Venäjän

karjalaisiakiakin muutti evakkoina melkoinen määrä Keski ja Länsi-Suomeen. Itä-Karjalasta. Jo 1700 luvulta aina 1800 ja 1900 luvuille asti. Syynä oli levottomat ajat ja Suomen Suur-Suomipolitiikka. Osa heistä sitten siityi muös Ruotsin puolelle. Evakoita tuli Vuokkiniemestä, Uhtualta, Vuoniselta Jyväslahdelta ja muista Vienan pitäjistä. Myös Aunuksesta ja Inkerinmaalta. Inkeriläisiä siirtyi Ruotsiin, kun Suomen ja Neuvostoliiton YYA- sopimus tuli voimaan sotien jälkeen. Pelkäsivät pakkosiirtoa takaisin Neuvostoliittoon. (Kirjasta -Vuokkiniemi esihistoriasta toiseen maailmansotaan) Aika ihmeellinen oli tarina "Kajaanin sarkasota". Siinä Kasakat ja kalmukkiratsuväki kosti verisesti Vienankauppiaiden sarkavaraston menetyksen (1700 m sarkaa takavarakoitiin, suomalaisviranomaisten ja ilmiantajan toimesta, ja jonkinlainen rajarosvoarmeija hävitti lähes koko Kajaanin kaupungin) Myöhemmin useat varakkaat laukkukauppiaat perustivat kauppaliikkeitä Pohjanmaan keskuksiin, joten sitä Slaavilaista geeniperimää kyllä löytyy Pohjanmaalta.
39606
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Paskaa! Ei ruotsin kuningaat ainutkaan hyväksynyt rannikolle tai Varsinais-suomeen 1700-luvulla venäläisiä. Siihen oli yksinkertaisesti sotapoliittiset syyt ja molemmat kaameat Vihat taustalla.

Toiseksi, vasta posti ja rautatielaitos toi venäläisvirkamiehistöä Vaasaan, Raumalle ja etenkin Turkuun. Silloin eletiin jo 1800-luvun loppupuolta. Maanviljelykseen, kaskenpolttoon tai muihin maatöihin ei venäläisiä tullut suomenkieliselle Pohjanmaalle juuri ketään. Ruåttinkieliset olisivat ne panneet uimaan Yyuumajaan.

Väestöreksiterin linkki (jota en saa tähän näköjään tarttumaan vitullakaan) kertoo, että vasta 1910-luvulla sotaväen ja taas rautateiden ja paisuneen virkakoneiston vuoksi Iivanaa ja Sergeitä tuli perheineen Seinäjoelle, Alavudelle, Kaskisiin, Ilmajoelle ja Lapualle.

Äänestä
  • Ehkä väitöskirjankin tekijät sitten ovat väärässä. Koska sinulta muuten ilmestyy väitöskirja aiheesta: "Venäläisten vaikutus Pohjanmaan kultuuriin ja elinkeinoihin" ? "Iso- ja Pikkuviha" sekä Suomen sota. Varmaan tiedätkin mitä kaikkea ne asiat sisältää. Suomen karjalaiset eivät kuuluneet joukkoon. He olivat suomalaisia. Eivät he hyäkänneet toisia suomalaisia vastaan. Sitä ei teilläpäin vaan ymmärretä alkuunkaan. Evakoiden, jo manalle menneiden saamista oikeudenmukaisista pienistä korvauksista jaksatte paasata. Korvauksia nostatte itse kukin minkä vaan irti saatte. Mokomatkin kateeliset saamattomat väliinputoajat.

    Äänestä

  • Ulkopuolinen X kirjoitti:

    Ehkä väitöskirjankin tekijät sitten ovat väärässä. Koska sinulta muuten ilmestyy väitöskirja aiheesta: "Venäläisten vaikutus Pohjanmaan kultuuriin ja elinkeinoihin" ? "Iso- ja Pikkuviha" sekä Suomen sota. Varmaan tiedätkin mitä kaikkea ne asiat sisältää. Suomen karjalaiset eivät kuuluneet joukkoon. He olivat suomalaisia. Eivät he hyäkänneet toisia suomalaisia vastaan. Sitä ei teilläpäin vaan ymmärretä alkuunkaan. Evakoiden, jo manalle menneiden saamista oikeudenmukaisista pienistä korvauksista jaksatte paasata. Korvauksia nostatte itse kukin minkä vaan irti saatte. Mokomatkin kateeliset saamattomat väliinputoajat.

    pojat siellä pohjanmaalla onkin eri poikia. On se niin mukavaa kuunnella oikein miehistä puhetta. Vaikka rivoa se kyllä on, ei sen puoleen. Mutta niin miehistä että......

    Äänestä

  • Ulkopuolinen X kirjoitti:

    Ehkä väitöskirjankin tekijät sitten ovat väärässä. Koska sinulta muuten ilmestyy väitöskirja aiheesta: "Venäläisten vaikutus Pohjanmaan kultuuriin ja elinkeinoihin" ? "Iso- ja Pikkuviha" sekä Suomen sota. Varmaan tiedätkin mitä kaikkea ne asiat sisältää. Suomen karjalaiset eivät kuuluneet joukkoon. He olivat suomalaisia. Eivät he hyäkänneet toisia suomalaisia vastaan. Sitä ei teilläpäin vaan ymmärretä alkuunkaan. Evakoiden, jo manalle menneiden saamista oikeudenmukaisista pienistä korvauksista jaksatte paasata. Korvauksia nostatte itse kukin minkä vaan irti saatte. Mokomatkin kateeliset saamattomat väliinputoajat.

    Jopa nyt on perkeleen kovapisitä evakkoa! Ei tässä tarvita sulle väitöskirjoja tai välikirjoja. Jos joku kykenee muuta toteen näyttämään, kuin kirjoitin, niin sitten ovat asiat muuttuneet ja olleet aivan erilaista, kuin luultu. Ketä nämä sun väitöskirjasi tekijät ovat? Olen heihin yhteydessä ja kerron muutaman tosiasian.

    Väitöskirjaan muuten saa väsätä melkein mitä paksaa suustaan tulee. Kaksi esimeriikiä Helsingin yliopiston väitöskirjoista:
    "Tippaleipätaikinan suunnamuutokset ja satunnaisvaihtelu vasen- ja oikeakätisen puristamana"
    "Jerry Cottosen luoman amerikkakuvan muutos aikamme kuvastimessa"
    ja yksi Turusta
    "Claptonin sotittaman kitaratekniikan kehitys 1990-luvulla"

    Munkin pitää kirjoitaa, koska sinä valutat tänne selvää puolislaavilaista koleraliejua.
    Oliko kaikki karjalaiset sitten 1700-luvulla venäläisiä? Jos olivat niin evakothan ovat edelleenkin venäjän kansalaisia. Pois saatanan äkkiää Suomesta! Venäjä toisaalta voisi tietenkin liittää Suomen itseensä, kun sen kansalaisia tuli 400 000 valmiiksi loisimaan 1944 ja nyt vajaa satatuhatta lisää 1990-luvulla. Kyllä se siitä lähtee perkele!

    Mitä tulee korvauksiin, niin oletko pirulainen hajumyrkkysieni kuullut, että lappalaiset olisivat itkeneet, kuten te 70 vuotta? Kymmeniltä tuhansilta pommitettiin ja poltettiin ympäri Suomen asumukset. Itkeekö ne joka vitun palstalla, että kaikki meni ja mitään ei korvata? Eivät itke, vaikka vakuutusyhtiöt eivät mitään niille maksaneetkaan sota-ajan vahingoista. Meidän sukumme menetti Vaasassa kerrostalon!

    Äänestä

  • mitä taas kirjoitti:

    niitä ns. "turhia väitöskirjoja". Niitähän on tehty "maailman sivu". Todellisia kestävän arvostuksen omaavia on vähän. Olet muuten oikeassa. Arvostan asiallista analyysiäsi.

    Äänestä

  • imemolo!! kirjoitti:

    Munkin pitää kirjoitaa, koska sinä valutat tänne selvää puolislaavilaista koleraliejua.
    Oliko kaikki karjalaiset sitten 1700-luvulla venäläisiä? Jos olivat niin evakothan ovat edelleenkin venäjän kansalaisia. Pois saatanan äkkiää Suomesta! Venäjä toisaalta voisi tietenkin liittää Suomen itseensä, kun sen kansalaisia tuli 400 000 valmiiksi loisimaan 1944 ja nyt vajaa satatuhatta lisää 1990-luvulla. Kyllä se siitä lähtee perkele!

    Mitä tulee korvauksiin, niin oletko pirulainen hajumyrkkysieni kuullut, että lappalaiset olisivat itkeneet, kuten te 70 vuotta? Kymmeniltä tuhansilta pommitettiin ja poltettiin ympäri Suomen asumukset. Itkeekö ne joka vitun palstalla, että kaikki meni ja mitään ei korvata? Eivät itke, vaikka vakuutusyhtiöt eivät mitään niille maksaneetkaan sota-ajan vahingoista. Meidän sukumme menetti Vaasassa kerrostalon!

    saattoi "menettää" kerrostalon. Minä taas omistan kerrostalon Etelä-Suomessa. Yhtään tukimarkkaa siihen en ole hakenut. Kaikki on "selkänahasta" rehellisesti ansaitulla rahalla tehty. Tosin pankin avustamana. Mutta ne velat on kuitattu. Vuokralla olevat ovat olleet tyytyväisiä, lähes jokainen. Nyt he voivat lunastaa asuntonsa halutessaan omakseen kohtuulliseen hintaan. Olen lähes 80 vuotias ja minulla on muutakin tekemistä, kuin olla kiinteistön isännöitsijä, talonmies ja omistaja. Lähden ensi viikolla Pariisiin, että kirjoittele vaikka sinne. Läppäri on mukana.

    Äänestä

  • imemolo!! kirjoitti:

    Munkin pitää kirjoitaa, koska sinä valutat tänne selvää puolislaavilaista koleraliejua.
    Oliko kaikki karjalaiset sitten 1700-luvulla venäläisiä? Jos olivat niin evakothan ovat edelleenkin venäjän kansalaisia. Pois saatanan äkkiää Suomesta! Venäjä toisaalta voisi tietenkin liittää Suomen itseensä, kun sen kansalaisia tuli 400 000 valmiiksi loisimaan 1944 ja nyt vajaa satatuhatta lisää 1990-luvulla. Kyllä se siitä lähtee perkele!

    Mitä tulee korvauksiin, niin oletko pirulainen hajumyrkkysieni kuullut, että lappalaiset olisivat itkeneet, kuten te 70 vuotta? Kymmeniltä tuhansilta pommitettiin ja poltettiin ympäri Suomen asumukset. Itkeekö ne joka vitun palstalla, että kaikki meni ja mitään ei korvata? Eivät itke, vaikka vakuutusyhtiöt eivät mitään niille maksaneetkaan sota-ajan vahingoista. Meidän sukumme menetti Vaasassa kerrostalon!

    eivät olleet maanviljelijöitä. Heidän toimeentulonsa koostui luontaistaloudesta (poronhoito, kalastus jne.)
    Ei heitä voinut , eikä tarvinnut minnekään siirtää. Ei Lapin maa-alueita oltu menettey kuin Sallassa, Kuusamossa ja Petsamossa. Paliskunnat, eräänlaiset osakeyhtiöt hallitsivat laidunmaat. Menetettyjen asuntojen uudelleenrakentamiseen heilläkin oli oikeus saada korvausta. Mutta ei Lappalaiset muualle joutuneet evakoiksi siirtymään. Paitsi Koltat, Sallan ja Kuusamon luovutetun osan asukkaat, hekin jäivät silti Lappiin entisiin ammatteihinsa.

    Äänestä

  • mitä taas kirjoitti:

    Jopa nyt on perkeleen kovapisitä evakkoa! Ei tässä tarvita sulle väitöskirjoja tai välikirjoja. Jos joku kykenee muuta toteen näyttämään, kuin kirjoitin, niin sitten ovat asiat muuttuneet ja olleet aivan erilaista, kuin luultu. Ketä nämä sun väitöskirjasi tekijät ovat? Olen heihin yhteydessä ja kerron muutaman tosiasian.

    Väitöskirjaan muuten saa väsätä melkein mitä paksaa suustaan tulee. Kaksi esimeriikiä Helsingin yliopiston väitöskirjoista:
    "Tippaleipätaikinan suunnamuutokset ja satunnaisvaihtelu vasen- ja oikeakätisen puristamana"
    "Jerry Cottosen luoman amerikkakuvan muutos aikamme kuvastimessa"
    ja yksi Turusta
    "Claptonin sotittaman kitaratekniikan kehitys 1990-luvulla"

    Kai Paajasteen mielenkiintoinen 470 sivuinen kirja, johon on kerätty eri asiantuntijoiden kirjoituksia Vienan- Karjalan ja Ruotsi-Suomen, Vienan-Karjalan ja Suomen-Suurruhtinaskunnan, sekä Vienan-Karjalan ja Itsenäisen Suomen välisistä suhteista. kirjoittajana mm. professori Jouko Vahtola Oulun Yliopistosta.
    Kirjan nimi on: "Tupenkolahuttajien mailla" Takakansi: "Vienan Karjalassa asuu karjalainen kansa, joka ei ole koskaan ollut venäläinen eikä oikein suomalainenkaan. Se on halunnut olla oma kansa, jolla on oma maa ja oma hallinto. Vienan kansan keskuudessa säilynyt muinainen runous on suomalaisen kulttuurin ja itsetunnon peruskivi, siitä syntyi Suomen moniheimoisen kansan yhteensitonut Kalevala. Kalevalan laulumaiden ytimessä on Vuokkiniemi. Vuokkiniemi on enemmän kuin korpien salokylä. Se on alue, joka tunnetaan runonlaulun ja "laukkuryssien" kehtona. Sen vuoksi Vuokkiniemestä on kirjoitettu paljon, mutta asiatietoa siitä löytyy vain sieltä täältä.
    Tämä teos on ensimmäinen kattava esitys Vuokkiniemen historiasta. Kirjassa käsitellään Vuokkiniemen pitäjän, sen kylien ja vuokkiniemeläisten kohtaloihin vaikuttaneita tapahtumia esihistoriasta toiseen maailmansotaan. Kirjan aiheet liikkuvat taloudesta kulttuurin kautta Vuokkiniemeä ja koko Vienaa ravistelleisiin vainoihin ja kriiseihin. Ne kertovat vienankarjalaisten historiasta, joka yllättävän läheisesti liittyy myös Suomen kohtaloihin.

    Äänestä

  • imemolo!! kirjoitti:

    Munkin pitää kirjoitaa, koska sinä valutat tänne selvää puolislaavilaista koleraliejua.
    Oliko kaikki karjalaiset sitten 1700-luvulla venäläisiä? Jos olivat niin evakothan ovat edelleenkin venäjän kansalaisia. Pois saatanan äkkiää Suomesta! Venäjä toisaalta voisi tietenkin liittää Suomen itseensä, kun sen kansalaisia tuli 400 000 valmiiksi loisimaan 1944 ja nyt vajaa satatuhatta lisää 1990-luvulla. Kyllä se siitä lähtee perkele!

    Mitä tulee korvauksiin, niin oletko pirulainen hajumyrkkysieni kuullut, että lappalaiset olisivat itkeneet, kuten te 70 vuotta? Kymmeniltä tuhansilta pommitettiin ja poltettiin ympäri Suomen asumukset. Itkeekö ne joka vitun palstalla, että kaikki meni ja mitään ei korvata? Eivät itke, vaikka vakuutusyhtiöt eivät mitään niille maksaneetkaan sota-ajan vahingoista. Meidän sukumme menetti Vaasassa kerrostalon!

    Venäjän kansalaisia "400 000 loisimaan" ? Tuohan on pesunkestävä valhe. Ei tarvitse edes perustella. Mikähän "vinkuintiaani" sinäkin oikein olet ? Et vaikuta selväpäiseltä. Turisteinahan heitä täälläpäin näkyy, ja varakkaina turisteina.

    Äänestä

  • Agentti X kirjoitti:

    Kai Paajasteen mielenkiintoinen 470 sivuinen kirja, johon on kerätty eri asiantuntijoiden kirjoituksia Vienan- Karjalan ja Ruotsi-Suomen, Vienan-Karjalan ja Suomen-Suurruhtinaskunnan, sekä Vienan-Karjalan ja Itsenäisen Suomen välisistä suhteista. kirjoittajana mm. professori Jouko Vahtola Oulun Yliopistosta.
    Kirjan nimi on: "Tupenkolahuttajien mailla" Takakansi: "Vienan Karjalassa asuu karjalainen kansa, joka ei ole koskaan ollut venäläinen eikä oikein suomalainenkaan. Se on halunnut olla oma kansa, jolla on oma maa ja oma hallinto. Vienan kansan keskuudessa säilynyt muinainen runous on suomalaisen kulttuurin ja itsetunnon peruskivi, siitä syntyi Suomen moniheimoisen kansan yhteensitonut Kalevala. Kalevalan laulumaiden ytimessä on Vuokkiniemi. Vuokkiniemi on enemmän kuin korpien salokylä. Se on alue, joka tunnetaan runonlaulun ja "laukkuryssien" kehtona. Sen vuoksi Vuokkiniemestä on kirjoitettu paljon, mutta asiatietoa siitä löytyy vain sieltä täältä.
    Tämä teos on ensimmäinen kattava esitys Vuokkiniemen historiasta. Kirjassa käsitellään Vuokkiniemen pitäjän, sen kylien ja vuokkiniemeläisten kohtaloihin vaikuttaneita tapahtumia esihistoriasta toiseen maailmansotaan. Kirjan aiheet liikkuvat taloudesta kulttuurin kautta Vuokkiniemeä ja koko Vienaa ravistelleisiin vainoihin ja kriiseihin. Ne kertovat vienankarjalaisten historiasta, joka yllättävän läheisesti liittyy myös Suomen kohtaloihin.

    Mitä helvettiä tällä on tekemistä ensimmäisen evakkojätköksen väitteeseen, että 1700-luvulla ryssiä muka Ruåttin kuningas olisi tuottanut ja sallinut Varsinais-Suomeen?

    Äänestä

  • Itämaan tietäjät kirjoitti:

    Venäjän kansalaisia "400 000 loisimaan" ? Tuohan on pesunkestävä valhe. Ei tarvitse edes perustella. Mikähän "vinkuintiaani" sinäkin oikein olet ? Et vaikuta selväpäiseltä. Turisteinahan heitä täälläpäin näkyy, ja varakkaina turisteina.

    Karjala on osa Venäjää ja sieltä laahusti sen asukkaita tarkkaan kai jopa 420 000 loisimaan tänne. Jatkavat itkuaan ja vittuilua kantaväestölle jo kolmannessa polvessa!

    Äänestä

  • mitä taas? kirjoitti:

    Mitä helvettiä tällä on tekemistä ensimmäisen evakkojätköksen väitteeseen, että 1700-luvulla ryssiä muka Ruåttin kuningas olisi tuottanut ja sallinut Varsinais-Suomeen?

    mainittu kirja noin aluksi. Siitä selviää jo moni asia. Raja oli silloin vain "veteen piirretty viiva".

    Äänestä

  • mitä nyt taas? kirjoitti:

    Karjala on osa Venäjää ja sieltä laahusti sen asukkaita tarkkaan kai jopa 420 000 loisimaan tänne. Jatkavat itkuaan ja vittuilua kantaväestölle jo kolmannessa polvessa!

    joo. Mutta ei loisimaan. Kyllä minäkin heistä senverran tiedän. Eivätkä he olleet venäläisiä, sen sinä tiedät. Osa Venäjää on suhteellinen käsite. Koko suomi oli aikanaan "osa venäjää"

    Äänestä

  • mitä taas? kirjoitti:

    Mitä helvettiä tällä on tekemistä ensimmäisen evakkojätköksen väitteeseen, että 1700-luvulla ryssiä muka Ruåttin kuningas olisi tuottanut ja sallinut Varsinais-Suomeen?

    pakeni myös Suomesta Venäläisiä sotavankeja sodan aikana ja sen jälkeen. Maataloissa työskenteli paljon vankeja joista osa, suomalaisten avustamana, pääsi "loikkaamaan" Ruotsin rajan yli. Saivat turvapaikan ja olivat tyytyväisiä. Muuten koeta uskoa, etten ole evakko, enkä evakon jälkeläinen. En ole väittänyt mitään "Ruotsin kuninkaan tuottamisista tai sallimisista". Kysy vaariltasi, kai hän on tietoinen asioista jotka ovat sinulle outoja.

    Äänestä

  • Jänniä asioita kirjoitti:

    Ei tässä nyt kirjoiteta sun isoisästäsi, vaan 20 polvea aikaisemmasta Pikku- ja IsonVihan jälkeisestä 1700-luvusta karjalaislude!

    Äänestä

  • mitä nyt taas? kirjoitti:

    Karjala on osa Venäjää ja sieltä laahusti sen asukkaita tarkkaan kai jopa 420 000 loisimaan tänne. Jatkavat itkuaan ja vittuilua kantaväestölle jo kolmannessa polvessa!

    tietävän, että Suomen Karjalaiset olivat ja ovat Luterilaisia suurimmaksi osaksi, ja Suomen kansalaisia. Vai voitko väittää toisin ? Et varmasti pysty siihen.

    Äänestä

  • mitä taas kirjoitti:

    Jopa nyt on perkeleen kovapisitä evakkoa! Ei tässä tarvita sulle väitöskirjoja tai välikirjoja. Jos joku kykenee muuta toteen näyttämään, kuin kirjoitin, niin sitten ovat asiat muuttuneet ja olleet aivan erilaista, kuin luultu. Ketä nämä sun väitöskirjasi tekijät ovat? Olen heihin yhteydessä ja kerron muutaman tosiasian.

    Väitöskirjaan muuten saa väsätä melkein mitä paksaa suustaan tulee. Kaksi esimeriikiä Helsingin yliopiston väitöskirjoista:
    "Tippaleipätaikinan suunnamuutokset ja satunnaisvaihtelu vasen- ja oikeakätisen puristamana"
    "Jerry Cottosen luoman amerikkakuvan muutos aikamme kuvastimessa"
    ja yksi Turusta
    "Claptonin sotittaman kitaratekniikan kehitys 1990-luvulla"

    "väitöskirjoja" ole olemassa. Yritä uudelleen.

    Äänestä

Suomalainen tai evakko osaa tilata kirjan kirjastosta tai ostaa sen. Tilasin juuri kirjastosta.
Ryssäthän ei osaa muuta kuin vääristellä ja valehdella, älä välitä heistä.
Esitit jänniä asioita. Joku tarkennus: käsittääkseni sodan jaloista evakuoidut ovat evakkoja. Esimerkiksi sortavalalaiset eivät ole evakoita vaan siirtolaisia. Siksi Ruotsiin asti aiemmin muuttaneet ovat siirtolaisia.
Ainakin 1700-luvulla oli vain ryssiä ja ruotseja. Ortodoksiset karjalaiset olivat tietysti ryssiä ja kaikki luterilaiset ruotseja.

Äänestä
  • Mutta se uskontoon perustuva jaoittelu ei ollut ollutkaan oikea, eikä ole nytkään. Suomen karjalaiset olivat lähes kaikki Luterilaisia, ja kaikki rodullisesti suomalaisia. Venäjän karjalaisista osa oli rodullisesti suomalaisia, ja hallitsivat myös Suomen kielen. Vuokkiniemen ja Uhtuan asukkaat puhivatkin puhdasta Suomea. Muut etupäässä Karjalan kieltä (murre) Ja osa Venäjää.

    Äänestä

  • Kirsikkapuisto kirjoitti:

    Mutta se uskontoon perustuva jaoittelu ei ollut ollutkaan oikea, eikä ole nytkään. Suomen karjalaiset olivat lähes kaikki Luterilaisia, ja kaikki rodullisesti suomalaisia. Venäjän karjalaisista osa oli rodullisesti suomalaisia, ja hallitsivat myös Suomen kielen. Vuokkiniemen ja Uhtuan asukkaat puhivatkin puhdasta Suomea. Muut etupäässä Karjalan kieltä (murre) Ja osa Venäjää.

    Uskonnollinen jaottelu ruotsit ja ryssät on ollut lähes tuhat vuotta. Se oli yhtä oikea kuin mikä tahansa jaottelu, vaikkapa muslimit ja kristityt.
    Suomen karjalaiset ovat esim. 1100-luvulla olleet kaikki ortodokseja.
    Olet ehkä lukenut viimeaikaisista geenitutkimuksista, Suomessa on "rodullisesti" kaksi kansaa edelleen, länsi- ja itäsuomalaiset. Kokkola - Kotka linjan länsipuolella asuu suomalaisia ja itäpuolella karjalaisia.

    Aikaisempina vuosisatoina hallitsijoilla alamaiset olivat hyödykkeitä, lehmiin verrattavia. Niiden tarkoitus oli yksinomaan tuottaa omistajilleen voittoa. On sama mitä uskontoa lehmä tunnustaa tai mitä kieltä se puhuu, kunhan lypsää. Ehkä viitisensataa vuotta on katsottu että alamaisten pitäisi olla samaa uskontoa kuin hallitsija. Silloin olisi helpompi pitää alamaisia kurissa. Kun Ruotsi valloitti Karjalaa, niin alamaisia ei otettu Ruotsin armeijaan koska he eivät olisi olleet uskollisia vääräuskoiselle kuninkaalle.

    Äänestä

  • historiaa kirjoitti:

    Meidän pitäjässä asuu paljon siirtolaisväkeä, ja heidän jälkeläisiään (Kirvusta, Jääskestä ja Viipurista) Yksikään ei ole ortodoksi uskonnoltaan. Alunperin lehmät eivät tuottaneet paljoakaan maitoa, eikä siten voitakaan. Niitä pidettiinkin lannan, lihan ja nahan takia. Vasta myöhemmin Suomessa syntyi maitotalous, ja "voivuoret".

    Äänestä

  • esiin tuotu kirjoitti:

    Imatra ja koko Kymenlaakso on myös Karjalaa. Heistä ei tientenkään tullut siirtolaisia, koska alue jäi Suomelle. Teollisuusalue Enso menetettiin Ruotsin lehdistön sensaatiokirjoittelun takia. Ensossa oli maailman modernein seluloosa- teollisuus. Sitä tarvittiinkin Neuvostoliiton aseteollisuuden kehitykseen (ruuti) ja Rouhialan voimalaitos, sen sähköä tarvitsi Leningradin kaupunki ja siellä oleva teollisuus. (ase)
    Luterilaisiahan nuo Kymenlaakson Karjalaiset lähes kaikki on. Ortodoksia on sitten Pohjois-Karjalassa, Ilomatsissa ja Lieksassa. Mutta onkin kummallista, että pohjalaisten vinoilu kohdistuu lähinnä Kannaksen Karjalaisiin. Ei edes Kolttakansaan, vaikka heidän kielensä, uskontonsa ja kansallisuutensa ja kulttuurinsa on oikeasti Venäjältä.

    Äänestä

  • ,iri,7i, kirjoitti:

    Ei tässä nyt kirjoiteta sun isoisästäsi, vaan 20 polvea aikaisemmasta Pikku- ja IsonVihan jälkeisestä 1700-luvusta karjalaislude!

    Vienan-kauppiaita, jotka perustivat kapuppaliikkeen Suomeen, 1900 luvun alussa ?
    Antipin Vasili, Kauhava. Denisoff Matvei, Teuva. Filipoff Vasili, Isojoki. Kalakinoff Ville, Pyhäjoki.
    Huotarinen Jahvetti, Suomussalmi. Ivanoff Wasili, Kajaani. Ivanoff Nikifor, Rantasalmi. Ivanoff Popoff, Merikarvia. Kalakinoff Ville, Pyhäjoki. Ja monta muuta. Nimet Hannu Heinäsen tekstistä "Kaskea ja Kauppaa" kirjasta Tupenkolahuttajien mailla. Koko luettelon on koonnut YTM Sakari Vuoristo.

    Äänestä

  • Kauppamiehiä kirjoitti:

    ninn olivatko ne evakkoja? ............... niin sinä kiisseliparta?

    Äänestä

  • ,iri,7i, kirjoitti:

    Ei tässä nyt kirjoiteta sun isoisästäsi, vaan 20 polvea aikaisemmasta Pikku- ja IsonVihan jälkeisestä 1700-luvusta karjalaislude!

    Karjalaisten kaupankäynti Suomeen jatkui läpi 1700-luvun. Ruotsin kuninkaat halusivat keskittää kaupankäynnin 1600-luvun alkupuolella perustamiinsa kaupunkeihin Ouluun, Tornioon ja Kajaaniin. Kauppaa käytiin myös muilla Pohjanmaan markkinapaikoilla. Kauppiaat tulivat Pohjanmaalle kaksi kertaa vuodessa, kevätkesällä pidettiin suuret lohimarkkinat ja talvella käytiin turkiskauppaa. Oululaiset pyrkivät keskittämään karjalaiskaupan kaupunkiinsa, johon oli perustettu vuonna 1647 erityiset venäläismarkkinat.

    Kaupunkien ja markkinoiden lisäksi karjalaiset pyrkivät kaupunkiporvarien ja Ruotsin kruunun virkamiesten harmiksi laajentamaan kaupankäyntiä suoraan maaseudulle talonpoikaistaloihin, pappiloihin ja virkataloihin. Pohjalaiseen pappilaan saattoi 1700-luvulla kulkeutua karjalaiskauppiaan myymänä Arkangelin kautta tuotua hollantilaista liinakangasta tai jopa persialaista silkkiä.

    Karjalaisten valitettiin ostavan kaikki Pohjois-Suomessa tarjolla olleet turkikset. Pohjalaisten ja lappilaisten turkismetsästäjien kannalta tämä lienee tuonut tervettä kilpailua markkinoille, joilta karjalaiset kauppiaat keräsivät valtaosan varsinkin arvokkaimmista turkiksista ja välittivät edelleen omia myyntikanaviaan pitkin. Tilanne jatkui tällaisena 1700-luvun puolivälin tienoille.

    Kulkuyhteyksien kehittyessä 1700-luvulla tulivat Pohjanmaa ja Lappi Itämeren suunnan kauppayhteyksien piiriin ja karjalaiskauppiaiden tavarantarjonnalle ilmestyi hinnaltaan edullisempia kilpailijoita. Kun samoihin aikoihin Pohjois-Pohjanmaan ja metsä-Lapin suomalaisasutus laajeni, alkoivat turkiseläinkannat huveta varsin nopeasti ja turkiskauppa taantui muutamassa vuosikymmenessä. Turkiskauppa säilyi kuitenkin kankailla ja rihkamalla käydyn kaupan ohella vienalaisten kauppiaiden liiketoimintana aina 1900-luvun alkuun asti.

    Äänestä

  • hthnt kirjoitti:

    ninn olivatko ne evakkoja? ............... niin sinä kiisseliparta?

    on muuttaja, oli sitten vapaaehtoinen tai pakon edessä tullut. Vienan pojat ainakin osasivat ottaa rahat pois kuleksimasta.

    Äänestä

  • vasta nyt seuraavana, en voi käsittää tuota pohjalaisten, suorastaan "päälletunkevaa" vihamielisyyttä siirtolasiväestöä ja heidä jälkeläisiään vastaan. Tuo menee jo rikosluotoiseksi. Onko siihen heille varaa ?
    Entä jos joku tekeekin asiasta kuselyn, eduskunnassa ? Miten sitten käy ? Kysely voidaan tehdä nykyisenikin näytön perusteella.

    Äänestä

  • Jo on markkinat kirjoitti:

    vasta nyt seuraavana, en voi käsittää tuota pohjalaisten, suorastaan "päälletunkevaa" vihamielisyyttä siirtolasiväestöä ja heidä jälkeläisiään vastaan. Tuo menee jo rikosluotoiseksi. Onko siihen heille varaa ?

    uhoa, kateutta ja tyhmyyttä ?

    Oletko karjalaisten itkumiesten etumies?

    Äänestä

  • ha ha haaaaaaaaa kirjoitti:

    Oletko karjalaisten itkumiesten etumies?

    ajattelen asioita vain tasapuolisesti. Tunnen Pohjanmaalta monia reiluja yrittäjiä. Kanssakäyminen alkoi jo 1980. Sinun kirjoittelusi on minulle kuitenkin käsittämätöntä. Samoin "Isännän". Ehkä sillekin joku perustelu löytyy. Kerro mikä se voisi olla ? Olen utelias kuulemaan.

    Äänestä

  • vihollisesi, mutta kirjoitti:

    ajattelen asioita vain tasapuolisesti. Tunnen Pohjanmaalta monia reiluja yrittäjiä. Kanssakäyminen alkoi jo 1980. Sinun kirjoittelusi on minulle kuitenkin käsittämätöntä. Samoin "Isännän". Ehkä sillekin joku perustelu löytyy. Kerro mikä se voisi olla ? Olen utelias kuulemaan.

    Ei pohjalaiset fanaatikot mitään perustele. He ottavat puukon ja tunkevat sen tunkeilijan kylkiluun väliin. Se on siinä. Pohjanmaasta olisi kannattanut muodostaa "häjyjen" reservaatti aikanaan. Ei heistä ole yhteisten asioiden hoitoon, politiikkaankaan, ainakaan johtajiksi. Kosola taisi olla poikeus säännöstä.

    Äänestä

  • Meil Kosola kirjoitti:

    kova jätkä olevinaan aikanaan. Vahinko ettei osannut lukea eikä kirjoittaa, kuin jotenkuten. Lisäksi oli myös liian perso sille "väkivaltajuomalle". Jonkinlainen diktaattori hänestä silti olisi voinut kehittyä, jos ei olisi lähtenyt marssimaan Helsingissä. Sai Helsigin herrojen vihat päälleen, mokomalla uhoamisella. Mikä sopii Lapualla ei sopinut Helsingissä. Alamäkihän siitä lähti käyntiin, ja loppu tuli sitten Mäntsälässä.

    Äänestä

  • Historiaa kirjoitti:

    pohjalaisissa on tuota slaavilaista perimää ? Onko mitään tietoa ?

    Äänestä

  • Vallooni kirjoitti:

    Vallonit
    Wikipedia
    Loikkaa: valikkoon, hakuun

    Vallonit ovat Belgian ranskankielisen väestönosan nimitys. Valloneja arvioidaan olevan kolme neljä miljoonaa. He asuvat Belgian eteläosissa, ja he kuuluvat pääasiassa katoliseen kirkkoon. Ryhmä muodostaa flaamien lisäksi Belgian toisen pääryhmän. Valloneilla on runsaasti yhteistä ranskalaisten kanssa, kuten kieli ja kirkko, ja myös kulttuuri on pitkälti samanlaista. Vallonien juomakulttuuriin kuuluu perinteisesti olut. Valloneilla on nykyään ranskalaisista eroava identiteetti kulttuurien samanlaisuudesta huolimatta.

    Suomeen suurin osa valloneista on tullut Ruotsin kautta. Ruotsiin tuotiin aikoinaan rautamalmin käsittelyn taitavia valloneja rakentamaan Ruotsin kaivosteollisuutta. Monet Suomenkin rautaruukkien perustajat olivat valloneja, ja he toivat työvoimaa Ruotsista ja jopa suoraan Valloniasta, esimerkiksi vaikkapa Antskogin ruukkiin.

    Ruotsissa ja Suomessa jälkeläiset ovat sekoittuneet valtakulttuuriin, eikä esimerkiksi vallonin kieltä taitavia nykyään juuri löydy. Tosin tämä sama pätee Belgiassakin, jossa suurin osa on ranskankielisiä. Omaa valloni-identiteettiä ei Belgiassakaan juuri ole, vaan valloneja pidetään ranskalaisina tai ranskankielisinä belgialaisina.

    Äänestä

  • "Evakkoja" kirjoitti:

    paikasta toiseen tai maasta toiseen eivät ole kirjaimallisesti Evakkoja.Tietysti siirtyminen monelle oli pakon sanelemaa. Ruotsissaki -60 luvun suomalaisia siirtolaisia kohdeltiin samoin kuin Suomessa karjalaissiirtolaisia. Jos ei yleisesti, niin kuitenkin vihamielisesti joillakin paikkakunnilla.

    Äänestä

  • historiaa kirjoitti:

    Uskonnollinen jaottelu ruotsit ja ryssät on ollut lähes tuhat vuotta. Se oli yhtä oikea kuin mikä tahansa jaottelu, vaikkapa muslimit ja kristityt.
    Suomen karjalaiset ovat esim. 1100-luvulla olleet kaikki ortodokseja.
    Olet ehkä lukenut viimeaikaisista geenitutkimuksista, Suomessa on "rodullisesti" kaksi kansaa edelleen, länsi- ja itäsuomalaiset. Kokkola - Kotka linjan länsipuolella asuu suomalaisia ja itäpuolella karjalaisia.

    Aikaisempina vuosisatoina hallitsijoilla alamaiset olivat hyödykkeitä, lehmiin verrattavia. Niiden tarkoitus oli yksinomaan tuottaa omistajilleen voittoa. On sama mitä uskontoa lehmä tunnustaa tai mitä kieltä se puhuu, kunhan lypsää. Ehkä viitisensataa vuotta on katsottu että alamaisten pitäisi olla samaa uskontoa kuin hallitsija. Silloin olisi helpompi pitää alamaisia kurissa. Kun Ruotsi valloitti Karjalaa, niin alamaisia ei otettu Ruotsin armeijaan koska he eivät olisi olleet uskollisia vääräuskoiselle kuninkaalle.

    ei ole paljoakaan merkitystä. Luuletko ettei porukka ole "poikkinainut" sinun linjastasi huolimatta ?
    Vai onko joku "Berliinin muuri" eroittanut suomalaiset toisistaan ? Ei ole uskottavaa rotuoppia tuokaan. Jos sellainen linja olisi olemassa, sinun pitäisi kohdella rasistisesti myös kaikkia sen linjan itäpuolella asuvia. Sitten sinun rotujaottelusi vaikuttaisi johdonmukaiselta. Vaikka silti väärältä.

    Äänestä

  • Vallooni kirjoitti:

    pohjalaisissa on tuota slaavilaista perimää ? Onko mitään tietoa ?

    ,,,,rehentely- ja valehteluta-pumuksesta päätellen(?)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Jänniä asioita kirjoitti:

karjalaisiakiakin muutti evakkoina melkoinen määrä Keski ja Länsi-Suomeen. Itä-Karjalasta. Jo 1700 luvulta aina 1800 ja 1900 luvuille asti. Syynä oli levottomat ajat ja Suomen Suur-Suomipolitiikka. Osa heistä sitten siityi muös Ruotsin puolelle. Evakoita tuli Vuokkiniemestä, Uhtualta, Vuoniselta Jyväslahdelta ja muista Vienan pitäjistä. Myös Aunuksesta ja Inkerinmaalta. Inkeriläisiä siirtyi Ruotsiin, kun Suomen ja Neuvostoliiton YYA- sopimus tuli voimaan sotien jälkeen. Pelkäsivät pakkosiirtoa takaisin Neuvostoliittoon. (Kirjasta -Vuokkiniemi esihistoriasta toiseen maailmansotaan) Aika ihmeellinen oli tarina "Kajaanin sarkasota". Siinä Kasakat ja kalmukkiratsuväki kosti verisesti Vienankauppiaiden sarkavaraston menetyksen (1700 m sarkaa takavarakoitiin, suomalaisviranomaisten ja ilmiantajan toimesta, ja jonkinlainen rajarosvoarmeija hävitti lähes koko Kajaanin kaupungin) Myöhemmin useat varakkaat laukkukauppiaat perustivat kauppaliikkeitä Pohjanmaan keskuksiin, joten sitä Slaavilaista geeniperimää kyllä löytyy Pohjanmaalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu