Ei oikein toimi tää tanssii tähtien kanssa suomessa, kun suomes ei oo kauheesti julkkiksia ja suurin osa heistä ei edes suostu tulemaan toho ohjelmaan nii toi ohjelma joudutaan täyttämää C-luokan julkkiksilla ja tyypeillä jotka ei välttämättä edes ole oikeita julkkiksia.
Ei toimi
EI.
2308
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Suurin syy miksi ei ohjelma ole niin hyvä enää on se, että vainkilpailijat vaihtuu osiosta toiseen ja samat tanssit vedetään uudestaan ja uudestaan. Eikö voisi saada jotain uutta mukaan. Sama homma Biisikärpäsessä samat biisit toistuu ja toistuu uudestaan ja uudestaan. Miksi ei voisi laajentaa soittolistaa ja ottaa mukaan myös uusia genrejä.
Nelosen Dance on mun mielestä kaikin puolin parempi. Fiilis parempi. Paljon parempi juontaja Axl Smith ja monipuolisempia tanssi esityksiä.
Dancen finaalit nelosella sunnuntaisin 19.00. Suosittelen ensimmäisen finaalin katsoneena.
Yllätyin itsekin positiivisesti en ihan näin hyvää odottanut koetanssien ja levin karsintojen jälkeen. Enkä niitä edes niin tarkkaan seurannut.
Ruotsissa oli taannnoin Tanssitähtien kanssa ohelmasta versio jossa julkimot tanssivat luistimilla eli taitoluistelivat parinsa kanssa. Miksei samanlaista versiota voisi tehdä Suomessa. Siinä olisi jotain, uutta.
Yksi kysymys on löytyykö meillä Suomessa tarpeeksi tunnettuja henkilöitä jotka osaavat luistella. Opettajista ei pitäisi olla pulaa.