Ateistit ja Agnostikot Eivät Pelkää Kuolemaa

Kyllä minä pelkään kuolemaa. En tosin pelkää kuolemanjälkeisyyksiä, koska en usko yliluonnolliseen.

helvettiä, tosin ei se tee paratiisista tai helvetistä yhtään sen todellisempia asioita.

No jaa, ehkä pelkään ennemminkin sitä vaihetta kun siihen tyhjyyteen ollaan matkalla, vielä kun pystyy ajattelemaan niin se ero järkyttää jollain tapaa. Tulee sisälle tyhjä olo kun miettii että joskus tämä kaikki on ohi.

sisintä kaihertaa epätietoisuus: missä vietän iankaikkisuuteni?

Mitä väliä ihmisen elämällä tai ihmisellä on jos se ei kuoltuaan tiedä ikinä eläneensä?

Väitätkö ilme värähtämättä ette pelkää lainkaan kuolemaa? Oletko lähetynyt sitä koskaan todella että osaisit edes ymmärtää mitä tunteita se aiheuttaa? En tarkoita nyt lähisukulaisten kuolemista jotka nekin voivat vaikuttaa suuresti, vaan tietoa siitä että kuolet. Ihmiset jotka ovat käyneet tällä rajalla, eli olevansa varmoja kuolevansa, antautuneen tällä tunteelle ja ollen valmiita kuolemaan - ja jostain kumman syystä säilyneen hengissä - ovat lähes ainoita ihmisiä elossa jotka eivät enää pelkää kuolemaa. Ja heistäkin vain osa, osalle kuolemanpelko tulee takaisin.

Jos yrität jotenkin itsesuggestoida itsestäsi kuolemanpelon pois järkeilemällä ja miettimällä, unohda koko juttu - se on vain suggestiota eikä todelista kuolemanpelon voittamista.

Siinä olet oikeassa että kuolema ei ole niin pelottava kun sitä käsittelee tarpeeksi. Ihmiset jotka tietävät kuolevansa esim. sairauden johdosta, ovat joskus äärimmäisen rauhallisia ja tyyniä. Toiset eivät.

Alkuperäinen Raamatun käsitys Helvetistä, eli Haadeksesta on kadotus. Eli mitään ikuista tulta ja kidutusta ei ollut tiedossa ennenkuin kirkko "hyvyydessään" alkoi peloitella ihmisiä maksamaan kirkolle veroja. Se joka ei niitä maksanut, sai tuta kiirastulesta.

Kuolema on pelottava koska menetät kaiken; omaisuus on näistä pienin asia.. mutta sukulaiset, lapsesi, puolison - etkä enää ikinä näe tai tunne heitä ja he jäävät sinun jälkeeni suremaan. Tämä on suurin kamppailu kuoleman voittamisessa, ei ehkä itse kuoleminen.

Oletko käynyt vanhainkodissa tai jutellut viimeisiään vetelevien ihmisten kanssa? Suuria totuuksia tulee heidän suustaan, mielipiteitä siitä mitä tehtiin oikein ja mitä ei. Lähes poikkeuksetta juuri mitään ei kaduta paitsi aikoja jolloin ei uskallettu elää. Elämä itsessään(ei täysillä viimeistä päivää joka on säikähtäneen ihmisen tapa toimia), tasapainoisesti ja sitä imien ja nauttien, on tyydyttävintä. Siksi ajanhallinta on länsimaiselle ihmiselle kaiken a ja o. Kun lopetat kellon perässä juoksemisen, vapaus tulee. Ajan käsite pitää myös poistaa mielestä, ei ajatella mitä oli, mitä tulee koska mennyt ja tulevaisuus luovat vankilan etkä voi elää tässä ja nyt miettimättä niitä. Menneisyys ja tulevaisuus on nyt yksinkertaisesti, ja tämä on vaikeampaa oivaltaa kuin sen sanominen on. Kun sen oivaltaa, kaiken muun merkitys romahtaa ja elät ja teet oikeita ratkaisuja nyt.