A-Mot ohjelmassa käytiin jälleen kerran läpi näitä pakolaiskysymyksiä, kuten varmaan moni huomasi. Oli miten oli niin yhdestä asiasta olen ohjelmassa esiintyneen Tanskalais somalin kanssa eri mieltä. Hän toisti sitä niin paljon väkisin esilläpidettyä näkemystä, jonka mukaan somalin, tai yleensä mustan maahanmuuttajan olisi oltava kaikessa kaksi kertaa parempi kuin kantaväestön nuorien tullakseen toimeen ja hyväksytyksi. Minun ystäväpiiriini kuuluu paljon eri kulttuureista olevia ihmisiä, kuten Nigeriasta, Egyptistä, Israelista, Saksasta, Virosta,USA,sta, Ranskasta ja yksi Tasmanian saarelta Australiasta ja vaikka mistä muualta. Kulttuurien kirjo on laaja. Heitä kuitenkin yhdistää monikin asia. He kaikki ovat hyvin menestyneitä, työssäkäyviä ihmisiä ja eivät he ole sen parempia mutta eivät sen huonompiakaan kuin kantasuomalaiset. He ovat vain ahkeria, kohteliaita, rehellisiä, elämän perusarvoihin tukeutuvia ihmisiä. Kaikki voivat juhlia yhdessä ja juoda kaljaa ja nauraa samoille asioille. Uskonnot eivätkä etniset taustat tai historia rajoita yhteenkuuluvaisuuden tunnettamme. Olen aivan varma, että ihminen, joka on rehellinen ja haluaa integroitua yhteiskuntaan eikä jää roikkumaan omiensa joukkoon, tulee pärjäämään pelkkänä omana itsenään. Ei hänen tarvitse olla kaksi kertaa parempi muita. Rikollisia ei milloinkaan ole katsottu suopeasti Suomessa kuin muuallakaan. Laiskat, hip hop kulttuurin, väkivallan ja huumeet omaksuneet somalit ovat huonossa asemassa missä päin maailmaa tahansa. Ei maailma hyväksy roistoja. Siitä on tietysti helppoa syyttää pohjoismaista tapaa ottaa maahanmuuttajat vastaan. Se on muka väärä tai jotain muuta. Moni taitaa nähdä asian siten, että täällä pitäisi olla moskeijat valmiina ja koulut sadalla kielellä, muuten me olemme epäonnistuneet maahanmuuttajien integroimisessa. Kun Suomeen tullaan, niin tänne tullaan tämän maan ehdoilla. Tänne ei tulla sanelemaan ehtoja ja hakemaan meidän yhteiskunnastamme epäkohtia ja moittimaan meidän virkamieskoneistoamme ja maan asukkaita. Olen itsekin toisen polven maahanmuuttaja eikä minulla tai vanhemmillani ole ollut koskaan mitään vaikeuksia kenenkään kanssa missään koska osaan elää vastaanottajien ehdoilla. Olen asunut USA,ssa ja Hollannissa ja Saksassa eikä minulla ole koskaan ole ollut mitään ongelmia missään muussa kulttuurissa.
A MOT
Gert van der Leerth
27308
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
että kantasuomalainen esim. kokee yhtä paljon rasismia kuin maahanmuuttajakin, esim pakolainen - ja että maahanmuuttajan on yhtä helppo työllistyä kuin pakolaisen?
Kyllä tuolle ryöstäjä-pahoinpitelijä-huumeveikollekin annettiin aikanaan ihan samat eväät kuin kantasuomalaisille. Olisi käyttänyt ne hyväkseen ja käynyt koulut ja hommannut ammatit. Oma vikansa kun valitsi rikollisen uran.
Ehkä kantsisi yksittäisen luuserin syyllistämisen sijasta - varsinkin täällä - keskustella monipuolisesti asian vaatimista vaihtoehdoista yhteiskunnallisiin toimiin.
Sillä yhteiskunnallinen ongelmahan tämä on, eikä yksilön, eikö niin?
Miettiminen - edelleenkään - ei siis liene pahasta...?
siis aloittajalla.
että siellä on se peukkutoiminto, jolla voi osoittaa suosionsa haluamalleen kommentille...?
Minä olen ehtinyt jo siitä käsitykseni muodostaa(!)
peukkutoiminnosta?
mielenkiintoinen. kerropa se meillekin?
kin.
ylempänä justiin alkuillasta.
Var så god och lägga märke till!
kohtaa rasismia ulkomailla ihan yhtä paljon kuin mamu Suomessa!
Kun kävin 1990 Egyptissä niin ei saanut pitää lyhythihaista paitaa tai muuten käyvät
muslimit kimppuun, maassa maan tavalla! Ei saanut juoda kaljaa, mutta
kylläpä nyt meillä muslimin pitää saada sitä ja tätä ...
Selittelepäs tämä molk..eri
Ei ei. Ei rikollinen yksilö ole yhteiskunnan vika. Kyllä asiaa pitää nimenomaan tarkastella yksittäistapauksittain, oli niitä sitten kuinka paljon tahansa. Tuo on ihan naurettavaa laittaa tuonkin tyypin rikokset yhteiskunnan viaksi.
Jos jollain halutaan yhteiskuntaa syyllistää, niin sillä että muualta lähtöiset rikolliset pitäisi heti karkottaa pois. Se ennaltaehkäisisi rikoksia, sillä rima ryhtyä rikollisuuden tielle nousisi korkeammalla. Samalla se vapauttaisi yhteiskunnan varoja parempiin tarkoituksiinkin. Tuokin kaveri on maksanut yhteiskunnallemme - siis meille veronmaksajille - ainakin miljoonan.
Maassa maan tavalla.. Paitsi suomessa, koska se olisi rasismia, syrjintää, rotusortoa ja sensaatio.
että et saanut kaljoitella Egyptissä ja nyt sen maan asukkaat saavat enemmän vapauksia täällä?!
Aivan käsittämättömän lapsellista puhetta... Tai itseasiassa ala-asteen oppilaskin ymmärtää asian oikean laidan.
Olet katkera lottovoitosta: Siitä, että elät vapaassa valtiossa - ja nyt kiukuttelet siitä, että oman maansa sortoa paenneita ei alisteta???
jota maahantulijoihin ei sovellettaisi?
mielipiteitäsi sinänsä.
Rikolliset toki kyllä karsitaan heti tulijoista niin hyvin kuin mahdollista.
Ja tämä keskustelu kuuluu Kehitysmaat... -palstalle.
Sinä et ilmeisesti ymmärrä, että sinne minne mennään kylään siellä pelataan sen paikan säännöillä mitkä ovat voimassa.
Kylässä ei valiteta vaikkapa sianlihasta hernekeitossa... Ja jos et ymmärrä yhdellä esimerkillä, keksi itse lisää.
Suomalaisten on aika nousta polviltaan ja pitää kiinni omista tavoistaan ja kulttuuristaan, huolimatta siitä että pieni hyysärilauma leimaa sellaisen rasistiseksi vaatien meitä omaksumaan meille vieraita tapoja. Hattu kourassa ei enää kannata kuunnella herran nuhteita ja sormen heristyksen avittamaa luentoa siitä mitä mieltä pitää ja saa olla.
Suomi on erittäin "sääntöorientoitunut" valtio. Tämä tarkoittaa sitä, että lähes kaikki julkinen toiminta kuuluu jonkunlaiseen tai jonkunlaisiin kategorioihin, jotka on kirjattu ties minne ohje- ja järjestyssääntöihin.
Niinpä ne sianlihalle vaihtoehtona menuihin ympätyt ruokalajitkin ovat viime kädessä parlamentaarisen päätöksentekojärjestelmämme tulos.
Olen samaa mieltä kanssasi, että terveydellisiin seikkoihin liittyvä ruokavalion voimaan saattaminen on jossain määrin vähemmän kiistanalainen kuin uskontoon perustuva ruokavalion lanseeraus.
Yhtä kaikki. Maahanmuuttajat ovat Suomen perustuslain samanlaisia yhteiskunnan jäseniä kuin muutkin ja heille kuuluu jo laissa säädetty kouluruokailu.
Saavathan esim. lestadiolaislapset tv:n katselun ajaksi avustajan valvomaan heitä eri tilaan. Muslimien ruokavalion kanssa lienee ihan sama juttu.
Du kan väl inte Svenska ? Hör Du du - skall vi prova på nåt brunt ?
miksi ne sitten saavat jäädä tänne loisimaan ja jatkamaan "ammattiaan" ?
Och samma på finska...
Kaikki värit käy!
rajan taa - ja ne EU:n ulkopuolelta tulleet, joilla eivät pysty elättämään itseään - eivätkä saa turvapaikkaa, saavat myös lähteä.
Tutkitut ja turvapaikan saaneet, jotka eivät ole saaneet työtä, ovat toki samanlaisessa asemassa kuin kuka tahansa meistä.
Mutta voit olla varma - vastoin tätä sitkeästi pyörivää sitilegendaa - että suurin osa heistä taatusti ottaisi työn vatstaan, jos sitä vaan olisi tarjolla.
se ei kuitenkaan naurata..
Luuletko tosiaan yhdenkään täysijärkisen ihmisen uskovan sinun aivopierujasi ?
Hulluhan sinä olet, ehkä jopa musunekru.
Miksi vankilamme ovat täynnä somppuja ?
Ei, vaan maassa maan tavalla. Sitä kait tässä tarkoitetaan?
senkin minulta. Kuvailin täällä taannoin Halla-ahon blogia, joka sisältää kosolti aivopieruja. Termi taisi osua kohdalleen paremmin kuin osasin toivoakaan, kun se jäi noin vahvasti mieleen.
tarkoitan minäkin.
Ei täällä tarvitse jäädä uskon varaan roikkumaan asioihin. Tästä on kyllä tutkimustuoksiakin.
Ja ilman niitäkin on tasan selvää, että kuka tahansa Suomessa elävä haluaa kunnon työtä, koska vain sitä kautta pääsee useimpien mielekkäänä kokemaan elintasoon.
Suosittelen sinulle, -mutta, että pikkusen lukisit asiatekstejä ja vähemmän kehittelisit noita lapsellisia nimittelyjäsi.
Hyvä sulle. Oot sopeutunut etkä elä kustannuksellamme.
Semmoset rikolliset ja loiset haluamme poistaa. Pakkokarkotus. Syynä maan etu.
Maassa maan tavoin.
Kahden vuoden työssäoloaika ennenkuin saa samat sosedut kuin me.
Työhönmenopakko ja karenssi mamuillekin.
Perheenyhdistämis-kikkailut pitää tehdä niin, että lapsi palautetaan kotimaahansa.
Enintään 3 lasta.
Hunnut ja muu uskonnnon vaatteiden kautta ilmaisu pitää kieltää.
jne