Bilderbergpuolue PerSut?

Huomatkaa Timo Soinin läpinäkyvä teatteri (porvarin uudet vaatteet), puhe urheilu- ja asetermeillä ja se pukeutuminen. Rahvaalle otatetaan kuvia, joissa ollaan muka bussipysäkillä maiharissa ja pelikaulahuivissa, kun yleensä ollaan Armanin puvussa timanttisolmioissa Bilderbergin taustavoimien kanssa juhlaillallisilla Brysselissä.

Alkaa vahvasti vaikuttaa siltä, että PerSut onkin monikansallisten tuhomonopolien yhteenliittymän sponsoroima äärioikeistolainen yritys lopullisesti ostaa Suomi orjatyövoimaksi. Rahoittaako Bilderberg PerSuja ?
43413
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

ei löytynyt kuin kaksi suomalaista ja toinen oli Katainen. Näin vain on.

Äänestä
  • Kun siellä ei näy Vanhasen, Halosen, Lipposen, Pekkarisen ym nimiä, aivan varmasti äärioikeistolainen Soini on sitä samaa porukkaa. Hyvä että asia tuli jo tässä vaiheessa esille, nyt vain sitä materiaalia, valokuvia Brysselin juhlaillallisista, Soini ja Bilderberg-illalliset.

    Totta kai äärioikeistolaiset ovat monikansallisten tuhomonopolien ja veropakolaisten asianajajia, Kokkare-persut on äärioikeistolainen paksumahaporvarien puolue.

    Äänestä

  • Äänet Vasemmalle=) kirjoitti:

    Kun siellä ei näy Vanhasen, Halosen, Lipposen, Pekkarisen ym nimiä, aivan varmasti äärioikeistolainen Soini on sitä samaa porukkaa. Hyvä että asia tuli jo tässä vaiheessa esille, nyt vain sitä materiaalia, valokuvia Brysselin juhlaillallisista, Soini ja Bilderberg-illalliset.

    Totta kai äärioikeistolaiset ovat monikansallisten tuhomonopolien ja veropakolaisten asianajajia, Kokkare-persut on äärioikeistolainen paksumahaporvarien puolue.

    Bilderbergissä tiedettiin, että kansa nousee vastarintaan, kun Suomea ostetaan väkisin ja kansalta viedään perusturvaa ja toimeentuloa, joten varasivat äärioikealle vielä ässän hihasta, eli porvaripersut.

    Maanpetturipuolue vetoamassa isänmaallisuuteen ? BilderbergSoini juhlaillallisilla Brysselissä Armanin puvussa ja timanttisolmiossa, suomalaisille näytetään kuin Tarjahalos lippalakissa, Soini maiharissa ja pelikaulahuivissa, huijari mikä huijari, ilmetty Bilderbergin mieshän se katolilainen paksumahaporvari onkin.

    Äänestä

  • ÄäriVasemmalla Heti kirjoitti:

    Väkivaltapuolueen moottori on nyt purettu: BilderbergPerSut, porvarin uudet vaatteet, uusi maanpetturipuolue!

    Äänestä

  • Äänet Vasemmalle kirjoitti:

    Väkivaltapuolueen moottori on nyt purettu: BilderbergPerSut, porvarin uudet vaatteet, uusi maanpetturipuolue!

    Tämä on se uutinen, jota soini viimeiseen asti koetti peitellä, nyt se on paljastettu, vihdoinkin, tulihan se sieltä, kun vähän pengottiin: Bilderberg sponssaa kokkare-persuja !

    Äänestä

  • neljä suomalaista listalla.

    Äänestä

  • Äänet Vasemmalle kirjoitti:

    Väkivaltapuolueen moottori on nyt purettu: BilderbergPerSut, porvarin uudet vaatteet, uusi maanpetturipuolue!

    Многие из тех, кто называют себя православными, не имеют даже представления о том, что у всей Церкви есть какая-то общая вера, утвержденная в догматах. Можно ли быть православным "самому по себе, при своем мнении"? "Правды.Ру", рассуждает священноигумен Феогност (Пушков), кандидат богословия.

    Äänestä

  • niih. kirjoitti:

    neljä suomalaista listalla.

    Olivat lähellä saada huijattua Suomen kansaa, mutta onneksi asia viimein selvisi, kun alettiin kaivella.

    Koko ajan haiskahti, mutta emme osanneet heti yhdistää että haju tulikin maanpetoksesta, jonka jatke kokkare-persut ovat.

    Äänestä

  • Valtakunnanoikeus kirjoitti:

    Olivat lähellä saada huijattua Suomen kansaa, mutta onneksi asia viimein selvisi, kun alettiin kaivella.

    Koko ajan haiskahti, mutta emme osanneet heti yhdistää että haju tulikin maanpetoksesta, jonka jatke kokkare-persut ovat.

    odottaa Soinin virallista kantaa tähän asiaan.

    Äänestä

  • Äänet Vasemmalle=) kirjoitti:

    Kun siellä ei näy Vanhasen, Halosen, Lipposen, Pekkarisen ym nimiä, aivan varmasti äärioikeistolainen Soini on sitä samaa porukkaa. Hyvä että asia tuli jo tässä vaiheessa esille, nyt vain sitä materiaalia, valokuvia Brysselin juhlaillallisista, Soini ja Bilderberg-illalliset.

    Totta kai äärioikeistolaiset ovat monikansallisten tuhomonopolien ja veropakolaisten asianajajia, Kokkare-persut on äärioikeistolainen paksumahaporvarien puolue.

    Hei Sinä kommunistiänkyrä. Katoa!

    Kukaan ei kaipaa teidän pienoisen joukkion seuraa.

    Äänestä

  • Äänet Vasemmalle=) kirjoitti:

    Kun siellä ei näy Vanhasen, Halosen, Lipposen, Pekkarisen ym nimiä, aivan varmasti äärioikeistolainen Soini on sitä samaa porukkaa. Hyvä että asia tuli jo tässä vaiheessa esille, nyt vain sitä materiaalia, valokuvia Brysselin juhlaillallisista, Soini ja Bilderberg-illalliset.

    Totta kai äärioikeistolaiset ovat monikansallisten tuhomonopolien ja veropakolaisten asianajajia, Kokkare-persut on äärioikeistolainen paksumahaporvarien puolue.

    Hei sinä vasemmiston änkyrä. Kukaan ei kaipaa sairaita mielipiteitänne. Katoa!

    Vasemmisto sosialismi on kuopattu paitsi Pohjois-Koreassa...

    Äänestä

  • Феогност kirjoitti:

    Многие из тех, кто называют себя православными, не имеют даже представления о том, что у всей Церкви есть какая-то общая вера, утвержденная в догматах. Можно ли быть православным "самому по себе, при своем мнении"? "Правды.Ру", рассуждает священноигумен Феогност (Пушков), кандидат богословия.

    "Многие из тех, кто называют..., при своем мнении"? "Правды.Ру", рассуждает ... "

    Onko EU tosiaan niiden rikkaiden perustama jotka rahoittivat Hitlerinkin valtaan?? No se selittäisi miksi Hitlerin ihannoimia islamisteja rahdataan EU täyteen tummalla vimmalla! Jotain netissäkin on asiasta, huolimatta nettipoliisin toimista eliminoida moista matskua bittiavaruudesta:

    http://www.eu-facts.org/en/whoiswho/architects.html

    Äänestä

tehnyt ihan oman viestiketjun, moneskohan tämäkin Länsi vihamielinen on tänään järjestyksessä!

Eihän ne ehdi kerätä SKP:lle kannatuskorttejakaan suraaviin vaaleihin, kun ovat täällä palstalla koko LAUMA!!!

Äänestä
  • kommareita INHOAVA Rane laittoi vastinetta Susi'laumalle!

    Mitähän tarkoitusta näillä muutamalla STALINISTILLA on yhteiskunnassa, muuta kuin haista pahalle?

    Äänestä

  • KUN.... kirjoitti:

    kommareita INHOAVA Rane laittoi vastinetta Susi'laumalle!

    Mitähän tarkoitusta näillä muutamalla STALINISTILLA on yhteiskunnassa, muuta kuin haista pahalle?

    Bilderbergin sponsoroima äärioikeistolainen suomalaisen orjatyövoiman ahnehtimispuolue populistipersut.

    Nyt kaikki työväestöön kuuluvat tiiviinä rintamana Vasemmistoliiton taakse BilderbergPerSuja emme tarvitse tuhoamaan loppujakin Suomesta.

    Pitihän se arvata, nyt se tuli ilmi, että siksi se soini on ollut hiljaa myös Bilderbergistä, kun on sille tekemässä maanpetosta !!! Ei enempää maanpettureita, siksi äänestämme Vasemmalle =)

    Äänestä

  • Ei loiseliittiPerSu kirjoitti:

    Että on kyllä todella halpamainen huijaus persuilta ratsastaa muukalaisvihalla, kun itse lisääntyvät kuin kanit yön mustien Afrikkalaisten kanssa. Ai veropakolaisiako ne ovatkin ? Oikein Bilderbergin mainostoimiston suunnittelema ?

    Köyhien ihmisten huijaamisella koettavat ratsastaa äärioikeistolaiset paksumahaporvarit.

    Äänestä

Sen varalta, että korruptiohallituksen kokkareiden äänimäärät laskevat on Bilderberg tehnyt suunnitelman B eli äärioikeistolaiset persut ovat veropakolaishallituksen jatke. Uusi isänmaallisena esiintyvä maanpetturipuolue persut ovat Bilderbergin sponssaamia.

Äänestä
  • Eihän veropakolaisten uudelta loiseliittipersupuolueelta muuta voi odottaakaan, kokkareitten jatkepuolue se on.

    Äänestä

  • Ei ääniä loiseliitil kirjoitti:

    Eihän veropakolaisten uudelta loiseliittipersupuolueelta muuta voi odottaakaan, kokkareitten jatkepuolue se on.

    Ovat nyt siirtyneet jo kansalaisten suoraan uhkailuun, käy ilmi monilta eri keskustelusivustoilta.

    Bilderbergin veropakolaisista koostuva PerSujen johto on "yksityisyrittäjiä", jotka eivät maksa veroja tähän maahan, mutta tarvitsevat ilmaista orjatyövoimaa oman ulkomaisen luksuselämänsä rahoittamiseen, heillä on monikulttuuriset perheet Venäläisten, Thaimaalaisten ja Afrikkalaisten kanssa, ym kansallisuuksia.

    Soini oli vaitonainen Bilderbergistä keskusteltaessa siksi, että on itse niiden leivissä. Monikansallisten tuhomonopolien suunnitelma Suomen herruudesta on nyt tullut suunnitelma B vaiheeseen, jossa oikeistohallitus yritetään korvata äärioikeistolaisilla BilderbergPerSuilla. Tämä laskelmoitiin siten, että jo viime vaalien aikaan Soini niminen huijari oli puhua pälpättämässä muka kansan kielellä, kun tosiasiassa on loiseliitin porukoitten petturi.

    Talousrikostutkijoilta toivomme nyt tiukkoja otteita noiden mustien enkelien ja bisnestekouskovaisten kuriin saamiseksi, kansalaisten uhkailu on jo mennyt aika pitkälle.

    Äänestä

vihreiden ja vasemmiston hörhöt täällä vauhdissa

näin muuten unta että vihreiden kannatus ensi kevään vaaleissa oli vain reilut 3 %

Äänestä
  • Ovat siirtyneet käyttämään numeroita ja prosentteja, kuten kunnon veropakolaisbisneksiä pyörittävien kuuluukin ja siksi, kun BilderbergPerSuilla ei ole mitään muuta sisältöä ja tavoitetta, kuin suomalaisen orjatyövoiman ahneus. Sitä he tarvitsevat kipeästi, nämä persuveropakolaiset, kun muukalaisvihan ohessa on tullut synnytettyä laajat perheet Thaimaaseen, mm.Afrikkalaisten ja Venäläisten kanssa ja veropakolaisen luksuselämä maksaa, vaikka tilit olisivatkin verottajalta turvassa.

    Talousrikostutkijoitten olisi nyt kiireesti paljastettava ne Bilderbergin palkkalistat ja mitä puolueita ne tukevat ? Soini on Bilderbergin palkkalistoilla, katolinen veropakolainen. Kansalaisten uhkailu alkaa olla jo kyllä liikaa. Nyt olisi aika puuttua väkivaltapuolueen touhuihin, kansalaisten uhkailu on jo mennyt liian pitkälle.

    Ja muistakaa varoa musta enkeli ja/tai väärinkäytettyjä ristisymboleita bisnesuskovaisilla.

    Äänestä

  • Ihmisiä uhkaillaan kirjoitti:

    Ovat siirtyneet käyttämään numeroita ja prosentteja, kuten kunnon veropakolaisbisneksiä pyörittävien kuuluukin ja siksi, kun BilderbergPerSuilla ei ole mitään muuta sisältöä ja tavoitetta, kuin suomalaisen orjatyövoiman ahneus. Sitä he tarvitsevat kipeästi, nämä persuveropakolaiset, kun muukalaisvihan ohessa on tullut synnytettyä laajat perheet Thaimaaseen, mm.Afrikkalaisten ja Venäläisten kanssa ja veropakolaisen luksuselämä maksaa, vaikka tilit olisivatkin verottajalta turvassa.

    Talousrikostutkijoitten olisi nyt kiireesti paljastettava ne Bilderbergin palkkalistat ja mitä puolueita ne tukevat ? Soini on Bilderbergin palkkalistoilla, katolinen veropakolainen. Kansalaisten uhkailu alkaa olla jo kyllä liikaa. Nyt olisi aika puuttua väkivaltapuolueen touhuihin, kansalaisten uhkailu on jo mennyt liian pitkälle.

    Ja muistakaa varoa musta enkeli ja/tai väärinkäytettyjä ristisymboleita bisnesuskovaisilla.

    Veropakolaisten ja monikansallisten tuhomonopolien juoni ja suunnitelma äärioikeiston vallan saamiseksi on Perussuomalaiset BilderbergSoinin johdolla. Varokaa suomalaiset tekouskovaisten bisnesveropakolaisten huijareita !!!

    Äänestä

  • Ei väkivaltapuolueel kirjoitti:

    Veropakolaisten ja monikansallisten tuhomonopolien juoni ja suunnitelma äärioikeiston vallan saamiseksi on Perussuomalaiset BilderbergSoinin johdolla. Varokaa suomalaiset tekouskovaisten bisnesveropakolaisten huijareita !!!

    Väkivaltapuolue BilderbergPerSut ovat nyt hiljaista poikaa, kun totuus veropakolaisten suunnitelmasta on paljastunut. Suunnitelma A eli nykyinen korruptiohallitus on tulossa tiensä päähän, niimpä Bilderberg suunnitelman mukaan suunnitelma B eli äärioikeistolaiset PerSut ovat heidän strategiansa ja suunnitelmansa Suomen vallankaappaamiseksi ja suomalaisten alistamiseksi orjatyövoimaksi elättämään PerSujen monikulttuurista elämää yön mustien Afrikkalaisten, Thaimaalaisten ja Venäläisten kanssa.

    Kyseessä ovat väkivaltaiset veropakolaiset, joiden symbolina saattaa olla musta enkeli ja/tai risti. He esittävät uskovaista, vaikka todellisuudessa ovat kaikkea muuta, eli uskonnon väärinkäyttäjiä bisnestarkoituksiin. Äärioikeistolaiset monikansalliset tuhomonopolit, niiden yhteenliittymä Bilderberg on PerSujen takana.

    Nyt kun asia on paljastettu olisi aika alkaa suojelemaan kansalaisia kyseisten tahojen painostukselta, väkivallalta ja heikossa asemassa olevien hädänalaisten tilanteen hyväksikäyttämiseltä. Suomalaisten alistaminen orjatyövoimaksi on veropakolaisPerSujen tavoite.

    Äänestä

  • vielä kehtaavat valehdella. Ovatkohan olleetkin aina hamasta historiasta asti vasemmistolaiset valehtelijoita. Väittävät BilderbergPersuiksi, vaikka ministereistä vain Katainen on siellä listalla, hän on kokoomuslainen, ei perussuomalainen.

    Äänestä

  • Äänet Vasemmalle kirjoitti:

    Väkivaltapuolue BilderbergPerSut ovat nyt hiljaista poikaa, kun totuus veropakolaisten suunnitelmasta on paljastunut. Suunnitelma A eli nykyinen korruptiohallitus on tulossa tiensä päähän, niimpä Bilderberg suunnitelman mukaan suunnitelma B eli äärioikeistolaiset PerSut ovat heidän strategiansa ja suunnitelmansa Suomen vallankaappaamiseksi ja suomalaisten alistamiseksi orjatyövoimaksi elättämään PerSujen monikulttuurista elämää yön mustien Afrikkalaisten, Thaimaalaisten ja Venäläisten kanssa.

    Kyseessä ovat väkivaltaiset veropakolaiset, joiden symbolina saattaa olla musta enkeli ja/tai risti. He esittävät uskovaista, vaikka todellisuudessa ovat kaikkea muuta, eli uskonnon väärinkäyttäjiä bisnestarkoituksiin. Äärioikeistolaiset monikansalliset tuhomonopolit, niiden yhteenliittymä Bilderberg on PerSujen takana.

    Nyt kun asia on paljastettu olisi aika alkaa suojelemaan kansalaisia kyseisten tahojen painostukselta, väkivallalta ja heikossa asemassa olevien hädänalaisten tilanteen hyväksikäyttämiseltä. Suomalaisten alistaminen orjatyövoimaksi on veropakolaisPerSujen tavoite.

    Miksi kopioit samat viestit joka ketjuun? Ei se ainakaan lisää teidän kommarien kannatusta! Tai niin no, parempi niin että teette itsestänne hörhöjä.

    Äänestä

  • kummaa.. kirjoitti:

    vielä kehtaavat valehdella. Ovatkohan olleetkin aina hamasta historiasta asti vasemmistolaiset valehtelijoita. Väittävät BilderbergPersuiksi, vaikka ministereistä vain Katainen on siellä listalla, hän on kokoomuslainen, ei perussuomalainen.

    koko vasemmistolaisuus perustuu valheelle ja rosvoudelle.

    Valkoiset eivät tehneet turhaa työtä 1918 kun nousivat puolustamaan rehellisten ihmisten elämää, omaisuutta ja yksilönvapautta.

    Äänestä

Bilderbergin virallinenkin päämäärä on ottaa vallan itsenäisiltä valtioilta jotta voivat luoda maailmanhallituksen joka palvelisi heidän visiotaan (georgia guidestones) ja persut jotka ajavat itsenäistä suomea on heille ongelma tiellä.

Äänestä
  • Vaan ovat hörhöpuolue, joka painostaa, ahdistelee ja uhkailee köyhiä ja vaikeissa tilanteissa olevia ihmisiä saadakseen heidät äänestämään itseään vastaan eli alistumaan orjatyövoimaksi.

    Persut ovat Bilderbergin salainen varasuunnitelma nykyisen korruptiohallituksen suosion laskun varalta. Soini on Bilderbergin leivissä ja vie leivän köyhien lasten suista.

    Äänestä

Bilderberg pelkää perussuomalaisten nousua kuten ruotsidemokraatteja. Kantaväestöjen orjuuttaminen on vaarassa. Siksi bilderbergin kommarit mustamaalaavat täällä persuja. Varokaa noita valheita.

Äänestä
  • Tämä asia on vain yritetty pitää salassa Suomen kansalta, sillä muutenhan äärioikeiston orjuutussuunnitelma olisi uhattuna, siksi tämän tiedon vuotaminen julkisuuteen oli isku suoraan ÄärioikeistoPersujen ytimeen, nyt sen hörhöpuolueen veri alkaa vuotamaan kadulle.

    Äänestä

  • Alas fasistiPersut! kirjoitti:

    Tämä asia on vain yritetty pitää salassa Suomen kansalta, sillä muutenhan äärioikeiston orjuutussuunnitelma olisi uhattuna, siksi tämän tiedon vuotaminen julkisuuteen oli isku suoraan ÄärioikeistoPersujen ytimeen, nyt sen hörhöpuolueen veri alkaa vuotamaan kadulle.

    Ja Äärioikeistolaiset BilderbergPersut eivät saa enää haluamaansa Kataista pääministeriksi.

    Äänestä

  • Jippii !!! kirjoitti:

    Ja Äärioikeistolaiset BilderbergPersut eivät saa enää haluamaansa Kataista pääministeriksi.

    On Soini. Niinistö ei enää jaksa kun on niin vanha. Stubbilla on muuta tekemistä

    Äänestä

  • koululainenki tietää kirjoitti:

    On Soini. Niinistö ei enää jaksa kun on niin vanha. Stubbilla on muuta tekemistä

    Mutta BilderbergSoini onkin maanpetturi ja veropakolainen.

    Äänestä

  • Todellakin näköjään palstalle on jämähtänyt lasten puolue, joka yrittää piipittää jotain sepostusta, joka kuuluu hörhö- eli huuhaa-palstalle! Tottakai Timo Soini ja Perussuomalaiset ovat hienoa porukkaa, jota taas nämä illuminaattiuskovat eli aloittajan susilauma eivät ole!

    Äänestä

  • koululainenki tietää kirjoitti:

    On Soini. Niinistö ei enää jaksa kun on niin vanha. Stubbilla on muuta tekemistä

    Kas, siinäpä oiva ajatus! Hyvä ajatus muuten paljon muuallakin maassamme. Sitä vain ei huomaa, kun palstalle ujuttautuneet huuhaapalstalaiset tykkäävät niin kovin siis nimilistastastaan, jonka luulevat olevan aito!

    Äänestä

Soini että Bilderberg tarvitsee Jeesus pelastuaxeen varmasta tuhosta ja helvetistä !!

Äänestä
  • Vihdoinkin saimme vahvistusta sille tiedolle, että Soini on Bilderbergin miehiä, viihtyy kuulemma mainiostai Brysselissä kynttiläillallisilla Bilderbergin johdon kanssa. Pankkitilit Sveitsissä, no veropakolaisiahan persujen tiedettiinkin jo olevan.

    Äänestä

  • Lopun alku niille kirjoitti:

    Vihdoinkin saimme vahvistusta sille tiedolle, että Soini on Bilderbergin miehiä, viihtyy kuulemma mainiostai Brysselissä kynttiläillallisilla Bilderbergin johdon kanssa. Pankkitilit Sveitsissä, no veropakolaisiahan persujen tiedettiinkin jo olevan.

    Eipä siitä aiemmin ollutkaan muuta tietoa, kuin painostava tunne epävarmoilla ihmisillä, joihin maanpetturipersut koettavat vaikuttaa.

    Äänestä

  • Vasen Nousee kirjoitti:

    Eipä siitä aiemmin ollutkaan muuta tietoa, kuin painostava tunne epävarmoilla ihmisillä, joihin maanpetturipersut koettavat vaikuttaa.

    Mahtavaa, nyt lähtee Vasemmiston väki vahvaan nousuun ! Pääsemme eroon loiseliitistä kertaheitolla äänestämällä Vasemmistoliittoa =)

    Äänestä

  • Suomi 2010 kirjoitti:

    Mahtavaa, nyt lähtee Vasemmiston väki vahvaan nousuun ! Pääsemme eroon loiseliitistä kertaheitolla äänestämällä Vasemmistoliittoa =)

    Siihen tähtäämme ja toiminta laajenee.

    Äänestä

  • Kaikki mukaan ! kirjoitti:

    Siihen tähtäämme ja toiminta laajenee.

    HAHAHAH! Onpas lapsellinen aloittaja ja itse laittelee aina vain uusia viestejä saadakseen linkin paisumaan lukijoilla! Olet todella kova valehtelija juttuinesi. Mene huuhaa-palstalle. Kukaan ei kuitenkaan oikeesti usko juttujasi!

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    Jotka olemme saaneet tarpeeksi veropakolaisten touhuista ja ihmisten kiusaamisesta, se loppuu pian. Varmasti äänestämme Vasemmistoa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Nyt tarkkana kaikki kirjoitti:

Huomatkaa Timo Soinin läpinäkyvä teatteri (porvarin uudet vaatteet), puhe urheilu- ja asetermeillä ja se pukeutuminen. Rahvaalle otatetaan kuvia, joissa ollaan muka bussipysäkillä maiharissa ja pelikaulahuivissa, kun yleensä ollaan Armanin puvussa timanttisolmioissa Bilderbergin taustavoimien kanssa juhlaillallisilla Brysselissä.

Alkaa vahvasti vaikuttaa siltä, että PerSut onkin monikansallisten tuhomonopolien yhteenliittymän sponsoroima äärioikeistolainen yritys lopullisesti ostaa Suomi orjatyövoimaksi. Rahoittaako Bilderberg PerSuja ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu