1 kuoli, 30 loukkaantui.

✝✝✝

Viitostiellä Joroisissa Etelä-Savossa on tapahtunut vakava bussiturma. Eilisiltana kymmenen aikaan sattuneessa onnettomuudessa kuoli yksi ihminen ja loukkaantui lähes 30. Näin kirjoittaa Iltasanomat.

Sama lehti jatkaa: Joroisten bussiturmassa yksi kuollut ja kolme loukkaantunut vakavasti. Viitostiellä Joroisissa Etelä-Savossa on tapahtunut vakava bussiturma. Eilisiltana kymmenen aikaan sattuneessa onnettomuudessa kuoli yksi ihminen ja loukkaantui lähes 30.

Onnettomuudessa törmäsivät bussi, henkilöauto ja mopo. Kuolonuhri ja kolme vakavammin loukkaantunutta olivat liikkeellä mopolla ja henkilöautolla.

Onnettomuus sattui torstai-iltana hieman kello 22:n jälkeen. Ainakin linja-auto ajautui onnettomuuden takia ulos tieltä. Savon Sanomien verkkosivujen mukaan turma sattui Kerisalon risteyksessä.

Palomestari kertoi, että kuolonuhri ja loukkaantuneet olivat liikkeellä mopolla ja henkilöautolla. IS:lle kerrottiin, että kuolonuhri liikkui henkilöautolla.

Kaikki kolarin osalliset olivat aikuisia.

Liikenne 5-tien onnettomuuspaikalla kulkee vain toisella kaistalla. Turmapaikka sijaitsee 56 kilometriä Mikkelistä Kuopion suuntaan.

Palomestarin mukaan Kuopion yliopistollinen sairaala pystyttää onnettomuuteen liittyen tiedotuspalvelun.

Savon Sanomien mukaan onnettomuudessa mukana ollut linja-auto oli matkatoimiston tilausajossa. Bussissa oli onnettomuushetkellä useita kymmeniä ihmisiä.

Onnettomuuspaikalle saapuivat nopeasti poliisi, useita ambulansseja sekä pelastuslaitoksen yksiköt ja pelastushelikopteri.

Viitostie suljettiin onnettomuuden takia noin tunnin ajaksi. Tien toinen kaista avattiin muuta liikennettä varten noin klo 23.10.

52

4935

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Autonkuljettaja

      Tässä tapauksessa täytyy taas varmasti syyllistää linja-auton kuljettaja,niinkuin Konginkankaan tapauksessa rekan kuljettaja sai syyt niskoilleen .Riippumatta siitä minkälainen työrupeama linja-auton kuljettajalla oli ennen turma matkalle lähtöä. Aina on syyllistetty raskaan kaluston kuljettaja jos hän on
      jäänyt henkiin.

      • vielä...

        syyllisempi, jos poliisi olisi ampunut häntä rintaan, kuten kesällä teki. Poliisi sai tapauksesta vain päänsilitystä.

      • 7
        vielä... kirjoitti:

        syyllisempi, jos poliisi olisi ampunut häntä rintaan, kuten kesällä teki. Poliisi sai tapauksesta vain päänsilitystä.

        olis ollut parempi kun poliisi olis ampunut päähän.

      • järki käteen.....

        MUTTA, kun katselee tuolla maanteillä niitä kuskeja, niin suurimalla osalla rekka- ja linja-autokuskeilla on toinen käsi korvalla. Eikö voitaisi säätää lakia, että kortti pois sellaisilta kuskeilta, jotka ajaessaa juoruavat kännykkään, nehän vaarantavat muiden ihmisten henkiä. Vai onko taas jokin Kreikan "porhojen" luxuselämän tukeminen tärkeämpää, kuin järjestää valvontaa Suomen maanteiden turvallisuuteen?

      • noin...
        järki käteen..... kirjoitti:

        kolmasosalta Suomen autoilijoista? Sen jälkeen tulis kaduilla vain tuttuja vastaan.

      • et silleen

        radiossa sanottiin et on henkilöauton syy,,,

      • olet...
        7 kirjoitti:

        olis ollut parempi kun poliisi olis ampunut päähän.

        istunut vankilassa päähän ampumisesta?

      • Kaaleb1.

        Höpö höpö

      • varos sanojasi!
        7 kirjoitti:

        olis ollut parempi kun poliisi olis ampunut päähän.

        uhkaus? Vähän niin kuin samaan tapaan laiton uhkaus on "tapa ittes" -lausahdus???

      • häh?
        olet... kirjoitti:

        istunut vankilassa päähän ampumisesta?

        yrittänyt tappaa kuorma-autolla?

      • mtteeri
        järki käteen..... kirjoitti:

        MUTTA, kun katselee tuolla maanteillä niitä kuskeja, niin suurimalla osalla rekka- ja linja-autokuskeilla on toinen käsi korvalla. Eikö voitaisi säätää lakia, että kortti pois sellaisilta kuskeilta, jotka ajaessaa juoruavat kännykkään, nehän vaarantavat muiden ihmisten henkiä. Vai onko taas jokin Kreikan "porhojen" luxuselämän tukeminen tärkeämpää, kuin järjestää valvontaa Suomen maanteiden turvallisuuteen?

        Oletkos koskaan ajatellut kuinka paljon esimerkiksi rekan kuljettajalla tulee kilometrejä vuodessa? Oletkos koskaan miettinyt, että kun kaikki rekat pysähtyisi, et saisi enää kaupasta leipääsi tai maitoasi tai haluamaa kännykkääsi? Oletkos koskaan ajattelut, etteivät ne rekkakuskit sinun tai muiden kiusaksi ole siellä tiellä? Oletkos koskaan miettinyt ohittaessasi rekkaa, että koskahan tuokin on ollut viimeeksi kotona nukkumassa?

        Katsos, kun suurin osa suomalaisista kaupassa myytävistä tavaroista kuljetetaan joko kuorma-autolla tai rekalla (puolikkaalla tai täysperällä) ja jos heitä ei olisi, ei olisi mitään.
        Nämä isojen autojen ajajat eivät tosiaankaan matele juuri sinun kiusaksesi maantiellä 80 km / h, vaan sen takia että lainsäätäjät ovat määränneet, ettei tietyn painomäärän ylittävä saa ajaa kuin tiettyä maksimivauhtia.
        Isojen autojen kuskit, jotka siis ajavat puolikkaita tai täysperävaunuja, saattavat olla montakin viikkoa pois kotoa, ilman että he edes käyvät kääntymässä siellä. He nukkuvat siinä hytissään, hytisevät 11 tuntia yöllä siellä, kun webasto ei lämmitä kuin 8 tuntia.

        Olen sitä mieltä, että jokainen joka ajokortin haluaa, joutuisi myös ajamaan rekkakortin ja kerryttämään kokemusta alalla. Johan loppuis kukkahattutätien huutaminen hands-free -laitteista. :D

        Tähän loppuun vielä erittäin hyvä video, kannattaa jokaisen, erityisesti rekkakuskeja vastaan olevan, katsoa. :)
        http://www.skal.fi/viestinta/medialle/mita_jos_kuorma-autoja_ei_olisi

      • kertoa...
        häh? kirjoitti:

        yrittänyt tappaa kuorma-autolla?

        paljonkin karusta menneisyydestäni, mutta jätetään väliin. Kaikki on jo lusittu.

      • tiepäällä
        mtteeri kirjoitti:

        Saako rekkakuskit nukkua 11 tunninyöunia, vaikka nyt hytissä? Valitettavasti ajan ihan riittävästi 35-40.000 km vuodessa ja valitettavasti en ehdi nukkua autossa. Aamulla ennen kasia lähtö ja illalla 22 kotona. Yli 14 tunnin työpäivä eikä yhtään aikaa nukkua, edes autossa. Olisin vasta aamuyöllä kotona. Mutta itse olen työni valinnut kuten rekkakuskitkin.

        Konginkankaan kuski ei hallinnut liukkaalla ylinopeudella autoaan, jossa lasti oli huonosti sidottu. Saattoi mies olla myös puhelimessa.

        Paras johon itse ole törmännyt, rekka ajaa sivutieltä suoraan eteen, kuskilla kännykkä korvalla ja tupakka toisessa kädessä. Onneksi sain pysähtymään ennen vetoauton alle ajoa.

      • järki käteen
        tiepäällä kirjoitti:

        Silloin satuin vaan olemaan henkilöautolla liikkeellä. Perävunullinen rekka tuli vauhdilla Stop-merkin takaa ja käännöstä sillä oli 90 astetta ja huono näkyvyys kummalakin. Onneksi autoni jarrut ja renkaat piti, etten luistanut alle. Ps. Tuollaiset ajo-ajathan on lailla kielletty, vai ajeltko itänaapurien autoja?
        Edelliselle nimimerkille: Kyllä ne "kukkahattutädit" on oikeassa, vaatiessaan niitä handfri-laitteita autokuskeille. Onhan noilla ammattikuskeilla suht hyvät palkat. Vai meneekö rahat kaljaan, ettei jää muutamaa kymppiä sen laitteen ostoon? Eihän se ole mikään puolustus, jos ajelee paljon. Onhan niitä muitakin reissutyöläisiä, eikä se oikeuta heitäkään vaarantamaan toisten henkiä liikenteessä.

      • 232
        varos sanojasi! kirjoitti:

        uhkaus? Vähän niin kuin samaan tapaan laiton uhkaus on "tapa ittes" -lausahdus???

        varo nahkaas apina!

      • Hessu hoopo

        demarien ja muun oppositon vika! Tai olisko ollu LIIKENNEMINISTERI Sasi asialla?

      • järki käteen..... kirjoitti:

        MUTTA, kun katselee tuolla maanteillä niitä kuskeja, niin suurimalla osalla rekka- ja linja-autokuskeilla on toinen käsi korvalla. Eikö voitaisi säätää lakia, että kortti pois sellaisilta kuskeilta, jotka ajaessaa juoruavat kännykkään, nehän vaarantavat muiden ihmisten henkiä. Vai onko taas jokin Kreikan "porhojen" luxuselämän tukeminen tärkeämpää, kuin järjestää valvontaa Suomen maanteiden turvallisuuteen?

        mites tehään jos ja kun henkilöautoilija puhuu kännykkään tai ajaa tuntemattomasta syystä TAI KOLMION TAKAA..linja/kuorma auton alle ja jos vielä on yli nopeutta... ja ylikuormaa (liikaa matkustajia)... HÄ..???

      • mtteeri
        järki käteen kirjoitti:

        Silloin satuin vaan olemaan henkilöautolla liikkeellä. Perävunullinen rekka tuli vauhdilla Stop-merkin takaa ja käännöstä sillä oli 90 astetta ja huono näkyvyys kummalakin. Onneksi autoni jarrut ja renkaat piti, etten luistanut alle. Ps. Tuollaiset ajo-ajathan on lailla kielletty, vai ajeltko itänaapurien autoja?
        Edelliselle nimimerkille: Kyllä ne "kukkahattutädit" on oikeassa, vaatiessaan niitä handfri-laitteita autokuskeille. Onhan noilla ammattikuskeilla suht hyvät palkat. Vai meneekö rahat kaljaan, ettei jää muutamaa kymppiä sen laitteen ostoon? Eihän se ole mikään puolustus, jos ajelee paljon. Onhan niitä muitakin reissutyöläisiä, eikä se oikeuta heitäkään vaarantamaan toisten henkiä liikenteessä.

        Ensiksi nimimerkki: "tiepäällä"

        Kyllä, lain mukaan rekkakuskin on oltava parkissa 11 tuntia, kaksi kertaa viikossa sen saa lyhentää 9 tuntiin. Ja nukkukoon rekkakuski sitten missä vaan, mutta yleensä rekan hyteissä he nukkuvat.
        Rekkakuskilla tulee huomattavasti enemmän kuin 35 000 - 40 000 kilometriä vuodessa, harva edes tajuaa kuinka pitkiä matkoja he tuolla tien täällä viettävät. Oikeastaan koko heidän elämänsä, jos pitkäänkin ajavat rekkaa.

        Konginkankaan kuskin kohtaloon emme voi valitettavasti vaikuttaa, emmekä hänen tuomioon, emmekä myöskään siihen että niin moni valitettavasti kuoli. Se nyt vaan tapahtui. Otetaan huomioon, että kyseisestä tien pätkästä oli tehty ilmoitus.

        Ja yhä edelleen, kuski ei päätä työajoista, mikäli työpaikkansa haluavat pitää. Ei ole kuskin vika, jos hänelle sanotaan, että sinun pitää olla klo xx.xx siellä. Ja jos et ole, niin valitettavasti ajot vähenevät --> palkkaa tulee vähemmän. Lain mukaan rekkaa tykseen ajava ei edes saa tehdä toista työtä ajamisen lisäksi.

        Tietenkin, aina on niitä huonoja kuskeja, mutta enemmän nuo henkilöautot aiheuttavat onnettomuuksia tai läheltä piti tilanteita, kuin yksikään ammattikuski. Se nyt vaan on, etteivät ihmiset ymmärrä ISOLLA autolla ajamista, vaikka ajaisivat sen 40 000 kilometriä vuodessa. Ja muistakaa, että he tuovat teille sen ruoan kauppaan, jonka haette kitisten.

        --------

        Sitten nimimerkki "Järki käteen":

        Yhä edelleen, _aina_ on niitä huonoja kuskeja, mutta normaalia enemmän ajavana voin kertoa, että henkilöautoilijat (nuoret sekä keski-ikäiset miehet ja myös nykyään osa keski-ikäisistä naisista) ottavat _täysin_ turhia riskejä ajamalla ylinopeutta, ohittamalla kielletyissä paikoissa, ajamalla perseessä kiinni yms. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

        Ajoaikalaki Suomessa on tiukka. Henkilöauton ajoaikoja ei tarkastella, eihän niitä pystytäkään tarkastelemaan. Henkilöautolla saat ajaa vaikka pysähtymättä Helsingistä Rovaniemelle.
        Rekalla saat ajaa maksimissaan 4,5 tuntia ja sinun pitää tällöin pitää 45 minuutin tauko. Tauon jälkeen saat ajaa vielä toiset 4,5 tuntia ja tämän jälkeen on pidettävä vähintään 11 tunnin lepoaika. Kahtena päivänä viikossa sen saa lyhentää 9 tuntiin.

        Ammattikuskin palkka. Hmmmm... puolikkaalla tes:in mukainen palkka on 12,12 euroa eli aika suhteellisen normaali. Tietysti riippuen talosta, sitä saattaa saada jäädessään jonnekin jumalan selän taakse päivärahan. Päiväraha on verotonta ja muistaakseni 32 euroa per päivä.
        Joten en nyt välttämättä pitäisi niin hyvänä n. 2000 euron palkkaa, jolloin et ole koskaan kotona. Maksat kuitenkin lainanlyhennykset vastikkeet tai vuokran.

        En tietenkään puolusta sitä sillä, että he ajavat paljon. Joillekin handsfree on hyvä olla olemassa, jotkut taas pystyvät puhumaan ja keskittymään ajoon. Ihan oikeasti. Eikö tuossa muutama vuosi sitten ollut tutkimus, kuinka moni käyttää ajaessaan handsfreetä? Eipä kovinkaan moni.... edes työmatkalaisilta.

        Ammattikuski osaa täysin eri tavalla lukea liikennettä, kuin tavallinen henkilöautoilija. Siis, että ajaa työkseen auto, eikä vaan esim. 100 km päivässä, matkatakseen esittelemään uusinta härveliä. Se ei ole ammattikuski, eikä tule koskaan olemaankaan, vaikka niitä kilometrejä nyt sattuisikin kertymään. Ja harvemmin sellainen ihminen, joka ei ole päivääkään tehnyt toisen työtä, tietää siitä kaikkea mitä siinä on.

        Jos olette niin vastaan rekkakuskeja, suosittelen menemään sellaisen kyytiin tai itse opettelemaan kyseistä ajoneuvoa. Ei se ole ihan niin helppoa kuin henkilöauton ohjaus.

      • mtteeri
        suikki1 kirjoitti:

        mites tehään jos ja kun henkilöautoilija puhuu kännykkään tai ajaa tuntemattomasta syystä TAI KOLMION TAKAA..linja/kuorma auton alle ja jos vielä on yli nopeutta... ja ylikuormaa (liikaa matkustajia)... HÄ..???

        Tässä nähdään, että tuli se henkilöauto kolmion tai stop merkin takaa, on silti sen kuljettajan vika, joka nyt sattuu vaan huvikseen tekemään työkseen rekan ajamista ja sattuu nyt vaan huvikseen ajamaan siitä. Suomen lain mukaanhan kolarin ajaminen on kielletty. Et sillee. :D Eli periaatteessa tuolla perusteella se rekkakuskille voidaan antaa 6 kk ajokielto ja satojen eurojen sakot vielä kaupan päälle. HALLELUJA SUOMI!

        Edelleen ihmiset eivät tajua, mitä tapahtuu jos rekat ja kuorma-autot pysähtyvät. Nii'i, sitä voi jokainen miettiä mitä sitten tapahtuisi! (Tai katsoa yhden laittamani linkin ;))

      • se mikään
        varos sanojasi! kirjoitti:

        uhkaus? Vähän niin kuin samaan tapaan laiton uhkaus on "tapa ittes" -lausahdus???

        laiton uhkaus ole vaan pikemminkin yllytys itsemurhaan

      • palomino111
        häh? kirjoitti:

        yrittänyt tappaa kuorma-autolla?

        ...vain yhden, eli itseni!! Mutta "pulina" takapenkillä esti...vuonna -97. Ja siitä olen nyt tosi, tosi onnellinen :)!!

      • akkaratissa
        mtteeri kirjoitti:

        Tässä nähdään, että tuli se henkilöauto kolmion tai stop merkin takaa, on silti sen kuljettajan vika, joka nyt sattuu vaan huvikseen tekemään työkseen rekan ajamista ja sattuu nyt vaan huvikseen ajamaan siitä. Suomen lain mukaanhan kolarin ajaminen on kielletty. Et sillee. :D Eli periaatteessa tuolla perusteella se rekkakuskille voidaan antaa 6 kk ajokielto ja satojen eurojen sakot vielä kaupan päälle. HALLELUJA SUOMI!

        Edelleen ihmiset eivät tajua, mitä tapahtuu jos rekat ja kuorma-autot pysähtyvät. Nii'i, sitä voi jokainen miettiä mitä sitten tapahtuisi! (Tai katsoa yhden laittamani linkin ;))

        "Me ja jäsenemme pidämme Suomalaisen yhteiskunnan pyörät pyörimässä, ei sen vähempää.
        Vastineeksi haluamme arvostusta, ymmärrystä ja oikean korvauksen kuljetuspalveluistamme,
        sillä emme aja huviksemme: ajamme yhteiskunnan hyväksi!"

        Totta.

        mtteeri: haluan yhtyä sinuun täysin...

      • RAIVOKANSALAINEN
        järki käteen..... kirjoitti:

        MUTTA, kun katselee tuolla maanteillä niitä kuskeja, niin suurimalla osalla rekka- ja linja-autokuskeilla on toinen käsi korvalla. Eikö voitaisi säätää lakia, että kortti pois sellaisilta kuskeilta, jotka ajaessaa juoruavat kännykkään, nehän vaarantavat muiden ihmisten henkiä. Vai onko taas jokin Kreikan "porhojen" luxuselämän tukeminen tärkeämpää, kuin järjestää valvontaa Suomen maanteiden turvallisuuteen?

        .

        .

      • järki käteen
        mtteeri kirjoitti:

        Ensiksi nimimerkki: "tiepäällä"

        Kyllä, lain mukaan rekkakuskin on oltava parkissa 11 tuntia, kaksi kertaa viikossa sen saa lyhentää 9 tuntiin. Ja nukkukoon rekkakuski sitten missä vaan, mutta yleensä rekan hyteissä he nukkuvat.
        Rekkakuskilla tulee huomattavasti enemmän kuin 35 000 - 40 000 kilometriä vuodessa, harva edes tajuaa kuinka pitkiä matkoja he tuolla tien täällä viettävät. Oikeastaan koko heidän elämänsä, jos pitkäänkin ajavat rekkaa.

        Konginkankaan kuskin kohtaloon emme voi valitettavasti vaikuttaa, emmekä hänen tuomioon, emmekä myöskään siihen että niin moni valitettavasti kuoli. Se nyt vaan tapahtui. Otetaan huomioon, että kyseisestä tien pätkästä oli tehty ilmoitus.

        Ja yhä edelleen, kuski ei päätä työajoista, mikäli työpaikkansa haluavat pitää. Ei ole kuskin vika, jos hänelle sanotaan, että sinun pitää olla klo xx.xx siellä. Ja jos et ole, niin valitettavasti ajot vähenevät --> palkkaa tulee vähemmän. Lain mukaan rekkaa tykseen ajava ei edes saa tehdä toista työtä ajamisen lisäksi.

        Tietenkin, aina on niitä huonoja kuskeja, mutta enemmän nuo henkilöautot aiheuttavat onnettomuuksia tai läheltä piti tilanteita, kuin yksikään ammattikuski. Se nyt vaan on, etteivät ihmiset ymmärrä ISOLLA autolla ajamista, vaikka ajaisivat sen 40 000 kilometriä vuodessa. Ja muistakaa, että he tuovat teille sen ruoan kauppaan, jonka haette kitisten.

        --------

        Sitten nimimerkki "Järki käteen":

        Yhä edelleen, _aina_ on niitä huonoja kuskeja, mutta normaalia enemmän ajavana voin kertoa, että henkilöautoilijat (nuoret sekä keski-ikäiset miehet ja myös nykyään osa keski-ikäisistä naisista) ottavat _täysin_ turhia riskejä ajamalla ylinopeutta, ohittamalla kielletyissä paikoissa, ajamalla perseessä kiinni yms. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

        Ajoaikalaki Suomessa on tiukka. Henkilöauton ajoaikoja ei tarkastella, eihän niitä pystytäkään tarkastelemaan. Henkilöautolla saat ajaa vaikka pysähtymättä Helsingistä Rovaniemelle.
        Rekalla saat ajaa maksimissaan 4,5 tuntia ja sinun pitää tällöin pitää 45 minuutin tauko. Tauon jälkeen saat ajaa vielä toiset 4,5 tuntia ja tämän jälkeen on pidettävä vähintään 11 tunnin lepoaika. Kahtena päivänä viikossa sen saa lyhentää 9 tuntiin.

        Ammattikuskin palkka. Hmmmm... puolikkaalla tes:in mukainen palkka on 12,12 euroa eli aika suhteellisen normaali. Tietysti riippuen talosta, sitä saattaa saada jäädessään jonnekin jumalan selän taakse päivärahan. Päiväraha on verotonta ja muistaakseni 32 euroa per päivä.
        Joten en nyt välttämättä pitäisi niin hyvänä n. 2000 euron palkkaa, jolloin et ole koskaan kotona. Maksat kuitenkin lainanlyhennykset vastikkeet tai vuokran.

        En tietenkään puolusta sitä sillä, että he ajavat paljon. Joillekin handsfree on hyvä olla olemassa, jotkut taas pystyvät puhumaan ja keskittymään ajoon. Ihan oikeasti. Eikö tuossa muutama vuosi sitten ollut tutkimus, kuinka moni käyttää ajaessaan handsfreetä? Eipä kovinkaan moni.... edes työmatkalaisilta.

        Ammattikuski osaa täysin eri tavalla lukea liikennettä, kuin tavallinen henkilöautoilija. Siis, että ajaa työkseen auto, eikä vaan esim. 100 km päivässä, matkatakseen esittelemään uusinta härveliä. Se ei ole ammattikuski, eikä tule koskaan olemaankaan, vaikka niitä kilometrejä nyt sattuisikin kertymään. Ja harvemmin sellainen ihminen, joka ei ole päivääkään tehnyt toisen työtä, tietää siitä kaikkea mitä siinä on.

        Jos olette niin vastaan rekkakuskeja, suosittelen menemään sellaisen kyytiin tai itse opettelemaan kyseistä ajoneuvoa. Ei se ole ihan niin helppoa kuin henkilöauton ohjaus.

        turhaan uhoat. Oikeasti "ison" auton kuljettajana pidän juttujasi aika naivina. Eihän se keskittyminen kännykkään puhuessa, vaan se "yksikätisyys" ajaessa, niitä vahinoja aiheuttaakin. Valitettavasti kaltaisiasi "Teuvo-maantienkuninkaita" päästetään tuonne teille koheltamaan. Ethän edes ymmärtänyt lukemaasi, se kun marmatat omiasi. Muutama kymppi palkasta handfrin ostoon ei varmasti ole liikaa, muiden turvallisuuden takaamiseksi.

      • järki käteen
        suikki1 kirjoitti:

        mites tehään jos ja kun henkilöautoilija puhuu kännykkään tai ajaa tuntemattomasta syystä TAI KOLMION TAKAA..linja/kuorma auton alle ja jos vielä on yli nopeutta... ja ylikuormaa (liikaa matkustajia)... HÄ..???

        kaikilta, jotka eivät ymmärrä pitää niitä käsiään ratissa, eikä hipelöidä kännykkäänsä. Eikä se , että joku rekkakuski ahdistuu, kun ei pääse yöksi kotiin äitin viereen, anna hänelle oikeutta vaarantaa muiden henkeä liikenteessä. Lapsellista puolustelua, silloinhan on väärällä alalla. Jos ihmisen olisi tarkoitus pystyä ajaessaan tekemään kaikkea muuta, olisi hänelle varmasti luoto "väliskäsi" niitä puuhia varten. Poliisit valvomaan liikennekäyttäytymistä ja keräämään kortteja pois vastuuntunnottomilta kaahareilta ja krapulaisilta kuskeilta. Säästetään suuria summia vammautumisien ennaltaehkäisyllä. Eikä siitä "pyörät pysähdy" kyllä maastamme löytyy järkeviä ja vastuuntuntoisiakin kuskeja ja ainahan voidaan palkata ulkomaalaisia, jotka eivät käytä alkoa lainkaan ja pystyvät ajattelemaan muitakin, kuin itseään.

      • ovat usein
        tiepäällä kirjoitti:

        Saako rekkakuskit nukkua 11 tunninyöunia, vaikka nyt hytissä? Valitettavasti ajan ihan riittävästi 35-40.000 km vuodessa ja valitettavasti en ehdi nukkua autossa. Aamulla ennen kasia lähtö ja illalla 22 kotona. Yli 14 tunnin työpäivä eikä yhtään aikaa nukkua, edes autossa. Olisin vasta aamuyöllä kotona. Mutta itse olen työni valinnut kuten rekkakuskitkin.

        Konginkankaan kuski ei hallinnut liukkaalla ylinopeudella autoaan, jossa lasti oli huonosti sidottu. Saattoi mies olla myös puhelimessa.

        Paras johon itse ole törmännyt, rekka ajaa sivutieltä suoraan eteen, kuskilla kännykkä korvalla ja tupakka toisessa kädessä. Onneksi sain pysähtymään ennen vetoauton alle ajoa.

        niin äreitä.

      • housuista...
        RAIVOKANSALAINEN kirjoitti:

        .

        .

        ettei pääse "vahinkoa" syntymään.

    • Rukoilkaamme

      Aamen.

      • että...

        ei käynyt pahemmin! Useita kymmeniä olisi voinut kuolla.

      • oma vika
        että... kirjoitti:

        ei käynyt pahemmin! Useita kymmeniä olisi voinut kuolla.

        mielettömän hyvä juttu ryssänkävijöille.

      • Jumala halusi

        autoiliajan tekemään mahdollisen itsarin?

      • haluaa,
        Jumala halusi kirjoitti:

        autoiliajan tekemään mahdollisen itsarin?

        että SINÄ opit tuntemaan Elämän. Tien, Totuuden ja Elämän. Hänet, joka on kaiken elämän lähde, Hänet, jonka armosta ja rakkaudesta kaikki elämä kumpuaa. Hänet,jonka tuntemisesta sinä saat rauhan sielullesi. Pyhän kolmiyhteisen Jumalan, joka opitaan tuntemaan vain Jeesuksen Kristuksen uhrikuoleman kautta.

      • se sitten
        haluaa, kirjoitti:

        halusi mielestäsi tappaa tämän ihmisen?

      • .
        se sitten kirjoitti:

        halusi mielestäsi tappaa tämän ihmisen?

        Joinain hetkinä pyhä Jumala nostaa elämää suojelevan ja varjelevan kätensä pois jonkun ihmisen yltä. Syytä siihen ei tiedä kukaan. Silloin ihminen kuolee. Tässä tapauksessa Hän lisäksi varjeli kymmeniä ihmisiä. Pidätkö sitä merkityksettömänä asiana? Miten SINÄ suhtaudut Jumalaan?

      • toisto toisto toisto
        se sitten kirjoitti:

        halusi mielestäsi tappaa tämän ihmisen?

        oli kamalaa luettavaa: Yksi ja sama tieto toistui alussa joka toisessa lauseessa, toistoa toiston perään, että varmasti menee kaaliin: Yksi kuoli ja kolmekymmentä loukkaantui.
        Ja lopussa vielä, kaikki loukkaantuneet olivat matkassa henkilöautolla ja mopolla - siis 30 henkilöautossa. No, salli mun kaikki kestää!

        jollain tuli kiire tiedottaa tällä palstalla hetsiltään vai?

      • ✝✝✝
        toisto toisto toisto kirjoitti:

        Sillä tavalla se uutinen oli nettilehteen kirjoitettu. Minä kopioin sen. Uutisessa on otsikko. Sitä seuraa ingressi, joka toistaa ja laajentaa otsikon aihetta. Ingressiä seuraa varsinainen artikkeli, jossa sama asia toistetaan kolmannen kerran.

      • 3+19

        mistään ilman että hihhulit on vetämässä siihen jumaliaan mukaan.

      • puhua...
        3+19 kirjoitti:

        mistään ilman että hihhulit on vetämässä siihen jumaliaan mukaan.

        ilman, että ateistit ovat heti pilkkaamassa tai vihaamassa Jumalaa. Ateistiprovoilijahan täällä aloitti Jumalasta puhumisen:

        Näin jumala sen halusi? Rukoilkaamme1.10.2010 09:33
        Aamen.

      • olet sitä
        puhua... kirjoitti:

        mieltä, että ateistit vain rukoilee eikä uskovaiset?

      • news foorum
        olet sitä kirjoitti:

        mieltä, että ateistit vain rukoilee eikä uskovaiset?

        henkilö auto väisti hädissään ja ylireakoiden mopoilijaa ja ajautui rekan keulan eteen

      • Lost++
        news foorum kirjoitti:

        henkilö auto väisti hädissään ja ylireakoiden mopoilijaa ja ajautui rekan keulan eteen

        kannattaako tuota itäistä geeniperimää harventaa....

      • että...
        olet sitä kirjoitti:

        mieltä, että ateistit vain rukoilee eikä uskovaiset?

        ateistit kirjoittavat tänne räikeitä kommentteja ESIINTYEN uskovaisina, jotta he saisivat saatettua uskovaiset naurunalaisiksi. Sitä kutsutaan propagandasodaksi. Sinäkö kirjoitit aiemman muka-uskovaisen kommentin? Miksi sen teit?

      • Anniterttu
        että... kirjoitti:

        ei käynyt pahemmin! Useita kymmeniä olisi voinut kuolla.

        Ahvenisentiellä Joensuussa päin...6 nuorta meni kerralla rekan alle..itsekin siitä ajan ,ajavat 60 nop raj yli satasta..ja rekalla oli liikaa vauhtia ja painoa kurmassaan...5 mistä maksoi hengellän ja yksi nuori nainen..kaikki 20-26v ikäisiä ja elämä edessä, tytön perh tunnen on suuri suru nyt...nuori 34v rekkamies selittelee..mutta todenneet vauhtia olleen liikaa..Miksi ajtetaan kun päättömät.Tietenkin huono näkyvyys n 2m ei ollut siivottu tien laitoja niikuin tiemestariko oli ku sanoi..että syytä monelaista siinäkin ..oli taas monen tekijän summa tuokin kolari...ikävää kun näitä sattuu..Mielestäni isojen autojen kuljettajien vaatimukset ajossa just se känny kielto ois paikillaan ja pakollinen lepotauko ...että jaksaa ajaa..Itsekin kerran läheltä piti tilanteessa ollut...soitimme polisiin...he korjasi ja haastatteli kuormaauton kuskin..pysäyttivät olivat vastassa..eli edessämme ajoi humalainen tai väsy kuski..j aajoi laidasta laitaan...että vast tulijoillakin oli vaikeuksia ..emme uskalataneet ohittaa...just tuon holtittoman ajon vuoksi henkilöautollamme..Surullista jOROISISSA nyt illalla...pimeys vielä lisäksi.

      • Henk autoilija
        että... kirjoitti:

        ateistit kirjoittavat tänne räikeitä kommentteja ESIINTYEN uskovaisina, jotta he saisivat saatettua uskovaiset naurunalaisiksi. Sitä kutsutaan propagandasodaksi. Sinäkö kirjoitit aiemman muka-uskovaisen kommentin? Miksi sen teit?

        eikä täytetä palstilaa ,kun aloittajan tarkoittamalla asialla...kiitos

      • rekkamies.
        Henk autoilija kirjoitti:

        eikä täytetä palstilaa ,kun aloittajan tarkoittamalla asialla...kiitos

        täällähän ne onnettomuuden syyt selviävät,viranomaisten kannattaisi lukea näitä palstoja eikä käyttää aikaansa muuten selvitelläkseen onnettomuuksien syitä.jatkakaa samaan malliin kyllä olette todella viisaita,kadehdin teitä.

      • Jumala Itte
        puhua... kirjoitti:

        ilman, että ateistit ovat heti pilkkaamassa tai vihaamassa Jumalaa. Ateistiprovoilijahan täällä aloitti Jumalasta puhumisen:

        Näin jumala sen halusi? Rukoilkaamme1.10.2010 09:33
        Aamen.

        mennään tuhoamaan Iranin ydinpommitehtaat!

      • k
        Anniterttu kirjoitti:

        Ahvenisentiellä Joensuussa päin...6 nuorta meni kerralla rekan alle..itsekin siitä ajan ,ajavat 60 nop raj yli satasta..ja rekalla oli liikaa vauhtia ja painoa kurmassaan...5 mistä maksoi hengellän ja yksi nuori nainen..kaikki 20-26v ikäisiä ja elämä edessä, tytön perh tunnen on suuri suru nyt...nuori 34v rekkamies selittelee..mutta todenneet vauhtia olleen liikaa..Miksi ajtetaan kun päättömät.Tietenkin huono näkyvyys n 2m ei ollut siivottu tien laitoja niikuin tiemestariko oli ku sanoi..että syytä monelaista siinäkin ..oli taas monen tekijän summa tuokin kolari...ikävää kun näitä sattuu..Mielestäni isojen autojen kuljettajien vaatimukset ajossa just se känny kielto ois paikillaan ja pakollinen lepotauko ...että jaksaa ajaa..Itsekin kerran läheltä piti tilanteessa ollut...soitimme polisiin...he korjasi ja haastatteli kuormaauton kuskin..pysäyttivät olivat vastassa..eli edessämme ajoi humalainen tai väsy kuski..j aajoi laidasta laitaan...että vast tulijoillakin oli vaikeuksia ..emme uskalataneet ohittaa...just tuon holtittoman ajon vuoksi henkilöautollamme..Surullista jOROISISSA nyt illalla...pimeys vielä lisäksi.

        tohon mainitsemaasi onnettomuuteen oli 6 henkilöä autossa.

        Hyvä Anniterttu,

        Otan osaa suruusi ja toivon kaikkea parasta menehtyneiden perheille.

        Rekkakuskin syyllistäminen on vihoviimeinen teko, mitä voi tehdä tällaisessa tilanteessa.
        Ymmärrän kyllä, että asiassasi tunteesi ovat menehtyneen tytön puolella.
        Mutta kuka oli henkilöauton kuski ja mistä se henkilöauto tuli ja sekä kuinka monta matkustajaa henkilöautossa oli?
        Vastaukset: Nuori mies, henkilöauto tuli kolmio-merkin takaa, mikä tarkoittaa väistämisvelvollisuutta sekä autossa, joka oli rekisteröity viidelle (5), oli kuusi (6) matkustajaa. Prosentteina laskettuna tämä tekee 20 % ylipainoa.

        Rekan kuljettalla oli ainoastaan n. 3000 kiloa ylipainoa, mikä on viisi (5) prosenttia. Tämä on huomioitu laissa, esim. puutavaran kuljetuksessa, ettei 5 prosentin ylitys ole sakotettavaa. Esimerkiksi puut kun kastuessaan ottavat lisäpainoa.

        Rekojen sekä kuorma-autojen kuljettajilla on nykyaikana hyvin vaativat vaatimukset.
        Muunmuassa seuraavat:
        - Terveys
        - Ajokortti, B- kortti ei riitä ajamaan rekkaan. Kuorma-autoon pitää olla vähintään C-kortti
        - Kuorma-auton tai rekan kuljettaja ei saa ylittää 80 km / h
        - Kuorma-auton tai rekan kuljettaja saa ajaa enintään 4,5 tuntia kerrallaan, jonka jälkeen on pidettävä vähintään 45 minuutin lepotauko. Tämän jälkeen saa ajaa vielä toiset 4,5 tuntia. Kun ajoaika täyttyy 9 tunnilla, tulee pitää vähintään 11 tunnin lepoaika. Tämän saa kaksi kertaa viikossa vähentää 9 tuntiin.
        - Kuorma-auton tai rekan kuljettalla tulee olla 2014 ammattipätevyys (ts. ammattitutkinto)
        - Kuorma-auton tai rekan kuljettan tulee noudattaa samalla tavalla muitakin sääntöjä kuin tavallisen henkilöautoilijan.
        - Kuorma-auton tai rekan kuljettaja _ei_ saa tehdä lisätyötä päätyönsä ohella.

        Hyvä Anniterttu, suosittelen sinun menevän työkseen kuorma-autoa tai rekkaa ajavan kyytiin, niin näet että se on täysin erilaista, mitä luulet sen olevan. Ota huomioon, että tuo 34-vuotias eloonjäänyt rekkakuski ei fyysisesti vammautunut, mutta hänellä saattaa ikuiset traumat. Hän ei välttämättä enää ikinä kykene ajamaan työkseen, ei välttämättä pysty edes henkilöautoa ajamaan. Ja hän on kuitenkin sen verran nuori, että elämää on edessä. Ei ole oikein, että häntä vielä syytetään niistä kuolemista, joita hän ei todellakaan aiheuttanut huolimattomuudella tai tahattomuudellaan. Syy on yhä edelleen - valitettavasti - henkilöauton kuskin syy, joka nyt sattui tulemaan kolmion takaa huomioimatta väistämisvelvollisuuttaan.

        Suosittelen miettimään asioita myös rekkakuskin kannalta, nimittäin se ei ole aina yksiselitteisesti rekkakuskin syy, vaikka media sen tuomitsikin niin.

        en niitä etsikään todellakin tiedän sen ettei ole kuskillakaan helppoa...enkä häntä syyllistä muuten kuin mitä mediat antaa ymmärtää enhän ollut paikalla ku vahinko sattuu...näissä on monta eri osatekijää..kun näitä tapahtuu ..tottakai kolmion takaa kun ajaa on se suurin syy,mutta jos luit kohdan että ne puskat siinä 2m ,että näkyvyys ei olllut nuorella 26v miehellä hyvä jos kurma auto ajoi yli nopeuttaa niin ei ollut aikaa reagoida..tosi paha paikka siinä kohdassa on..ja kesällä siinä tapahtui 54v naisen polkupyörällä ajamassa olleen kuolema..eli vauhdilla tulaan 60 on siinä ja yli 100 mennään ..että minne kiire?? Kuolemaanko??nuoret usein kurvailee..tuossa kerroin lopuski rekka auton hoippuvan ajon..eli saattoi mennä minulla kirjoittaissa niin ettei siitä saanut selvää..entodellakaan mene nuorta 34v syyttämään...siinä on työntek tekemät listat ajomääräyksen sun muut joista en tiedä...on monen asian summaa tämäkin ettei yhtä syyllistä eikä syytä..ehkä reagoin vaistomaisesti niin kun tiedän kunnon nuoriksi ..sukuakin olivat toisilleen ...25v naisen olisi pitänyt jäädä vanhemmpiensa luo eikä lähteä miehensä mukaan kuoleman kyytiin tyttärellän olis nyt äiti...että voi tässä jossitela kyllä ku vahinko sattuu..muttei se tuo heitä takaisin ainoaa tytärtä ja veljeksiä.toivoa sopii että vanhemmat jotenkin jaksaa arkeaan eläää ystävien avulla.minunkaan osa ystävänä ei nyt ole helppo...vain osaan kuunnella olla läsnä.sanattomaksi vetää..pelkäsin jo että oma poikani joka ei kaahaa,eikä viina kuulu elämään ajaa paremmin kuin itse.,ettei noita nuorisoa aina saa syylistää.että ois ollu siinä .puhelimet soi sinä päivänä tiedusteltiin ketä oli mukana...sain väärää infoa ja olin jo helpottunutkin mutta surullinen kesä meillä.

      • Joroinen
        Jumala Itte kirjoitti:

        mennään tuhoamaan Iranin ydinpommitehtaat!

        Henkilöauton kuljettaja oli puolituttu ja kiva mies,haikea olo kun kuulin uutisen...Mutta elämän tosiasiat on vaan opittava hyväksymään....

      • samiih81
        Joroinen kirjoitti:

        Henkilöauton kuljettaja oli puolituttu ja kiva mies,haikea olo kun kuulin uutisen...Mutta elämän tosiasiat on vaan opittava hyväksymään....

        siinä meni hyvä ja hauska työkaveri:( paskat tässä auta jauhaminen kuka oli syyllinen ja kuka ei..

      • samaa mieltä
        mtteeri kirjoitti:

        Hyvä Anniterttu,

        Otan osaa suruusi ja toivon kaikkea parasta menehtyneiden perheille.

        Rekkakuskin syyllistäminen on vihoviimeinen teko, mitä voi tehdä tällaisessa tilanteessa.
        Ymmärrän kyllä, että asiassasi tunteesi ovat menehtyneen tytön puolella.
        Mutta kuka oli henkilöauton kuski ja mistä se henkilöauto tuli ja sekä kuinka monta matkustajaa henkilöautossa oli?
        Vastaukset: Nuori mies, henkilöauto tuli kolmio-merkin takaa, mikä tarkoittaa väistämisvelvollisuutta sekä autossa, joka oli rekisteröity viidelle (5), oli kuusi (6) matkustajaa. Prosentteina laskettuna tämä tekee 20 % ylipainoa.

        Rekan kuljettalla oli ainoastaan n. 3000 kiloa ylipainoa, mikä on viisi (5) prosenttia. Tämä on huomioitu laissa, esim. puutavaran kuljetuksessa, ettei 5 prosentin ylitys ole sakotettavaa. Esimerkiksi puut kun kastuessaan ottavat lisäpainoa.

        Rekojen sekä kuorma-autojen kuljettajilla on nykyaikana hyvin vaativat vaatimukset.
        Muunmuassa seuraavat:
        - Terveys
        - Ajokortti, B- kortti ei riitä ajamaan rekkaan. Kuorma-autoon pitää olla vähintään C-kortti
        - Kuorma-auton tai rekan kuljettaja ei saa ylittää 80 km / h
        - Kuorma-auton tai rekan kuljettaja saa ajaa enintään 4,5 tuntia kerrallaan, jonka jälkeen on pidettävä vähintään 45 minuutin lepotauko. Tämän jälkeen saa ajaa vielä toiset 4,5 tuntia. Kun ajoaika täyttyy 9 tunnilla, tulee pitää vähintään 11 tunnin lepoaika. Tämän saa kaksi kertaa viikossa vähentää 9 tuntiin.
        - Kuorma-auton tai rekan kuljettalla tulee olla 2014 ammattipätevyys (ts. ammattitutkinto)
        - Kuorma-auton tai rekan kuljettan tulee noudattaa samalla tavalla muitakin sääntöjä kuin tavallisen henkilöautoilijan.
        - Kuorma-auton tai rekan kuljettaja _ei_ saa tehdä lisätyötä päätyönsä ohella.

        Hyvä Anniterttu, suosittelen sinun menevän työkseen kuorma-autoa tai rekkaa ajavan kyytiin, niin näet että se on täysin erilaista, mitä luulet sen olevan. Ota huomioon, että tuo 34-vuotias eloonjäänyt rekkakuski ei fyysisesti vammautunut, mutta hänellä saattaa ikuiset traumat. Hän ei välttämättä enää ikinä kykene ajamaan työkseen, ei välttämättä pysty edes henkilöautoa ajamaan. Ja hän on kuitenkin sen verran nuori, että elämää on edessä. Ei ole oikein, että häntä vielä syytetään niistä kuolemista, joita hän ei todellakaan aiheuttanut huolimattomuudella tai tahattomuudellaan. Syy on yhä edelleen - valitettavasti - henkilöauton kuskin syy, joka nyt sattui tulemaan kolmion takaa huomioimatta väistämisvelvollisuuttaan.

        Suosittelen miettimään asioita myös rekkakuskin kannalta, nimittäin se ei ole aina yksiselitteisesti rekkakuskin syy, vaikka media sen tuomitsikin niin.

        Miksi aina syyllistetään rekkakuskia?? Tuollakin rekkakuskilla sellaiset traumat että ei varmaan ikinä enää aja rekkaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 95
      2201
    2. Miksi et enää halunnut kohdata mua?

      Miksi välttelet mua?
      Ikävä
      145
      1776
    3. Vihdoin Sofian peffa ikuistettu ilman filttereitä

      Jenner pökät ei taida puristaa peffaa kasaan samalla tavalla kun kalsarit joita yleensä pitää😂 https://aijaa.com/re6HIq
      Kotimaiset julkkisjuorut
      101
      1504
    4. Oho! Tanssii Tähtien kanssa saa oman "realityn" - Tätä tiedossa!

      Tanssii Tähtien Kanssa uusi kausi alkaa elokuussa. Ja ohhoh, luvassa on myös ajan henkeen sopivasti uusi reality-henkinen pläjäys kulissien takaa. Ki
      Viihde ja kulttuuri
      16
      1143
    5. Missä ravintolassa Martina hakkasi Sofian?

      Ollaan lasten kanssa katseltu youtubesta sitä videota missä Martina pidätetään ja heitetään pihalle sen jälkeen kun hän on hakannut Sofian. Mikä tuo r
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1071
    6. Tiedän ettei tilanne

      Ollut optimaalinen kun tavattiin. Oikeastaan se oli aika sekava tilanne. Silti teit tosi ison vaikutuksen tunteisiini nainen. Olen pahoillani siitä e
      Ikävä
      39
      859
    7. Viimeinen viesti

      Mitä lukee viimeisimmässä viestissä jonka HÄN on sinulle laittanut? Ap aloittaa: viimeisessä viestissä häneltä on kolme numeroa.
      Ikävä
      47
      800
    8. Taisin menettää kaikki mahdollisuuteni suhun?

      Tämmöisiä ajatuksia ollut tässä viimepäivinä.
      Ihastuminen
      23
      757
    9. Stefan eli vankeudessa, kurituslaitoksessa, 9 v ajan

      Mutta vapautui siitä vuosi sitten keväällä ja elää nyt vapaana kuin taivaan lintu ihanan Sofiansa kanssa, nyt saa taas elää! Kaikkea mukavaa heille tu
      Kotimaiset julkkisjuorut
      125
      718
    Aihe