Mitään todellista ja konkreettista kirkko ei näemmä asiassa aio tehdä. Hoitaa asian pelkällä sananhelinällä ja vastuun kiertämisellä.
"Hs 1.10.2010
Ehdoton rippisalaisuus ei koske maallikoita
Seppo Häkkinen
Piispat ovat tuoneet toistuvasti esille, että kirkko ei hyväksy minkäänlaista seksuaalista hyväksikäyttöä eikä sen peittelyä. Helsingin Sanomien uutisointi (Kotimaa 9. 9. ja 30. 9.) lasten hyväksikäytöistä ja rippisalaisuudesta sisälsi kohtia, jotka vaativat kommentointia.
Jokainen kirkon työntekijä ja luottamushenkilö on lastensuojelulain nojalla ilmoitusvelvollinen havaitsemastaan lapsen hyväksikäytöstä. Ilmoitusvelvollisuus koskee myös pappeja ja lehtoreita muissa paitsi rippi- ja sielunhoitokeskusteluissa, joihin liittyy ehdoton vaitiolovelvollisuus. Myös näissä tapauksissa papin tai lehtorin velvollisuus on etsiä keinot puuttua asiaan. Lapsen etu ja lastensuojelun tarve otetaan huomioon.
Luottamuksellisuus liittyy sielunhoidon olemukseen, kuten kaikkeen muuhunkin auttamistoimintaan. Sen sijaan ehdoton rippisalaisuus ei koske pappien ja lehtoreiden lisäksi muita työntekijöitä tai maallikoita. Kirkkolaki on tältä osin hyvin selvä.
HS:n kirjoituksissa on kritisoitu sitä, ettei kirkko valvo maallikoihin ulottuvaa rippisalaisuutta. Sitä ei valitettavasti voida valvoa, koska ehdoton rippisalaisuus ei koske maallikoita. Asiasta on puhuttu myös kirkon ja herätysliikkeiden johtajien kanssa käydyissä neuvotteluissa.
Rikoksiin syyllistyneiden erottaminen kirkosta ei ole lainsäädännön mukaan mahdollista. Kansalaisuutta tai kunnankaan jäsenyyttä rikoksentekijä ei voi menettää.
Kirjoituksessa oli virheellinen tieto siitä, että kolehtia kerättäisiin kerran vuodessa kullekin herätysliikkeelle. Esimerkiksi kirkkohallituksen päättämistä virallisista kolehtikohteista lestadiolaiseen herätysliikkeeseen kuuluvia yhdistyksiä ei ole lainkaan.
Sama koskee jutussa mainittua 161 000 euron avustusmäärärahaa, jonka kirkkohallitus jakoi tänä vuonna yhteensä 36 eri järjestölle. Avustusten saajien joukossa ei ole kirjoituksessa mainittuja herätysliikejärjestöjä.
Herätysliikkeiden ja kirkollisten järjestöjen seurakunnilta saamien avustusten poistaminen ei lopettaisi lasten hyväksikäyttöä, johon syyllistyvät yksittäiset ihmiset, eivät kyseiset järjestöt.
Toimittaja Kuokkanen kirjoitti, ettei keskiviikkona viidelle piispalle jätettyyn haastattelupyyntöön vastannut kuin yksi piispa. Syy siihen on selvä: piispat olivat tiistaina ja keskiviikkona johtamassa hiippakuntiensa kaikkien pappien kokousta.
Itse otin juuri keskiviikkona synodaalikokouksessa esille rippisalaisuusasian.
Mikkelin hiippakunnan piispa"

Vastaukset 5
Vanhimmat
"Jokainen kirkon työntekijä ja luottamushenkilö on lastensuojelulain nojalla ilmoitusvelvollinen havaitsemastaan lapsen hyväksikäytöstä. "
Siis, että tuo on kerrottava. Jokainen pieni lapsikin tietää, että rikos ilmoitetaan poliisille.
Ihan samanlainen oli eilen lestadiolaisten pomon haastattelussa. Mikä näitä idiootteja vaivaa?? Elävätkö he jossain puutynnyrissä?
Mielenkiintoinen on Häkkisen kirjoituksessa myös se kohta jossa hän toteaa että "ei voida mitään" eli se mille ei mitään voida on vanhoillislestadiolaisten kirkkolain vastainen opetus keskuudessaan, että salassapitovelvoite koskee myös heidän tavallisia seurakuntalaisiaan rauhanyhdistyksellä.
Miten kirkko on näin hampaaton yhden herätysliikkeen kohdalla?
Paljon lestadiolaisuutta pienempi liike, Nokia Missio, vain muutama tuhat kannattajaa, erotettiin kirkosta.
Mutta vanhoillislestadiolaiset saavat tehdä mitä tykkäävät (esim. pitää yllä pedofiileja suosivia käytäntöjä) ja kirkon piispat vaan levittelee käsiään!
On hyvin kummallista, että kirkkolailla voidaan määrätä joku "sielunhoidollisissa" tehtävissä rikoksesta kuulleen papin pitämään suunsa kiinni, vaikka muita ammattiryhmiä määrää Suomen laki. Esimerkiksi lääkäreitä.
Niin totta. Minä kieltäisin lailla koko uskonnollisen sielunhoidon. Se on yhtä saamarin puoskarointia.
Noh, vanhoillislestadiolaisillahan "sielunhoito" = iso porukka kokoontuu yhden raukan kotiin tai hänen ympäirlleen rauhanyhdistyksellä ja alkaa rökittää.
Ei, syyllinen ei ole pedofiili, siitä ei joudu hoitokokoukseen. On voinut syylistyä esim. siihen että ollut ei-lestadiolaisen papin pitämässä jumalanpalvleuksessa, konsertissa tai on laittanut korvakorut.