Polleaa tekstiä

ilmeisesti Armin kynästä taas:

"Totuus on se mitä sanon".
Ai, aivanko kaikesta ja kaikista, joka paikassa ja aina? Vain kun suusi avaat?

Taidat olla suuruudenhullu.
Jeesus on luvannut, että "kun Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden". (Joh. 16:13)
Ensinnäkin Jeesus puhuu monikossa. Hän ei luvannut, että kaikki tieto annetaan yhdelle yksilölle. Jeesus puhuu totuuden tuntemisesta. Koska koko totuus on Herra Jeesus itse, silloin totuuden tuntemiseen johdatus on sellaisessa mielessä rakentumisessa ja sellaisella mielellä vaeltamisessa ja elämisessä, joka itsellään Herralla oli.

Jeesus ei eritellyt, mistä asioista tuo kaikki totuus kullekin annetaan ja missä aikamitassa se kullekin annetaan. Johdatus on Jumalan käden varassa. Joka sanoo kaiken jo tietävänsä, tarvitseeko sellainen mitään johdatusta? En sitä paitsi tiedä maan päällä eläneen yhtäkään ihmistä, joka olisi tiennyt kaikesta kaiken, maallisestakin. Kun ei edes tiedä, minkä väriset hiukset kanssakirjoittajalla on. Kuinka sitten voisi tietää kaikesta kaiken! Jumalalle ei ole mikään mahdotonta, Hän tietää kyllä kaiken, mutta tähän päivään Hän ei ole nähnyt hyväksi antaa yhdelle ihmiselle kaikesta kaikkea.

Armo ja pelastus Jeesuksessa on kyllin. Ettei meistä kukaan ylpistyisi.
185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Totuus = Jeesus

Totuus Totuudesta = Raamattu

Totuus Totuuden Totuudesta = Teologia

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tieto ja tunto kirjoitti:

ilmeisesti Armin kynästä taas:

"Totuus on se mitä sanon".
Ai, aivanko kaikesta ja kaikista, joka paikassa ja aina? Vain kun suusi avaat?

Taidat olla suuruudenhullu.
Jeesus on luvannut, että "kun Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden". (Joh. 16:13)
Ensinnäkin Jeesus puhuu monikossa. Hän ei luvannut, että kaikki tieto annetaan yhdelle yksilölle. Jeesus puhuu totuuden tuntemisesta. Koska koko totuus on Herra Jeesus itse, silloin totuuden tuntemiseen johdatus on sellaisessa mielessä rakentumisessa ja sellaisella mielellä vaeltamisessa ja elämisessä, joka itsellään Herralla oli.

Jeesus ei eritellyt, mistä asioista tuo kaikki totuus kullekin annetaan ja missä aikamitassa se kullekin annetaan. Johdatus on Jumalan käden varassa. Joka sanoo kaiken jo tietävänsä, tarvitseeko sellainen mitään johdatusta? En sitä paitsi tiedä maan päällä eläneen yhtäkään ihmistä, joka olisi tiennyt kaikesta kaiken, maallisestakin. Kun ei edes tiedä, minkä väriset hiukset kanssakirjoittajalla on. Kuinka sitten voisi tietää kaikesta kaiken! Jumalalle ei ole mikään mahdotonta, Hän tietää kyllä kaiken, mutta tähän päivään Hän ei ole nähnyt hyväksi antaa yhdelle ihmiselle kaikesta kaikkea.

Armo ja pelastus Jeesuksessa on kyllin. Ettei meistä kukaan ylpistyisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu