Isä

Kiitos kaikesta, kiitos sinulle.
Sinä olet Minun Isäni ja minä olen sinun poikasi.
Sinä johdatat minua ja minä kuljen sinun johdatuksessasi.
Olen rakentanut elämäni sinun sanasi perustalle ja olen saanut iloita sinusta.
Olet tuonut ja näyttänyt minulle asioita, joita ei ihmissydämmeen ole noussut.
Suuria sinä olet luvannut minulle vielä näyttää ja opettaa.
Minä tunnen sinut, mutta silti tunnen niin vähän.
Tunnen suuruutesi, mutta silti vain niin pienen osan.
Kaiken olen saanut sinulta, sinä olet elämäni lähde.
Sinun hyvyytesi ja pyhyytesi on niin suurta, voi kuinka pieneksi tunnen itseni sen rinnalla.
Mutta silti olet minut hyväksynyt, kaikesta huolimatta olet minua rakastanut.
Minä rakastan sinua ja kuuntelen sinun ääntäsi.
Pysyn sinussa ja näin sinä minussa.
Kun sudet ulvovat ja vaanivat kaikkialla, sinä olet turvani.
Minut olet valinnut, yhden vähäisistä ja antanut nähdä niin paljon.
Jos minua olet kerran näin rakastanut, niin kuinka paljon rakastat myös heitä jotka sinut vastaan ottavat.
Sinä lähetät lapsesi matkaan, et sinä käske lähteä tyhjin käsin vaan voimasi kanssa.
Sinä teroitat miekan valmiiksi, puhdistat kilven ja puet lapsiesi ylle varustuksen, jossa ei heikkoja kohtia ole.
Sinä sytytät soihtumme, jotta pimeyden keskellä me näkisimme kulkea.
Kuka sen valon näkee, sytyttäköön sen tulessa omankin soihtunsa.
Kaiken tämän sinä vahvistat heille, jotka sinun äänesi kuulee.
Tapahtukoon sinun tahtosi.
Amen.
3318
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jos sinä "minä vain" lopettaisit sekavat tekstittelysi. Sinä itse valitsit itsesi, sellaiseen johon ei lupaa ollut. Valheesi illuusiosisa jatkat. Mutta mikään ei ole SALASSA.

Äänestä
  • Joka olet "asioita seurannut" tietäisit etkä luulojesi perusteella kommentoisi, olisit viisaampi.
    Minua johdattaa hän, joka kuulee rukoukset ja antaa apua kun häneltä pyytää.
    Sinä et tunne minua, etkä tiedä mitään mihin minut on valittu.
    Osaathan lukea?
    Luuletko että olen ainoa?
    Miksi tulit syyttämään minua valheesta, etsimättä itse TOTUUTTA?

    Äänestä

  • Minä vain kirjoitti:

    Joka olet "asioita seurannut" tietäisit etkä luulojesi perusteella kommentoisi, olisit viisaampi.
    Minua johdattaa hän, joka kuulee rukoukset ja antaa apua kun häneltä pyytää.
    Sinä et tunne minua, etkä tiedä mitään mihin minut on valittu.
    Osaathan lukea?
    Luuletko että olen ainoa?
    Miksi tulit syyttämään minua valheesta, etsimättä itse TOTUUTTA?

    Ihminen sinä Jumalan kätten työ, käteensä on hän sinut piirtänyt,

    Jesaja 49

    16 Katso, kätteni hipiään olen minä sinut piirtänyt, sinun muurisi ovat aina minun edessäni.

    Ps. 34:3

    (34:4) Ylistäkää minun kanssani Herraa, kiittäkäämme yhdessä hänen nimeänsä.

    ,

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Minä vain kirjoitti:

Kiitos kaikesta, kiitos sinulle.
Sinä olet Minun Isäni ja minä olen sinun poikasi.
Sinä johdatat minua ja minä kuljen sinun johdatuksessasi.
Olen rakentanut elämäni sinun sanasi perustalle ja olen saanut iloita sinusta.
Olet tuonut ja näyttänyt minulle asioita, joita ei ihmissydämmeen ole noussut.
Suuria sinä olet luvannut minulle vielä näyttää ja opettaa.
Minä tunnen sinut, mutta silti tunnen niin vähän.
Tunnen suuruutesi, mutta silti vain niin pienen osan.
Kaiken olen saanut sinulta, sinä olet elämäni lähde.
Sinun hyvyytesi ja pyhyytesi on niin suurta, voi kuinka pieneksi tunnen itseni sen rinnalla.
Mutta silti olet minut hyväksynyt, kaikesta huolimatta olet minua rakastanut.
Minä rakastan sinua ja kuuntelen sinun ääntäsi.
Pysyn sinussa ja näin sinä minussa.
Kun sudet ulvovat ja vaanivat kaikkialla, sinä olet turvani.
Minut olet valinnut, yhden vähäisistä ja antanut nähdä niin paljon.
Jos minua olet kerran näin rakastanut, niin kuinka paljon rakastat myös heitä jotka sinut vastaan ottavat.
Sinä lähetät lapsesi matkaan, et sinä käske lähteä tyhjin käsin vaan voimasi kanssa.
Sinä teroitat miekan valmiiksi, puhdistat kilven ja puet lapsiesi ylle varustuksen, jossa ei heikkoja kohtia ole.
Sinä sytytät soihtumme, jotta pimeyden keskellä me näkisimme kulkea.
Kuka sen valon näkee, sytyttäköön sen tulessa omankin soihtunsa.
Kaiken tämän sinä vahvistat heille, jotka sinun äänesi kuulee.
Tapahtukoon sinun tahtosi.
Amen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu