nimeään turhaan lausutaan.

    jakelisi lihalle miellyttäviä raamatun jakeita niin ne eivät tule KOSKAAN ihmistä PELASTAMAAN päin vastoin
    ne vievät ihmisen koko ajan yhä kauemmas Jumalasta.

    Äänestä

  • kuinka paljon kirjoitti:

    jakelisi lihalle miellyttäviä raamatun jakeita niin ne eivät tule KOSKAAN ihmistä PELASTAMAAN päin vastoin
    ne vievät ihmisen koko ajan yhä kauemmas Jumalasta.

    miellyttävät raamatun jakeet eivät tule ihmistä johdattamaan KOSKAAN Jumalan tahdo nisunjyvän kuoleman
    tielle, vaan ne johdattavat ihmisen mitä korkeampaan oman vanhurskauden pyhyyteen.

    Äänestä

  • sillä lihaa kirjoitti:

    miellyttävät raamatun jakeet eivät tule ihmistä johdattamaan KOSKAAN Jumalan tahdo nisunjyvän kuoleman
    tielle, vaan ne johdattavat ihmisen mitä korkeampaan oman vanhurskauden pyhyyteen.

    >>>raamatun jakeet

    Äänestä

raamatun sana siinäpä sitä ollaankin sitten väkevän eksytyksen sisällä.
Piru Jeesuksellekin tarjosi Jumalan sanaa sanomalla "kirjoitettu on...."

JA siinäpä se on, kun piru käyttää JUURI myös raamatun sanaa omien uskojensa luomisissa
pönkittämisessä jne.

JA KAIKKI ne joutuvat pirun eksyttämiksi jotka eivät Jeesusta usko ja Hänelle ole kuuliaisia.

Äänestä

etsii lohdutusta, tukea ihmisistä. Jumalan tahdon tiellä ihminen EI saa lohdutusta ja tukea
keltään ihmiseltä ja näin hänelle ei jää muu kuin anoa, etsiä ja kolkuttaa Jumalan puoleen
ja odottaa Jumalan apua ja armahdusta.

Ei Jumala sanassa turhaan sano,"jokainen mies (nainenkin) joka turvaa ihmisiin on kirottu."
Sillä juuri näin ihminen ei tule koskaan Jumalan luo pääsemään.

Eikä Jumala turhaan sano, "ÄLÄ PIDÄ MUITA JUMALIA"

Toiset ihmisetkin koituu jumalaksi ihmiselle joka heihin turvaa joka etsii ihmisten kunniaa, hyväksyntää
kiitosta jne.

Äänestä
  • meitä on kehotettu kantamaan toistemme taakkoja ?
    Vai kuuluuko se niihin asioihin, jotka täytyy repiä Raamatusta pois kun eivät sovellu sinun oppiisi ?

    Äänestä

  • 26 kirjoitti:

    meitä on kehotettu kantamaan toistemme taakkoja ?
    Vai kuuluuko se niihin asioihin, jotka täytyy repiä Raamatusta pois kun eivät sovellu sinun oppiisi ?

    TÄRKEIMMÄN pois ja näin sokeana kysyt ja jauhat "sinun oppisi ja sinun oppisi jne..."
    KUN ei ole mistään ihmisen opista KYSE KUN Jumala itse Jeesuksessa SAA OPIN ja USKON NÄYTTÄÄ JA ANTAA.

    Tuota raamatun sanan kohtaa ET YMMÄRRÄ OIKEIN. Sitä ei Jumalassa TARVITSE MIHINKÄÄN REPIÄ joten
    lakkaa jo olemasta valheen tiellä ja käänny Jumalan totuuden tielle VASTA SILLOIN VOIT TULLA
    NÄKEMÄÄN JA YMMÄRTÄMÄÄN OIKEIN niin kuin ne Jumalassa ovat.

    Äänestä

  • olet sieltä repinyt kirjoitti:

    tasapainoiselta ihmiseltä. Liekö kotiasiatkaan hyvin?

    Äänestä

  • 13 ja 13 kirjoitti:

    tasapainoiselta ihmiseltä. Liekö kotiasiatkaan hyvin?

    niin hieno viesti että....????

    Kaukana todella kaukana ollaan Jumalasta noin" hienojen"viestien kanssa joissa jauhataan ihmisessä eikä
    pystytä menemään siihen omaan napaan, mitä sieltä löytyykään?????

    Jumalan Henki vaikuttaa siis aivan muuta kuin tyhjänpäiväistä viestintää, urkintaa jne..

    Mutta näin se on kun itse on repinyt raamatusta tärkeimmän pois, niin silloin on ja pysyy sokeana
    viskelemässä valheita siitä joka totuutta Jumalan armosta tuo.

    Äänestä

  • oli taas kirjoitti:

    kannattaisi vakavasti miettiä tuota kysymystä kotiasioista.
    Tiesitkö, että lapset ovat hyvin herkkiä esim. vanhempiensa välisen suhteen ongelmille ja vaikka itse lapsuus näyttäisi menevän hyvin, voi myöhemmin elämässään sairastua psyykkisesti.

    Äänestä

  • 22 kirjoitti:

    siellä omassa kodissasi yritä niitä ratkoa, äläkä täällä vatvo muiden asioita.

    Tai jos tahdot kaikkien ihmisten sinun kotiasiasi tietävän voi sinä ne tänne tuoda se on sinun asiasi,
    mutta se että valheellisesti ja ylipäätään tuot toisen kotiasioista valheita ja ylipäätään mitään
    on saastaista todella saastaista touhua.

    Jos et nyt pysty anteeksi pyytämään ja lopettamaan mustamaalausta, niin yhä syvemmälle menet
    valheen suohon.

    Äänestä

  • oli taas kirjoitti:

    niin hieno viesti että....????

    Kaukana todella kaukana ollaan Jumalasta noin" hienojen"viestien kanssa joissa jauhataan ihmisessä eikä
    pystytä menemään siihen omaan napaan, mitä sieltä löytyykään?????

    Jumalan Henki vaikuttaa siis aivan muuta kuin tyhjänpäiväistä viestintää, urkintaa jne..

    Mutta näin se on kun itse on repinyt raamatusta tärkeimmän pois, niin silloin on ja pysyy sokeana
    viskelemässä valheita siitä joka totuutta Jumalan armosta tuo.

    ei vaikuta urkintaa.
    Siispä ei ollut Jumalan Hengestä se, kun menit toiselle keskustelufoorumille urkkimaan, mitä Naomi siellä keskustelussa kirjoitti.
    Ja soittelit vielä Teuvolle asiasta Naomin selän takana.

    Äänestä

  • sinulla on ongelma kirjoitti:

    siellä omassa kodissasi yritä niitä ratkoa, äläkä täällä vatvo muiden asioita.

    Tai jos tahdot kaikkien ihmisten sinun kotiasiasi tietävän voi sinä ne tänne tuoda se on sinun asiasi,
    mutta se että valheellisesti ja ylipäätään tuot toisen kotiasioista valheita ja ylipäätään mitään
    on saastaista todella saastaista touhua.

    Jos et nyt pysty anteeksi pyytämään ja lopettamaan mustamaalausta, niin yhä syvemmälle menet
    valheen suohon.

    samaa mieltä asiasta ?

    Äänestä

  • 29 kirjoitti:

    ei vaikuta urkintaa.
    Siispä ei ollut Jumalan Hengestä se, kun menit toiselle keskustelufoorumille urkkimaan, mitä Naomi siellä keskustelussa kirjoitti.
    Ja soittelit vielä Teuvolle asiasta Naomin selän takana.

    jauhaa omiasi ja omaksi turmioksesi sen teet.

    Toivottavasti et itse ole syyllistynyt moiseen, että olet muitakin keskusteluita katsonut ja ilmoitellu
    muille jotakin ???;) siis älä naurata, sinun touhusi on jo todella huvittavaa. MUTTA huvittavuudessaan
    todella murheellista.

    Kun elät vanhoissa ja kaivelet vanhoja joista et itse mitään tiedä mikä niiden tarkoitus on, niin näin on
    "Ei kukaan, joka laskee kätensä auraan ja katsoo taaksensa, ole sovelias Jumalan valtakuntaan."

    Et toden totta kaivelemalla valheellisesti menneitä tule koskaan tuosta valheen syyttäjä hengestä pois pääsemään. Onko sinulla mukavaa, levitellä sanomia valheellisesti?

    Kun sinulla on tuollainen viha vaan sydämessäsi jotakin ihmistä kohtaan (aivan turhaan sanoa ettei ole)
    niin Jumalan Hengestä se ei ole alkuunkaan. TÄMÄ asia kun jurppii, niin älä siitä syytä ketään muuta.

    Äänestä

  • 26 kirjoitti:

    samaa mieltä asiasta ?

    mitä ovat mistäkin mieltä.

    Jumala hoitaa meidän perheen. Kun olet unohtanut Jumalan olemassa olon ETTÄ HÄN ELÄÄ,
    niin tiedoksi sinulle JUMALA ELÄÄ ja varjelee kaikki valittunsa ja näin KAIKEN HOITAA PARHAIN
    PÄIN.

    Onko vielä valittamista??? Huvittavaa jos on.;)

    Äänestä

  • omalta perheeltäsi kirjoitti:

    mitä ovat mistäkin mieltä.

    Jumala hoitaa meidän perheen. Kun olet unohtanut Jumalan olemassa olon ETTÄ HÄN ELÄÄ,
    niin tiedoksi sinulle JUMALA ELÄÄ ja varjelee kaikki valittunsa ja näin KAIKEN HOITAA PARHAIN
    PÄIN.

    Onko vielä valittamista??? Huvittavaa jos on.;)

    hyvä että huvittaa.
    Jos olisin sinun asemassasi, minua ei huvittaisi.
    Luultavasti itkisin.

    Äänestä

  • kärsimyskukka kirjoitti:

    Jumalan armon kohdata, niin, että todella joutuisit itkemään syntisen pahan minäsi vuoksi.
    Näin jouduin minäkin, kun lihan ja synnin ja saatanan vallan alla elin etsien Jumalan Hengen vaikutuksesta
    Jumalan armoa, anteeksiantoa.

    Nyt itken sinunkin puolestasi, kun näen minkä orjuudessa elät etkä tahdo käydä sille tielle
    jolla Jeesuksen vapautus synnin, saatanan ja lihan vallasta voisi tapahtua.

    Äänestä

  • saisit vielä kirjoitti:

    itket, sillä minulla on sinulle ilosanoma: keskustelukumppanisi on JO käynyt sille tielle, jolla Jeesus vapauttaa saatanan vallasta.

    sinua itkemässä kenenkään puolesta.

    Äänestä

  • murhe pois kirjoitti:

    KAIKKI jotka ovat lähteneet Jumalan tahdon tielle jolla ainoastaan voidaan kohdata VAPAHTAJA
    tulevat johdetuksi YHTEEN ja SAMAAN USKOON, totuuteen eivätkä toisiaan vastaan sodi.

    Äänestä

  • kärsimyskukka kirjoitti:

    sinua itkemässä kenenkään puolesta.

    ja mitä olen sanonut.

    Mutta mitä sinä pähkäilet toisen ihmisen elämällä?

    Mene nyt vaan sinne "kammioosi" ja rukoile Jumalaa alati, että Hän sinut saisi tahtonsa tielle johdattaa.

    Äänestä

  • itsellesi, sillä kirjoitti:

    KAIKKI jotka ovat lähteneet Jumalan tahdon tielle jolla ainoastaan voidaan kohdata VAPAHTAJA
    tulevat johdetuksi YHTEEN ja SAMAAN USKOON, totuuteen eivätkä toisiaan vastaan sodi.

    onkaan sotinut? Mene itseesi.

    Äänestä

  • murhe pois kirjoitti:

    onkaan sotinut? Mene itseesi.

    lihallisella tiellä tahdot käydä, niin toden totta EI Jumalan Hengen oma ja sinä voi yhtä olla.
    Näin sinä käyt Jumalan omaa vastaan ja minä tuon sanomaa ihmisopin saastaa vastaan.
    SEHÄN on selvää joten älä minua syytä. Aivan turhaan potkit vastaan sitä joka on Jeesuksessa
    TIEDÄN AIVAN varmaan Jeesuksen omat kuin myös Jumalan tahdon tiellä olevat Jumalan yhteyteen kilvoittelevat EIVÄT SODI TOISIAAN VASTAAN.

    Näin selvä on sana ja sinä vain lihallisuudessa vänkäät ja vänkäämästä päästyäsikin vänkäät.

    Mene todella itseesi. Minä en enää mene kun se on jo haudattu Jeesuksessa Kristuksessa se on kuollut
    ja Jumalan elämä Jeesuksessa on sijan saanut.

    Ymmärrän lihallisessa uskossa täytyy puolustaa sitä lihallista uskoa, että jotenkin jaksaisi ja saisi vaan tämän elämän elää lihassaan. Näin se menee, mutta ihminen joka saa Jumalalta armon TAHTOO
    päästä pois synnin ja kuoleman ruumista lihan vallasta Jumalan valtakuntaan SIINÄ JA VAIN siinä on pelastus, että tahtoo päästä osalliseksi Jeesuksen sovitustyöstä päästä voittajaksi Jeesuksen kanssa.

    Äänestä

  • on se mitä sanon kirjoitti:

    ja mitä olen sanonut.

    Mutta mitä sinä pähkäilet toisen ihmisen elämällä?

    Mene nyt vaan sinne "kammioosi" ja rukoile Jumalaa alati, että Hän sinut saisi tahtonsa tielle johdattaa.

    itseensä mennä, kun on tullut väkevällä tavalla harhaan johdetuksi.
    Näin sitten tämänkin pohjalta oli taas niin vääristynyt aloitus tehty ettei mitään määrää.

    Nyt laitan taas isoilla kirjaimilla tämän asian, AIVAN ERI ON MAALLISET TOTUUDET KUIN JUMALAN TOTUUS.
    Tuon aloituksen tekijä (tutulta vaikuttaa) oli taas SEKOITTANUT MAALLISET JA TAIVAALLISET, että voi, voi.
    ETTÄ hän jaksaakin sekoittaa????

    Tuolla sekoituksella ei muuta tee kuin yhä kauemmas Jumalasta joutuu.

    Äänestä

  • se on ihmisen kirjoitti:

    aikaa PILKATAAN JEESUSTA, Kun Jeesus sanoo,"kun Totuuden Henki tulee johdattaa Hän kaikkeen
    totuuteen" sitten vänkätään, vaan ei johdata ei kukaan voi totuutta tulla tuntemaan kaikki pysyvät
    vajavaisina erehtyväisinä jne....

    JUMALAN HENKI JOHDATTAA KUIN JOHDATTAAKIN KAIKKEEN TOTUUTEEN, mutta se ei tarkoita sitä,
    että HETI tietäisi miten asiat kaikesta on VAAN JUMALA OMALLA AJALLAAN KAIKEN PALJASTAA NIIN KUIN
    SE ON.
    Ja näin on ollut etukäteen HÄN OMILLEEN ILMOITTAA ASIOITA ja ajallaan ne tulevat ILMI, että näin
    on.

    Äänestä

  • kun ihmisopin kirjoitti:

    lihallisella tiellä tahdot käydä, niin toden totta EI Jumalan Hengen oma ja sinä voi yhtä olla.
    Näin sinä käyt Jumalan omaa vastaan ja minä tuon sanomaa ihmisopin saastaa vastaan.
    SEHÄN on selvää joten älä minua syytä. Aivan turhaan potkit vastaan sitä joka on Jeesuksessa
    TIEDÄN AIVAN varmaan Jeesuksen omat kuin myös Jumalan tahdon tiellä olevat Jumalan yhteyteen kilvoittelevat EIVÄT SODI TOISIAAN VASTAAN.

    Näin selvä on sana ja sinä vain lihallisuudessa vänkäät ja vänkäämästä päästyäsikin vänkäät.

    Mene todella itseesi. Minä en enää mene kun se on jo haudattu Jeesuksessa Kristuksessa se on kuollut
    ja Jumalan elämä Jeesuksessa on sijan saanut.

    Ymmärrän lihallisessa uskossa täytyy puolustaa sitä lihallista uskoa, että jotenkin jaksaisi ja saisi vaan tämän elämän elää lihassaan. Näin se menee, mutta ihminen joka saa Jumalalta armon TAHTOO
    päästä pois synnin ja kuoleman ruumista lihan vallasta Jumalan valtakuntaan SIINÄ JA VAIN siinä on pelastus, että tahtoo päästä osalliseksi Jeesuksen sovitustyöstä päästä voittajaksi Jeesuksen kanssa.

    "Aivan turhaan potkit vastaan sitä joka on Jeesuksessa
    TIEDÄN AIVAN varmaan Jeesuksen omat kuin myös Jumalan tahdon tiellä olevat Jumalan yhteyteen kilvoittelevat EIVÄT SODI TOISIAAN VASTAAN. "

    Armi, KariHenrik, Teuvo, Asiile, Naomi jne... eivät sodi toisiaan vastaan? Eivät sotineet? Eihän? Näinhän se menee sinun totuutesi mukaan.

    "SEHÄN on selvää joten älä minua syytä."

    Sinun juttusi ovat yhtä selvää kuin samea kura vesi. Siitä ei näe edes omaa peilikuvaansa.

    Teidän-(tarkoitan siis yllä olevia nimiä)- sotaa ja taistelua täällä saatiin seurata tympääntymiseen asti joitakin aikoja sitten. Ennen tapaamistanne Teuvon luona olitte niin yhtä että. Siinä se teidän rakkautenne ja yhteytenne sitten käytännössä nähtiin kun kasvotusten olitte hetken aikaa. Kiva täällä netissä teeskennellä hurskasta ja pyhää? Käytännössä ja keskinäisessä kanssakäymisessä se totuus paljastuu mistä rakennusaineista on usko rakennettu.

    Turhaahan sulle täällä näistä asioista tietenkin on muistuttaa. Sinä kun osaat selittää mustan valkeaksi ja valkean mustaksi. Joihinkin se uppoaa toisiin ei.

    et näe (olen tämänkin asian sinun eteesi jo tuonut ja muutoin tuonut useaan kertaan)
    jospa kuitenkin on niitä jotka näkevät ja ymmärtävät.

    Jumalan omien tai Hänen tahtonsa tiellä olevilla on yhteys ja se on sama usko ja sama Henki joten
    HE EIVÄT taistele toisiaan vastaan. SE, että Jumalan tahdon tiellä etsijänä vielä vaikuttaa oma liha
    synti ja saatana, niin heillä on taistelu, mutta Jumalalle kun asiansa vievät Jumala kyllä ajallaan heille
    näyttää miten on. MUTTA se tie ON HETI SELVÄ kun Jumala on ihmisen silmät saanut avata, MUTTA
    kun kilvoittelu JÄÄKIN ja lähdetään kuuntelemaan sitä joka sanoo, "ONKO SITTENKÄÄN NOIN jne...
    SE ON MENOA SE. Ja toden totta silloin kun silmät on ummistettu ja käärmeen perään lähdetty
    SOPPA ON VALMIS, EI enää voida yhtä olla niiden kanssa joille Jumala saa puhua jotka ovat Jumalan
    omia.

    Siis järkyttävää on nähdä, "näkemällä nähdään mutta EI KUITENKAAN NÄHDÄ."

    Väärää puuta haukut ja sen teet ihan omaksi turmioksesi.

    Jumalan tahdon tiellä TULLAAN KUIN TULLAANKIN johdetuksi YHTEEN JA SAMAAN USKOON
    joka muuta väittää on perkeleestä, sehän on TÄYSIN SELVÄ.

    Teette Jumalasta täällä pilkkaa kaiken aikaa HÄVETKÄÄ.

    Äänestä

  • se on kaiken kirjoitti:

    aikaa PILKATAAN JEESUSTA, Kun Jeesus sanoo,"kun Totuuden Henki tulee johdattaa Hän kaikkeen
    totuuteen" sitten vänkätään, vaan ei johdata ei kukaan voi totuutta tulla tuntemaan kaikki pysyvät
    vajavaisina erehtyväisinä jne....

    JUMALAN HENKI JOHDATTAA KUIN JOHDATTAAKIN KAIKKEEN TOTUUTEEN, mutta se ei tarkoita sitä,
    että HETI tietäisi miten asiat kaikesta on VAAN JUMALA OMALLA AJALLAAN KAIKEN PALJASTAA NIIN KUIN
    SE ON.
    Ja näin on ollut etukäteen HÄN OMILLEEN ILMOITTAA ASIOITA ja ajallaan ne tulevat ILMI, että näin
    on.

    mutta, että sinä uskot OMIEN PÄÄN TUOTOSTESI OLEVAN PYHÄN HENGEN TUOMAA TOTUUTTA MUISTA IHMISISTÄ.

    Äänestä

  • murhe pois kirjoitti:

    mutta, että sinä uskot OMIEN PÄÄN TUOTOSTESI OLEVAN PYHÄN HENGEN TUOMAA TOTUUTTA MUISTA IHMISISTÄ.

    tuotosta jota valheen herra kernaasti sinulle korostaa.

    Äänestä

  • se on kaiken kirjoitti:

    aikaa PILKATAAN JEESUSTA, Kun Jeesus sanoo,"kun Totuuden Henki tulee johdattaa Hän kaikkeen
    totuuteen" sitten vänkätään, vaan ei johdata ei kukaan voi totuutta tulla tuntemaan kaikki pysyvät
    vajavaisina erehtyväisinä jne....

    JUMALAN HENKI JOHDATTAA KUIN JOHDATTAAKIN KAIKKEEN TOTUUTEEN, mutta se ei tarkoita sitä,
    että HETI tietäisi miten asiat kaikesta on VAAN JUMALA OMALLA AJALLAAN KAIKEN PALJASTAA NIIN KUIN
    SE ON.
    Ja näin on ollut etukäteen HÄN OMILLEEN ILMOITTAA ASIOITA ja ajallaan ne tulevat ILMI, että näin
    on.

    EI mitään Jumalan totuutta voi valheen valtaan antautunut nähdä ja ymmärtää, vaan omiaan jää
    inttämään. Liekö mukavaa vastustaa Jumalaa lihallisella uskon tiellä???

    Äänestä

  • vastaan vaikka kirjoitti:

    et näe (olen tämänkin asian sinun eteesi jo tuonut ja muutoin tuonut useaan kertaan)
    jospa kuitenkin on niitä jotka näkevät ja ymmärtävät.

    Jumalan omien tai Hänen tahtonsa tiellä olevilla on yhteys ja se on sama usko ja sama Henki joten
    HE EIVÄT taistele toisiaan vastaan. SE, että Jumalan tahdon tiellä etsijänä vielä vaikuttaa oma liha
    synti ja saatana, niin heillä on taistelu, mutta Jumalalle kun asiansa vievät Jumala kyllä ajallaan heille
    näyttää miten on. MUTTA se tie ON HETI SELVÄ kun Jumala on ihmisen silmät saanut avata, MUTTA
    kun kilvoittelu JÄÄKIN ja lähdetään kuuntelemaan sitä joka sanoo, "ONKO SITTENKÄÄN NOIN jne...
    SE ON MENOA SE. Ja toden totta silloin kun silmät on ummistettu ja käärmeen perään lähdetty
    SOPPA ON VALMIS, EI enää voida yhtä olla niiden kanssa joille Jumala saa puhua jotka ovat Jumalan
    omia.

    Siis järkyttävää on nähdä, "näkemällä nähdään mutta EI KUITENKAAN NÄHDÄ."

    Väärää puuta haukut ja sen teet ihan omaksi turmioksesi.

    Jumalan tahdon tiellä TULLAAN KUIN TULLAANKIN johdetuksi YHTEEN JA SAMAAN USKOON
    joka muuta väittää on perkeleestä, sehän on TÄYSIN SELVÄ.

    Teette Jumalasta täällä pilkkaa kaiken aikaa HÄVETKÄÄ.

    "Jumalan tahdon tiellä TULLAAN KUIN TULLAANKIN johdetuksi YHTEEN JA SAMAAN USKOON "

    Ilmanmuuta tullaan yhteen ja samaan uskon. Näinhän teillä oli KariHenrikin, Asileen, Naomin, Teuvon ja muiden kanssa. Nyt kuitenkin on eri ääni kellossa. Taisteluun ja riitaan se teidän sama usko hajosi kuitenkin.

    "Jumalan omien tai Hänen tahtonsa tiellä olevilla on yhteys ja se on sama usko ja sama Henki joten
    HE EIVÄT taistele toisiaan vastaan."

    Näinhän te väititte teillä silloin olleen ja kuitenkin Yhteys ja sama usko hajosi riitaan. Sama Henkikin muuttui sitten eri hengiksi kun ei tultukaan toimeen keskenään.

    näe. LUE nyt uudelleen mitä sanoin, sillä jos ihminen yleensä lukemansa ymmärtää, niin tuo sanomani
    asiasta OLI AIVAN ymmärrettävissä ilman Jumalan Hengen valoakin.

    SANON kuitenkin vieläkin ymmärrettävämmällä tavalla, EI JUMALAN TOTUUS siitä MUUKSI MUUTU
    mitä ihmiset tekevät.

    Kun ihminen sai kuulla Jumalan puhetta ja ymmärsi AIVAN SELVÄSTI Jumalan sanan TOTUUTTA,
    mutta SITTEN vilpistyykin pois, NIIN TODEN TOTTA ei tuollainen ihminen ENÄÄ YHTÄ OLE
    niiden kanssa joille Jumala saa puhua tai joka jo on Jumalan oma.KENEN ja MISSÄ SIIS SYY???

    Väärää "puuta" olet valitettavasti haukkumassa, mutta et minulle mitään hallaa tee vaan itsellesi
    ja muille joita olet eksyttämässä.

    Vieläkö väännät asiaa???

    Äänestä

  • sanon, et todella kirjoitti:

    kun siis Teuvo, KariHenrik, Asiile ja Naomi luisuivat pois oikealta tieltä niin älä toki syytä siitä Armia, ainoaa synnitöntä Jumalan omaa joka ei ikinä ole valehdellut eikä mitään erheitä tee.

    Äänestä

  • öljytty kirjoitti:

    kun siis Teuvo, KariHenrik, Asiile ja Naomi luisuivat pois oikealta tieltä niin älä toki syytä siitä Armia, ainoaa synnitöntä Jumalan omaa joka ei ikinä ole valehdellut eikä mitään erheitä tee.

    et tahdo tuosta parannusta tehdä, niin sille ei mitään voi.

    Äänestä

  • sanon, et todella kirjoitti:

    näe. LUE nyt uudelleen mitä sanoin, sillä jos ihminen yleensä lukemansa ymmärtää, niin tuo sanomani
    asiasta OLI AIVAN ymmärrettävissä ilman Jumalan Hengen valoakin.

    SANON kuitenkin vieläkin ymmärrettävämmällä tavalla, EI JUMALAN TOTUUS siitä MUUKSI MUUTU
    mitä ihmiset tekevät.

    Kun ihminen sai kuulla Jumalan puhetta ja ymmärsi AIVAN SELVÄSTI Jumalan sanan TOTUUTTA,
    mutta SITTEN vilpistyykin pois, NIIN TODEN TOTTA ei tuollainen ihminen ENÄÄ YHTÄ OLE
    niiden kanssa joille Jumala saa puhua tai joka jo on Jumalan oma.KENEN ja MISSÄ SIIS SYY???

    Väärää "puuta" olet valitettavasti haukkumassa, mutta et minulle mitään hallaa tee vaan itsellesi
    ja muille joita olet eksyttämässä.

    Vieläkö väännät asiaa???

    "KENEN ja MISSÄ SIIS SYY??? "

    Tiedä tuota sitten. Teuvo ja sinä täällä yhä olette. Kumpi teistä sitten on se synnittömämpi.
    Sinällään kornia että olette molemmat yhä vain täällä kaiken sen tapahtuneen jälkeen. Entiset "bestikset".

    Antaa olla minun puolestani tämä vääntäminen jo.

    vääntämisen.

    Ja vieläkin parempi jos pystyisit kääntymään oman jumalasi puolesta Taivaan Isän puoleen,
    silloin KAIKKI vääntö sisimmässäsikin saisi kerran lopun.

    Äänestä

  • että lopetat kirjoitti:

    vääntämisen.

    Ja vieläkin parempi jos pystyisit kääntymään oman jumalasi puolesta Taivaan Isän puoleen,
    silloin KAIKKI vääntö sisimmässäsikin saisi kerran lopun.

    Sinäkin voisit lopettaa väärien arvioiden tuputtamisen toisista ihmisistä. Sinä kun et näköjään tunne minua, etkä tiedä minun Jumala suhteestani yhtikäs mitään. Luulojasi on kaikki mitä heität toisten päälle täällä.

    Tuollainen että sanot oman jumalasi puolesta Taivaan Isän puoleen on todella väärää tuomiota sinulta ja kerran tulet tuollaisista heitoistasi vastaamaan Jeesuksen Kristuksen edessä, sillä minun Isäni ja Jumalani on myös Jeesuksen Jumala ja Isä. Sinä tunnut olevan vain riidan ja epäuskon kylväjä, sen kun lopetat, niin sinulla itselläsi loppuu täällä KAIKKI VÄÄNTÖ VELJIESI JA SISARIESI KANSSA.

    oikeaksi, mutta onkin turmion tie.

    Oikea on sanomani, mutta sitä et näe. Saako Jumala vielä herättää valherauhan unesta Hän
    tietää.

    Itse tuot minusta TÄYSIN vääriä sanomia jonka sitten käännätkin minuun.

    Jumalan edessä on rukoukseni avaa vielä ihmisten silmiä jotka on ihmisopin julistuksilla uskoilla ummistettu.
    Mutta mahdottomalta näyttää ja mieleen nousee Jumalan sana, "portot ja publikaanitkin ovat
    näitä fariseuksia edellä".
    Näin on täysin "puhtaat" eri uskojen saasteista ovat lähempänä Jumalaa kuin kirjanoppineet, fariseukset.

    Siksipä Jeesuksen sana on enemmän kuin paikallaan,"kavahtakaa kirjanoppineiden hapatusta se on
    ulkokultaisuutta".

    Nämä kirjanoppineet pahentuvat sydämissään ja sitten alkavat tuoda valheellista sanomaa siitä joka
    on heidän lihallista uskoaan tökkinyt.

    Jos pystyisivät ylpeydessään, viisaudessaan menemään itseensä ja kääntymään TODELLA TAIVAALISEN
    ISÄN puoleen anomaan, että Hän TOTUUDEN näyttäisi TUOSTA Armistakin, kuin omista tiloistaan
    NIIN HÄN SEN TEKISI,
    mutta EI jatketaan korskeana omaa tietään ja näin kun tehdään TODELLA PAHAA TEHDÄÄN
    JUMALAN VALTAKUNNAN KANNALTA, ja kerran joutuvat kalliin hinnan maksamaan jota VARMASTI
    tulevat katumaan ja syvästi.

    NYT kun aivan selvää ON, että ON KAKSI tietä ja VAIN TOINEN johdattaa Isän tykö, mikä on, että EI
    tahdota ottaa selvää millä tiellä oikeasti kuljetaan??????

    No se on tietysti tämäkin, ELLEI JUMALA vedä niin ei kukaan voi Hänen yhteyteensä tosta noin vain päästä ja ylipäätäänkään päästä.
    Näin sitä jäädään helveksimaan ja haukkumaan sitä joka onkin JUMALAN ARMOSTA ei kenenkään ihmisen ei
    itsensä armosta Jumalan yhteyteen Jeesuksessa päässyt.

    JO tuo, että sisimmässään halveksii ja karttaa ja puhuu pahaa ja tuo vääriä todistuksia YHDESTÄKÄÄN
    ihmisestä pitäisi olla asia, jolloin HÄLYTYSKELLOT alkaa soida, SILLÄ JUMALAN HENGESSÄ Hänen
    johdatuksessaan EI tapahdu tällaista ALKUUNKAAN.

    Äänestä

  • moni luulee tietään kirjoitti:

    "Oikea on sanomani, mutta sitä et näe. Saako Jumala vielä herättää valherauhan unesta Hän
    tietää. "

    Minun rukoukseni on, etten koskaan tule sinun kaltaiseksesi. Jumala minut siitä varjelkoon.

    Ja nyt loppu sinun kanssasi vänkääminen.

    Nyt sinä tulet sanomaan viimeinen sanasi ja iloitemaan pois lähtöäni. Helppo ennustus.

    sanon, kun vannot ja oikein rukoilet ettet Jumalan Pojan uskoon koskaan tule, niin
    todella uskossasi tulet olemaan hamaan kuolemaan asti etsien miten saisi vain kaikki ne
    nirhattua jotka ovat Jumalan Pojan uskossa palvelemassa Luojaa luotujen sijasta.

    Järkyttävä oli sanomasi.

    Mutta siinä toteutui tuli ilmi se mitä on farisealaisuus, kirjanoppineisuus.

    Äänestä

  • se, tämän vielä kirjoitti:

    "tulet olemaan hamaan kuolemaan asti etsien miten saisi vain kaikki ne
    nirhattua jotka ovat Jumalan Pojan uskossa palvelemassa Luojaa luotujen sijasta. "

    Oikeasti. Sinä olet SAIRAS ihminen. Ei olis mulle tullu moista edes mieleen. Et vois enää vääremmässä olla minun suhteeni.
    Jatka sinä vain toisten uskon puremista ja syömistä täällä.

    Äänestä

pysyy koko elämänsä syntisenä synneissään ja näin erossa Jumalasta tässä ajassa ja iankaikkisuudessa, mutta ne jotka Jumalan armosta saavat lähteä
nisunjyvän kuoleman tielle siis Jumalan tahdon tielle he tulevat Jumalan armosta kohtaamaan
Pojan ja Hänen vapautuksensa SYNNIN SAATANAN JA OMAN LIHAN VALLASTA.
Niinkuin Jeesus sanoo, "jonka Poika tekee vapaaksi on TODELLA VAPAA"

Synti ihmisen oma liha ja Jeesus EIVÄT asu samassa sydämessä. EIKÄ alkuunkaan olla Jumalan
tahdon tiellä kun syntistä luontoa puolustetaan.

"Jotka syntiä tekevät ovat perkeleestä EIKÄ SE MINKÄÄN IHMISOPIN kanssa MUUKSI MUUTU.

Äänestä
  • ihmisoppien uskon teillä ihminen pysyy hautaan asti syntisenä siis erossa Jumalasta ja
    kun erossa Jumalasta täältä lähtee, niin ei enää Jumalan yhteyteen voi tämän elämän jälkeen päästä.

    Äänestä

  • toden totta näin on kirjoitti:

    ihmisoppien uskon teillä ihminen pysyy hautaan asti syntisenä siis erossa Jumalasta ja
    kun erossa Jumalasta täältä lähtee, niin ei enää Jumalan yhteyteen voi tämän elämän jälkeen päästä.

    uskossa olevat sanovat, "että ihminen pysyy syntisenä koko tämän elämän."

    NIIN toden totta ihmisuskossa jossa ihmiset toimivat Jumalana ei tulla kohtaamaan Jumalaa ja
    HÄNEN vapautustaan Pojassa.
    Mutta kauhistuttavaa on, että he eivät tiedä, että ovat olleet niitä joista Jeesus sanoo,
    "39. Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta; 40. ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän."

    Ja näin Jeesus kerran sanoo,"menkää pois en minä tunne teitä"

    Sillä ei Jeesus toden totta tunne muita kuin ne jotka ovat tahtoneet Jumalan tahdon tielle käydä ja kilvoitella niin, että ovat Hänen tykönsä päässeet tässä ajassa.

    Tässä ajassa on Poika kohdattava, iankaikkinen elämä alkaa jo täällä ja jos se ei täällä ala ei se enää tämän elämän jälkeen voi alkaa.

    Äänestä

"Biblia 1776
7 Muista muinaisia aikoja, ymmärrä vuosikaudet suvusta sukuun; kysy isältäs, ja hän ilmoittaa sinulle, ja vanhimmiltas, niin he sinulle sanovat.
8 Kuin kaikkein korkein jakoi pakanat ja hajoitti ihmisten lapset, silloin hän laski kansain maan rajat, Israelin lasten luvun jälkeen.

'Pakanat' on rasistinen käsite, johon myöhemmin historiassa yhdistetään m m 'noidat' ja 'alempiarvoiset rodut', jotka kaikki ovat tekosyitä ja selityksiä kaikille kansanmurhille historiassa.

Raamattu 1933
7 Muistele muinaisia päiviä, ajattele menneiden sukupolvien vuosia. Kysy isältäsi, niin hän sen sinulle ilmoittaa, vanhimmiltasi, niin he sen sinulle sanovat.
8 Kun Korkein jakoi perinnöt kansoille, kun hän erotteli ihmisten lapset, silloin hän määräsi kansojen rajat israelilaisten luvun mukaan.

Raamattu 1992
7 Muistelkaa muinaisia aikoja, ajatelkaa menneiden sukupolvien päiviä. Kysykää isiltänne, niin he kertovat teille, kysykää vanhuksiltanne, niin saatte kuulla.
8 Kun Korkein jakoi kansoille maat, kun hän levitti ihmiset yli maan piirin, hän määräsi kansojen asuinsijat ja kullekin oman jumalan.

King James Bible 1611
7 Remember the days of old, consider the years of many generations: ask thy father, and he will shew thee; thy elders, and they will tell thee.
8 When the most High divided to the nations their inheritance, when he separated the sons of Adam, he set the bounds of the people according to the number of the children of Israel.
9 For the LORD'S portion is his people; Jacob is the lot of his inheritance.

Septuaginta ~ 200 EAA
7 μνησθητε ημερας αιωνος συνετε ετη γενεας γενεων επερωτησον τον πατερα σου και αναγγελει σοι τους πρεσβυτερους σου και ερουσιν σοι
8 οτε διεμεριζεν ο υψιστος εθνη ως διεσπειρεν υιους αδαμ εστησεν ορια εθνων κατα αριθμον αγγελων θεου
9 και εγενηθη μερις κυριου λαος αυτου ιακωβ σχοινισμα κληρονομιας αυτου ισραηλ

Septuaginta
7
μνησθητε : ajattele
ημερας : tästä päivästä
αιωνος : muinaisaikaan
συνετε : yhdistä
ετη : vuodet
γενεας γενεων : sukupolvesta toiseen
επερωτησον : seuraa
πατερα σου : vanhempia (sukulinjassasi)
και : ja
αναγγελει σοι : vastauksen sinulle suo
πρεσβυτερους σου : kaikista vanhimmat sinun
και : ja
ερουσιν : kertovat
σοι : sinulle

8
οτε : kun
διεμεριζεν ο υψιστος : jakoi kaikista korkein luoja
εθνη : kansat
διεσπειρεν : kansakuntien
υιους : lapsiin
αδαμ : adameissa
εστησεν : asetti
ορια : rajan
εθνων : etnisyydelle
κατα : mukaan
αριθμον : tänään tunnetun luvun
αγγελων : kansansielujen, kansojen
θεου : sielu, sielullinen, sielulliset, kaavat joiden mukaan kaikki mitä omin silmin näemme rakentuu elementeistä joita emme näe (k e alkeishukkaset, atomit, dna). Kaikki mitä tänään luomistyöstä on jäljellä on teos, minkä omin silmin todistamme ja mistä me todistamme

9
και : ja
εγενηθη : antoi
μερις : osan, valtuuden
κυριου : kuriirin, lähettilään, sanantuojan
λαος : jokiselle kansaan kuuluvalle kansan kielellä
αυτου : samalla tavalla niin kuin
ιακωβ : Jakob
σχοινισμα : opettaa koulukunnassaan (siionismi)
κληρονομιας : perimää, perimätietoa
αυτου : samalla tavalla niin kuin (Jakob)
ισραηλ : Israel(in)

Septuaginta ei ole uskonnollista alkuperää, vaan se on kaikkien etnisten Kansojan perimätietoa. Jakobin koulukuntaa Siionismia, joka opettaa Israelin Kansan perimätietoa näytetään esimerkkinä muille etnisille Kansoille. "

Äänestä
  • 2 Pietarin kirje 3, Raamattu 1933
    Sentähden, rakkaani, pyrkikää tätä odottaessanne siihen, että teidät havaittaisiin tahrattomiksi ja nuhteettomiksi, rauhassa, hänen edessänsä; ja lukekaa meidän Herramme pitkämielisyys pelastukseksi, josta myös meidän rakas veljemme Paavali hänelle annetun viisauden mukaan teille on kirjoittanut; niinkuin hän tekee kaikissa kirjeissään, kun hän niissä puhuu näistä asioista, vaikka niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen.

    Tuo on siis totta. Osa raamattua on väärennetty.

    Äänestä

  • kari r. kirjoitti:

    2 Pietarin kirje 3, Raamattu 1933

    "Ajattele tästä päivästä taaksepäin kaikkia tänään elävia ihmisiä sukulinjassasi, jotka ovat mahdollistaneet sinun olemassaolosi tänään; esimerkiksi äitiäsi ja isääsi, ja heidän vanhempia. Yhdistä tänään elävät ihmiset sielulliseen elämänmuotoon, kaikkiin edesmenneisiin sukulaisiisi. Sukupolvelta toiselle jokainen henkilö sukulinjassasi, on omalla ajallaan ihmiskunnan historiassa mahdollistanut sinun olemassaolosi tänään. Jos yksikin heistä puuttuisi, sinua ei olisi tänään olemassa.

    Seuraa sielullista sukulinjaasi vuodesta vuoteen taakepäin ajassa, sukupolvelta toiselle muinaisaikaan. Jossain vaiheessa ihmiskunnan historiaa sukulinjasi päättyy ja alkaa ensimmäisestä Kansan Äidistä ja Kansan Isästä, ja sinä saat sielullisen vastauksen kysymykseesi 'Kuka minä olen ja ketä minä edustan?' kaikkien kansojen vanhimmilta; 'Kun kaikista korkein Luoja jakoi kansat kansakuntien lapsiin, ADAMeissa hän asetti rajat kansain etnisyydelle, tänään elävien kaikkien kansojen luvun mukaan'. Ja jokaiselle Kansaan kuuluvalle, korkein Luoja antoi sanantuojan valtuudet Kansan omalla kielellä kertoa Kansan perimästä, samalla tavalla niinkuin Jakob Daavidin suvusta, kertoo Siionismin koulukunnassa Israelin kansan perimästä.

    Jokaisella Suomalaisella on sanatuojan valtuudet kertoa totuus Suomalaisten perimätiedoista Suomalaisille Suomen kielellä.

    Lähdeviite : Septuaginta (Kansojen alkuperä) 1 Mooseksen kirja 32:7-9" "

    "Ja sanoivat sielulliset etnisten Kansain Äidit ja Isät, etnisten Kansain Jumalat; Tehkäämme ihminen samankaltaiseksi niinkuin me, melkein yhtä hyviksi, ja hallitkoot järjestyksessä kalat vedessä, linnut taivaalla, villieläimet ja matelijat kaikkialla muualla maailmassa, ja kaikki kasvit maan päällä. Ja sielulliset Kansain Äidit ja Isät tekivät ihmisen samankaltaisiksi niinkuin he, sielullisiksi miehiksi ja naisiksi tekivät heidät.

    Lähdeviite : Septuaginta (Kansojen Jumalat) 5 Mooseksen kirja 1:26-27

    Jokaisella etnisellä Kansalla (ei 'rodulla', 'rotu' viittaa eläinmaailmaan) k e Suomalaisilla, on oma A D A M, joka on Ensimmäinen Kansan Äiti (A) ja (D) Kansan Isä (A) ja heidän Lapset (M). Jokaisen Kansan Ensimmäinen Äiti ja Isä ovat Kansan Jumalat. Suomen Kansan Äiti ja Kansan Isä ovat Suomen/Äidin Kielen alkuperä, joka ammoisista ajoista saakka ensisijaisesti on periytynyt vanhemmilta lapsille. Suomen/Äidin Kieleen yhdistetään suoraan Suomen Kansan Mieli ja Suomen Kansan Sielu.

    Kun ajattelemme perhettä tänään, mikään ei ole muuttunut Ensimmäisestä Kansan Äidistä ja Kansan Isästä, ja samalla tavalla se on ollut ammoisista ajoista saakka. Tänään yksittäinen perhe koostuu

    A Äiti
    D ja
    A Isä
    M Lapsi/Lapset

    Etniset Kansat
    Etninen Kansa koostuu ja on aina koostunut ihmisistä, joka muiden etnisten Kansojen rinnalla, muodostaa erillisen ryhmän kulttuurin, kielen, kieleen yhdistetyn mielen, kansan sielun ja kansan tunnetun todistettavissa olevan maallisen ja sielullisen alkuperän perusteella, jotka osallistuvat yhteiseen kulttuuriin ja/tai alkuperään perustuviin toimintoihin. Vaikka maallinen (geneettinen) perimätieto etnisillä Kansoilla on eri, niin sielullinen perimätieto, ihmiskunnan sielullinen alkuperä, on kaikille etnisille Kansoille yhteinen.

    Yksittäisen Kansan etnisyys on maallisesti ja sielullisesti sidottu Kansan todenperäiseen alkuperään. Uskonnot siinä missä ne ovat loukanneet ja/tai tänään loukkaavat sanoillaan ja teoillaan etnisen Kansan ihmisarvoa, kunniaa, omatuntoa, vakaamusta, oikeuksia, eivät ole maallisesti ja sielullisesti yhdistettävistä yhdenkään etnisen Kansan alkuperään. Kaikkialla maailmassa missä uskonnot ovat saaneet valtaa, on esiintynyt ja/tai esiintyy huonovointisuutta, levottomutta ja epävakautta kaikilla mahdollisislla tasoilla. "

    raamattua luetuttaa se on silloin aina väärin.

    yksinkertaisesta syystä, että ihmiset palvovat luotuja Luojan sijasta, elävät näin erossa Jumalasta.

    Mitä muuhun kirjoitteluusi tulee, niin yli "hilseen" menee.

    Äänestä

aivan utopiaa, että on todella KAIKSI tietä, kaksi herraa JA, ETTÄ ihmiset ovat siis joko Jumalan tahdon
tiellä tai kavalan käärmeen tiellä.
Ihmiset ovat siis joko Jumalan palvelijoita Hänen Henkensä jodatettavina tai käärmeen johdatettavina
lihallisella uskon tiellä.

EI ole mitään välimaastoa vaan se joko on tai ei. Ihminen joko ON Jumalan johdatuksessa tai EI.

Ja aivan selvää on ne jotka ovat Jumalan Hengen johdatuksessa JUMALA HEIDÄT kaikkeen totuuteen
johdattaa JUMALA HEIDÄT siihen YHTEEN uskoon johdattaa, niin kuin sana sanoo YKSI USKO.
EIKÄ silloin kun ihminen on kuollut ja Jumala elämä Jeesuksessa saanut alkaa kiinnitetä katsetta siihen mitä ihminen on ja voi vaan siihen mitä minkälainen Jumala on ja mitä Hän voi.

Silloin kun roikutaan ihmisessä, ihmisissä ollaan kaukana Jumalan tahdon tiestä ja näin palvellaan
sitä toista herraa joka EI YHDENKÄÄN SOISI PELASTUVAN.
siihen mitä Jumala on ja voi

Äänestä
  • ihmiset ajautuvat vastustaessaan Jumalan omaa yhä syvempään paatumukseen, saastaisuuteen eikä silloin
    enää muuta etsitä kuin sitä millä saisi Jumalan oman Jeesuksessa olevan suun tukittua.
    Todella valtava viha huokuu ja puhuvat samalla miten rakastavat ovat lempeitä jne.

    Te jotka ette ole lähteneet vastustamaan Jumalan totuutta Jeesuksessa teille Jumala saa vielä puhua
    Anokaa, että Jumala teidät varjelee paatumuksen tieltä, että Jumala totuuteensa, yhteyteensä johdattaa jne. Jumala sen tekee.

    Mutta kun ihminen vannoo ettei lähde Jumalan tahdon tielle vaan omassa vanhurskaudessaan
    on ja pysyy, niin siinä myös pysyy ja todella silloin tapahtuu se saastaiset saastuvat yhä enemmän.

    Ja kun tuonkin totuuden sanoo, saastaiset alkaa saastaisuudessaan syyttää Jumalan Pyhyydessä
    olevaa EIVÄTKÄ kykene menemään itseensä vaan syyttävät syytöntä ja tuovat kaikkinaista valhetta
    toisesta.
    Eivät tunne omaa sydäntään ja mestaroivat sen sydämellä jossa PELKKÄ HYVYYS ASUU.

    Äänestä

  • on nähdä mihin kirjoitti:

    ihmiset ajautuvat vastustaessaan Jumalan omaa yhä syvempään paatumukseen, saastaisuuteen eikä silloin

    "Todella valtava viha huokuu "

    Ei täällä, mutta taitaakin oma vihasi olla ympärilläsi ja sokeudessasi kuvittelet että se on toisissa.
    Voi sinua.

    Äänestä

  • on nähdä mihin kirjoitti:

    ihmiset ajautuvat vastustaessaan Jumalan omaa yhä syvempään paatumukseen, saastaisuuteen eikä silloin
    enää muuta etsitä kuin sitä millä saisi Jumalan oman Jeesuksessa olevan suun tukittua.
    Todella valtava viha huokuu ja puhuvat samalla miten rakastavat ovat lempeitä jne.

    Te jotka ette ole lähteneet vastustamaan Jumalan totuutta Jeesuksessa teille Jumala saa vielä puhua
    Anokaa, että Jumala teidät varjelee paatumuksen tieltä, että Jumala totuuteensa, yhteyteensä johdattaa jne. Jumala sen tekee.

    Mutta kun ihminen vannoo ettei lähde Jumalan tahdon tielle vaan omassa vanhurskaudessaan
    on ja pysyy, niin siinä myös pysyy ja todella silloin tapahtuu se saastaiset saastuvat yhä enemmän.

    Ja kun tuonkin totuuden sanoo, saastaiset alkaa saastaisuudessaan syyttää Jumalan Pyhyydessä
    olevaa EIVÄTKÄ kykene menemään itseensä vaan syyttävät syytöntä ja tuovat kaikkinaista valhetta
    toisesta.
    Eivät tunne omaa sydäntään ja mestaroivat sen sydämellä jossa PELKKÄ HYVYYS ASUU.

    sydämesi "hyvyys" kävi jokin aika sitten raatelemassa ihmisiä Radikaali.net -palstalla. Etkö voisi mennä hetkeksi sinne, niin ei tarvitsisi sellaista typerää täällä edes väittää, että ihmiset "haluavat nirhata Jumalan oman". Ei minulle tee lainkaan mieli nirhata. Läsnäolollasi ja kirjoituksillasi sinä vain hakemalla haet sellaista kitkaa itsesi ja ihmisten välille.

    Äänestä

viitoittamalle tielle EI ole lähdetty, niin silloin EI millään voi ymmärtää sitä mikä Jumalasta on.

Ja hurjaahan se on tuolla toisella tiellä sitten ollaankin mestaroimassa sitä mikä Jumalasta on.

Jumala antaa kuin antaakin AIVAN OIKEAN YMMÄRRYKSEN se joka tuota epäuskossa epäilee tai vieläpä
sanoo ettei näin ole, ON silloin todella kaukana Jumalasta omassa pyhyydessä ja hyvyydessä.

Äänestä
  • se onkin sairaasta sairaampaa kun on Jeesuksen luo saanut käydä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tietä. Jeesuksen kirjoitti:

osoittama ja ihmisopin osoittama.

Jeesus sanoo, "etsikää ENSIN Jumalaa ja Hänen valtakuntaansa niin kaikki muukin tarvittava
tullaan antamaan." Tämä on se YKSI tie joka johdattaa siihen yhteen uskoon JOKA raamatussa sanotaan
YKSI USKO, YKSI KASTE, YKSI HERRA ja YKSI HENKI.

Ihmisopit sanoo, "ota Jeesus vastaan elämääsi, tai anna elämäsi Jeesukselle tai etsi ensin seurakunta
niin tulet löytämään Jumalan jne..."Tämä opetus neuvo johdattaa monelle eri tielle joiden teiden
kulkijat eivät voi yhtä olla, VAIKKA kaikilla eri teillä raamatun sana on käytössä, mutta kun sitä
tulkataan omassa pyhässä hengessä niin eri versioita syntyy.
Ihmisopin tie EI vie koskaan Jumalan luo vaan sillä tiellä kulkijat vaeltavat omassa pyhyydessään luullen
sitä Jumalan pyhyydeksi. Ihmisopin tiellä eletään synnissä sillä tiellä ollaan saatanan ja oman mielen
(lihan) vallassa ja näin palvellaan valheen herraa.

Se, että ihminen ei kestä kuulla totuutta, että ON joko Jumalan oma tai jos ei ole, on saatanan oma
ja sitä palvelee.

Jumalan Hengessä tuo asia on aivan selvä, mutta ihmisopin hengessä se on täysin piilossa, se on asia
josta ei saisi puhuakaan jne...

Väkevää eksytysten aikaa on eletty ties kuinka kauan, mutta ihmisopin uskossa ei tätäkään ymmärretä
vaan sanotaan rauhaa vain, rauhaa vain ei mitään hätää.

Jos tahdot raamatun sanasta totuuden löytää käy Jeesuksen viitoittamalle tielle sitä et tule katumaan
täällä ajassa etkä iankaikkisuudessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu