SIELLÄ ARKADIANMÄELLÄ, MITÄÄN MUUTA ETTE OSAA TEHDÄ, KUIN OMIA PALKKOJANNE KOROTTAA. KANSA ELÄÄ KÖYHYYDESSÄ JA KURJUUDESSA JA TE VAAN NAOUSUHUUMASSA HAETTE PIHVILIHAA JA VIINIÄ STOCKAN HERKUSTA SEKÄ TANSSITTE CAN CANIA EDUSKUNNASSA. HAISTAKAA PASKA!
SAATANAN PASKA
HOUSUT...
10135
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kaksi miljoonaa suomalaista on edelleen köyhyysrajan alapuolella ja suurtyöttömyys. Suomalaiset näkevät nälkää, ahdinko lisää perhe- ym väkivaltaa ja kaikkein heikoimmassa asemassa olevien tilanne on humanitäärinen katastrofi, josta vaietaan medioissa pääsääntöisesti.
Ihmisten hätä on todellista, esim. se kolmen lapsen isä, joka oli laihtunut kymmenen kiloa ja pienet lapset itkivät nälissään kotona - tämä Suomessa 2010 ja sen pitäisi olla Suomen Perustuslain vastaista.
Koko hallituksen kuuluisi joutua Valtakunnan oikeuteen Suomen Perustuslain raiskaamisesta.
Tiedä nyt mitä teet, kun pitää äänestää.
Äänestä oikeaa ja rehellistä puoluetta ja ei tarvii älymölyä enää päästellä.
Siis, PerusSuomalaista se olla pitää.
Mitään äärioikeistolaista junttipuoluetta en äänestä.
Niin rkp ja vihreet ja muut kekkuli puolueet kerää potin!
koitetaan edes millälailla se meno muuttuu kun PerusSuomalaiset
pääsee vallan kahvaan kiinni!?
Jättää äänestämättä. Kannatta se ainakin kerran kokeilla muuttuuko mikään paremmaksi. Ei ainakaan vanhat valtapuolueet ole siihen pystyneet menneiden vuosien aikana.
tyypillinen kommunistinen provokaatio haukkua vastapuolta äärioikeistoksi.
Kommunistiset illegaalit, älkää olko tyhmiä!
Ettehän te usko itsekkään noihin provokaatioihinne.
Bilderbergin uudet vaatteet.
Suomalainen työväestö ei MaanpetturiPersuja äänestä.
Ain laulen työtäs tee, trallalallallallalleee, rahan tuloa ei voi estää koita sä vaan se kestää.
http://www.youtube.com/watch?v=OoXrN3wtiUQ
Aika surkeeta, koittasit nyt tehdä edes jotain järkevää.