Onko teille koskaan tullut sellaista huikaisevaa hetkeä, että olette ykskaks pysähtyneet tajuamaan, että matkustatte avaruudessa ja tiedostatte sen, että olemassaolonne on yhtä tyhjän kanssa? En tarkoita sitä, etteikö jokaisella olisi merkitystä muille ihmisille, vaan koko maailmankaikkeuden kannalta.
Kaikki tämä hyöriminen maapallolla ja ihmisten keskinäiset konfliktit, lait ja rajariidat ja ihan kaikki on täysin merkityksetöntä koko maailmankaikkeuden mittakaavassa. Miksi näitä mietin, en tiedä, mutta tuntuu jotenkin hyvältä tiedostaa, että olen once in a lifetime-jutussa mukana. Tämä oma elämäni ei kuitenkaan planeettoja heiluttele, vaan sillä on merkitystä vain itselleni ja niille, joiden kanssa olen tekemisissä.
Anteeksi sekava sepustus.
Kaikki tämä hyöriminen maapallolla ja ihmisten keskinäiset konfliktit, lait ja rajariidat ja ihan kaikki on täysin merkityksetöntä koko maailmankaikkeuden mittakaavassa. Miksi näitä mietin, en tiedä, mutta tuntuu jotenkin hyvältä tiedostaa, että olen once in a lifetime-jutussa mukana. Tämä oma elämäni ei kuitenkaan planeettoja heiluttele, vaan sillä on merkitystä vain itselleni ja niille, joiden kanssa olen tekemisissä.
Anteeksi sekava sepustus.
Vastaukset 59
Vanhimmat
peruutan myöhemmän kommenttini. Miksi tämä ei äsken näkynyt?
Caicki on turha sanoi saarnaja ja caicki mitä on se on turha. Mitä on ihmisellä enä caikesta waiwastans cuin hänellä on Auringon alla? Yxi sucu hucku ja toinen tule jällens waan maa pysy ijancaickisest. (Saarnaajan kirja 1642 käännös)
"waan maa pysy ijancaickisest"
Ei pysy, vaan ennenpitkää maapallo kuolla kupsahtaa kun Aurinko sammuu.
http://www.technologyreview.com/blog/arxiv/25807/?ref=rss
"It means that the end of the time is likely to happen within the lifetime of the Earth and the Sun. "
Usein tulee tuollainen ajatus mieleen. Asioiden mittasuhteiden pohtiminen on maniota ajanvietettä.
Jos ei muuten tule mieleen, niin voi vaikka välillä vilkaista jotain tällaista:
http://antwrp.gsfc.nasa.gov/apod/ap100120.html
Jumalia ei tarvita.
Tuon perusteella ei kuitenkaan voi uskoa minkäänlaiseen alkuräjähdykseen, vaan juuri siihen, miten
on olemassa ääretön Jumala joka on Henki ja joka on kaikkialla yhtäaikaa ja hallitsee tätä kaikkea.
Ihmisen ymmärrys ei riitä kaikkeen ja tietomme Jumalastakin on vähäistä, Hänen suuruuteensa verraten,
Kiitos linkistä!!!
Elämäni muotoutuu tuon nähtyäni erilaiseksi.
Tietoa jumalasta ei ole. Jumala on mielikuvituksen tuotetta, ei tietoa.
Tuo video on suosikeissani ja katselen sen säännöllisin väliajoin jottei tämä maapallon mittasuhde ympäröivään maailmankaikkeuteen unohtuisi.. Hienosti toteutettu video.
kristinuskon jumalaa, joka loi kaiken 6000 vuotta sitten?
Niin... ajattelepa että jumala joka yksin pitelee koko tuota sanoinkuvaamatonta hässäkkää koossa on suunnattoman kiinnostunut tuhoamaan helvetissä teinipojan joka käy runkulla koulun vessassa, tai pelastamaan taivaaseen jonkun ryppyotsauskiksen joka ei elämänsä aikana ole tehnyt paljon muuta kuin hokenut jumalamantraa. Uskottavaa eikö totta?
Ja tämän kaiken luoja on suunnattoman vihainen tämän planeetan pikku olennolle joka ei usko tällaisen koossapitäjäjumalan olemassaoloon. Heikohko itsetunto jumalalla.
Jumala ei tuhoa elämää, jonka Hän Itse on lahjoittanut ihmisille, vaan tahtoo pelastaa sen jokaisen
kohdalla. Ihmisen sielu ei tuhoudu ja siksi kyse onkin meidän ihmisten kannalta kaikkein tärkeimmästä asiasta ja sensijaan, että arvostelet Häntä tai muita uskovia, voisit miettiä, minkä valinnan itse teet..
:D Niinpä.. Vielä kun ottaa huomioon että jumala on luonut tuon teinipojan hormoniryöppyineen ja mielikuvituksineen. Kun poika toimii kuten jumala on suunnitellut rankaisee jumala poikaa ikuisella kidutuksella - harvinaisen reilua ja rakkauuta täynnä olevaa toimintaa..
Todella heikko itsetunto. Ehkä kaikkea ei kerrottu raamatussa.. Jumalalla onkin vaimo joka pitää kiukkuista jumaläijää pihdeissään ja tämä reppana ei keksi muuta kuin kiusata pieniä ihmisiä koska on niin lapanen ettei vaimolleen saa vastaan sanottua.
Menemättä siihen miten loogisesti ristiriitaista ja älytöntä (sekä näin 124n kerran kuultuna ärsyttävää) tuo "jumala tahtoo pelastaa kaikki ihmiset"-mantra on, voisitko kertoa meille missä kohtaa tuossa videossa näet universumissa jumalan/jumalia?
myös sen miksi jahve on niin ilmeisen sovinistinen, hänellä on naisia kohtaan alemmuuskompleksi!
Jumala on Henki. Et voi nähdä Häntä, mutta me uskovat tunnemme Hänet, koska Hänen Henkeään
on meissä ja Hän on kaikkialla läsnäoleva. Hänessä me ihmiset olemme, elämme ja liikumme,
sanotaan Raamatussa.
kohdallasi on vai kerroitko jostain tuttavastasi ?
"..vaimo joka pitää kiukkuista äijää pihdeissään, jne.." ?
Sinä vaan luulet, ressukka.
Kun kuolet, niin siihen loppuu sinun olemisesi. Ei ole olemassa mitään sielua, se on vain sinun toivekuvitelmaasi.
vaan uskon sen Jumalan Hengen kautta, jonka Hän on minullekin antanut.
tuo, ei minun.
paino sanalla toive:)
Olen ajatellut maailmankaikkeuden kokonaisuutta, jota tietystikään ei voi rajata, ja miten pieni yksi ihminen on tuossa kaikessa.
Olen kyllä sitä mieltä, että yksikin ihminen voi saada sellaisia vaikutuksia aikaan, jotka todellakin hetkauttavat suuremmassa mittakaavassa. Eikä vain ihmiset, vaan kaikki maapallon eliöt liikuttatavat kaikkea, ns. perhosvaikutus.
Kyllä, tuon tyyppisiä hetkiä on tullut silloin tällöin. Ja ne ovat minun mielestäni hyvin terveellisiä ajatuksia.
Ja kun vielä yrittää tajuta, että meitä on täällä yhdessä lähes 7 miljardia vastaavanlaista tapausta, joille se oma mikroskooppisen pieni elämä on yhtä aikaa
a) täysin merkityksetön asia minkään kannalta, ja toisaalta
b) ainutlaatuinen ja ainutkertainen, käsittämätön ihme, joka merkitsee kaikkea,
niin ollaan ehkä taas vähän lähempänä jonkin todellisen ymmärtämistä.
Ja tähän kohtaan pitää tietenkin laittaa lainaukseksi tämä tuttu:
Far out in the uncharted backwaters of the unfashionable end of the Western Spiral arm of the Galaxy lies a small unregarded yellow sun. Orbiting this at a distance of roughly ninety-eight million miles is an utterly insignificant little blue-green planet whose ape-descended life forms are so amazingly primitive that they still think digital watches are a pretty neat idea.
(Ehkä jotain ihmisen kehittymiskyvystä kuitenkin kertoo se, että tuon kirjoittamisen jälkeen digitaalikellot aika pian menettivät viehätyksensä. Tällä hetkellä tilalle voisi varmaan laittaa vaikka "kosketusnäytölliset puhelimet"?)
jos sanon, että tuntuu myös surulliselta? Kun ajattelen asiaa sillä tavalla, että oikeasti koko maailmankaikkeus on minussa ja olen osa kaikkea, niin kun kuolen, on se osaltani maailmanloppu. Harmittaa todella paljon tietoisuus siitä että kuolen, enkä koskaan enää saa katsella tähtitaivasta, enkä saa tietää mitä sadan vuoden päästä tapahtuu.
Vähän sama juttu kuin jos joku ottaisi kirjan käsistä, ennen kuin saa tietää miten tarina päättyy.
Ei se kuolema kivaa ole. Jokainen joka elää hyvää elämää ajattelee noin. Minusta lohduttavaa on se, että meistä osa jää kuitenkin elämään. Joko lapsiemme geeneissä tai ainakin olemme lopulta osa luonnon kiertokulkua. Jotain jätämme aina jälkeemme. Vaikka emme sitä enää tiedostakaan.
Miltä tuntuu olla kuollut? Itse vastaan: samalta kun ennen syntymää.
Jäämme kiertämään tähän maailmankaikkeuteen - materiana tai energiana. Meissä olevat aineetkin ovat tähtien räjähdyksissä muodostuneita alkuaineita. Kuten Boxerblock aikoinaan ilmaisi asian: Olemme tähtiainesta :)
taisi sanoa suunnilleen noin.
"Miltä tuntuu olla kuollut? Itse vastaan: samalta kun ennen syntymää."
En tiedä elänkö niin hyvää elämää, mutta tämä on ainoani, enkä halua siitä luopuaaaaaaaaaaaaaa!
mutta kuoleman jälkeen sillä tähtiaineksella ei ole aivotoimintaa.
Ei ole. Palaamme tilaan jossa olimme ennen syntymää, en muista että olisi ollut mitenkään epämiellyttävää..
Joku tosiaan on noin sanonut, ja niinhän se on. Kuolemaa ei ole hyvä liikaa ajatella, mutta ihan tervettä joskus, sen jälkeen taas arvostaa tätä ainoata elämää, eikä ruikuta pikkuasioista. :)
Joskus olen miettinyt että kuinka pirullista on olla ihminen juuri sen takia että tiedostamme oman kuolevaisuutemme. Olisi helpompaa kun ei sitä edes tietäisi.
on epämiellyttävä. On tietysti totta, etten kuoltuani mistään mitään tiedä, mutta nyt kun olen elossa, niin ajatus kuolemasta harmittaa. Haluaisin olla näkemässä mitä maailmassa tapahtuu tuhannen vuoden kuluttua, mutta ikävä kyllä minun haluamiseni ei siihen vaikuta.
että muutkin eläimet tajuavat kuolevaisuutensa. Miksi ne muuten olisivat varuillaan lihansyöjien varalta?
Niin, hyvä kysymys. Oisikohan itsesuojeluvaisto joka pistää luikkimaan pakoon? Mutta en usko että eläimet pystyvät kuolemaansa tiedostamaan samalla tavalla kun ihmiset.
Minulla on sama ilmiö havaittavissa.. Olisinpa syntynyt miljoona vuotta myöhemmin olisi paljon ihmettelemistä täällä teknisen kehittymisen takia. Ehkä silloin käydään naapuritähdessä kuten nyt autolla muutaman kilometrin lenkki.
"...koko maailmankaikkeus on minussa ja olen osa kaikkea, niin kun kuolen, on se osaltani maailmanloppu."
Hyvin sanottu. Ja totta kai se on surullista, paljolti sen vuoksihan noita uskontojakin on niin kovasti perustettu aikojen kuluessa, että voitaisiin ajatella elämän jatkuvan, ja että voisi tuntea itsensä jotenkin merkityksellisemmäksi.
Mutta vaikka kykenisikin tieten tahtoen omaksumaan jonkin uskonnon lohduttavat tarinat (mihin minä en ainakaan pystyisi), niin olisiko kuitenkaan parempi perustaa koko maailmankuvansa valheelle? Varsinkin jos se merkitsee sitä, että heittää monelta osin tämän ainutkertaisen elämän hukkaan odottaessaan jotain parempaa alkavaksi?
Minusta on parempi hyväksyä se, mitä oikeasti tiedetään, ja sopeutua siihen. Rajallinen elämä kun ei tarkemmin ajatellen ole ollenkaan huonoin mahdollinen vaihtoehto. Kuoleman ajatus tekee elämästämme ihan toisella tavalla merkityksellistä. Aina välillä voi olla hyvä miettiä omaa elämäänsä siltä pohjalta, voisiko kuollessaan olla tyytyväinen siihen, miten on elämänsä elänyt: olenko käyttänyt elämäni hyvin, vaiko tuhlannut sitä toissijaisiin asioihin? Miten haluan läheisteni muistavan minut, ja miten pitäisi toimia sen eteen? Olenko ollut hyödyllinen tai hyvä? Mitä tekemääni katuisin, ja minkä tekemättä jättämistä katuisin? Ym.
Fiksuimmat ja lohduttavimmat ajatukset kuoleman lähestymisestä olen muutenkin kuullut ateistien sanomana. Esimerkkinä vaikkapa Kari Enqvistin "Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat", tai pahanlaatuista syöpää sairastavan Christopher Hitchensin viime aikojen kirjoitukset asiasta.
Sitä paitsi jostain syystä uskovaisetkaan eivät yleensä ole lähestyvästä kuolemasta kovin innoissaan, joten eipä se uskokaan näytä poistavan kuoleman surullisuutta...
"Vähän sama juttu kuin jos joku ottaisi kirjan käsistä, ennen kuin saa tietää miten tarina päättyy."
Toisaalta kyseessä voi olla myös Hollywood-elokuva, joissa loppu melko säännönmukaisesti on hyvin lattea. Moni leffa olisikin mielenkiintoisempi, jos sen katsomisen lopettaisi 10 min. ennen loppua... :)
"Mutta vaikka kykenisikin tieten tahtoen omaksumaan jonkin uskonnon lohduttavat tarinat (mihin minä en ainakaan pystyisi), niin olisiko kuitenkaan parempi perustaa koko maailmankuvansa valheelle? Varsinkin jos se merkitsee sitä, että heittää monelta osin tämän ainutkertaisen elämän hukkaan odottaessaan jotain parempaa alkavaksi?"
Ei todellakaan. En minä noin ajattele. Kävin juuri kävelyllä erittäin kauniissa syyskelissä. Oikein pakahdutti, miten kaunis luonto on. Ja juuri se tekee kipeää, että ei voi tietää onko tämä viimeinen syksy jonka näen. Voi hyvinkin mennä vielä kymmeniä vuosia ennen kuin kuolen, mutta kun ei voi tietää. Juuri siksi nautin luonnosta niin kovasti. Tartu hetkeen, kuten sanonta kuuluu.
"Toisaalta kyseessä voi olla myös Hollywood-elokuva, joissa loppu melko säännönmukaisesti on hyvin lattea. Moni leffa olisikin mielenkiintoisempi, jos sen katsomisen lopettaisi 10 min. ennen loppua... :) "
Ei ainakaan jos on kyseessä Piukat Paikat. Tony Curtis on kuollut (R.I.P) ja tuon leffan loppukohtaus on parasta mitä olen nähnyt.
No okei, elokuvissa poikkeus vahvistaa säännön. :)
Mutta jos murehdit joka syksy sitä, onko tämä viimeinen, niin sinulla on edessäsi todennäköisesti monta murheellista syksyä, eikä yhtään iloista. Kannattaa siis iloita asioista nyt rauhassa, ja murehtia kuolemisasioita vasta sitten kun se tulee ajankohtaiseksi - tai vaikka vasta jälkikäteen... :)
Miten minusta tuntuu, että jotkut ottavat minut liian vakavasti? Elämä on minulle mysteeri. Väkisinkin tulee mieleen ajatus, että miksi mitään ylipäätään on olemassa.
ei kestä miljoonaa vuotta..missäs nyt on ateistinen usko tiedemiesten tutkimuksiin ?
Taidat itse sulkea silmäsi todellisuudelta, josta niin kovasti syytät uskovia.
ja voi hyvinkin olla, että olet Jumalan kutsussa, kun näitä pohdit.
Jumala puhuu tavalla ja puhuu toisella, sitä vain ei huomata..sanotaan Raamatussa.
Minäkin pohdin ja olen aina pohtinut samoja asioita. Tervettähän tuo vaan on.
Vuosimiljoonien ajan, ne eläimet jotka ovat kehittyneet vaistomaisesti juoksemaan karkuun uhkaavassa tilanteessa, ovat yhä olemassa (kovasti yksinkertaistettuna).
Jälkeläisten suojeleminen on myös monelle eläinlajille ollut vaisto, joka on tärkeää lajin jatkumiselle.
Kummatkin vaistot ovat auttaneet esim. Ihmistä kehittymään lajina tähän päivään asti.
Vaan, kuoleman pelko on yhä vaiston varainen, siihen on alkeellisimmilla ihmisaivoilla kehitetty ratkaisu: uskonto ja ikuinen elämä.
Miljoona vuotta, tuhat vuotta, sata vuotta?
Itse en ainakaan ole elossa enää silloin. Ja, kun ajatustoiminta lakkaa, poistuu sinunkin mielestäsi harhat jostain jumalista. Olisit kiitollinen (vaikka silloin et ole edes kiitollinen mistään, olet vain kuollut).
Hauskaahan se olisi nähdä, mitä tapahtuu tulevaisuudessa. Vajakkien mielestä hauskaa olisi, jos jumala olisi olemassa.
Vaan jossain kohtaa on hyvä ajatella itse vaikeitakin asioita. Ei se, mikä on hauskaa, vaan se, mikä on totta.
Jatkaisiko muurahainen keon rakentamista, jos tajuasi sen olevan turhuutta?
Minä joudun ihmettelemään, mihin muilla ihmisillä on kiire. Ehkä olen luonnevikainen, kun minulle muiden ihmisten kanssa toimiminen ei ole merkityksellistä ja muutenkin henkilökohtaisen merkityksen rakentaminen on työn takana. Toisaalta koen ajoittain tyydytystä kokiessani merkityksettömyyttä.
Olen miettinyt jotakin vastaavaa ja hetken harkittuani tulin siihen lopputulokseen että koko ajatus on täysin vailla minkäänlaista merkitystä. Ei ole olemassa mitään "maailmankaikkeuden näkökulmaa" vaan tämä maailmankaikkeuden näkökulma on jotakin jonka me ihmisinä annamme maailmankaikkeudelle jonka me hahmotamme. Olisi yhtä mielekästä lähteä pohtimaan sitä mitenkä kohtalaisen ison kokoinen kallionlohkare kokee maailmankaikkeuden. Kallionlohkare ei koe mitään aivan samalla lailla kun maailmankaikkeudella ei ole näkökulmaa.
Mitä tulee sitten merkityksiin taikka merkityksen puuttumiseen, en näe mitään syytä pohtia omaani taikka minkään muun merkitystä maailmankaikkeuden näkökulmasta. Ensinnäkin sellaista ei ole ja merkitykset joita minä koen, ovat merkityksiä joita minä olen antanut kokemuksien ja näkemysten perusteella joita minä omaan.
>>> Tämä oma elämäni ei kuitenkaan planeettoja heiluttele, vaan sillä on merkitystä vain itselleni ja niille, joiden kanssa olen tekemisissä.
Olen huomannut, että kirjoitat asioista joskus varsin lennokkaasti, mutta kun tuon vastauksesi pariin kertaan luin, niin täytyy sanoa, että ymmärtääkseni ymmärsit jotain siitä, mitä minä yritin sanoa.
Jos sinä et pohdikaan olemassaoloasi maailmankaikkeuden näkökulmasta, niin pohdit sitä kuitenkin osana maailmankaikkeutta. Tekosi vaikuttavat, jos ei planeettojen liikkeisiin, niin ainakin muihin ihmisiin.
Vaikka kaikki eivät sitä myönnäkään, niin sattumilla on suuri merkitys siihen, miten kunkin ihmisen elämä menee. Ei ole mitään "johdattajaa", on vain sattumaa. Tietyissä tilanteissa voi valita mitä tekee, mutta ne tilanteet tulevat eteen sattumalta.
>>> Tietyissä tilanteissa voi valita mitä tekee, mutta ne tilanteet tulevat eteen sattumalta.
on juuri sitä, ettet tiedä kenet kohtaat huomenna ja mitä siitä seuraa. Ei ole sinun valintasi, että sattumoisin kohtaat ihmisen, jonka kanssa ehkä vietät lopun elämääsi. Voit tietenkin ajatella, että valitsit juuri sen ajan lähteä kävelylle, jotta kohtaist elämäsi rakkauden Puistokuja kuutosen jäätelökioskilla, mutta ei se ollut sinun valintasi, vaan silkkaa sattumaa.
>>> Sattuma on juuri sitä, ettet tiedä kenet kohtaat huomenna ja mitä siitä seuraa. > Ei ole sinun valintasi, että sattumoisin kohtaat ihmisen, jonka kanssa ehkä vietät lopun elämääsi. > Voit tietenkin ajatella, että valitsit juuri sen ajan lähteä kävelylle, jotta kohtaist elämäsi rakkauden Puistokuja kuutosen jäätelökioskilla, mutta ei se ollut sinun valintasi, vaan silkkaa sattumaa.
Välistä näitä eksistentiaalisia huimauksia käy korvien välissä mutta pian ne menevät ohi. Niiden ajatteleminen kun on yhtä tyhjää kuin se mihin ajatuksessa voi päästä- ei mihinkään ratkaisevaan.
Olen tullut siihen "päätökseen" että ajattelemisen rajoittaminen yhdistää ihmistä enemmän kokonaisuuteen kuin turha ajattelu joka vain tekee kaikesta holtitonta. Ihminen ajattelee hyvin rajoittuneesti, luo mielikuvia muiden mielikuvien pohjalta jne joten se mekanismi on hyvin hataralla pohjalla. Rauha, tyyneys ja kokonaiskuva ilmenee enemmän tilanteessa kun olen enemmän eläimellinen ihminen kuin aivojaan rasittava mietiskelijä. En ole koskaan saanut mitään pitkäaikaista tyydytystä ajattelusta, vain väliaikaisa päätöksiä toistensa perään muttei mitään lopullista - kyse on oravanpyörästä joka voi pahimmillaan aiheuttaa negatiivista tunnetta, vähäpätöisyyttä tai egomaniaa omien ajatusten ylivertaisuudesta muihin verrattuna - kaikki tämä on harhaa jonka mieli luo kun sen antaa mellastaa itse.
Se onko ristiriitoja maailmassa vai ei, ei ole olennaista minälle, ellet halua tehdä siitä olennaista. Kun elät tässä hetkessä ja toteat vain "mikä on se on", vastustus katoaa tai heikkenee ja tunne kokonaisuudesta on huomattavasti suurempi kuin koskaan voi ajattelemalla asioista päästä.
Itämaista shittiä, sitä se on.
Eikös lifetime ole juuri elämänkaari itsessään, eli on yksi lifetime, ja once in a lifetime tarkoittaa että jotain tapahtuu vain kerran elämässä? Se että olet elossa, on valtava asia jos arvostat sitä. Moni ei arvosta elämäänsä juurikaan minkään arvoiseksi - ovat kadotettuja eivätkä ymmärrä kokonaisuuksista mitään.
ole oikeastaan mitään sanottavaa, kun et koe eväsikään.
Kun löydät uskon ja elävän suhteen Jumalan kanssa, et ole tyhjän päällä!
Miksi olet niin katkera ja tyhmä?
Tänään "lapseni" kävi ja siinä meni pitkä tovi vanhoja muistellessa, vaikka eipä hän niistä paljoa muistanutkaan. Tuntuu oudolta, että on tuollaisen otuksen saanut aikaan. Ihan fiksu ihminen, vaikka itse sanonkin. Kun vaillinaisia tavuja sai muutama vuosi sitten vastaukseksi, niin siinä tuo nyt jutteli sujuvasti kuin ei mitään tappelua olisi koskaan ollutkaan. Kummallista.
Joten, kyllä tiedostan kaiken katoavaisuuden erittäin selvästi. Sen tajuaa jokainen, jonka teini kasvaa ykskaks aikuiseksi. Mihin se katos, kuka toi on, onks toi se sama...
Minä koen kuin istuisin rantakalliolla. Jatkuvasti ylitseni huuhtoutuu tunne olemassaoloni yhdentekevyydestä kuin meren valtavat aallot. Samalla ihailen kallion muotoja ja värejä ja haltioidun sen monimuotoisuudesta ja kauneudesta, nautin auringon lämmöstä ja veden viileydestä ihollani. Ja samanaikaisesti murehdin sitä takkuuntuvatko hiukseni merivedestä ja joko eväskoristani on kahvi lopussa, ja ymmärrän ettei sillä ole mitään merkitystä. Ja yhdentekevyyden aallot huuhtovat ylitseni, ja minä olen onnellinen...
Ei maailmankaikkeus ihmistä tarvitse. Ihan mainiosti rullaa ilman meitäkin.
Hieno tunne! Jos vaikka myöhästyy töistä, niin voi kysäistä kiukkuiselta pomolta, että paskaaks sen on merkitystä koko maailmankaikkeuden mittakaavassa.
Hieno keskustelunaloitus, mahtavaa. Varsinkin nuorempana kokenut samaa, kai vanhetessa turtuu.. vaikkei pitäisi! Henk.koht. ajattelen, että maailma on hieno ja ihminen fiksu, koska Jumala on sen kaiken luonut. Eihän tämä mikään paratiisi ole, eikä ihminen aina ole hyvä eikä toimi fiksusti. Tuommoisina tähtitaivaantuijotteluhetkinä voi kuitenkin vähän oivaltaa jotain Hyvyydestä, Suuruudesta, Kauneudesta. Tavoittaa jonkin Yhteyden. :)
Toisaalta samalla tuntee olevansa tosi pieni ja sekin tuntuu hyvältä.