Persun selkäranka

Ovatko Lapuan persut ns. "seteliselkärankaisia" ?
11341
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

epätoivoinen tukiryhmäläinen tekee uusia ja uusia alotuksia samasta asiasta saadakseen isompien puolueitten isommat kytkyt ja rahoitukset häipymään ihmisten mielistä. Ei onnistu. Persut on ollu sen verran pieni ja köyhä puolue eikä isokenkäisiin ole ollut samoja suhteita kuin kokoomuksella ja keskustalla, joten persujen ns. suhmuroinnit jäävät kovin vaatimattomiksi kepun ja kokoomuksen rinnalla.

Lopeta toivoton yrityksesi. Sinun puussasi ei ole oravia - mutta ehkä lepakoita kellotornissa.

Äänestä
  • Puoluejohtaja Timo Soini varoitti pari vuotta sitten persujen kenttää puolueseen soluttautuvista "onnenonkijoista ja oman edun tavoittelijoista". Koijarit pyrkivät hyötymään puolueesta sen kannatuksen kasvun myötä ja ulosmittamaan sen avulla yhteiskunnalta verovaroja. Tuttu ilmiö myös vanhoille "rappiopuolueille".

    Äänestä

  • Persut ovat tehneet Lapualla hyvää työtä mielivaltaa vastaan, mutta olisiko nyt aika katsoa peiliin ? Persujen ei tule kasvun huumassa samaistua kepuun ja maalaisliitoon(kok) ja tulee välttää kähmintää.
    Persujen ei tule myydä "sieluaan" heille halvoilla kunniamerkeillä, paikalla kaupunginhallitukseen tai kunnallisilla yritystukiaisilla.

    Vaaleihin on aikaa vajaat seitsemän kuukautta. Persujen mahdollinen vaalivoitto tulisi vahvistamaan suomalaista kansanvaltaa ja demokratiaa.

    Moni lapualainen tulee eduskuntavaaleissa äänestämään persuja tai jättää äänestämättä. Valitkaa siitä.

    Äänestä

kusetetaan, osa kannattajista maattomia duunareita ja persun politiikka on erittäin oikeistolaista. Mamujen maahanmuutto asiat pidetään tarkasti esillä että olematon ideologia (oikeisto sellainen) saadaan piilotettua.

Persujen ideologia ei näy se vaan kuuluu kun Soini avaa suunsa.

Äänestä
  • Persut ovat "työväenpuolue" ilman sosialismia. Kapitalismi on voittanut sosialismin.

    Persuja voi äänestää kaikki työtätekevät ja työtä vailla olevat.

    Lapuallakin tulisi lopettaa sosialismi ja luopua kannattamattomien yritysten tukemisesta verovaroin. Markkinavoimat hoitavat yritysten kannattavuuden.

    Äänestä

  • markkinatalous kirjoitti:

    Persut ovat "työväenpuolue" ilman sosialismia. Kapitalismi on voittanut sosialismin.

    Persuja voi äänestää kaikki työtätekevät ja työtä vailla olevat.

    Lapuallakin tulisi lopettaa sosialismi ja luopua kannattamattomien yritysten tukemisesta verovaroin. Markkinavoimat hoitavat yritysten kannattavuuden.

    Se onkin sitten mielenkiintoista, että kuinka persut käyttävät populismin avulla saatavaa valtaa.
    Mitä se työväenpuolue ilman sosialismia sitten on? Poistuuko työttömyys kuures kuukaures, kun persusta tehrään työministeri niin ku Urpo Leppänen lupas aikoonaan.
    Sanoosta miästä, sarvista härkää. Soininkin pitää sitten teherä muutakin, ku heiluttaa nenäkarvojansa.

    Äänestä

  • µ kirjoitti:

    Se onkin sitten mielenkiintoista, että kuinka persut käyttävät populismin avulla saatavaa valtaa.
    Mitä se työväenpuolue ilman sosialismia sitten on? Poistuuko työttömyys kuures kuukaures, kun persusta tehrään työministeri niin ku Urpo Leppänen lupas aikoonaan.
    Sanoosta miästä, sarvista härkää. Soininkin pitää sitten teherä muutakin, ku heiluttaa nenäkarvojansa.

    suuret on pullean pojan puheet, mutta en muista yhtäkään oikeaa asiaa mitä Soini olisi ajanut. Mamujen jahtaamisella ei kovin suureksi kasveta. Nämä tulevat vaalit voi olla persuille menestyksekkäät mutta ei sitä seuraavat enää.

    Soinille kelpasi myös oikein hyvin meppiduuni. Soini puhuu suuria ja muut häntä seuraavat tomppelit uskovat.

    Äänestä

Persun selkäranka on niin kiero, että korkkiruuvikin häpeää sen edessä.

Äänestä
  • vastaako alajärvinen pitkäaikainen kansanedustaja tätä yllämainittua arviota, vastaa jos voit ollaksesi rehellinen , ei taida olla kanttia vastata. voitko väittää etteikö esim. hän ole pyrkinyt hoitamaan virkansa kunnialla ilman mitään kieroilua. kuinka mahtaa olla monen muun edustajan laita.

    Äänestä

  • asiaa asialinjalla kirjoitti:

    vastaako alajärvinen pitkäaikainen kansanedustaja tätä yllämainittua arviota, vastaa jos voit ollaksesi rehellinen , ei taida olla kanttia vastata. voitko väittää etteikö esim. hän ole pyrkinyt hoitamaan virkansa kunnialla ilman mitään kieroilua. kuinka mahtaa olla monen muun edustajan laita.

    Nyt oli kyse Lapuan persuista, ei Alajärven.
    Alajärvellä kaikkin hyvin, paitsi heiltä puutuu uimahalli vaikka oli aikoinaan ministeri, joka ei saanut mitää aikaan.
    Alajärveläiset käyvät Lapualla uimassa lähes ilmaiseksi, samoin SuurKauhavalaisiset.

    Äänestä

  • melkein ministeri kirjoitti:

    Nyt oli kyse Lapuan persuista, ei Alajärven.
    Alajärvellä kaikkin hyvin, paitsi heiltä puutuu uimahalli vaikka oli aikoinaan ministeri, joka ei saanut mitää aikaan.
    Alajärveläiset käyvät Lapualla uimassa lähes ilmaiseksi, samoin SuurKauhavalaisiset.

    yleisellä tasolla kirjoittelette ilmeisesti pienenä pistetty kepuneulalla .

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


entinen fani kirjoitti:

Ovatko Lapuan persut ns. "seteliselkärankaisia" ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu