Luterilainen kirkko on niin tekopyhä kun vaan voi olla. Pastorin palkka on yli 2000euroa, papit nauttivat hyvästä elämästä, etelään matkustamisesta, kuten yksi jonka tunnen Savossa, mutta työttömille jakaavat vaan muruja kuten EU ruoka-kasseja, ja leipää, viljaa.
Missä on lähimmästen rakkaus? Miksi kirkko ei voi etsiä ihmisille töitä, että hekin saavat kunon tuloja ja elintaso, ja voivat nauttia elämästä ja vaikka etetämatkoista kuten pastorit itse??
Missä on lähimmästen rakkaus? Miksi kirkko ei voi etsiä ihmisille töitä, että hekin saavat kunon tuloja ja elintaso, ja voivat nauttia elämästä ja vaikka etetämatkoista kuten pastorit itse??
Vastaukset 80
Vanhimmat
Kirkko on ennen kaikkea uskonyhteisö tai ainakin pitäisi olla.
Kirkon diakoniatoiminta on hyvinkin laajaa, ei se pysähdy pelkästään ruokakassien jakamiseen.
Miksi ihmeessä kirkon pitäisi etsiä ihmisille töitä, sitä varten ovat olemassa ihan muut organisaatiot.
ei vielä kummonen palkka ole. Totta kai tehdystä työstä tulee saada palkka.
Sitäpaitsi papin koulutus on yksi vaativimmista tutkinnoista. Keskimääräinen valmistumisaika lienee n. 6 vuotta.
Yhteiskunnan tuella sekin koulutus järjestetään, kun kristityt kuppaavat valtiota minkä kerkiävät.
Kuitenkin papiksi pääsee ihan vain seurakunnan kutsumana ilman mitään koulutusvaatimuksia.
mutta ei luterilaiseen eikä ortodoksikirkkoon. Jos perustaa rippumattoman seurakunnan, niin sellaiseen voi mennä papiksi kuka tahansa.
jaa että seurakunnalla työskentelevien pappien ja pastorien pitäisi antaa omistaan köyhille, kun ei muka muutoin jaettavaa riitä??? suomessa ei tänä päivänä löydy yhtäkään sellaista köyhää, joita on ollut tyyliin sata vuotta sitten. jos ei ymmärrä hakea sossusta, kelasta yms. paikoista sitä tukea, joka kuuluu jokaiselle suomen kansalaiselle, jos ei muuta tulon lähdettä ole, niin ihan oma vika!!
jos on veloissaan ja niitä yrittää maksella pienistä rahoista, niin oma vika, laskut voi antaa mennä ulosottoon, jolloin sossulta saa sen vähä päälle 400 e kaikkeen tarpeelliseen.
mikäli on monta lasta vääntänyt tähän maailmaan, niin sossusta saa vielä enemmän rahaa. jos sattuu elämään rikkaan puolison rinnalla, niin eikös sitä ole luvattu yhdessä silloin taivaltaa polkua eteenpäin ja silloin rikkaampi elättää.
netti on pullollaan tietoa siitä, mitä kannattaa ja ei kannata tehdä, jos ei ole varaa elättää itseään, vaan jättäytyy yhteiskunnan elätettäväksi.
elämä ei nykyään ole ulkoisilta puitteiltaan yhtään raskasta, jos sitä vertaa siihen, millaista elämää 50-60 vanhempamme tai isovanhempamme ovat eläneet. silloin oli pakko tehdä kaikki mahdollinen elättääkseen itsensä ja perheensä.
on valitettavaa, että nykyinenkään yhteiskunta ei päästä sellaista yksilöä helpolla, joka on ehkä jo luonteeltaan valmiiksi heikko ja tyytyy osaansa.
ymmärrän, että elämä on nykyään arvaamatonta (toisaalta onhan se aina ollut) ja työttömyys voi iskeä milloin vain (olen tämän itsekin kokenut), mutta EI AUTA JÄÄDÄ TULEEN MAKAAMAAN!! heti pitää miettiä, että mitä nyt tekee, että saa jostain työtä. joillekin opiskelu on hyvä vaihtoehto, mutta työ pitää leivän syrjässä kiinni paremmin.
jos työtä ei ole omassa asuinkunnassa, niin silloin pitää vakavasti harkita muuttoa työn perässä. on sitä muutkin muuttaneet. ei kannata jäädä miettimään, että miksi mikään ei onnistu, vaan miettiä, että mitä MINUN ITSE pitää tehdä, että onnistun.
pessimistisyys on pahinta itsetuhoa. niin kauan kuin toivoo, uskaltaa ja tekee, niin mahdollisuus onnistumiseen ihan missä tahansa. olen itseni nostanut niin syvästä suosta, että olen kiitollinen kaikista mahdollisista tilaisuuksista tienata elantoni.
papit varmasti kuuntelevat ja auttavat ihmisiä hädässä, mutta ei pidä olettaa heidän antavan "viimeistä paitaa päältään" sen takia, että ovat kirkon palkkalistoilla.
Luterilaiset papit ovat ns. leipäpappeja. Itse saavat palkkaa vaikka 3000 euroa, kun monissa kunissa on joka 3. aikuinen ihminen työtön, kuten Itä Suomessa ja Lapissa. Ihmisillä ei ole edes varaa kunnon ruokaan kun saavat vain joku 400 euroa ja laskuja pitää maksaa. Moni työtön ei saa edes siitä työmarkkinatukea koska se on ns. tarveharkinnaista, ja puolison tuloista riippuva, kun puolisolla yli 2000 euroa tuloja brutto- niin työtön puoliso ei saa mitään- hänen tuki on 0 , ja on TÄYSIN RIIPPUVAINEN PUOLISOSTA. Se on niin väärin kun vaan voi olla. Ja kun Suomessa on tämä tilanne, papit nauttivat suurista palkkoista ja vielä matkustavat etelään 2 kertaa vuodessa, kun yksi pappi Siilinjärvellä, jonka tunnen!!! Pappi neuvoo köyhiä diakonin luo, että saisivat EU ruokakasseja, ja itse matkustaa 2 kertaa vuodessa etelään. Pappi pitää itse olla esimerkki ja elää vaatimaton ja köyhää elämää, niin kun työttömät. Katolilaiset sääntökuntien papit eivät saa mitään palkkaa- heille se on kutsumus, mutta luterilaiset papit ovat oikeasti leipäpappeja. Thuj...
Kirjoittele ihan vaan omalla nimelläsi; tuo sinun tyylisi on niin selkeä että sen tunnistaa kuitenkin heti.
Itse kirjoitukseen en suostu ottamaan mitään kantaa. Se on niin umpihullu että ei ansaitse mitään vastausta.
kirjoittajan Authieksi ennen kuin katsoin sun viestisi... :D
Mitä on minun kirjoittuksessa pahaa ? Onko oikeudenmakaista että papilla tuloja vaikka 3000euroa ja työttömillä 400euroa? Missä on oikea kristillisyys?? Siitä että pappi saa matkustaa etelään 2 kertaa vuodessa, mutta toinen ei monta vuotta vaikka haluaa? Diakonia, papit tarjoavat ainoastaan ruoka-apua, ei muuta!! Elämä ei ole vaan syöminen, mutta myös elämykset, kulttuuri, matkustaminen, ja vaikka joskus ravintolassa käyminen, juhliminen, sosiaali-elämää, ettei ihminen jää kotiin 4 seinään sisään vaan miettimään!! Ettei syrjyy täsyin yhteyskunnasta.
Kirkko pitäis auttaa taloudellisesti, ja vaikka etsiä töitä- ja kun pappi näkee että muut eivät pääse matkustamaan, hän itse pitää jäädä Suomeen, eikä vielä puhua matkoista!!
Haluatko tosiaan aloittaa keskustelun luterilaisten ja katolilaisten pappien eroista??
Kuule, kyllä minä 100 kertaa mieluummin otan sen luterilaisen "leipäpapin", joka saa arvokkaasta, hyvästä työstään kunnon palkkaa, ja pääsee käymään siellä etelässäkin, kuin sen katolilaisen "kutsumuspapin", joka on ah niin omistautunut kutsumukselleen - ja nussii pikkupoikia perseeseen.
Milloin viimeksi luit että luterilainen pappi on jäänyt kiinni lapsiseksistä? Kun taas joka ikinen luojan päivä saa kuulla lisää juttuja siitä miten katolilaiset papit jälleen kerran ovat hyväksikäyttäneet lapsia.
Eivät ole sinun ajatuksesi tästä maailmasta.
tuo on rooli siinä missä joku Marja Tyrnikin.
Joku pitää joku ei lukea ei tarvitse.
Authie, oikeudenmukaista on että kaikille suodaan samanlaiset mahdollisuudet ja peruslähtökohdat. Jos joku käyttää mahdollisuuksiaan ja kouluttautuu ja työllistyy vaikka papiksi, on oikeudenmukaista että hän saa siitä sopimuksenmukaista palkkaa.
Oikeudenmukaisuus ja tasa-arvoisuus näissä asioissa ei tarkoita sitä että kaikki rahat jaetaan tasan riippumatta siitä mitä niiden eteen on tehnyt, ja että kaikki pääsevät 2,3 kertaa vuodessa ulkomaille, tai 18 kertaa vuodessa ulos ravintolaan syömään ja juhlimaan. Tai että sinulle pitäisi antaa uudehko auto käyttöön, koska naapurillakin on sellainen. Oikeudenmukaisuus ei tarkoita että sinä saat kaiken minkä haluat, koska jokin muukin näkyy saavan.
Mieti nyt kerrankin ihan pohjia myöten mitä tapahtuisi jos näin olisi, ja varsinkin sitä kuka sen kaiken kustantaisi. Ja jos se annettaisiin sinulle, niin eikö sitten olsi pelkästään oikeudenmukaista että kaikki muutkin maailman ihmiset saisivat osansa, kiinalaiset, intialaiset, afrikkalaiset .. ?
se on totta.
Oikeasti pohjois Savo on erittäin ahdistava paikkaa. Ei kansainvälinen, ei työ,ei ystäviä, ahdistaa niin että ihan tarvitsen päästää täältä ainakin 2 viikoksi Ranskaan. Olin puhunut pastorille tästä- mutta diakonia järjestää vaan ruoka-apua ihan köyhille, eikä matkarahaa minulle, kun minulla nyt ei ole, enkä käynyt maantereella jo 3 vuotta. Pastori vaan totesi, että oikeasti tarvitsen lähteä, mutta sanoi että vaan rukoilee puolestani. Vaikka hän itse kävi kesälle Egyptissa!!! ja vielläoli puhunut kanssani loma-matkasta. Kuinka tekopyhä!!!Minulla on edessä nyt 2 leikkakuset, mutta nyt olisi hyvää aikaa käydä Ranskassa ja se olisi minulle todella paljon auttanut psyykkisesti. Ei kirkko auttaa, papit ovat tekopyhiä, mutta tujoitavat vaan omaa napaa ja maksavat vaan omia matkoja!! Oikeesti pastori MH Siilinjärveltä matkustaa etelään 2-3 kertaa vuodessa, minun eteen ei tehnyt yhtään mitään, ja rukoukset eivät auttaneet. Oikeasti mulla on tosi ykävää Ranskaan!!!!
Tuohan on ihan hullua. Ei kirkko ole mikään matkatoimisto. Sen tehtävät ovat ihan muualla. Mitenhän kävisi, jos kirkko alkaisi kustantaa suomalaisille ulkomaanmatkoja? Voisi hädänalaiset jäädä auttamatta.
muuta sinne Ranskaan takaisin, eihän sinua omien sanojesi mukaan mikään täällä pidättele!
Heh, vai pitäisi kirkon maksella ihmisten lomareissuja.....ei voi olla totta.
Ai niin, et viitsisi kirjoittaa _äidinkielelläsi_ sitä yhtä ainoaa lausetta? Väität olevasi ranskalainen ja ne muutamat ranskan sanat mitä olet kirjoittanut olet kirjoittanut väärin.
"En kirjoita täälle ennää, ja Ranskaan vielä pääsen- ainakin ensi vuonna!!!!!!! Voikaa kun haluatte. Tämä on minun viimeinen viesti tällä palstalle. " ........hmm....
Authie voisi palata maan pinnalle, kirkon matkatoimistohan saattaa sinut ainoastaan viimeiselle matkallesi ja sille matkalle on vain menolippuja toistaiseksi saatavana. Voi tietysti olla jotta siinä voi joutua Ranskaankin kun en tiedä missä se kuumin helvetti sijaitsee. Sikäli varoisin kirkolta ja papeilta tuota matkojen inumista.
Muutoin on hyvä, että papit saavat kohtuu palkkaa kun kerjääminenkin uhataan kieltää lailla.
Authie voisi poistua pysyvästi Ranskan-maahan. Miksi hän täällä roikkuu, kun tuntuu olevan niin hankalaa.
Mieti sitäkin, eiköhän se pappi maksa valtiolle veroa siinä kuin muutkin yli 2 tonnia saavat.
VAROKAA PALKKAPAIMENIA !
Moikka !
Kelpaako sinulle makea valhe vai karvas totuus ? Kuuntele ja hämmästy EU-suomen taloudentilasta ja eduskunnan korruptiokoneiston salaisista päättäjistä jotka hallitsee taustalla !
Hallinta on piilossa ja esitykseet valmistellaan parin henkilöntoimesta ja loppuakin eduskuntaa hallitaan ryhmäkurilla !
HUPS DEMOKRATIA ! Yli 3 vuotta eduskunnassa ollut kansanedustaja ei tiedä mistä eduskuntaa johdetaan ?
YouTube - Markku Uusipaavalniemi ja totuus rahasta 1/3
http://www.youtube.com/watch?v=hzbGUxz2reo&feature=related
YouTube - Markku Uusipaavalniemi ja totuus rahasta 2/3
http://www.youtube.com/watch?v=gmetMOw04Ss&feature=related
YouTube - Markku Uusipaavalniemi ja totuus rahasta 3/3
http://www.youtube.com/watch?v=fQCTShz4O4o&feature=related
http://www.facebook.com/pages/Yleislakko-15102010/151367591568865?ref=ts&v=wall
http://www.adressit.com/protestikansanedustajienpalkoista
Vauhti kiihtyy...Yleislakkoon voi mennä vaikka ay-liikkeet, sak, sdp, vasemmistoliitto, oikeiston ohjaama evlut suuntaus ja heidän palkkapaimen papistonsa (miik.3:11) eivät ole vielä kannattamassa Yleislakkoa !
YLEISLAKKO OIKEUS KUULUU IHMISOIKEUKSIIN EIKÄ SIIHEN TARVITA KYSEISIÄ JÄRJESTELMIÄ, EI HEILLÄ OLE MITÄÄN MONOPOOLI ASEMAA HALLITA IHMISOIKEUKSIIN KUULUVAA YLEISLAKKOA !
Heidän johtajat eivät ajattele köyhällistön ihmisoikeuksia vaan ovat laittaneet sosiaalituet vastikkeeeliseksi vastoin ihmisoikeuksia.
http://www.adressit.com/kirje_yklle
Vauhti vaan kiihtyy 76.000.......yli 100.000 meneee varmasti !
http://www.facebook.com/pages/Yleislakko-15102010/151367591568865?ref=ts&v=wall
Yli 43.000 allekirjoitusta
http://www.adressit.com/protestikansanedustajienpalkoista
Miik.3:11
Sen päämiehet jakavat oikeutta lahjuksia vastaan, sen papit opettavat maksusta, ja sen profeetat ennustelevat rahasta. Mutta Herraan he turvautuvat, sanoen: "Eikö Herra ole meidän keskellämme? Ei tule meille onnettomuutta."
Neh.5
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Neh. 5:1&rnd=1259265917357
Hes.34
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Hes. 34:1&rnd=1279658645282
Ef.6:9
Ja te isännät, tehkää samoin heille, jättäkää pois uhkaileminen, sillä tiedättehän, että sekä heidän että teidän Herranne on taivaissa ja ettei hän katso henkilöön.
Juuro paqpin pitää tietää että ihmisella ei ole vain vatsaa mutta myös sielu, ja että ihminen kun asuu pitkä aikaa paikkakunnassa missä ei viihtyy, voi aika syvästi masentua ja työkyky myös kärsii. KIrkko voi avustaa sellaiselle vaikka saada asunto Helsingissä, tai mualla paikkakunnalla joka on kansainvällinen. Pohjois Savo ei ole kansainvällinen..ja tietysti tekee hyvää välillä Suomesta poistua. Se tekee hyvää sielulle!! Pippien tuo pitäis tietää. Kirkko jakaa vaan ja ainoastaan ruoka-apu, mutta ei mitään, mitä tekee hyvää sielulle. Vaa rukoukset, mutta ne eivät auttaa- lentolippu ja rahaa käteen olisi parempi asiaa, ja avustaa saada asunto sit vaikka Helsingistä.
No voisitko lähteä vaikka kimppakyydillä jonnekin käymään? Esimerkiksi kimppa.net -sivustolla on yksittäisiäkin kyytejä, jos vaikka löytyisi joku Kuopio-Hki -ilmoitus! Ja ehkä takaisinkin :-) Liftaamiseen taitaa kelit olla jo liian kylmiä.
Joku hesalainen voisi majoittaa vähäksi aikaa?
Mikseivät kirkot eri maissa tee yhteistyötä? Kirkon omaisuudesta riittäisi jaettavaksi halpaan bussimatkaan vaikka Sakaan. Joss paikallinen kirkko voisi tarjota halvan yöpymisen.
Miksi vaion jotain EU:n ruoka-apua kun voisi tehdä paljon muutakin??
Auto mulla on, voin ajaa itse, mutta pitää etsiä jonkun, jotka maksois bensaa, ja majoitus Helsingissä, koska minulle vaan laskuihin menee noin 1500euroa, kun minulla on lainoja, pika vipeja, ja joka kuukausi menee 800euro pankiin laskuihin, lisäksi vuokraa, vakuutukset, auto..kaikki maksaa, ja matkustamiseen rahaa ei jää.
Minulla on edessä 2 leikkakuset, ja siitäkin tulee kallista, mutta ajattelen pyrkyä ensi vuonna AMK Savoniaan, ja onko siellä mahdollisuudeta päästää ulkomaalle. Avustaako koulu kun halusin vaikka osaa suorittaa mualle? tai harjoittelu Ranskassa?
Sen kirkon kanssa olis hyvää asiaa, kun kirkko tekis yhteystyö muiden maiden kirkkojen kanssa, ja järjestaisi vaikka halpaa matkustaminen, ja majoitus. Miksi Suomessa kirkko ei tee noin, ja vaan jakaa joku ruoka-avustukset ja nöyryyttää ihmisä`? Se on hirveesti nöyryyttävää kun pappi kirjoitaa että "toivoa on", ja hetio sen perään kirjoittaa EU ruoka-avustuksista, vaikka en ole sanonut että olen sen tarpeessaa, vaan että haluan matkustaa Ranskaan, ja ei ole varaa siihen kun Suomessa minulla ei ole töitä. Ennen siitä pappi oli minulle kirjoittanut omista matkoista ja puhuimme hänen matkoista ja minun elämästä Ranskassa. J a perjantaina oli vaan kylmästi kirjoittanut että "toivoa on", ja kirjoiti että kirkko jakaa ruoka-avustukset. Miksi pitää heti niin nöyryttää ihmistä!!??? En kirjoittanut että minulla olisi nälkää- mutta ainoastaan ettei ole varaa matkustaa ja haluan Ranskaan. Miksi papit ovat niin tekopyhiä, kun vielä kirjoitti " yhteinen leipää jaetaan ja jumalan kasvattama viljaa!!""- se on niin nöyryyttävää ja suoristaan törkeä ihmisten nöyryyttäminen.,aivan kun nauroisi päin naamaa- minä koen sen.
Se ei ollut minä, samasta IP.stäoli kirjoittanut myös kaveri joka jo lähtenut Suomesta. Tästä loukkaavasta mailista ólin jo ilmoittanut illäpidolle!! Ette voi niin vapaasti netissa loukkattaa ihmisiä!!
Eli, onko oikei se, että pappi nöyryttää ihmisiä, tarjoamalla niille joku EU-ruoakasseja, kun välittävät että ei ole varaa matkustamiseen???
Minä kyllä etsin työpaikkaa mutta Kuopiossa se on vaikea, ja nyt lähes mahdottonta saada. Mutta saako pastori nöyryyttää ihmisiä, kirjoittaa heille joku ruoka-avustuksesta ja itse matkustaa 2-3 kertaa vuodessa etelään?? Onko tämä kristillista??
Minä en loukkaa ketään, mutta Te loukatte minua, ja minulla on oikeus tästä Teidän törkeästä viestista ilmoittaa ylläpitoon!! Kenen kanssa ajattelette puhumaan?? Minä aina Teittitelen, Te sinuttelette- emme edes tunnen toisiaan!! Kyseinen pappi oli oikeasti käynyt monesti kotonani ja puhunut kanssani juuri vaikka matkoista ja myönsi kuinka usein hän itse matkustaa. Vasta kun itse olin möyntänut hänelle taloudelliset vaikeudet, että en käynyt Ranskassa jo 3 vuotta- hän oli kirjoittanut minulle niistä EU-ruoka avustuksista. Mutta mä painin meidän "ystävyys" poikki, koska se loukkasi minua . Minulla ei ole nälkää mutta haluan vaan välille pois Suomesta, Ranskaan. Enkä hirveesti viihtyn Savossa.
Te pyydätte minulta anteeksi, tai Teidän törkeät viestit ilmoitan yläpidolle ja vaikkapa MUILLE TAHOILLE. Tämä on KUNNIALOUKAUS!!! Minä kirjoitan asuallisesti ja kohteliaasti, enkä loukka ketään!!!!!!!!
Tuo Authie taitaa olla vain provo. Sairasta tuollainen jatkuva jankuttaminen, mutta ilmeisesti ei ole muutakaan tekemistä, kun elää Suomen kustannuksella.
EN ELÄ SUOMEN KUSTANNUKSELLA!!!!!!!!!!!!!! KäRSIN MASENNUKSESTA Ja se, mitä törkyä täällä luen, vaan tekee pahempi mieli. Ei autta olenkaan. Hävetkää, että olette niin törkeä ihmisille, jolla on aika vaikea elämä ja koti-ikävää!!! En kirjoita ennää mitään täällä koska se ei autta, ja vaan ihmettelen että Te, muut annatte niin kamalasrti minulle hakkua, eikä kukaan Teistä edes puolustaa minua!! Olen aina kirjoittanut kohtelliaasti, mutta minulle vaan törkeästi haukkuaataan.
En todellakaan elää Suomen kustannuksella, minulla on omat tulot, mutta ei vaan nyt riittää matkuustamiseen Ranskaan!!! Ja kyllä, minä siihen Ranskaan vielä pääsen!!!!!!!!!!!
En tarvitse edes ennää lukea niin ihnottavia viestejä. En kirjoita täälle ennää, ja Ranskaan vielä pääsen- ainakin ensi vuonna!!!!!!! Voikaa kun haluatte. Tämä on minun viimeinen viesti tällä palstalle.
Kiitään ylläpitoa että oli poistanut niitä iljettäviä ja kunnialoukkaavia viestejä jotka koskevat minun henkilöä. On Suomessa vielä sentään oikeudenmukaisuus, eikä saa haukkua rumasti toista ihmistä jolla on vaikea. Kiitoksiä paljon niiden iljettävien viestien poistosta.
Kyllä,minä matkustamaan vielä pääsen!! Toivon että vaikka ensi vuonna, kun terveydentilanteeni voi paraantua, ja vaikka päästä johonkin töihin. Kiitos
provo...
Luulisi ranskalaisen osaavan kirjoittaa edes yhden lauseen ranskan kielellä;))
pappi, siinä kuin kuka tahansa, saa matkustella vaikka kuinka ja paljon vuodessa! Eivät ne Ranskassakaan ne papit kustanna kenenkään lomia paitsi omiaan, miksi täällä pappien pitäisi kustannella ihmisten lomia?!
Hoh,hoijaaa
Miksi tosiaan asut siellä Savossa jos kerran et viihdy tai yleensäkin Suomessa, kyllä täältä pääsee muuttamaan, vaikka sinne ihanaan Ranskaasi
Mitäs jos hankkisit vain menolipun Ranskaan, myisit vaikka autosi. Miksi ihmeessä täällä roikut, kun noin paha paikka tuntuu olevan.
Pari vuotta sitten tämä aivan sama henkilö oli vielä tsekkiläinen. Ja oli asunut Islannissa, Saksassa ja vaikka missä. Ryysti kaljaa ja grillaili antaumuksella lihaa. Ja oli atleettinen ja lihaksikas.
Nyt on sitten vaihtanut persoonakseen anorektisen ranskalaisen (Carcassonnesta, muistakaa!) joka on ollut jo vuosia kasvissyöjä ja lipittää joka päivä viiniä monta lasillista.
Huvittavaa.
Authie? Kirkolle ja papille kuuluu ainoastaan henkiset asiat, maalliset kuuluvat ensisijaisesti sinulle itsellesi ja toiseksi sosiaalitoimelle. Jos kirkko tekee hyväntekeväisyyttä se tekee sitä vapaaehtoisesti ei pakotettuna.
Meidän isiemme aikaan oli moinen matkailu varsin harvojen käsissä jollaista sinä vaadit, silti he pitivät tätä maata arvossaan ja olivat valmiita kuolemaan sen vuoksi. Laitapa suu suppuun ja ota vaikka onki käteen ja mene rantaan istuskelemaan, siellä on kuin lomalla ja aivot alkavat työskennellä selvittäen ajatuksia. Jos se ei auta olet lääkärin tarpeessa.
Ala nyt hyvä ihminen huolehtimaan omista tarpeistasi, muille ne eivät kuulu!
Se 1% kirkollisvero voi tuntua pieneltä...
Kuitenkin normaalin työuran aikana, kun otetaan huomioon tuon vaivaisen prosentin sijoituksena tuottamat korot, tulet maksaneesi kirkolle reilusti yli VUOSIPALKAN verran rahaa...
Palkankorotukset ja keskimääräisen 5% vuosikoron sijoitukselle huomioon ottaessa, et ainoastaan yhden vaan YLI KAHDEN VUODEN PALKAN.
Kirkko on näistä matemaattisista faktoista ollut perillä jo vuosisatojen ajan, vai pitäisikö sanoa vuosituhansien, kun kirkon veronkannolla taitaa olla yli tuhatvuotiset perusteet...
EU-juoma paketti- nopea kun raketti..ainoa mitä on hyvä on se, että hyviä ranskalaisia viinejä saa Siilinjärveltäkin, ja konjakkeja.
Niin,mitä on muuten niissä EU-kasseissa?
Olisiko ranskalaiset viinit, vaikka karton Gitanes, konkakki??
Antaako se kirkko edes jotain hyvää vaikka juottavaa?? Itse suosittelen punaista Cabardet. ´viiniä, tai Merlot myös on hyvää.
Onko niissä EU-pusseissa vaikka herkkuja, kuten ranskalaiset juustot, suklaa..tai jotain sellaista, että kannattaisi nöyrtyä ja tulla hakemaan????
Minulla on jo vähän viiniä nautittu kun joka ilta..
Sanoin, että en ennää kirjoita mutta kiinnostaa mitä niissä pusseissa on???
ota teltta ja makuupussi mukaan. Mene liftaamaan tien varteen. Ota liftikyyti etelään, siitä pietariin, siitä puolaan, ja siitä ranskaan.Rekat varmaan huolii kyytiin. Pystytä teltta etelä ranskaan, ja lomaile ilmaiseksi.Jos vielä kerran olet työtön, niin suomesta ssat 3 kk ajaksi työttömyyskorvauksen ranskaan.
Erittäin vaaralista varsinkin naisille! Venäjän ja Puolan kautta??? Erittäin vaaralista!! Helsingistä pääsee Pariisiin 240 eurolla!
Jakaako se kirkko oikeasi rahaa, tai onko se ainoastaan ruokaa? Mitä siinä EU-kasissa on? Minkäläista apua voi diakonia antaa? En kuulut sellaista nöyrytysta pastorilta koskaan elämässä, että kuulema "toivoa on", ja kirjoittaa ruoka-avusta!! Niin pahassa pulassa en ole, vaan olin pastorin kanssa puhunut etten ollu käynyt Ranskassa 3 vuotta kun nyt huhtikuusta ei ole töitä, eikä tuloja..mutta saan toki rahaa puolisolta.
On kyllä erittäin nöyryyttävää, kuinka pastori, joka matkustaa itse 2-3 kertaa etelään nöyryttää ihmisiä! Mailista on kulunut viikko, ja edelleen ajattelen, mitä minulle pastori kirjoittanut., ja ennen olin olevansa kaveri. Ennen joimme illalla ja söi minun luonna, ja olin kutsunut häntä kotiin, keskustelimme uskonnosta ja matkustamisesta. Mutta heti kun möynsin että nyt ei ole varaa matkaan, oli minulle kirjoittanut aika allentava mail.. En halua kuulua kirkkoon,ei koskaan. Sellaista tekopyhyyttä en kuulut koskaan!! Kun pastori olisi sanonut että kaikki järjestyy, tai tuonut vaikka pulloa hyvää juomaa, kirjoittanut kaunis mail- että kaikki menee vielä hyvin, yrittänut rauhoitaa minua..mutta hän oli kirjoittanut EU ja kirkon ruoka-avusta..vaikka ruokaan varaa minulla on, vaan ei matkaan..itkettää sellainen käytös pastorilta. Kyllä, minä vielä nousen ja saan töitä ja pääsen matkustamaan niin kun hänkin!!!!
Sinunhan piti lopettaa tänne kirjoittelu. Kun ei uutta asiaa ole, niin voisit toteuttaa lupauksesi.
enää kirjoittele tänne ja kuitenkin suollat samaa provoa uudelleen ja uudelleen???
SOITA JA KYSY MITÄ SE EU-KASSI SISÄLTÄÄ TAI GOOGLAA, SILLÄ SE SELVIÄÄ, EI SITÄ TÄÄLLÄ TARVITSE TINGATA.
Ja se pappi voi matkustaa vaikka kerran kuukaudessa ulkomaille, kas kun ei matkustele sinun rahoillasi, eli mitä sinulle ylipäätään kuuluu kenenkään reissut? Ei mitään.
Jos olet sellaisessa elämäntilanteessa, jossa et tarvitse ruoka-apua, vaan pystyt rahoittamaan ravintosi itse, onnittelut. Tällä palstalla kirjoittaa monta sellaista ihmistä, joiden asema ei ole yhtä onnellinen, ja heille kirkon/EU:n ruoka-apu on enemmän kuin tervetullut.
Se, kuulutko kirkkoon vai et, on tietenkin henkilökohtainen asiasi. Kirkon tai yhteiskunnan kannalta asialla ei ole mitään merkitystä; työttömän maksama kirkollisvero on varsin pieni, ja vaikka olisitkin töissä, yhden ihmisen maksama kirkollisvero ei hetkauta kirkon budjettia suuntaan taikka toiseen. Henkilökohtaisella tasolla asialla (seurakunnan jäsenyydellä) voi olla merkitystä, mutta se keskustelu kuuluu toisella palstalle.
Tässäkin ketjussa muutama ihminen on epäillyt sinua trolliksi. Itselleni sillä ei ole merkitystä, sillä vastailen joihinkin ketjuihin tietäen, että näitä lukevat myös sellaiset ihmiset, jotka voivat olla vastaavassa tilanteessa. Helsingin hiippakunnan sivuja lainaten:
"Seurakunta toteuttaa kirkon tehtävää alueellaan. Sen tulee huolehtia jumalanpalvelusten pitämisestä, kasteen ja ehtoollisen toimittamisesta sekä muista kirkollisista toimituksista, kristillisestä kasvatuksesta ja opetuksesta, sielunhoidosta, diakoniasta ja lähetystyöstä sekä muista kristilliseen sanomaan perustuvista julistus- ja palvelutehtävistä."
Vaikka kuinka yritän lukea rivien välistä, en huomaa kohtaa, jossa yksittäisten kirkon palveluksessa olevien ihmisten pitäisi järjestää sinulle "pulloa hyvää juomaa" tai aloituspostaajalle lomamatkaa. Kirkon tehtävä on hengellinen tukeminen, ei matka- tai työvoimatoimistona toimiminen. Kirkon työntekijöillä ei myöskään ole mitään velvollisuutta osallistua henkilökohtaisella omaisuudellaan muiden ihmisten tukemiseen. Jos asia kismittää tai koette kirkon työntekijöiden palkat liian suuriksi, teillä on yhtäläinen oikeus hankkia koulutusta ja ryhtyä kirkon miehiksi ja naisiksi. Mikäli ette tähän pysty, voitte syyttää vain itseänne (ja ehkä geenejänne) vajavaisuudestanne tai laiskuudestanne.
Mitä tulee Authien Ranskan matkaan, minulla on hyviä uutisia. Katsoin juuri vertaa.fi-sivustolta lentolippuja Pariisiin, ja halvimmillaan menopaluu on vain 200 euroa. Yö hostellissa Ranskassa maksaa vain muutaman kympin ja liikkuminen onnistuu niin liftaamalla kuin junalla (junaliput myöskin huokeita). Kun kerran puolisosi tukee sinua ruoka-asioissa, sinun ei tarvitse kuin hieman tinkiä ruoan laadussa ja saat tuota pikaa säästettyä matkaan tarvitsemasi rahat. Samaisen rahan tienaa esimerkiksi jakamalla lehtiä viikon, parin ajan. Eli onneksi olkoon; voit viimeinkin toteuttaa pitkäaikaisen unelmasi naurettavan pienellä vaivalla!
Sen verran vielä jatkan Authien neuvomista, että pelkkä menolippu näyttäisi olevan alle 90 euroa! Matkantekoasi ei siis voi estää enää mikään! :)
Niin,minä tiedän. Blue 1 lentää Pariisiin 220 eurolla, sain selvää, ja ehdottomasti haluan mennä, mutta en varannut vielä lippu, kun odotan leikkaus ja en tiedä, joulukuu. Ajattelin joulu-ajaksi Ranskaan, mutta en tiedä milloin KYS.sitä kutsuvat siihen leikkaukseen. Parempi on odottaa kun ne leikakuset ohi ja paranen. Koska lääkäri sanoi että eka leikkaus on 2-5kk päästä, ja sit kun paranen, minulla odottaa se kolmoishermo leikkaus- niin,ajattelen kun ne leikkakuset ohi. Majoitus ei tarte maksaa, kun minulla on kaveri sekä Pariisissa, sit Toulousessa ja Carcassonnessa, ja Beziersissa.
En ole provo!! Puhun totuutta.Minulle varmasti matka-rahaa järjestyy, mutta ajattelen vaan kuinka kirkko kohtelee ihmisiä.
En kirjoita nyt itsestään- kun leikkauset ohi, varmasti Ranskaan pääseen, ja ensi vuonna haluan kokeilla koulua, AMK, ja toivon että työ järjestyy myös. Minulla ei ole töitä koska Itä Suomessa siitä on hyvin vaikea saada, varsinkin kun terveys ei ole paras.
Mutta nyt ajattelen se, kuinka kirkko on rikas, ja rikastunut ihnisten verojen maksamisesta. Ihmiset jotka ovat kirkon jäsenen, maksevat kun ovat töissaä veroja- että kirkko on rikas, ja papit saavat korkeat palkat.Papit elävät hyvin veromakjaajien piikkiin!! Tästä on kyse!!
Ja sit kun ihmiset jäävät työttömäksi ja ei ole varaa edes kunnon ruokaan- kirkko tarjoaa vaan joku EU-ruokakasit, missä on kuulema vaan joku jauhoja, hapaankorpuja, eikä edes kala-, lihaa-sälikkeet!! Ajattelin että kirkko jakaa niissä kasseissa vaikka kala-lihasäilikkeet, juustot, vaikka suklaa, kahvit, mutta olin lukenut että niissä pusseissa on vaan joku jauhoja, eikä edes mitään kunnon ruoka!!!Papit syövät herkkuja häissä, hautajaisissa- ja köyhille annetaan vaan jauhoja??? Missä on oikeudenmukaisuus?? Eikä suomalaiset ymmärtää, kuinka kirkko elää veronmaksaajien piikiin, papit saavat palkkaa joka on paljon korkeampi kun normaalin työntekijän, papit saavat herkkuja, ja elävät luxus-elämää,, köyhille vaan joku EU kasseja missä ei edes kunnon ruokaa!!
En puhu nyt minun matkasta- minä Ranskaan pääseen, mutta muut ihmiset, monet työttömät eivät pääse mihinkään!!! Kirkko voisi järjestää vaikka halpoja matkoja keski ja etelä Eurooppaan, mutta ei tee MITÄÄN. KIRKKO EI TEE MITÄÄN TYÖTTÖMIEN AUTTAAMISEKSI.
Ja myös auttaaminen ei ole että annetaan joku ruokapusseja missä ei ole edes kunnon ruokaa, mutta se, että autetaan ihmisille pääsemään taas jaloileen, autetaan työn etsimisessä, ja elämään kuntoon laitaamisessa!!! Se olisi apu. Ei, että annetaan vaan joku kassi täynnä jahoja eikä edes kunnon ruokaa!!" Kirkko on tekopyhin Suomen laitos!!! En tajua miksi monet eivät vielä kirkosta eronneet. Itse en kuulu mihinkään kirkkoon.
Kyllä,kun elää hyvin ja matkustaa vaikka yrittäjä tai yksityssektorin työntekijä se on OK. Mutta papit ovat yhteyskunnat elätit, sammoin kun työttömät. Ero on vaa se että työtön saa vaan joku 400 euro ja pappi vaikka 3000euroa. Kirkko elää veroista, ja papin palkka on veroista. Papit täällä pahimmat loiset ovat!! Työttömille pitää riittää joku 400 euroa ja kun ei ole varaa edes ruokaan, saavat kirkolta vaan joku jauhoja, ei niissä kasseissa edes kunnon ruoka ole!! Pappi saa yhteyskunnalta tuloja joka kuukausi 3000 euroa ja elää herraksi, ja vielä häissä ja hautajaisissa saa syödä parhaat herkut!! Se on epäoikeudenmukaista ja en tajuaa että Suomen kansa ei oivaltanut sellaista loisimista, ja edelleen maksaa kirkkollis veroja.
Niin, minun mies sai niin paljon kalaa eilen ja tänään, että pakkastin täynnä ja jääkaapiin ei mahdu, kotona ainakin 12 kilo kalaa, on lohta, siikaa, hauki, matikka..ja tuli lisää. Ajattelen huomenna käydä seurakunnantalossa ja jakaa työttömille, ja muille köyhille!! ja kotona leipon pizzaa, leivonaiset. Itse saan puolisolta ruokaan, tupakkaan, elämiseen kissojen kanssa noin 400 euroa, asunto, auto ja kulut maksaa puoliso. Eli voin hyvin säästää matkaan. Viime palkkaa minulla oli 20.4. mutta mies nyt rahaa antaa ja maksaa asumiskulut ja auto, puhtaasti elämiseen ne 400 euroa nyt riittää. Mutta vain kissojen ruokaan menee noin 100 euroa kuukaudessa kun syövät ne kalliit raksut Royal canin, Hills, IAMS- 20 kiloinen pussi maksaa noin 60 euroa, ja märkäruokaa päälle. Ajattelen että voin vaikka kaloja jakaa työttömille, kun itsella pakkastin täynnä ja muut ei mahdu. Ajattelen että itse voin tehdä enemmään kun kirkko, ja jakaa vaikka pizzoja, joka leivon pakkastimeen, omenatortuja itseleivottuna, leivon aika paljon kun olen kotona...kun luin niistä ruoka-kasseista, se pani miettimään kuinka kurjaa jonkun elämä on. Minulla on ainakin ruokaa, tupakkaa ja viini tai olut joka päivää, kaunis koti, 2 kissaa, auto..ja toivon että kun paranen ja terveys tulee paremmaksi että saan töitäkin.
Heti huomenna kysyn seurakunnan-talossa että voisin itse auttaa kun kalaa on hirveesti, ja voin vaikka leipoa työttömille!!!
kirjoittamaan jatkuvasti noita provjuttujasi tänne? Kukaan kun ei niitä usko....Yrität vääntää huonoa suomea, etkö tajua että se ei mene läpi?!
Ja mieskin ilmestynyt kuvioihin, vähän aikaa sitten kerroit vielä että asut kattien kanssa..
Siis mies maksaa auton, asunnon ja antaa vielä 400 euroa fyffeä?! Hätäkös sinulla sitten..
Et voi ruveta jakelemaan sapuskaa ihan noin vain, toki ystävillesi voit antaa, muttet mitenkään jaella yleisesti mainitsemillesi työttömille, et fisuja etkä mitään muutakaan.
"Minulla on ainakin ruokaa, tupakkaa ja viini tai olut joka päivää, kaunis koti, 2 kissaa, auto..ja toivon että kun paranen ja terveys tulee paremmaksi että saan töitäkin. " No onhan sinulla niitä etätöitä ollut koko ajan..
Mitä ihmettä se sinulle kuulu miten paljon esim. pappi saa palkkaa? Hän tekee palkkansa eteen töitä. Ja jokainen reissaa juuri niin paljon kuin haluaa. Ja syö häissä ja hautajaissa ym. niiiin paljon kun haluaa.
Huvinsa kullakin, joillakin se on nettipersoonien keksiminen ja niiden kanssa elely;((
Miksi muuten pyörit täällä KÖYHYYS-palstalla? Kun et ole köyhä etkä ymmärrä koko käsitteestä köyhä yhtikäs mitään.
(jälleen kerran) pupun puhumisesta/kirjoittamisesta:
"Niin Authie5.10.2010 14:34
Auto mulla on, voin ajaa itse, mutta pitää etsiä jonkun, jotka maksois bensaa, ja majoitus Helsingissä, koska minulle vaan laskuihin menee noin 1500euroa, kun minulla on lainoja, pika vipeja, ja joka kuukausi menee 800euro pankiin laskuihin, lisäksi vuokraa, vakuutukset, auto..kaikki maksaa, ja matkustamiseen rahaa ei jää.
Minulla on edessä 2 leikkakuset, ja siitäkin tulee kallista, mutta ajattelen pyrkyä ensi vuonna AMK Savoniaan, ja onko siellä mahdollisuudeta päästää ulkomaalle. Avustaako koulu kun halusin vaikka osaa suorittaa mualle? tai harjoittelu Ranskassa?
Sen kirkon kanssa olis hyvää asiaa, kun kirkko tekis yhteystyö muiden maiden kirkkojen kanssa, ja järjestaisi vaikka halpaa matkustaminen, ja majoitus. Miksi Suomessa kirkko ei tee noin, ja vaan jakaa joku ruoka-avustukset ja nöyryyttää ihmisä`? Se on hirveesti nöyryyttävää kun pappi kirjoitaa että "toivoa on", ja hetio sen perään kirjoittaa EU ruoka-avustuksista, vaikka en ole sanonut että olen sen tarpeessaa, vaan että haluan matkustaa Ranskaan, ja ei ole varaa siihen kun Suomessa minulla ei ole töitä. Ennen siitä pappi oli minulle kirjoittanut omista matkoista ja puhuimme hänen matkoista ja minun elämästä Ranskassa. J a perjantaina oli vaan kylmästi kirjoittanut että "toivoa on", ja kirjoiti että kirkko jakaa ruoka-avustukset. Miksi pitää heti niin nöyryttää ihmistä!!??? En kirjoittanut että minulla olisi nälkää- mutta ainoastaan ettei ole varaa matkustaa ja haluan Ranskaan. Miksi papit ovat niin tekopyhiä, kun vielä kirjoitti " yhteinen leipää jaetaan ja jumalan kasvattama viljaa!!""- se on niin nöyryyttävää ja suoristaan törkeä ihmisten nöyryyttäminen.,aivan kun nauroisi päin naamaa- minä koen sen. "
5.10 kirjoitit noin, tänään taas jo näin:
. "Itse saan puolisolta ruokaan, tupakkaan, elämiseen kissojen kanssa noin 400 euroa, asunto, auto ja kulut maksaa puoliso. Eli voin hyvin säästää matkaan."
5 vrk sitten maksoit itse autosi kulut, vuokran ym. ja nyt ne jo maksaakin puoliso.
Säälittävää tuollainen roolileikki, leikkiä olevansa jotain muuta kuin on.....Et kai luule tosiaankin että joku uskoo satuihisi?
Asun kissoen kanssa, mutta entinen puoliso auttaa. Mulla oli etätyöt, mut viimeinen palkkaa oli 20.4.nyt kesällä ei ollu muu kun puolison apua. Emme asuu yhdessä.
Pappi saa palkkaa yhteyskunnan varoilla, ja noin 7-8 kertaa korkeampi kun on työttömillä työmarkkinatuki. Haluan auttaa oíkeasti ihmisille jolla ei ole ruokaa, oikeasti- ei niin kun kirkko tekee.
Etekö tajuaa siitä tekopyhyyttä kun kirkko vaan kahmii rahaa, ja on rikas, vaan esim. haudan kaivaaminenkin maksaa 500 euroa ja kaikki maksaa. Papit elävät luxus-elämää, vaikka seurakuntalaiset kärsivät köyhyydestä!! Onko tämä oikein?? Ettekö tajuaa kuinka iljettava laitos on ev.luterilainen kirkko??
Onko se oikein että papit herkkuttelevat häissä, hauatajaisissa, ja seurakuntalaisille annetaan vaan jauhoja, joista ei saa edes kunnon ateriaa?
Oletteko niin sinisilmiset, että uskotte kirkolle?? pappeille?? Itse en halua olla koskaan missään tekemisissä kirkon kanssa, ja hautajaiset haluan siviilit!! En halua astua kirkkoa lähellälään- se on maailman iljettavin laitois ja on kammottavaa kuinka suomalaisista viekä 80% kuuluvat kirkkoon. Erotkaa kirkosta!!! Se on maan pahin, pahin laitos. Papit ovat loiset, jotka elävät luxus elämä muiden-verimaksaajien kustannuksella!!!
Onko kristitty rakkaus kun pappi itse saa 3000euro ja toinen vain 400 euroa?
Onko kristillista se, että pappi matkustaa 2-4 vuodesa etelään vaikka seurakuntailnen ei pääse edes kauppaan??
Onko kristillista se, että pappi syö herkkuja ja muille jakaa vaan muruja, jauhoja??
haluan vaan että avasitte vihdoin Teidän siniset silmät ja ymmärsitte kuinka pahaa oikeasti kirkko on!!!
minulla oli ennen tuloja, mutta viimeiset 20.4. ja nyt on mies auttanut minulle. se on tottuus!! haluan vaan että ymmärrätte kuinka kirkko on tekopyhää. Emme phu minusta ja minun elämästäå, mutta haluavat että ihmiset vihdoin tajuavat kuinka kirkko on pahaa, pahaa ja uskommattomasti pahaa laitos. Se on iljetavinta koko Suomessa. Itse haluan auttaa köyhille, ei kun papit tekee, mutta antaa oikeaa ruokaa, eikä jauhoja!!!!!!! haluan että tajuatte mitä kirkko tekee, ja mistä rahoista papit elävät!!! ei ole kysy minun elämästä, mutta että saan ihmisiä tajuamaan kuinka pahaa instituutuio kirkko on!!!
Te vaan tuomitsette minua, ja muut ihmiset, ja luulette olevansa jotain..tumitsette alkoholistit, työttömät, ja muut köyhät..mutta ette tajuaa että kirkko on pahin Suomen loinen mikä voi olla, joka vielä piileskelee "uskonnon" takana. Tuomitsette köyhät jotka kituavat vuodesta toiseen 400 euron korvauksilla, Tuomitsette minua-kysessä ei ole vaan minun matkasta, pääseenko Ranskaan nyt tai ensi vuonna..mutta kyse on oikeudenmukaisuudesta:
Avatkaa silmät!!!! Ajoin aivoimesti taistella kirkkoa vastaan!!
Papin tulot- 3000euroa.
työttömän 400 euroa.
Ettekä tajuaa se valtava ero!!Olettekö sokeita vai mikä??
Pappi syä herkkuja ja vaikka karjalan paisti- työtön saa vaan jauhoja!!
pappi matkustaa etelään- työtön ei pääse edes Helsinkiin.
Missä on kristillisyys??? Kirkko kuvottaa minua. sällitävää että vaan mietitte minun elämää- se ei Teille kuulu, mutta se kuinka kirkko kohtelee ihmisiä hädässä? ja kuinka itse papit elävät!!!!
trollailla.
Etkö jo useaan otteeseen luvannut olla kirjoittelematta tänne?
Ja miksi ihmeessä jauhat tuosta papin palkasta, kyllä tässä maassa moni tienaa huomattavasti enemmän.
sinun trollielämäsi muille, mutta miksi ihmeessä olet sitten koko elämänstoorisi tänne kirjoitellut, moneen eri otteeseen?
Jos kirjoittelee avoimelle foorumille asioistaan niin kannattaa sitten muistaa että palautettakin tulee ja se ei aina ole positiivista.
Et kai ihan aikuisten oikeasti usko että joku uskoo sinun olevan ranskalainen? Tai yleensäkään uskoo näihin siansaksaksi kirjoitettuihin satuihin?!
Kukaan EI ole köyhiä tuomitsemassa, sinä sen sijaan tuomitset ihmisiä.
Aha, miten aiot avoimesti taistella luterilaista kirkkoa vastaan?
on oikea Z.Topeliuksen naispuolinen versio;)))))))))))))))))
Se voi olla vaikka tämä Alexia, http://finlandssecrets.unblog.fr/
Hyvin hän kirjoittaa ja asiallisesti.
Tämä aivan sama henkilö on jo vuonna 2007 kirjoitellut toiselle nettipalstalle, ja siitä eteenpäin yli 600 viestiä. Aivan 100% varmasti kyse on samasta ihmisestä; kirjoitustyyli on yksi yhteen, samoin tiedot asuinpaikoista yms.
Mikään muu ei sitten käykään yhteen tämän ns. "ranskalaisen" persoonan kanssa. Kun alkoi kirjoittaa vuonna 2007, oli tsekki.
Aivan älytön homma joka tapauksessa. Kai hän tuosta jotain sairasta iloa saa.
Kirjoittaa asiaan ja hyvin, ja hyvin suomea. On kyllä varmasti ranskalainen. Uskon. Kirjoittaa tosi hyvin.
Olin lukenut hänen sivuja, http://www.finlandssecrets.unblog.fr/
Tämä en ole minä, ja viestisi on liian henkilökohtaista ja törkeästi loukkakaava. Tämä palsta on köyhyydesta ja kirkosta, siitä, mitä kirkko tekee väärin, ja kuinka papit elävät yllenpalttista elämää, vaikka seurakuntaialet kärsivät nälästä! Ettekö tajuaa, mitä haluan sanoa?? Onko oikein se, että joku ei saa edes kunnon ruokaa, ja joku voi matkustaa vaikka monta kertaa ulkomaalle? Onko oikein että papit syövät hyvin juhlissa, ja muille jakaavat vaan muroja, jauhoja?? Niissä EU-kassiessa ei ole kuulema edes kunnon ruokaa. Kirkko voisi auttaa ihmisille taas jalloilleen, etsiä työpaikkaa, yrittää saada ihmisten elämää kuntoon- ei että vaan jakaa joku EU ruoka-apua, ja itselle, papeille valtavat palkat. Se ei ole oikein. Pitäisko tunkea minuun elämään, yksityisyyteen??? Ettekö tajuaa, kuinka väärä kirkko tekee, kuinka tekopyhää sen toiminta on?? Kirkko on rikas, ja ihmisille vosi auttaa mualla tavalla kun vaan ruoan jakamisessa!!! Lopettakaa minun henkilöän reinaamista. En ole kirjoittanut ennen v. 2009, ja aina kun Authie! Kotoisin olen etelä Ranskasta, ja muu on vaan minun asiaa!!!!! Olen ilmoittanut jo ylläpidolle törkeästä jatkuvasta loukkauksista!!!!
Hyvään keskustelukulttuuriin kuuluu toisten huomioonottaminen. Authielle sanoisin, että juuri kirjoitetun tekstin läpikäyminen ennen lähettämistä olisi paikallaan. Olet esimerkiksi eilen lähettänyt kolme viestiä hyvin lyhyen ajan sisällä - 18.12, 18.16 ja 18.29 - ja ne kaikki olivat väärällään kirjoitusvirheitä. Tiedät itsekin tekeväsi niitä - miksi et tee mitään niiden korjaamiseksi?
Samalla voisit huomata, että kukaan ei ehtinyt välissä kommentoida - mitä keskustelua se on, että itse kirjoitat yhä uudestaan samoja lauseita?
Papeilla ei ole valtavia palkkoja ja kyllä työstä pitää palkka saada. Työttömyyskorvauksen idea on, että ihminen jollakin tapaa pärjää työttömänä, mutta kyllä tarkoitus on että palataan työelämään. Todellisuudessa se ei ikävä kyllä kaikkien kohdalla onnistu, mutta ei siitä pappeja voi syyttää. Ja mitä tarkoitat pappien herkuttelulla? Perheellinen, asuntovelkainen pappi ei varmaan herkkuja ostele, vaan elää ihan tavallista arkielämää. Ja jos tarkoitat esim. hautajaistarjoiluja joita papit saavat työssään nautttia, niin enpä nyt niitä kadehtisi. Ja uskon monen perheen olevan tyytyväisempi jauhoihin kuin kallisiin konjakeihin (entä jos perheessä on alkoholiongelma ja EU-kassi olisi täynä alkoholijuomia), ei konjakista ja viinistä ainakaan vähävaraiselle lapsiperheelle iloa olisi!Ja tiedän, että kirkon diakoniatyö auttaa monia vähävaraisia. Mutta elämä nyt ei vain ole niin oikeudenmukaista, että kaikilla olisi varaa herkkuihin ja viineihin, ei vaikka olisi töissäkin eikä ainakaan jos on työtön. Mutta ei kirkko voi kaikille rahaa antaa tai herkkuja ostella. Ja minustakin voisit miettiä muuttoa Helsinkiin tai Ranskaan, jos Savo on noin ikävä paikka asua.
tosiaankaan ole tuo blogin omaava henkilö!!
ole mistään köyhyydestä ja kirkosta, tämä on vain ja ainoastaan köhyyyydestä. Jos ihan tarkkoja ollaan....
Ja itsehän olet elämääsi täällä levitellyt.
Koska ev. lut papilla on oikeus mennä avioliittoon ja saada lapsia niin palkka
on välttämätön perheen elatukseen. Oletko taas välillä unohtanut vaatia tridenttistä katolista messua pohjois-suomeen kuten eräällä muulla palstalla ?
Palkka määräytyy työn vaativuuden ja koulutuksen pituuden y.m.s mukaan
mutta kirkko ei todella vedä vertoa palkan maksajana liike-elämälle tai esim
eduskunnalle tai valtionhallinnon huippupaikoille. Mutta periaattessa kysymys on erosta munkkilupauksen ja vapauden solmia avioliitto välillä.
Ja palkoista menee vero joka on progressiivinen ei tasavero vielä ainakaan eli verotus tasaa ison palkan ja pienen palkan välillä.
Varmista äänestämällä ettei tule tasavero.
pappeus on kutsumus, eikä palkkatyö, papin ei pitäis mennä naimisiin ja saada lapsia, se on hengellinen työ, ja kun sain selvää mitä niissä EU-avustus kaseissa on, se on tosi surkea. Ymmärrän ettei ole alkoholia, mutta ainakin voi olla vaikka kala-purkkeja, juustoja, suklaata, kahvia, normaali ruokaa..eikä pelkästään jauhoja, ja näkkilepiää, ja vielä on kuulema kaikki merkitty että se on EU avustus, mikä on nöyryyttävää, ja ihmis arvoa allentavaa. Kun joku pitää mennä vaan siitä hakemaan, vielä pusseissa vaan jauhoja, ja vielä kaikki merkitty, että se ei ole normi tavaraa- niin tämä on niin alentavaa, että en menisi koskaan , ei koskaan sellaista hakemaan. Uskomatonta kuinka tekopyhä kirkko nöyryyttää ihmisiä!!! Siitä pusista ei saa kuulema edes yksikään kunnona ateriaa!!! Se on vaan jauhot ja makaroonit, ei edes mitään valmis syöttävää. KAUHEA. BOikotoikaa sellaista ihmis arvojen allentamista. Parempi on pyytää kavereilta apua, tai perheeltä, mutta älkää koskaan mennä sellaisiin nöyryttyksiin. Jättäkää vaan sellaista allentava apua sikseen!!!
Jooo, kirkko ja EU-kasseja boikotiin!! Tosi epäarvokasta toimintaa!!
on, voiko pappi lähetellä noloja viestejä ihmisille?? EU-ruoka ja sellaiset asiat, on todella nolloa..
papiksi;)))) Ja samaa ehdottelen kuten muutkin, muuta sinne "Ranskaan"....
Authie, tässä olisi sinulle hyvä palsta, http://www.salutfinlande.net/
mutta muut varmasti asuvat Helsingissä, suuri osaa ovat ns.vaihto-opiskelijat.
>http://www.salutfinlande.net/
>mutta muut varmasti asuvat Helsingissä
Kyllä suurin osa meidän aktiivisista jäsenistä asuu pääkaupungin seudulla. Mutta kaikki ranskaa puhuvat ovat tervetulleet, vaikka ne asuu muissa Suomen kaupungissa, Ranskassa tai muualla.
>suuri osaa ovat ns.vaihto-opiskelijat.
Ei. Tiedoksesi, suurin osa meistä on jäädäkseen Suomeen pysyvästi ja on kokopäivätöissä. Vaihto-opiskelijat eivät ole kovin aktiivisia foruumissanne. Onkin meidän keskusteluforuumissa suomalaisia, yksi heistä asuu Ranskassa.
Nana, SalutFinlande.net:n luoja ja ylläpitäjä
olin etsinut muita ranskalaisia Suomessa.
Ja totta on että kirkko on Suomen iljettävin laitos.
Tässä toinenkin linkki http://www.france.fi/
ja onnea Authielle.
Suomi on vapaa maa, ja tässä on se hyvä puoli, että täältä voi muuttaa pois, jos elämä täällä ei ota sujuakseen. Vaikka sinne Tsekinmaahan. Piste.
Tsekinmaa on paljon kansainvällisempi kun Suomi, ja esim.Prahassa tosi paljon ulkomaalaiset töissä. Suomessa ulkomaalla syntyneet vaan joku 1.7%, ja ulkomaalisille on vielä erittäin vaikea etsiä töitä mualla kun Helsingissä. Kun muuttaa Helsinkiin, taas pitää olla paljon rahaa koska pitää maksaa asuntoa etukäteen ja jopa pieni yksiön vuokraa saattaa olla yli 500euroa. Savossa saa 600 eurolla kaksio vuokraan, mutta töitä täällä ei ole.
Olin itse yritänyt saada selvää paljonko esim. ranskalaiset maahanmuuttajat Suomessa on..mutta kaikki asuvat vaan etelässä. Töitä voi tehdä täälläkin etätyönä, vaikka kääntäjänä..toivoa vielä on!!! Pää pitää van olla pystyssä. Sit on parempi muuttaa kun saa säännöllisesti rahaa ja säästää muuttoa varten.Aina pitää olla säästöt kun haluaa muuttaa, ja se on jokaisessa maassa. Aina asuntoa maksetaan etukäteen, ja rahaa pitää olla sen verran että pärjää ennen kun saa töitä ja palkkaa.
Miksi heti pitää muuttaa maasta pois, kun on vähän aikaa työttömänä?
J a töitä voi oikeasti tehdä vaikka netin kautta kotona,kuten freelancer kääntäjän työt. Varmasti sellainen työ kielitaitoiselle ulkomaalaiselle löytyy helposti.
Pää pystyyn vaan!! Ja totta on, että ei ole kivaa kun pappi lähettää sähköpostejä, missä ehdottaa kirkon ruoka-apua aivan tavalliselle ihmiselle. Sellainen kirje varmasti ei itsetuntoa voi nosta. Papin pitää tietää jotain ihmisen psykologiasta, ja kuinka voi sähkoposti ruoka-avusta vaikuttaa valmiiksi masentuneen ulkomaalaiseen, joka vaan haluaa vähän aikaa Ranskaan lomalle. Surullista.
viitsitte vastailla tuolle trollille? (jonka suomen kielen kirjoituskin sujui nyt suht hyvin, ranskan kielellä kirjoitettua viestiä saanemme odotella maailman tappiin;))))))
A on provo...
hyvin, mitä ihmisesta tuntuu kun kirkkoherra kirjoittaa hyvin allentavat sähköpostit, viestit. Se ei nosta keneläkään itsetuntoa, ja ei autta - vaan ihminen masentuu. Kirkko ei voi kohtella ihmisiä noin. Authie on oikeassa. Hän ajatelli kirkoherraa ystävänä, ja tuo kyllä ei ole mikään ystävyys, mitä se pappi oli kirjoittanut. Kysessä oli vaan matkaa, ja aloittaja ei pyytänyt mitään ruoka-apuaa.
Katso tätä linkki: http://www.france.fi/
varmasti siellä osavat neuvoa parempi, ja kysy töitä siellä. Käännöstyöt voit tehdä vaikka freelancerina kun on tietokone kotona.
Niin,tännään oli minulle sama pappi kirjoittanut ja pyytänyt anteeksi siitä kun minulle kirjoittanut sen ruoka-avustusta. Se on erittäin loukkaava kun pappi kirjoittaa sellaiset mailit jotka viitaavat ihmisen sosionomiseen asemaan, statukseen. Se on leimaamista ja se on tosi pahaa. Nyt kaikki sujut, hän pyysi oikeesti anteeksi, ja ettei halunut loukkattaa. Voidaan puhua matkustamisesta, voi hän sanoa minulle halvimmasta lento-matkoista, mutta ei saa missään nimesä leimattaa "lurjukseksi, jolla ei ole vaaa edes ruokaan! Se on niin loukkaava, ja pappi ei voi noin mennettellä.
Taas "tekopyhää" mail , mutta pyysi anteeksi kun oli laittanut linkki EU-ruokaavustuksesta, jonka minä en todellakaan tarvitse, enkä tule koskaan hakeamaan sellaista niin nöyryyttävää.
Kiitos http://www.france.fi/ linkkeista, siellä vinkkeja kuinka päästää vaikka vaihto-oppilaaksi Ranskaan. Kiitos, otan yhteyttä. Pappi ei voi leimattaa heti kun ihminen vähän sairastuu ja ei ole varaa matkustamaan.
En ollut uskoa korviani kun kauppaliikkeessä kehotettiin antamaan almuja suomen köyhille lapsiperheille. Siis oikein kovaäänisillä kuulutettiin ja kaiketi takana oli julkista köyhin pilkaamista ja häpäisyä harjoittava kirkko. Kyllä on mennyt joulu päähän yleensä kitsailla ihmisillä ja kaiketi he pääsevät taivaaseen kun antavat pesupulveripussin köyhille. Kyllä valtio on pihalla omasta roolistaan jos ei pysty omia kansalaisiaan elättämään. Pysykää uskovaiset vain sillä ulkomaalaislinjalla. Kun heille valkenee tämän maan kierot pelit he lähtevät kipin kapin kotiinsa. Ensin suomalaiselle opetetaan että köyhyys on pilkan ja ylenkatseen oikeutettu kohde, sitten tulevat armopalojen jakajat sädekehineen ja kuuluttavat vaivaisen nimen julkisissa listoissaan. Häpeä sinä kurja ja köyhä ihminen ja ihan oikein sinulle että koko pitäjä näkee nimesi vaivaisten listassa. Millä vuosisadalla... tuhannella me oikein eletään! Kelpaa taas nauru Brysselissä.