Joskus, 19-vuotiaana, kun olin vielä aika viaton ja naivi, rukoilin eräässä väkivaltatilanteessa, että Jumala antaisi minun elää. Kun tilanteen ollessa ohi kiitin Jumalaa, sain Pyhän Hengen.
Muisto siitä on antanut minulle heikon uskon. Ei muuta.
Nyt 10 vuotta myöhemmin, vaikka minulla on kaikki ok, niin jostakin syystä olen hyvin masentunut.
Välillä tuntuu ettei elämällä ole minulle enää mitään, ei mitään annettavaa.
Kaikki on ohi.
Vanhuus odottaa.
Pelkään sen mukanaan tuomia vaivoja, kuten sitä että tulee ryppyjä, en jaksa. Kauneus on ollut etu. Ja nuoruus.
Kyynärpäätaktiikalla olen selvinnyt.
Olen loukannut monta, minua painaa syyllisyys.
Koen itseni näkymättömäksi... Jumalan silmissä.
Te, jotka uskotte että Hän kuulee, rukoilisitteko että Jumala antaisi minun kokea vielä Pyhän Hengen.
Ja kertoisi minulle mikä elämän tarkoitus on ollut tai on.
Nyt vaellan täysin ilman suuntaa. Sisimpääni kaihertaa tyhjyys, ja epäluottamus ja tuska, elämän edessä.
jk.en jaksa välttämättä vastatakkaan. Rukoilkaa vain. Te jotka uskotte että Jumala kuulee.
Muisto siitä on antanut minulle heikon uskon. Ei muuta.
Nyt 10 vuotta myöhemmin, vaikka minulla on kaikki ok, niin jostakin syystä olen hyvin masentunut.
Välillä tuntuu ettei elämällä ole minulle enää mitään, ei mitään annettavaa.
Kaikki on ohi.
Vanhuus odottaa.
Pelkään sen mukanaan tuomia vaivoja, kuten sitä että tulee ryppyjä, en jaksa. Kauneus on ollut etu. Ja nuoruus.
Kyynärpäätaktiikalla olen selvinnyt.
Olen loukannut monta, minua painaa syyllisyys.
Koen itseni näkymättömäksi... Jumalan silmissä.
Te, jotka uskotte että Hän kuulee, rukoilisitteko että Jumala antaisi minun kokea vielä Pyhän Hengen.
Ja kertoisi minulle mikä elämän tarkoitus on ollut tai on.
Nyt vaellan täysin ilman suuntaa. Sisimpääni kaihertaa tyhjyys, ja epäluottamus ja tuska, elämän edessä.
jk.en jaksa välttämättä vastatakkaan. Rukoilkaa vain. Te jotka uskotte että Jumala kuulee.
Vastaukset 35
Vanhimmat
sä olet nuori ihminen. itse olen 44 vuotias ja tunnen olevani nuori. Ei sun kannata ajatellakkaan mitään vanhuutta. Tiedätkö että masennus ei kuulu uskovalle. Ei sun tarvi olla masentunut eikä peloissasi. Jumala kuulee varmasti eikä väheksy kenenkään ongelmia. Joillekkin voi jokin ongelma olla iso asia, kun taas toiselle se sama asia ei ole oikeastaan ongelma ollenkaan. Sinä tarvit nyt jotakin joka vahvistaa sinua. Oli sun ongelma mikä hyvänsä, niin yksi sana on ratkaisu ja se on Jeesus.
Kuuntele tästä rohkaisevaa sanomaa.
http://www.jukkapartala.fi/saarnat.php
Siunausta
"Jeesus Kristus on vastaus kaikkiin elämäsi ongelmiin"
Tämän ykstotisen vastauksen sain uskovalta mieheltä' kun olin kertonut hänelle elämäni murheita ja ongelmia. Tämä oli vähän ennen uskonratkaisuani silloin kun Jumala kutsui minua voimakkaasti. Useimmiten hyvin voipa ja menestyvä ihminen ei koe että hän tarvitsee Jumalaa. Siksi Jumala antoi rakkaudessaan minun elämäni mennä vaikeuksiin jotta minä pysähtyisin ja alkaisin tarvitsemaan Häntä ja ottaisin Hänet vakavasti. Minä tiesin että Jumala vetää minua ja puhuu minulle mutta, minä taistelin Häntä vastaan. En silloin vielä ollut valmis lähtemään kokosydämisesti uskon tielle seuraamaan Jeesusta Kristusta. Puolisydämistä Jeesuksen seuraamista en edes harkinnut. Jos ja kun lähtisin uskon tielle, lähtisin täysillä kokosydämisellä päätöksellä ilman mitään kompromisseja.
Monet ongelmat tulevat ihmiselle koska hän elää erossa Jumalasta. Siksi minulla oli paljon ongelmia. Jeesus on luvannut olla uskovan lapsensa kanssa joka päivä maailman loppuun asti. Parempaa kaveria sinulla eikä minulla voi olla kuin Herra Jeesus Kristus. Hän tahtoo tulla meidän elämäämme ja olla meidän kanssamme. Jeesus on kuitenkin hienotunteinen. Hän ei tule väkisin. Hän tarvitsee sinulta luvan. Hän tulee sinua juuri niin lähelle kuin sinä päästät Hänet, ei yhtään lähemmäksi. Muista tämä. Sinulla on tässä kaikki valta.
Jeesus on hyvä matkakaveri koska Jeesuksella ei mene sormi suuhun missään tilanteessa. Hänellä on ratkaisu kaikkiin ongelmiisi. Usko minua! Näin on. Minä sain kokea tämän todeksi heti uskonratkaisuni jälkeen. Muistan kuinka ihmettelin sitä suurta eroa jonka olin kokenut elämässäni ennen uskonratkaisuani ja nyt uskonratkaisun jälkeen. Nyt elämä hymyili ja jopa nauroi ja entisistä ongemistani ei ollut tietoakaan. Istuin hyvin onnellisena alas ja aloin miettimään että mitä ongelmia minulla voisi olla. En löytänyt yhtään ongelmaa. HALLELUJAA!!! MIHIN NE OLIVAT HAIHTUNEET?
VASTAUS:
Jumala oli Jeesuksessa Kristuksessa asettanut minut TAIVAALLISIIN. Olin nyt Jeesuksessa KAIKKIEN ONGELMIENI yläpuolella. MINÄ KOIN SEN TODEKSI. Jeesuksesta Kristuksesta oli tullut Herrani ja Jumalani.
Siksi Hän kykeni auttamaan minua ja Hän auttoi myös. Mitä minä olin tehnyt saadakseni Jeesuksen Suureksi Auttajakseni? Minä olin tehnyt sen mitä minä TIESIN että Jumala minulta vaatii ja odottaa. Olin antanut Hänelle KAIKEN vallan elämässäni. Olin antautunut. Olin lopettanut vastaanpyristelyt. MINÄ OLIN ANTAUTUNUT HÄNELLE KOKOSYDÄMISELLÄ PÄÄTÖKSELLÄ LÄHTEÄ SEURAAMAAN JEESUSTA KRISTUSTA.
Kun minä annoin itseni Hänelle, Hän antoi itsensä minulle. HALLELUJAA!!!
Minä myös tunnustin Jeesuksen Herrakseni ihmisten edessä. Muita "ansioita" minulla ei ollut. Kiitos Herralle!
Parempaa neuvoa elämäsi ongelmien selvittämiseen minulla ei ole kuin tämä: Tee samoin kuin minä tein.
voi masentua, vaikka olisikin uskossa. Näin kävi esimerkiksi Elialle. Paavalikin oli jo epätoivoinen jopa hengestään vastustuksen edessä. Kuitenkin Jumala auttoi heitä kaiken sen läpi. Niin tekee sinullekin, kun pidät hänestä kiinni. Usko ei tee sinusta ongelma vapaata vielä tässä ajassa. Vasta kerran perillä.
tarkasti huomasit että kirjoitin että Jumala nosti minut Kristuksessa taivaallisiin ONGELMIENI YLÄPUOLELLE. Ongelmia on uskovallakin ja minullakin oli vieläkin ongelmia mutta ne olivat nyt niin pieniä etten minä enää nähnyt niitä koska, .... OLIN NYT NIIN KORKEALLA TAIVAALLISISSA JEESUKSEN KANSSA. Olin päässyt irti ongelmistani. Olin päässyt toisen "valtion" lakien vaikutuspiiriin. Olin sisällä Jumalan valtakunnassa, Jumalan valtion alueella. Suurin osa ongelmistani oli haihtunut sumun lailla taivaan tuuliin. Niitä ei siis ollut koska ...katseeni oli nyt kohdistunut ongelmieni voittajaan Suureen Herraan ja Vapahtajaan Jeesukseen Kristukseen. Ongelmat jotka olivat aikaisemmin olleet elefantteja olivat kutistuneet mirkoskooppisen pieniksi. En ollut ollenkaan kiinnostunut tutkimaan niitä mikroskoopilla. Ne saivat jäädä.
Tämä on totta. Näin minä koin uskoontuloni jälkeisen ajan. Tätä aikaa kesti n. neljä vuotta. Vasta tämän jälkeen putosin Herran sylistä maan kamaralle ja koin taas vaikeuksia elämässäni. Mutta Herra on ollut mukana ja olen selvinnyt tähän päivään asti.
Ihminen joka kokee Herran Jeesuksen Kristuksen elämässään ja elää Hänen kanssan on huomannut kokemusperäisesti että Herra on kaikesssa mukana ja auttaa. Hän on oppinut luottamaan Jeesukseen kaikissa elämän tilanteissa. Uskovan yksi suurimmista elämänkoulun oppiaineista on OPPIA LUOTTAMAAN JUMALAAN. Jumalalla on kontrolli ja ratkaisu silloinkin kun meidän mielestämme elämämme on mennyt umpikujaan ja tilanne tuntuu toivottomalta. Tämä koskee niin uskovaa kuin uskosta osatontakin ihmistä.
Samoin mä janoan niitä hengellisiä kokemuksia.
Mutta jos rukoilen niin en saa mitään vastaukseksi. Tätä on jo jatkunut niin kauan...
Välillä minua pelottaa. Rukoilen, ja tyhjyys on vastassa.
Olen sitä mieltä että kukaan ei minua kuule.
Oletko sinä joskus kokenut Pyhän Hengen? Miltä se tuntui ja mistä tiesit että se oli Jumala eikä sinun mielikuvitusta?
tuo Pyhän Hengen kohtaaminen. Minä olen kohdannut Pyhän Hengen monta kertaa. Viimeksi eilen illalla koin Pyhän Hengen läsnäolon. Tiedän että Pyhä Henki on läsnä ja siunaa minua kun koen Hänen rakkauden ja hengellisen virvoituksen. Koen usein Pyhän Hengen virvoitusta silloinkin kun en löydä sille mitään selitystä omista teoistani. Pyhä Henki ei siis siunaa meitä ansioidemme perusteella vaikkakin toimiva jumalasuhde ja luottamus ja turvautuminen Jumalaan ja Hänen armoonsa edesauttaakin Pyhän Hengen siunauksien kokemista. Jos ja kun ymmärrämme että saamme kokea Jumalan rakkauden vain Jeesuksen tähden armosta ilman omia ansioitamme, silloin olemme jo siunauksissa sisällä. Silloin ymmärrämme että vain Jeesuksen tähden minä saan kokea että Jumala rakastaa minua. Emme saa edes omien pahojen tekojemme vuoksi hylätä Jumalan rakkautta meitä kohtaan ajattelemalla että ei Jumala minua rakasta kun minä olen tehnyt sitä ja tätä. Jumala rakasti meitä silloin kun me vielä olimme syntisiä ja Hänen vihollisiaan pahoissa teoissamme. Kuinka paljon enemmän Hän rakastaakaan meitä heti siinä hetkessä kun me uskomme Hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen syntiemme sovittajana. Se, että me uskomme Jeesukseen, on Jumalan tahto meitä kohtaan. Siis, kun sinä uskot Jeesukseen Kristukseen, sinä teet heti Jumalan tahtoa elämässäsi. Uskosi Jeesukseen on itseasiassa Jumalan teko sinussa. Jumala antaa sinulle pelastavan uskon kun sinä tahdot tulla Hänen luokseen ja vastaat Hänen kutsuunsa myöntävästi. Syntimme ovat pois pyyhitty heti kun uskomme Jeesukseen ja käännymme pois tietoisista synneistämme ja hylkäämme ne. Silloin meillä on yhteys Jumalaan koska synti on poistunut tieltä. Silloin koemme Pyhän Hengen lempeän tuulahduksen ja virvoituksen olemuksessamme.
Pyhä Henki siunaa koska Hän on Rakkaus ja Hän rakastaa luomaansa ihmistä. Pyhän Hengen siunaus voidaan kokea lämpimänä pehmeänä miellyttävänä rakkauden henkäyksenä joka ympäröi ihmisen. Hän kokee olevansa rakastettu. Pyhän Hengen läsnäolossa on rakkaus.
Sinä voit kohdata Isän Jumalan Jeesuksessa Kristuksessa. Jeesuksessa kohtaat myöskin Pyhän Hengen.
Slloin sinä kohtaat elävän kolmiyhteisen Jumalan joka on luonut taivaan ja maan sekä kaiken elollisen.
Silloin kun joku on kohdannut Jeesuksen Kristuksen hän tietää että hän on kohdannut elävän Jumalan.
Hän ei enää etsi parempaa eikä suurempaa Jumalaa. Hän ei kaipaa mitään suurempia tyydytyksiä eikä mitään hengellisiä kokemuksia ohi Jeesuksen Kristuksen. Hän on löytänyt etsimänsä. Hän on löytänyt Jeesuksen Kristuksen ja Jumalan Hänessä. Hänen etsintänsä ja kaipauksensa on saanut tyydytyksen ja täyttymyksen.
Oletko kuullut laulun "Uusi luomus" ? Sinä voit kokea tämän laulun sanoman todeksi omakohtaisesti.
Silloin Pyhä Henki virtaa olemuksessasi ja kiitos ja ylistys huuliltasi.
http://www.youtube.com/watch?v=FL8Dj14LXuw
(Kuuntele loppuun asti. Laulu alkaa videon puolivälissä.)
Siinä laulussa lauletaan mm. näin:
"Olen saanut syntini anteeksi. Olen saanut syntyä uudesti.
Olen löytänyt aarteista kalleimman. Olen löytänyt Jeesuksen."
Tätä laulua ei ole tehty tekemällä. Tämä laulu on syntynyt uudestisyntyneen Jeesuksen kohdanneen ihmisen sydämessä. Llaulun tekijä laulaa omasta kokemuksestaan. Jeesus voidaan kohdata/kokea esim näin: http://keskustelu.suomi24.fi/node/6999248
Jeesus on Jumalan lahjoittama kallisarvoinen aarre sinulle ja minulle. Hänen löytämisestä ja vastaanottamisesta seuraa suuri ilo. Silloin ei enään janota ts. etsitä elämälle tyydytystä muista lähteistä. Jano on tyydytetty. Jeesus on elämän lähde. Jeesus sanoi tästä todellisen ja pysyvän tyydytyksen löytämisestä näin:
Joh 4:13-14 "Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jokainen, joka juo tätä vettä, janoaa jälleen, mutta joka juo sitä vettä, jota MINÄ HÄNELLE ANNAN, se ei ikinä janoa; vaan se vesi, jonka miMINÄ HÄNELLE ANNAN, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään".
Joh 7: 37-39 Mutta juhlan viimeisenä, suurena päivänä Jeesus seisoi ja huusi ja sanoi: "JOS JOKU JANOAA, niin TULKOON MNUN TYKÖNI JA JUOKOON. Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään on, niinkuin Raamattu sanoo, juokseva elävän veden virrat." Mutta sen hän sanoi Hengestä, joka niiden piti saaman, jotka uskoivat häneen; sillä Henki ei ollut vielä tullut, koska Jeesus ei vielä ollut kirkastettu."
Jos et ole vielä lukenut minun omaa todistustani Pyhän Hengen kohtaamisesta, tässä olen kertonut siitä. Kertomus on jaettu kolmeen osaan sen pituuden vuoksi.
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9002000/43671288
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9002000/43671354
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9002000/43671404
SamoIn on moni saanut kokea, mitä sinä olet saanut. Murheet ovat kadonneet ja ilo on tullut tilalle uskon myötä. Itse en saanut tuollaista kokemusta, vaan murheet katosivat kauaksi aikaa ja sain ilon, mutta kun aikaa kului, alkoi Jumalan Sana puhdistustyön minussa. Puhdisti lihanajatukset, totut kaavat, jotka olivat aina olleet minussa ja jotka toivat ilon keskellekin huolenhäivää. Puhdistutyön jälkeen tulin vapaaksi, sillä sen Jumalan tekemän puhdistyön kautta tulin vasta uudeksi, eli synnyin uudeksi. Totutut ajatustavat ja ympäristöstä imetyt vaikutteet katosivat kokonaan ja sain nähdä mitä todellinen vapaus on ja se on kestänyt nyt pitkästi yli kaksikymmentävuotta. Jeesus synnyttää uudeksi Pyhän Hengen kanssa, eli Jumalan Sana ja Pyhä Henki on ELÄVÄN VEDEN LÄHDE.
Tavallisen ihmisen suurion ongelma mielenalueella olevissa sairauksissa on tuo kuuliaisuus Pyhän Hengen vaikutukselle. Ihmisessä oleva lihallinen mieli, ei todella halua ottaa vastaan sitä, mikä hänet parantaisi tai muutaisi terveemmäksi eli Jumalan aivoituksia kohti kasvamista ja niihin uskomista.
Itse en usko alkuunkaan, että ihminen parantuisi ja muuttuisi noin vain ilman mitään etsimistä tms.. Juuri nuo ns kaatamiskokoukset toimivat niin, että ihminen saadessaan hurmostilan/kaatumisen, niin se ikäänkuin parantaisi hänet. Ei, ihminen paranee ainoastaan sydämentilan muuttuessa ja tämä asia näkyy juuri ihmisen ajattelussa/mielikuvissa ja ymmörryksen alueella. Väärä sydämentila masentaa ihmisen mielen ja tekee ihmisen voimattomaksi. Taas sydämentilan muuttaminen on kasvamista.
Juuri tuohon liittyy se erinomainen ilmoitus, "Yli kaiken varottavan varjele sydämesi,- SILLÄ SIELTÄ ELÄMÄ LÄHTEE.
Monasti ihmiselle itsensä tutkiminen on kuin terven juontia,- vaikka tämä tutkiminen on välttämätön asia pysyäkseen elämän syrjässä kiinni. Ihmisen suurimpia ongelmia on juuri tutustuminen todelliseenm itseensä/sydämen tilaansa. Ihmiset haluavat parantua ja muuttua tunneryöpytyksessä,- jossa ei tarvitse tutustua itseensä.
>>>Juuri nuo ns kaatamiskokoukset toimivat niin, että ihminen saadessaan hurmostilan/kaatumisen, niin se ikäänkuin parantaisi hänet.>Ei, ihminen paranee ainoastaan sydämentilan muuttuessa ja tämä asia näkyy juuri ihmisen ajattelussa/mielikuvissa ja ymmörryksen alueella. Väärä sydämentila masentaa ihmisen mielen ja tekee ihmisen voimattomaksi. Taas sydämentilan muuttaminen on kasvamista.
"Mihin katosi Jumala? Mihin katosi Jumalan muuttava voima ja ihmisen uudestisyntyminen?
Tekstisi on todella ihmiskeskeistä filosofointia eikä siitä löydä hengellistä apua sitä kaipaavalle sielulle. "
-------
No, eikö ole itsestään selvyys ihmiselle, joka uskoo Jumalan aivoituksiin, niin Jumalan tahdon noudattaminen antaa ihmiselle sen elämän. Rautalangastako tulee tehdä aina malli päivän selvään asiaan.
YMMÄRRÄ hyvä ihminen, miten vain ja ainoastaan Jumalan aivoitukset ja kuuliaisuus antaa ihmisen sydämeen turvallisuuden.
"Sinun Sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni". Jotenkin ymmrrän, miten näiden alueiden tunteminen tulisi sinullekkin olla päivän selvä asia, mutta ihmettelen edelleen miten alkeissa viihdyt.
päässyt pitemmälle uskon tiellä ja hengellisten asioiden ymmärtämisessä, miksi se ei näy kirjoituksissasi?
Sinähän kirjoitat ihmisviisauteen perustuvaa filosofointiasi.
Kirjoita syvällistä hengellistä oppia niin huomaamme kuinka perehtynyt sinä olet Jumalan Sanaan.
>>>ihmettelen edelleen miten alkeissa viihdyt.
Onko Kristuksen mielen parantava vaikutus ja sen korostaminen filosoimista tms. Ongalman muodostaa vain se,- ettei moni edes ymmärrä mikä on tämä Kristuksen mieli / syys. Ja jos saan sen jollekkin tarkemmin kertoa, nin monmi taas ei usko sen vaikutukseen.
Muuten,- tiedätkö todella mitä tarkoittaa ja pitää sisällä'än käsite; Kristuksen mieli. Tämä mieli,- jos ihminen elää siinä, nin poistaa esim. masennuksen ilman lääkitystä. Vähätteletkö tätä lääkettä, jota tuon esille.
"Mihin katosi Jumala? Mihin katosi Jumalan muuttava voima ja ihmisen uudestisyntyminen?
Tekstisi on todella ihmiskeskeistä filosofointia eikä siitä löydä hengellistä apua sitä kaipaavalle sielulle".
-----------
Niin, viittaan edelleen tuohon ristiriitaiseen ajatteluusi ja mitä yleensä viesteissä'ni haluan tuoda esille.
Kun pohditaan ihmisen mielen tai sairauden hoitamista, niin ihmisen on erikoisen tärkeä tiedostaa mihin kohdentaa avun saannin.
Ihmisen mieltä ei muuta tai hoida, jos ihminen;
- Menee kirkkoon virsikirja kainalossa joka Sunnuntai tai yleensä puolueiden kokouksiin.
-Hakeutuu eri harrastuksien pariin.
- Hakeutuu eri terapeuttisiin hoitomuotoihin
- Menee kuoroon laulamaan
- Hakeutuu myyjäksi/työntekijäksi kirpputorille
Ihmisen mielen tasapainottaa ja muuttaa ainoastaan lukemalla Raamatusta ja ymmärtämällä mitä Jeesus Kristus opetti. Siis kohdentaa tarmonsa ymmärtämään miten Jeesus ajatteli ja toimi eri tilanteissa. Tätä tarkoitan kun kehoitan ihmisiä kohdentamaan tarmonsa Kristuksen sisäisdeen tuntemiseen ja erikoisesti uskomiseen siihen. Tämän alueen löytää ihminen lukemalla Raamatun ilmoitukset Jeesuksen opetuksesta.
Ihmisen mieltä ei muuta kolminaisuusoppi tai siihen uskominen,- vaan ainoastaan mihin Jeesus kehoitti uskomaan ja erikoisesti ne alueet,- jotka koskevat ihmissuhteita ja käyttäytymisessä. Siis lyhyesti ilmaisten ihminen muuttuu,- jos Jeesus Kristus saa olla Herra ja erikoisesti oikein ymmärrettynä tuo Herra sana.
* "< Kun tilanteen ollessa ohi kiitin Jumalaa, sain Pyhän Hengen.>" ?
* Miten niin sait Pyhän Hengen? Mistä sen päättelet, ja miten koit saaneesi Hänet? Ja mitä sen jälkeentapahtui? Ei kukaan täällä voi juurikaan auttaa, ellet kero tuosta PH: kokemuksestasi? Tarkoittaako se sitä, että tulit uskoon, uudestisynnyit, ja oletko senjälkeen ollut seurakunta yhteydessä, ja missä seurakunnassa? Kerro lisää elämästäsi, olet täysin anonyymi, voit vapaasti kertoa asoistasi! Siunata tahdon joka tapauksessa, ja että saisit syntisi anteeksi ja pääsisit Jeesuksen kanssa yhtyteen, Hän jokatapauksessa ei ole sinua hylännyt, rukoile vaan ja tunnusta Hänelle kaikki ja rukoile anteeksiantamusta, Hän antaa sinun syntisi anteeksi!
* Kiitä Jeesusta Golgatan työstä ja Hänen vuoksesi vuodattamastaan verestä, kiitä vaan, kiitos on sinullekkin portti saadaksesi yhteyden taivaaseen, Jeesuksen kautta!
* En tietenkään tarkoita, että pitäis kertoa seurakunnan ja paikkakunnan nimet, että niistä tunnistaisi, vaan seurakunta, oliko se kristilliset arvot omaava? Esm. helluntai, tai Babtisti, vapaaseurakunta, tai kirkko, tai joku vastaava.
vanhuus odottaa?? hui kauheeta, mie oon 61 ja annan vanhuuden odottaa maybe ainakin 10 v vielä..
palataan asiaan 10 v perästä miun kohdalla[jos Jumala suo/]
---* Kiitä Jeesusta Golgatan työstä ja Hänen vuoksesi vuodattamastaan verestä, kiitä vaan, kiitos on sinullekkin portti saadaksesi yhteyden taivaaseen, Jeesuksen kautta!---
Oikein on kiittää Herraa hänen, mutta "yhteys taivaaseen" on mahdollista vain uskomalla Jeesukseen. Kiitos seuraa uskoa, ei usko kiitosta. Kun Jumalan Sana synnytti mussa uskon niin sitä seurasi ylitsevuotava kiitos. Ei varmaan olla eri linjoilla, kun ollaan pelastettu. Usko tuli ja sitä seurasi kiitos ja ylistys ja sitten vielä tuo lahjoista suurin, Pyhä Henki.
Harmittava kirjoitusvirhe.
Tapahtuneesta aikaa 20, ei 10 vuotta.
"Palataan asiaan 10v perästä miun kohdalla(jos Jumala suo/)"
Tosiaan, kirjoitusvirhe. Olen 39-vuotias.
Nuoruus meni niin että huomasin kyllä usein että teillä vanhemmilla pyyhki jopa paremmin kuin meillä nuoremmilla.
Minusta tuntuu ettei minulla ole mitään mistä kiittää.
Haluasin kiittää ja päästä samaan "tilaan".. Sinulla on Pyhä Henki, ja se seurasi siitä että kiitit.
Maallisistako kiitit? Vai jostain muusta?
Niin, ihmisen masentunutta mieltä masennuksen aikana on vaikea hoitaa.Jos huomioidaan, mitä masennus ja masentunut mieli on ja mitkä asiat siihen vaikuttaa, niin kaikkein tärkeintä tässä on ennaltaehkäisy. Mutta, sekään ei ole aina mahdollista,- koska asiat, jotka elämässä tapahtuu, niin ei ole ihmisen itsensä ohjattavissa ja päätettävissä.
Mutta, tärkein lääke masennukseen on omata Kristuksen mieli/syys eli pyrkiä elämään ja toteuttamaan Jumalan tahdon mukainen ajattelutapa ja erikoisesti luottamus Jumalan huolenpitoon. Nimittäin,- ihminen rasittaa itseään/mieltä yli 90%, niillä asioilla, jotka eivät ole toteutuneet ja tapahtuneet ja esim. tällä ajattelutavalla on ratkaiseva merkitys masennukseen.Tavallaan ihminen masentaa itsensä/mielensä asioilla, joita hän murehtii ja pelkää. Tämä ajattelutapa on toisaalta tyypillistä lihallisen ihmisen mielelle.
Niin, tässä masennuksessa ja sen hoidossa/ennaltaehkäisyssä on kaikkein tärkeintä itsensä terve valvominen kuten Raamatussa on monin kohdin painotettu. Jos ihminen ei valvo itseään/tutki terveesti itseään onko Kristus/Pyhä Henki hänessä, niin ihminen voi huomaamatta luisua lihallisen mielen ajattelutapaan.
Tietysti geneettisyyskin vaikuttaa masennukseen ja sen puhkeamiseen. Toinen ihminen reagoi mielellään/masennuksella stressiin ja toinen taas muutoin kehollaan ja joku taas esim. vihantunteella eli purkaa pahan olon/tilan toisiin ihmisiin.Masentunut ihminen on toisaalta voimaton ja erikoisesti kohdentaa vaikeuksensa itseensä. On sisäänpäin kääntynyt.
Ei sun psykologiat auta hengellisessä hädässä olevaa. Evankeliumi on ainoa voima, joka auttaa, mutta sellaista ei voi julistaa mitä itse ei ole kokenut.
Monasti masentuneisuuteen liittyy juuri itsesyytökset ja erikoisesti sekin, ettei ole riittävä ihmisenä ja erikoisesti tilanteiden ylireagointi.Siis, jokin kokemus tai tapahtuma saa mielen ylireagoimaan.Sivullisesta sama tilanne on jopa vähäarvoinen. Uskon, miten juuri tämä voimakas reagointi kielteisiin asioihin on juuri se kuluttava tekijä ja seurauksena se voimattomuus. Lääkityksellähän juuri keinotekoisesti pyritään leikkaamaan/alentamaan tätä ylireagointia asioihin/tilanteisiin ja näin ihminen kokee paremman olon.
Niin, masentuneen/kin ihmisen tulisi ymmärtää ja erikoisesti uskoa, miten Jeesus tuli juuri häntä varten ja näin masentuneen ihmisen ei tarvitse elää itsesyytöksissä ja ylireagoimisissa. No, todella helppo sanoa, mutta erittäin vaikea masentuneessa tilassa olevan ihmisen toteuttaa. Vaikka asia on yksinkertainen ja näkyvä, niin todelloisuudessa ihmisen ajattelutapaa ja siitä tulevaa ymmärrystä mielikuvineen on erittäin vaikea muuttaa,- koska tähän liittyy jo geneettisyyskin.Masentunut ihminen siis katselee itseään väärässä valossa.
Esim. sivullisena joku asia,- joka painaa/reagoitaa masentunutta ihmistä, niin tuntuu käsittämättömän pieneltä, mutta masentuneelle ihmiselle se on erittäin merkittävä asia. Tähän tekijään kai liittynee, miten monasti masentuneeseen ihmiseen liitetään "hulluutta"/vajaa mielisyyttä. No, todellisuudessa masentuneen ihmisen ymmärrystaso onkin alentunut,- mutta tilapäisesti.
Ei vieläkään evankeliumia Jeesuksesta, joka voi auttaa.
Evankeliumi on vieras käsite ml213:lle! Hän on ajattelija, filosofi, sielun voimiin enemmän kuin Jumalaan uskova. Kun Raamattu sanoo, että " sanoistasi sinut tunnetaan vanhurskaaksi", tai sitten ei?
Tämä ml213 on uudestisyntymätön, koska hänet tunnistaa juuri hänen opistaan, ei mitään Jeesukseen viittavaakaan, että Jeesus voisi parantaa ja autta ja uudista, ei vaan sielun ja mielen filosofiaa ja järjenpäätelmiä. Hän osaa paljon Jeesusken sanomia lauseita, ja tätä kirjain uskoa hän täälläkin viljelee, "Jeesus sanoo sitä ja sanoo tätä", mutta elämästä Jeesuskessa sisäisesti, hänellä ei ole mitään utukuvaakaan.
Ja näistä tietää, että hän tarttis saada Jeesukselta synnit anteeksi ja sitä kautta uudestisyntymään. Nyt hän pärjäilee sillä, kun yrittää tehdä oikein, ja onnistuessaan saa kokea tyydytystä, muuten hän on sisimmältään onneton ja rauhaton ihminen.
voimme päätellä että masennus on itseaiheutettu sairaus.....
diagnoosisi ml213:n uskosta ja jumalasuhteesta taitaa olla oikea.
Minä olen tullut samaan tulokseen hänestä. Tässäkin ketjussa
filosofia ja ihmisen oma voima ohittaa Jeesuksen ml213:n kirjoituksissa.
Ihan naurattaa teidän ajatuksenne juoksu. Jos painotan ja uskon ,. miten Kristuksen mieli muuttaa ihmisen elämän totaalisesti. Siis mitä Jeesus opetti ja oli maallina ihmiselle, niin tätä tarjoamalla ihmisille, en voimakkaammin voi kirkastaa ja tuoda esille Kristusta.
Siis pyrkiä elämään ja vaeltaamaan ninkuin hän/Jeesus vaelsi.
on omat hauskuutemme aiheet.
>>>Ihan naurattaa teidän ajatuksenne juoksu.
Jumalan puoleen ja pyydä, että Hän sinua auttaa ja tahtonsa tielle johdattaa.
Jumala sinua kutsuu ja tämän maailman herrakin se kavala käärme sen tietää,
ja kun se tietää niin tulet saamaan sata kaunista ja tuhat hyvää neuvoa ja lohdutusta
sen palvelijoilta, ja kun lähdet niitä vastaan ottamaan, niin vapauteen todella
voit myös päästä, mutta aivan muuhun vapauteen kuin Jumalan antamaan
vapauteen Pojan kautta.
Varma, luja, todella pettämätön on USKO Jeesukseen ja kuuliaisuus Häntä kohtaan.
EIKÄ se ole sen kummempi, kuin vain anot, etsit ja kolkutat, niin sinullekin kerran
taivaan portti avataan.
Ei ole mikään hokkus pokkus juttu, mutta kun olet Jumalan tahdon tielle käynyt olet
silloin Jumalan huomassa ja paremmassa ihminen ei voi olla kuin ITSE JUMALAN
johdatettavana.
Tästä viestistä alottajan kannattaa ottaa varteensa. Apu tulee Herralta, joka on tehnyt taivaan ja maan. Anova saa, etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan. Näin lupasi Jeesus.
Joskus ihan harmittaa kun kuulee, miten joku sairaus tai muu poikkeavuus ihmisessä ja sen kanssa eläminen ei liittyisi itse elämään. Todellisuutta on, että jokaisella ihmisellä on oma "tautinsa" ja tämä tauti on koko ihmisen elämä. Ihmisen elämä ja eläminen turmeltuneena on aina ongelmallista ja tämä ongelmalllisuus ilmentyy juuri ihmisillä erilailla, mutta jokaisella ihmisellä on oma oireensa tästä.
Kun ihminen alkaa hoitamaan itseään/mieltään, jotain näkyvää sairauttaan/poikkeavuuttaan, niin todellisuudessa koko elämä on laitettava tarkastelun alle eli remonttiin. Juuri tähän saumaan liittyy Jeesuksen sanonta;- "Joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen". Siis kadottaa se elämä joka kumpuaa turmeluksesta/geneettisyydestä ja sen ohjauksesta.
Tämän taudin hoitaminen on sama käsite kuin elää Kristuksessa/Pyhän Hengen ohjauksessa ja todellisuudessa tämä tarkoittaa "taudin" hoitamista koko elämän ajan. Elämä ja elämionen siinä, on kasvamista ja vahvistumista ja näin ymmärryksen laajentumista.
"Vanhurskaan polku onkuin aamurusko,- joka kirkastuu kirkastumistaan sydän päivään saakka."
Tästä alueesta on erittäin laaja-alainen ilmoitus Jesaja 32 luvussa ja erikoisesti sen todellinen vaikutus ihmisen mieleen ja käyttäytymiseen. Kaikki asiat perustuvat näkymättömien asioiden uskomiseen ja niihin luottamiseen, mutta lopputuloksena on ihmisen elämän/mielen muuttuminen reagoimistasoineen.
Ei sun "saarnat" apua alottajalle tuo. Etkö osaa kirjoittaa evankeliumia?
Kiitos tuesta, sivusta seuraava...
ollut tekemisissä vakavasti masentuneiden kanssa. Oletko huomanut, että jos ketkä arvostelevat itseään, havaitsevat itsessään viat ja syyttävät niistä itseään. Mikä voi heidät pelastaa tuolta. Vain anteeksianto. Jumala on luvannut antaa anteeksi kaikki synnit. Jeesuksessa synnit luetaan anteeksi saaduiksi. Jeesus on voima antaa anteeksi niin itselle, kuin lähimmäisellekin ja siitä lähtee virtaamaan uutta. Ihminen oppii rakastamaan itseään Jumalan käskyn mukaan saadessaan uskonlahjan. Itse ihminen ei kykene itseään parantamaan, vaan siihen tarvitaan Jumalan voima.
Niin, tuo masentuneisuus oli tuttua ennen uskoontuloani ja toisaalta siihen oli selkeä syykin. Masentuneisuuteni johtui erittäin vaikeasta änkytyksestä ja erikoisesti vaikeissa puhetilanteissa elämisestä/joutumisesta niihin ja ihmisten sanattomasta viestinnästä. Asioiden muuttuessa en ole kokenut päivääkään masennusta uskoontuloni jälkeen.
Niin, lyhyesti ilmasiten masentuneen ihmisen ajattelutapa ei ole realistinen. Hän vaatii/ajattelee itsestään liikoja ja samoin toisilta ihmisiltä ja tästä tuleva pettymys ohjaa ihmisen mielen masennukseen ja voimattomuuteen. Tavallaan ihmistä kuluttaa/vie voimia väärät mielikuvat ja väärä ajattelutapa ja ymmärrän ja uskon, miten tähän on ainut lääke Kristuksen mielen omaksuminen ja siihen/siinä kasvaminen.
"Itse ihminen ei kykene itseään parantamaan, vaan siihen tarvitaan Jumalan voima".
Tuo sanontasi on totta. Ihmisen olemus on niin monimutkainen ja haavoittuva, niin uskon ja ymmärrän, miten todella ihminen tarvitsee mielen muuttamiseen/parantamiseen erikoisen "Psykiatrin" eli sallaisen, joka tuntee ihmisen sydämentilan ja sen ristiriidat ja näin mahdollistuu vaikuttamaan sellaisiin asioihin, joita ihminen itsekkään ei edes tiedosta. Tämä Psykiatri todella on Pyhä Henki, joka ohjaa ja johtaa ja antaa ymmärrystä havainnoida merkityksillisiä asioita.
Niin, jos ihminen voisi yksin parantaa itsensä, nin sairaita ihmisiä ei olisikaan. Kaikki ihmisethän haluaa elää onnellisesti ja terveesti ja näin parantaisivat itsensä terveeksi, mutta näin ei todella ole. Ihmisen pysyessä mieleltään suht koht terveenä, nin vaatii selkesäti oppaan/mallin, miten,- jopa ajatella itsestään ja toisista ihmisistä ja miten elää erilaisissa tilanteissa. Tähän asiaan on Raamatun ilmoitukset se maalintaja ja erikoisesti ymmärtää Kristuksen mieli, -joka pitää sisällään taivaallisen Isämme Jumalan tahdon.