Jotka tiedätte suomalaisia pedofiileja siellä ja kenties omaatte dokumentteja heistä ja heidän tekemisistään Thaimaassa, Kambodzassa tai vaikkapa Afrikassa, missä he myös matkustelevat, olkaa hyvät ja kertokaa tietonne täällä.
Pelastatte monen lapsen elämän.
Pelastatte monen lapsen elämän.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Kävin Thaimaassa viime jouluna ja silmiin pisti pari kertaa kun vanha länsimaalainen mies ja nuori poikalapsi kävelivät yhdessä. Epäselväksi jäi heidän suhteensa. Mutta aika näkyvää se lapsiprostituutio on siellä.
Tosin näitä hirveyksiä on paljastunut ja paljastumassa huomattavasti lisää myös täällä lintukodossa. Insesti tapauksista on nähty vasta jäävuorenhuippu. Varsinkin sulkeutuneissa uskonyhteisöissä tuntuu muhivan varsinainen kupla sen suhteen.
Mielenkiintoista on, että mikä tähän johtaa. Monissa tapauksissa myös pedofiili on itse kokenut lapsuudessaan vastaavaa kohtelua tai muita vakavia traumoja. Nykyinen yhteiskunta ei arvosta enään lapsuutta, mikä on ihmisen elämässä tärkeintä aikaa. Lapset riistetään vanhempien huomasta sairaan yhteiskunnan rattaisiin jo pienenä ja näin on tehty jo kauan. Paha olo tuntuu vain lisääntyvän koko ajan.
Länsimaalainen vanhempi mies menee usein naimisiin Thaimaalaisen nuoren naisen kanssa ja
asuvat siellä, heillä saatta olla yhteisiäkin lapsia, joten sinun näkemäsi tapaukset
ovat todennäköisesti isä lapsensa kanssa tai nuoren vaimonsa lapsen kanssa.
Sinut on jo paljastettu "nuoren vaimonsa lapsen kanssa" , jos se vaimo on niin nuori, niin kuinka se lapsi sitten kävelee ja käsi kädessä silleen ?
Vihaat omia lapsiasi, niitä joita Thaimaalaisten prostituoitujen kanssa ole siittänyt. Mikäli lapsesi asuvat Suomessa, usutat vielä rasisteja heidän kimppuunsa, kun olet mainostamassa Pedofiilipersuja ja yllyttämässä rasismiin.
Kuinka noita sairaita ei saada hoitoon, kuka niitä suojelee ? Miksi? Raha, valta, omaisuudet ja asema vai ?
Nyt alkaa jo riittää meille suomalaisille tuon touhun katseleminen, eikö noita saada pois puoluerekisteristä?
Pysäyttää Äärioikeistolaisten BilderbergPersut on vaatia ne pois puoluerekisteristä, koska ovat todistettavasti rasisteja ja pedofiilien asialla.
etteikö lapsiprostituutiota ole, mutta se ei ole näkyvissä, eikä tavallinen turisti törmää niihin koskaan. Useimmiten eurooppalainen mies ja tyttö/poika julkisuudessa ovat isä ja lapsi suhteita , joista eurooppalalaisten sairas mielikuvitus kehittää omia juttujaan.
se olisi miehekastä. Et ymmärrä sitä, että puolitotuuden voi hölmömpi kansanosa uskoakin, muttä emävalhetta ei usko kukaan!
Monet turistialueet ovat pelkästään perheiden lomakohteita, mutta seksiturismirysiä on myös huomattavan paljon. Lapsiprostituutiota on satavarmasti ja paljon, kaikkialla maailmassa. Kannattaa tarkkaan harkita mille alueelle matkustaa thaimaassa. Täten voi vaikuttaa siihen millaista toimintaa tukee.
Ja tosiaan täällä kotimaassa on paljon lasten laiminlyöntiä, perheväkivaltaa, pedofiliaa ja insestiä ihan omasta takaa. Turha tuudittautua siihen, että täällä meillä olisi täysin turvallista. Varmasti suuri osa traumoista jää paljastumatta. Lisäksi lapsi voi vaieta asiata mutta oirehtii myöhemmin aikuisiällä. Niin paljon pahoinvointia on havaittavissa nykyään.
Nyt olisi korkea aika alkaa ajatella inhimillisemmin asioita, unohtaa turha kiire ja rahan palvonta. Lapsen oikea paikka on kotona, eikä "keskitysleirimäisessä" ympäristössä kouluissa ja laitoksissa. Valtaa ja mammonaa ei suuret hallitsijat tule koskaan saavuttamaan tarpeeksi ollakseen tyytyväisiä.
on runsaastikin, mutta niissä on alaikäraja 20v, ja sitä valvotaan tarkkaan.
Pedofiileihin ei tavallinen turisti törmää vaikka olisi vuosia asununut Thaimaassa. Nämä ovat kaksi aivan eri asiaa.
kertaheitolla. Et ole koskaan käynyt Thaimaassa päinkään. Toiseksi et ole vaivautunut lukemaan persujen puolueohjelmaa. "tyhjät tynnörit kolisevat eniten".
kyllä nuorenkin naisen lapsi oppii kävelemään, tästä on todisteita
:D
Ruotsissa on tälläinen sivusto: svenskapedofiler.se Siellä on näiden tuomittujen rikoksenuusijaperverssien nimet osoitteet henkilötunnukset ja rikoshistoriaa. Ottakaapa oppia te joilla on tietoa varmoista rikollisista ja julkaiskaa kaikki tiedot silläkin uhalla että halosen kaverit tekee rikosilmoituksen kun vaikeutatte perverssien elämää.
tällainen saataisiin Suomeen?
Saattavat käyttää omia lapsiaankin seksuaalisesti hyväksi, joten tuo perheidyllin julkisivu ei päde pedofiilien kohdalla. Siihen on turva vedota. Monilla on juuri omaisuutta, asemaa ja valtaa kulissina, siksi kai viranomaisetkaan eivät pääse heidän jäljilleen.
Tuollainen rekisteri Suomeenkin olisi saatava.
kaikissa kansanluokissa, mutta en suostu uskomaan että se olisi yleistä. Kyllä jokaisella miehellä ja naisella on niin valtavat henkiset pidäkkeet pedofiiliaa vastaan. Melkeinpä enemmän olisin huolestunut siitä, että avioeron sattuessa kohdalle, vaimot juuri silloin huomaavat pedofiilisia piirteitä miehissään. Mistähän tämäkin johtuu?
Ei viitsi Thaimaata tukea turismilla ja aikaerojen vuoksi, pitkä väsyttävä lento. Ensimäisenä kuvottaa tuo pedoturismi ja muukin seksiturismi. Menen mielluummin länteen päin. Ongelmia on kaikkialla, mutta tuo pedofiilialue muu seksiturismi alueella saa viemään sen vähäisenkin mielenkiinnon siihen maahan.
Indonesiaankaan ei kristityn kannata mennä, joten ainoat vaihtoehdot, jos aikaeron jaksaa ja loma on riittävän pitkkä sillä suunnalla ovat Tyynen valtameren saaret Australia ja Uusi-seelanti mukaanlukien.
Thaimaa joutaisi laittaa tuon ongelman kuriin, vaan ei liene ole tahtoa tarpeeksi. Pedoille kunnon tuomioita vaan.
kirjoittajia jotka eivät ole koskaan käyneet thaimaassa päinkään , kuitenkin he esiintyvät todellisina tietäjinä thaimaan sexiturismista ja pedofiiliasta , itse yli 20 kertaa vaimoni kera thaikussa käyneenä voin sanoa olevani vain tyytyväinen , että nämä kirjoittajat eivät sinne tule , sillä esim aurinkomatkojen talvimatkat thaikkuihin loppuvat aina kesken ja olisitte vain hankaloittamassa meidän thaimaasta nauttivien matkan saantia , joten pysykää vastaisuudessakin poissa.
Marjanpoimijoita lapissa olen käynyt hoonamssa ja halvallla on pillua saannut mättäällä. Kaiketi ansio on parempi kun mustikan noukkimisesta. Sellanen puolen tunnin täys hoito maksaa metsässä 7 euroa ja siitä kyllä mies nauttii.
eikös se ole paikallisten viranomaisten hommaa, minä en ala tekemään niitä hommia joita thaimaan poikien pitäisi itse tehdä.
Ja seksiorjia = pedofiilipersut.
On lapsena hyväksikäytetty, joka kostaa kokemaansa vääryyttä, koska ei osaa hakeutua hoitoon.
itse niihin hyväksikäyttäjiin , kun asian noin varmasti tiedät , hyi häpeäisit edes !
hyi sinua, sinulla on vääristynyt ymmärrys!
Ja lapsuus kasarmilla. Väkivallan uhri olet itsekin pedo, mene psykiatrille.