Nasaretilainen, kristittyjen Jeesus Kristus, oli Uuden testamentin mukaan juutalainen uskonnollinen uudistaja ja kristinuskon jumalan Jahven poika, joka tuomittiin Jerusalemissa kuolemaan ristiinnaulitsemalla.
Jeesuksesta kertovia kirjallisia lähteitä ei ole Jeesuksen oletetulta elinajalta (ajanlaskun alussa n. 7–2 eaa. – n. 26–36 jaa.), eikä häneltä tunneta omia kirjoituksia. Kertomuksia Jeesuksen elämästä koottiin yhteen ensimmäisellä tai toisella vuosisadalla. Pääasiallisia lähteitä Jeesuksen elämästä ovat Uuden testamentin evankeliumit.
Kristinuskon mukaan Jeesus on maailman vapahtaja, Vanhan testamentin ennustuksien Messias ja Jumalan ainoa poika, joka sovitti ihmiskunnan synnit kuolemallaan ja voitti kuoleman ylösnousemuksellaan. Muslimit pitävät Jeesusta profeettana.
Jeesuksesta käytetään myös nimeä Kristus, joka on peräisin kreikan sanasta Χριστός, Khristos, ja käännös heprean sanasta Messias, voideltu eli siunattu. Sanaa voideltu käytetään Vanhassa testamentissa alkujaan Israelin kuninkaista. Myöhemmin sana vakiintui tarkoittamaan nimenomaan profeettojen ennustamaa tulevaa vapauttajakuningasta. Kristus-nimestä johdettiin myöhemmin Kristuksen seuraajia tarkoittava nimitys kristitty. Monet taiteilijat ovat käyttäneet Jeesusta ja hänen elämäänsä teostensa aiheina.

Vastaukset 3
Vanhimmat
että ateisteillekin kerrotaan Jeesuksesta. Veikkaanpa etteivät paljon Vapahtajastamme tiedä.
Ihan normaalia yleistietoahan tuo Jeesus josta varmasti kaikki ateistit tietävät. Aivan samoin kun on yleistietoa tietää esimerkiksi punahilkasta, kultakutrista ja kolmesta pienestä porsaasta.
En minäkään kaikkea tuota kyllä muista. Kiva että joku kertaa.