Kuulin lomillani parista, suomalaisesta sellaisesta, jonka vaimo oli saanut tarpeekseen asuntolainan maksusta ja puolivuotiaan lapsensa hoidosta.
Suomessa homma käy seuraavasti:
Nainen lähti eräänä aamuna sossuun ja valitti siellä, että mies on höntti eikä ymmärrä hänen ja lapsen parasta, jolloin virkailija oli kirjoittanut lausunnon, jonka mukaan mies on henkisesti kypsymätön ja käyttää henkistä väkivaltaa vaimoonsa.
Mies ei tiennyt koko reissusta yhtään mitään, ennen kuin sossusta ilmoitettiin, että rouva on sijoitettu turvakotiin ja vauva on ensikodissa, jotta rouva saa levätä.
Ennen menoaan rouva oli vielä tyhjentänyt yhteisen pankkitilin asuntolainaan varatuista rahoista ja ostanut itselleen "jotain pientä", koko rahalla.
Mistä ja koska saadaan vastaava asianajolaitos isille ja miehille? Olis aika jo.
Näin Maria mietti tänään.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Kuulopuheiden uskominen on mielenköyhyyttä. Annankin sinulle neuvon, älä uskoa kaikkea mitä kuulet, vaan ota selvää.
Kuulopuheilla voi saada paljonkin tietoa. Niitä voi viisas sitten spekuloida tarkemmin. Paljon sellaista jota ei aina kerrota mediassakaan voi kuulla. Riippuu vähän asiasta. Aina ei kuulopuheetkaan kerro mitään. Mutta tuota Marian mainitsemaa kuulopuhetta voisi myös peilata vaikka tämän artikkelin kautta:
http://www.yle.fi/mot/mv040419/kasikirjoitus.htm
Ja miksei myös:
http://www.helsinki.fi/oik/tdk/rpol/medibio/anja/pas.htm
Monia muitakin linkkejä, tilastojakin löytynee. Onko muuten tuo Marian kuulopuhe mielestäsi täyttä utopiaa?
Kuulin eräältä naiselta, että miessukukunta on evoluution harhalaaki...noh, tähän uskominen on mielenköyhyyttä, sanoisit sinä.
Tuo edellinen juttu tuli kyllä itsensä porsaan suusta, aviovaimolta, joka itsekin ihmetteli miten helppoa on Suomessa saattaa äijä liriin ja saada yhteiskunta maksamaan...
Olet siis sitä mieltä, että naista ei kannata uskoa. Sinun päänsärkysi...
kuulemasi juttu olisi ollut tottakin niin varmasti olet ottanut asiasta selvää kuinka yleistä tuollainen naisten käytös on kun sellaisen laitoksen perustamista huutelet. Ja totta tosiaan on todella reipasta ja aktiivista käytöstä huudella laitoksen perään suomi24:sen keskustelupalstalla. Et varmaan juttuihisi usko itsekään
tänne eksynyt, oon siitä aivan sata! a...?
todellakaan ole