Ilm 8:7 Ja ensimmäinen enkeli puhalsi pasunaan; niin tuli rakeita ja tulta, verellä sekoitettuja, ja ne heitettiin maan päälle; ja kolmas osa maata paloi, ja kolmas osa puita paloi, ja kaikki vihanta ruoho paloi.
Ja toinen enkeli puhalsi pasunaan; niin heitettiin mereen ikäänkuin suuri, tulena palava vuori; ja kolmas osa merta muuttui vereksi,
Ja kolmas osa luoduista, mitä meressä on ja joissa henki on, kuoli, ja kolmas osa laivoista hukkui.
Ja kolmas enkeli puhalsi pasunaan; niin putosi taivaasta suuri tähti, palava kuin tulisoihtu, ja se putosi virtoihin, kolmanteen osaan niistä, ja vesilähteisiin.
Ja tähden nimi oli Koiruoho. Ja kolmas osa vesistä muuttui koiruohoksi, ja paljon ihmisiä kuoli vedestä, koska se oli karvaaksi käynyt.
Kuten ylläolevasta voitte lukea niin lähitulevaisuudessa raamatun Jumala tulee tappamaan niin maan pirusti ihmisiä, joidenkin arvioiden mukaan 99% ihmiskunnasta.
Kristittyjen kielestä tämä on ihan ok juttu, koska nuo ihmiset ovat PAHIKSIA ja siksi ansaitsevatkin kuolla.
Ilmestyskirjan tekstissä tapetaan kolmannes ihmisistä moneen kertaan ja siksi ihmetyttääkin että kun kristitty kävelee tuolla kaupungilla, niin onko heistä todellakin joka kolmas vastaantulija niin paha ihminen että hän ansaitsisi kuolemantuomion? Olisiko kiva jos joka kolmas työkaverinnekin kiemurtelisi tuskissaan juotuaan myrkyllistä vettä? Olisiko kiva jos meteoriitti tuhoaisi lastentarhan ja kolmannes lapsista palaisi karrelle?
Ihmettelevätkö kristityt todella jos jotkut katsovat heitä hieman kieroon, kun he hehkuttavat ilmestyskirjaa?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ja jumalahan rakastaa meitä kaikkia. Hänellä vain tuntuu olevan vähän mielenkiintoinen tapa osoittaa rakkauttaan..
Kun hihulit vielä joukolla väittivät vastaan että eipäs ole, nykyään ei saa enää minkäänlaista vastusta.