Rannekelloni katosi mystisesti yön aikana. Jätin sen yöpöydälle, eikä täällä ole käynyt ketään, joten olen varma siitä, että on tapahtunut ihme; että olen saanut merkin jostain tulevasta. Kenties aika käy vähiin? Kenties kelloni "temmattiin tuuliin ja pilviin" etuajassa merkkinä siitä, että ihmistenkin on jo varauduttava? Tästä en voi olla kertomatta kaikille.
Kelloni katosi
Merkillinen tapaus!
4149
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mitä sitten tämä tarkoittaa, kun ilmestyy tyhjästä musta mittatikku? Kysyin kaikilta jonka tunsin ja kävi minun luona samoihin aikoihin, onko tämä sinun. Jokainen vastasi, ettei se ole minun. Yhä se on minulla ja tyhjästä tuli.
kävelee. Normaali siis.
pysähtyvät!
Isäni asui samoilla konnuilla koko ikänsä, ja hän kuoli muutama vuosi sitten sairaalassa. Kello siellä kodissa oli pysähtynyt ihan samaan aikaan kuin hän kuoli. Veljeni pitää paikkaa kesäpaikkanaan, eikä ole vieläkään laittanut kelloa "kävelemään", eli siinä on isäni kuolinaika edelleen.
teettää!
Tai sitten asunnossasi on hiiriä!