Törkeetä

Vantaan Kivistössä omakotitalossa asuva insinöörisperhe kulkee jatkuvasti kahden muun omakotitalon tontin välistä yleiselle tielle. Kummakin talon tontti on ihan kiinni toisissaan, välissä ei ole yhtään kunnan tai muun yksityisen aluetta tai kulkuväylää. Lapset on opetettu tästä kulkemaan ja rouvakin kulkee aidan vierestä rakin kanssa, kehtaa kusettaakin aidan viereen. Vieraillekin on opetettu oikeisemaan toisten tonttien kautta.
Kun viereiseen taloon on vain pari metriä, niin sen verran pervoja kun ovat niin pitää vielä vilkaista
toisten ikkunasta sisään. Sanoisin että eikös tämä ole jo kotirauhan rikkomista. Vaikka äijä onkin Nokialla insinöörinä niin eipä paljon järki päätä pakota. Muuttais mulkero maalle perheineen ja rakkineen, siellä luulisi lääniä riittävän, ettei tarttis vanhoja ihmisiä ahdistella ja säikäytellä.
0278
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


tosi kyrsiintynyt kirjoitti:

Vantaan Kivistössä omakotitalossa asuva insinöörisperhe kulkee jatkuvasti kahden muun omakotitalon tontin välistä yleiselle tielle. Kummakin talon tontti on ihan kiinni toisissaan, välissä ei ole yhtään kunnan tai muun yksityisen aluetta tai kulkuväylää. Lapset on opetettu tästä kulkemaan ja rouvakin kulkee aidan vierestä rakin kanssa, kehtaa kusettaakin aidan viereen. Vieraillekin on opetettu oikeisemaan toisten tonttien kautta.
Kun viereiseen taloon on vain pari metriä, niin sen verran pervoja kun ovat niin pitää vielä vilkaista
toisten ikkunasta sisään. Sanoisin että eikös tämä ole jo kotirauhan rikkomista. Vaikka äijä onkin Nokialla insinöörinä niin eipä paljon järki päätä pakota. Muuttais mulkero maalle perheineen ja rakkineen, siellä luulisi lääniä riittävän, ettei tarttis vanhoja ihmisiä ahdistella ja säikäytellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu