Aiemmin aloittamani keskustelu puuroutui nettihäiriköintiin.
Tässä omakohtainen kokemus jonkin ajan takaa siitä miten pelokkaksi yksinäinen nainen oli tullut.
Olin rannalla yksin lähellä tekstiiliosaa. Kävelin dyynillä kohti aikanaan merkityn nakurannan rajaa. Kohta monen metrin päästä nainen yläosattomassa alkoi valistamaan, että nakuranta poppuu jo, ei tänne saa tulla. Pari sanaa vaihdettuamme keskustelimme aivan muusta jonkin aikaa. Lähdettyäni vähän matkan päähän olevalle paikalleni, edotin että hän voisi tulla seurakseni, ja poistuin. Kohta hän tulikin tavarioneen, ja muisaakseni riisui alaosankin pois. Juttelimme kaikenlaista. Hän kertoi minulle minkälaista menoa rannalla nykyään on. Hän nautti häiriöttömästä naturismista.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Minä olen naimisissa oleva mies minä en nakurannoilla enkä muuallakaan ehdottele vieraille naisille mitään seurakseni liittymistä.
Tuo on huonoa huumoria, koska täällä useimmat haluaa keskustella vakavissaan.
Olen aiemmissa viesteissä kertonut olevani perheellinen mies, joten aloittaja on nimimerkkivaras joka koittaa saada minut huonoon valoon keksimällä tarinan muka minä vikittelisin nakurannoilla vieraita naisia.
oliko se sinun kontakri varmasti nainen tikkarisetä ?
Jäljemmät klo 11.02 ja 12.12 ei ole minun kirjoituksia.
Muistan Yyteristä tapauksen, joka ensin suututti hiukan, mutta oli esimerkillistä toimintaa. Minua suututti se että olin laskussa mukana.
Sillä välin kun olin paikaltani pois. vastakkaiselle törmälle oli tullut nuori nainen ottamaan aurinkoa. muita ei ollut läheellä. Jonkin ajan kuluttua kuulin miehen laskevan yhdestä seitsmään. Nostin päätäni nähdäkseni mitä hän kävellessän laskee. Näin itseni kanssa samalla törmällä istumassa kuin kananpojat orrella 6 miestä rivissä, jotka vahtasivat kyseistä naista.
Nainen piti kaikesta huolimatta paikkansa. Silloin oli vielä siistiä verrattuna eilen kirjoittaneen naisen kokemukseen, koska miehet pidättäytyivät vain katselemaan. Jostain syystä eilinen kirjoitus poistettiin pastalta aika pian.
On näitä yksinäisen naisen kokeiluja rantaelämästä ollut, kaikille ei ole varmaankaan jäänyt pelkästään kiva fiilis. Kyllä miesten aivotoimita jotenkin sumenee alastoman naisen nähtyään.
Ajatella, on kysymys vain kahdesta kämmenen kokoisesta kehon paljaasta osasta.
himohiekan fantasijoita on huvitava lukea.
Oli naisella varmaan hupaisa näky kun edessä on 7 miestä piirittämässä, runkaten kovia kullejaan.
Mitä yksinäinen sama henkilö keskustelee itsensä kanssa koko ketjussa?
Onhan tuo narsisti entinen vapaus nyk, himohiekka keskustellut jo toista vuotta itsensä kanssa.OmAN ITSENSÄ SEURA ONKIN HÄNELLE PARASTA.