ihmisen olla jotenkin vajaa ollakseen kreationisti?
Täytyykö
kummastelija
23389
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
ollakseen kreationisti. Saa olla kuitenkin ihan mikä haluaa.
Evolutionistin taas täytyy olla riittävän simppeli jotta voi uskoa yltiöpäisiin ja täysin epätieteellisiin sattumien ketjuttamisiin jotka ovat evoluutioteorian rakennusaineita.
Pitää myös olla riittävästi hyväuskoisuutta jottei vahingossakaan ala kyseenalaistamaan evoluutioterialle kuviteltuja näennäistodisteita.
Näillä eväillä tällä palstalla ollan liikkeellä.
et ole hyväuskoinen, niin kerropa miten selität fossiiliaineiston järjestäytyneisyyden aikakausien mukaisesti. Tai vaikkapa geneettiset yhtäläisyydet, mm. pseudogeenit ja ERV:t eri lajien väleillä. Tai jos ne tuntuvat liian hankalilta, niin voithan kertoa, miksi lyhytikäiset isotoopit puuttuvat nuoresta maapallosta.
Ole hyvä.1
Ei tarvitse, mutta auttaa kuitenkin kovasti?
Katso vaikka
http://fi.wikipedia.org/wiki/Indoktrinaatio
Uskonnoilla on pitkät perinteet "lastenkasvatuksessa". Uskoisin, että älykkäämmät lapset voivat paremmin irtaantua aivopesusta. Demokraattinen yhteiskunta, vapaa tiedotus ja valtion sekulaari suhtauminen uskontoihin auttavat tässä.
Katso vaikka Wiki/Indoktrinaatio.
Evoluutio-uskonnolla on pitkät perinteet kolulasten "kasvatuksessa". Uskoisin että älykkäämmät lapset voivat paremmin irtaantua evoluutio-opetus-pakkosyötön aivopesusta. Demokraattinen yhteiskunta , vapaa tiedotus ja korkea älykkyysosamäärä auttavat tässä valtion sekulaarisen uskotoihin suhtautumisen suunnasta huolimatta, tai sen myötä. (Lasken myös evoluutioteorian tässä uskonnoksi.)
Evoluutioteorian perusteiden selvittäminen tulisi koulussa tietenkin sallia mutta samalla tulisi ehdottomasti mainita että kyseessä on toistaiseksi ainakin kysymys hypoteeseista joita ei ole voitu pitävästi todistaa. Tämä olisi reilua ja rehellistä lapsiame kohtaan.
Nyt vain älykkäimmät hoksaavat tulleensa aivopestyiksi. Muut ovat sen verranvälinpitämättömiä asian suhteen että jäävät uneliaaseen uskoonsa. Ja ikävä kyllä heitä onkin sitten suuri enemmistö äänestysikäisistä, joten se että evoluutiota kouluissamme opetetaan ei ole seurausta älyn käytöstä vaan käyttämättömyydestä.
Ja koska juuri kukaan todella älykäs ei ala käyttämään harvoja elämänsä päiviä virheelliseksi helposti havaitsemansa evoluutioteorian puolustamiseen, niin sen puolustaminen onkin sitten jäänyt vähemmän älykkäille spekulanteille ja siksi saamme katsella ihmeissämme aivan järjettömiä ja totaalisen epätieteellisiä näennäistodisteita evoluutioteorian todisteina.
Sillä ei kai voida odottaa että keskinkertaisuudet saisivat aikaan mitään älykästä!
Ja koska näin on, niin veikkaan että varsin moni voisi aika helposti todeta evoluutioteorian teoriaksi jos vain he viitsisivät hiukan käyttää aikaa sen kanssa.
Totuus kuitenkin on se että juuri ketään suuresta yleisöstä ei asia koulun jälkeen kiinnosta vähääkään, joten saamme nauttia keskinkertaisen älyn tuottamista varsin vajavaisista evoluution "todisteista" edelleenkin. Valitettavasti.
"Evoluutioteorian perusteiden selvittäminen tulisi koulussa tietenkin sallia mutta samalla tulisi ehdottomasti mainita että kyseessä on toistaiseksi ainakin kysymys hypoteeseista joita ei ole voitu pitävästi todistaa."
Roskaa pukkaa kretulta jälleen kerran. Tälläkin palstalla on toitotettu kreturessuille jo kymmeniä kertoja, että tieteellisiä teorioita ei *koskaan* voi todistaa oikeaksi! Ne voidaan ainoastaan falsifioida, ts. osoittaa virheellisiksi. Tämän vuoksi teorialla - jos sen halutaan olevan tieteellinen teoria - on oltava falsifiointikriteerit, toisin sanoen teorian tulee itse kertoa, ja määritellä, mitkä luonnosta mahdollisesti tehdyt havainnot kumoavat teorian. Tämä koskee kaikkia tieteellisiä teorioita. Newtonin Gravitaatioteoriaakaan ei ole "todistettu" (Itse asiassa Evoluutioteoria on paljon vahvemmalla pohjalla kuin Gravitaatioteoria, koska se on paljon selkeämmin ja paljon runsaslukuisemmin havainnoin pystytty varmentamaan, ja Newtonin Gravitaatioteoria ei edes toimi kaikissa olosuhteissa, jolloin joudutaan turvautumaan Einsteiniläisiin teorioihin).
Jos -erittäin epätodennäköistä, mutta teoriassa mahdollista- evoluutiotoria joskus falsifioidaan, voit olla satavarma, että tuon falsifioinnin suorittaa tiedeyhteisö, ei nurkissa kitisevät, kuolaa valuvat, tyhjäpäiset jeesuspellet.
Se, että lasket "tässä evoluutiotorian usjkonnoksi" osoittaa vain ja ainoastaan sen, että sinulla on täysin tyhjä pää.
Kuules jb. Sinulla olisi jo aika kumota evoluutioteoria kun olet siitä jo niin kauan uhonnut, areena on sinun. Siihen ei vain ole kukaan vielä pystynyt, niin en siihen usko pystyvän sinunkaan, sen verran vajaavaista näyttää olevan sinulla tiedon sisäistäminen.
näkökantasi. Nopeasti ajatellen perustelusi vaikuttaa varsin hyväksyttävältä.
Perusteellisemmin ajateltuna voisimme soveltaa sanomaasi ja muuttaa kouluopetusta ohjeidesi mukaisesti siten että esim. fossiiliston antamassa vähittäistä kehittymistä puoltavissa lausunnoissa, silloin kun niissä viitataan joihinkin kivettyneisiin luunpaloihin, tulisi aina huomauttaa että esimerkiksi vaikka koulukirjassa esitämme että homo erectus on homo habiliksen jälkeläinen , niin tulisi falsiointikriteerit huomioiden muistaa aina mainita ettei asiaa ole kuitenkaan voitu mitenkään todentaa.
Menisikö tuo asia nyt tällä tavalla oikein, sillä käsittääkseni tuollaisen periytymisväittämän falsiointikriteerinä on juuri tuo että varsinaiset todisteet tuosta periytymisestä ovat vajavaiset a oikeastaan puuttuvat jopa kokonaan.
Aihetodisteet eivät oiken kuulosta tieteessä päteviltä. Mutta jos aihetodisteita käytetään, niin sekin tulisi mainita, sillä lapset eivät aina osaa erottaa aihetodisteita todellisista varmennetuista todisteista.
Ja tämä on sikäli vakava asia että olemme jo evoluutio-opetuksen myötä kasvattaneet sukupolven joka ei osaa tehdä eroa aihetodisteen ja todellisen todisteen välillä. Sinä olet selvästikin yksi näistä. Valitettavasti.
"...silloin kun niissä viitataan joihinkin kivettyneisiin luunpaloihin, tulisi aina huomauttaa että esimerkiksi vaikka koulukirjassa esitämme että homo erectus on homo habiliksen jälkeläinen , niin tulisi falsiointikriteerit huomioiden muistaa aina mainita ettei asiaa ole kuitenkaan voitu mitenkään todentaa. "
Ei aivan, sillä silloinhan me syyllistyisimme silkkaan valehtelemiseen, emmekä toki halua semmoiseen syyllistyä, emmehän?
Rehellinen tapa on tietenkin todeta pikku pilteille se tosiasia, että havaitut, todelliset havainnot tuksevat sitä, että tuo jälkeläisyysvertailu perustuu todellisiin havaintoihin, joita kretupellet eivät ole voineet kumota rukoilupiiriensä tavattomasta ahkeruudest huolimatta.
"Menisikö tuo asia nyt tällä tavalla oikein, sillä käsittääkseni tuollaisen periytymisväittämän falsiointikriteerinä on juuri tuo että varsinaiset todisteet tuosta periytymisestä ovat vajavaiset a oikeastaan puuttuvat jopa kokonaan."
Joko käsität väärin, tai valehtelet aidosti. Kumman haluat valita? Luonnosta tehdyt havainnot ovat toistettavia faktoja, eikä toistettavat faktat ole falsifioitavissa. Luonnoista tehdyistä havainnosta tehdyt johtopäätökset, hypoteesit ja teoriat voivat kuitenkin olla virheellisiä, ts. ne voivat olla falsifioitavissa.
"Aihetodisteet eivät oiken kuulosta tieteessä päteviltä."
Valitettavasti meiltä puuttuu aikakone, joten tieteen on pakko turvautua muihin metodeihin menneisyyden paljastamiseksi. Se, että pidät aihetodisteita epäpätevinä, kertoo sinun pätevyydestäsi tieteen arvioijana sangen paljon.
Mitä sinun mielestäsi "banded iron"-aihetodisteet kertovat maapallon varhaisen ilmakehän hapettavista tai pelkistävistä ominaisuuksista? Eikö mitään?
Onko kreationisteilla moinen työkalu, jolla he ovat selvittäneet puhuvan käärmeen lajiominaisuudet, ilman aihetodisteita?
"Ja tämä on sikäli vakava asia että olemme jo evoluutio-opetuksen myötä kasvattaneet sukupolven joka ei osaa tehdä eroa aihetodisteen ja todellisen todisteen välillä. Sinä olet selvästikin yksi näistä. Valitettavasti. "
Olen työskennellyt useita vuosia eräässä valtion tutkimuslaitoksessa tutkijana, joten koen tiettyä ansaittua ylivertaisuutta sinun "aihetodiste/todellinen todiste" - käsitteen suhteen.
Et edes ymmärrä mitä käsite "tiede" tarkoittaa, et ymmärrä, mitä tieteellinen teoria tarkoittaa, etkä ymmärrä mitä tieteelliset havainnot (=todisteet) tarkoittavat.
Olet taikauskoinen ja tietämätön hihhulitollo.
Mitkähän lienevät ne ne todelliset havainnot jotka tukevat homojen habilis ja erectus välistä sukulaisuutta?
Onko se kenties hiukan samankaltainen ulkonäkö? Vai olisiko se homo ramapithecus siinä välissä? Muuta ei nyt tule mieleen.
Meinaatko tosiaan että homojen habilis ja erectus väliselle sukulaisuudelle on faktatodisteita? Heh. Kerrohan yksi tällainen, tai mieluummin ne kaikki.
Ja sitten seurasikin se mitä vähän pelkäsin. Nuo faktasi perustuivatkin aihetodisteisiin, olisihan se pitänyt arvata että mitään todellista faktaa ei olekaan joten eipä taida tulla vastausta noihin edellisiin kysymyksiini, eikä ole väliksikään.
Ja turhaan yrität sumuttaa sillä että aihetodisteet voivat joissain tilanteissa kelvata näytöksi jostain asiasta. Tässä apinasukulaisuusasiassa ne eivät kelpaa muuhun kuin evolutionistien ylivertaisen evo-uskon vahvistamiseen.
Sitäpaitsi tämä tollo tietää että nykyään enemmistö evolutio-nisti-tutkijoista on sitä mieltä että habiliksella ja erectuksella voi hyvinkin olla yhteinen kaukainen esi-isä, mutta erectus ei välttämättä ole habiliksen suora jälkeläinen.
Joten pysy sinä vaan valtion tutkimusten parissa ja jätä apinat rauhaan kun et niistä mitään tiedä.
http://www.youtube.com/watch?v=1EzFFICCkGI&feature=related
kumoaa evoluutioteorian.
http://www.youtube.com/watch?v=UkaqEmrYPr0&feature=related
Katso otuksen häntää? Onko se samanlainen kuin valaalla? Sekoittaako valas hännällään kikkareensa veteen niin että kalojen olisi helpompi sitä mutustella?
Apolla jauhot suuhun!
Puhut paskaa. Kaikki historialliset tieteet, samoin kuin esimerkiksi astronomia perustuvat aihetodisteisiin ja niiden arviointiin. Lisäksi hihuna kuvittelet, että tieteet yleensäkin "todistaisivat" yhtään mitään. Kaikki tieteet kehittävät tutkimusalastaan tieteellisiä teorioita, joissa käsitellään "aihetodisteita", eivätkä teoriat pyrikään todistamaan yhtään mitään.
Kreationismista, jumalistasi tai satukirjasi tapahtumista ei ole *edes* aihetodisteita.
Et tiedä tieteistä yhtään mitään, joten pysyt hihutollona.
Turha toivo, taaskin. Mahtaa vituttaa?
""Mitkähän lienevät ne ne todelliset havainnot jotka tukevat homojen habilis ja erectus välistä sukulaisuutta?
Onko se kenties hiukan samankaltainen ulkonäkö? Vai olisiko se homo ramapithecus siinä välissä? Muuta ei nyt tule mieleen.
Meinaatko tosiaan että homojen habilis ja erectus väliselle sukulaisuudelle on faktatodisteita? Heh. Kerrohan yksi tällainen, tai mieluummin ne kaikki.""
Sen lisäksi, että tässä todellisuudessa olemme aina havainneet eläinten ja ihmisten syntyvän vanhemmistaan, habilisten sukulaisuudella erectuksiin on aivan viime vuosina löydetty uusia todisteita, kuten nämä välimuodot, joilla on kummankin lajin piirteitä:
http://pandasthumb.org/archives/2008/11/dmanisi-postcranial.html
ja nämä tietokonemallinnuksella tehdyt kallovertailut:
http://www.abc.net.au/science/articles/2008/05/05/2235716.htm?site=science&topic=human
jotka viittaavat siihen, että habilikset olivat suoraan esi-isiämme.
Mutta emme todellisuudessa vielä tiedä sitä varmaksi, voi todellakin olla, että Homo habilis on vain kehityslinjamme sukupuuttoon kuollut sivuhaara, joka jakoi yhteisen kantamuodon oman esi-isämme kanssa. Siksi asiaa edelleen tutkitaan ja tulevaisuuden fossiililöydöt saattavat ratkaista tuon tieteellisen kiistan. Mutta sen jo tiedämme varmasti, että jaamme apinoiden kanssa yhteisen kantamuodon n. 5 miljoonan vuoden takaa, mikä kumoaa hassut uskomuksesi meidän syntymisestä zimbsalabim.
Kyllä.
mutta siitä on paljon apua. Riittää että on tyhmä ja/tai huomionkipeä.
täytyy olla hassusti jos uskoo maailmanlaajuiseen tiedemiesten salaliittoon.
-----Täytyykö ihmisen olla jotenkin vajaa ollakseen kreationisti? ------
silloinhan hän on jo valmis evokki.
Uskotko maailmanlaajuiseen tiedemiesten salaliittoon?
vaan ateistinen usko yhdistää. Uskotkos itse rasva-asiassa olleen kovien rasvojen vastaisen salaliiton, päällikkönä P Puska?
Tarkoitatko, että vajaa verrattuna sinuun itseesi? Oletan, että vastauksesi tulee sisältämään luettelon siitä kuinka hyvä ihminen olet jne ... .
"Täytyykö ... ihmisen olla jotenkin vajaa ollakseen kreationisti?"
Ei se pakollista ole, mutta kyllä se varmasti auttaa.