Älytöntä.

Olisi mielenkiintoista jutella kasvotusten sellaisen ihmisen kanssa jonka mielestä mamut ovat jotenkin hyödyllisiä tälle yhteiskunnalle.
Tai siis edes jotenkin mamujen tulo tänne täysihoitoon on Suomelle hyödyksi.
Mutta, eipä ole sellasta ihmistä viä vastaan tullut, taitavat olla todella harvassa.
Mooverin ajatukset nyt voi jättää omaan arvoonsa! kun lukee mooverin kirjotuksia esim. onhan Suomessa perheväkivaltaa ja muitakin ongelmia, heh
Ehkä nämä mamufanit ovat kuitenkin vähemmän älykkäitä, tosin, eiväthän he sille mitään itse mahda.
Mamufani perustelee mamujen tänne rahtaamista jollain "sopimuksella" mikä on kyllä säälittävin peruste mitä kukaan voi keksiä, tai jollain ruotsin sotapalsilla, heh kas kun ei raamatun lauseilla.
21291
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

- mutta minä en ole oikeastaan tavannut yhtään ihmistä lisäksesi, joka ei tiedä, miksi mamuja tänne tulee.

Äänestä
  • tänne sitten tulee ?

    Äänestä

  • kuin yhden syyn. Mutta mies tarvitsee aina välillä.
    Ei kai ne nyt kaikki mamut kuitenkaan sen takia tule joten mikä se syy on ????

    Äänestä

  • miksi ne kirjoitti:

    tänne sitten tulee ?

    - toinen.

    Äänestä

  • ihmettelen myös kirjoitti:

    kuin yhden syyn. Mutta mies tarvitsee aina välillä.
    Ei kai ne nyt kaikki mamut kuitenkaan sen takia tule joten mikä se syy on ????

    kolmas.

    Kummallista - miten ne osuivat juuri tälle palstalle...?

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    - toinen.

    Voin kertoa miksi fattamamuja tulee tänne. Tulevat ottamaan ilmaisen elatuksen, koska täyshölmöjen suomalaisten enemmistö on antanut poliitikoille valtakirjan, jotka vuorostaan ovat mahdollistaneet tämän. Muihin maahanmuuttajiin en jaksa nyt ottaa kantaa, kunhan eivät tule satojentuhansien joukolla.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    kolmas.

    Kummallista - miten ne osuivat juuri tälle palstalle...?

    heidät vaikka etiopiassa niin samalla rahalla saisi paljon enemmän aikaiseksi vai mitä mieltä olet mover ?

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    kolmas.

    Kummallista - miten ne osuivat juuri tälle palstalle...?

    tänne koska sinunkaltaisesi ääliöt jakavat kunnon ihmisten verorahoja maailmanrannan hylkiöille.
    kaikenlisäksi velkarahaa poltetaan näiden parasiittien takia takia.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    - toinen.

    on hysärin kallupin mukaan parasiittien maahantuontia vastaan. niinettä mikäse enenmistö oiken on????

    Äänestä

  • että ne tulee koska täällä ne saa ilmaisen ja korkean sosiaaliturvan joka ylittää niiden kotimaissaan saaman tulotason moninkertaisesti vaikka eivät mitään tekisikään. Ne tulevat kuppaamaan suomalaista sosiaaliturvaa, yksinkertaisesti. Vika tosin on enemmän suomalaisten, tottakai ilmainen raha kelpaa jos sitä on tarjolla. Täällähän kaikki saa rahaa suoraan taikaseinästä, varsinainen Eldorado, kadut melkein kultaa...

    Mutta nostetaanpa taas veroja ja leikataan vähän kouluilta ja vanhuksilta, niin rahat taikaseinissä riittää paremmin, unohtamatta kansanedustajien surkean pieniä tilipusseja ;) Muistakaa äänestää samat 200 viisasta valtaan ettei rahat vaan pääse loppumaan! Avoimet rajat ja vapaa liikkuvuus rikastavat, sillä tokihan Suomikin tarvitsee omat kerjäläisleirinsä ja mamulähiönsä ettei tartte maailmalla hävetä...

    Äänestä

  • suomentunut kirjoitti:

    on hysärin kallupin mukaan parasiittien maahantuontia vastaan. niinettä mikäse enenmistö oiken on????

    ..joka äänestää jatkuvasti, keskustaa, demareita, kokoomusta, vasemmistoliittoa, vihreitä ja rkp:tä. Kaikki tarkoituksella pienellä.

    On aina turha valittaa fattamamukorruptiosta, jos samalla tukee puolueita, jotka vahingoittavat maatamme mm. ylisuurella julkisella sektorilla, pakkoruotsilla, kohtuuttomalla autoverolla, väkivaltarikollisia hyysäävillä lailla jne.

    Äänestä

  • vihreävalhe kirjoitti:

    että ne tulee koska täällä ne saa ilmaisen ja korkean sosiaaliturvan joka ylittää niiden kotimaissaan saaman tulotason moninkertaisesti vaikka eivät mitään tekisikään. Ne tulevat kuppaamaan suomalaista sosiaaliturvaa, yksinkertaisesti. Vika tosin on enemmän suomalaisten, tottakai ilmainen raha kelpaa jos sitä on tarjolla. Täällähän kaikki saa rahaa suoraan taikaseinästä, varsinainen Eldorado, kadut melkein kultaa...

    Mutta nostetaanpa taas veroja ja leikataan vähän kouluilta ja vanhuksilta, niin rahat taikaseinissä riittää paremmin, unohtamatta kansanedustajien surkean pieniä tilipusseja ;) Muistakaa äänestää samat 200 viisasta valtaan ettei rahat vaan pääse loppumaan! Avoimet rajat ja vapaa liikkuvuus rikastavat, sillä tokihan Suomikin tarvitsee omat kerjäläisleirinsä ja mamulähiönsä ettei tartte maailmalla hävetä...

    Eipäs se mooveikaan näytä tietävän miksi ne mamut tänne tunkee, tai jos tietää niin ei kehtaa sanoa.

    Äänestä

  • huollettaisi kirjoitti:

    heidät vaikka etiopiassa niin samalla rahalla saisi paljon enemmän aikaiseksi vai mitä mieltä olet mover ?

    vaikkapa Kehitysmaat ja kehitysapu -palstalla. Terveisiä sinne. Hei hei!

    Äänestä

  • suomi suomalaisille kirjoitti:

    tänne koska sinunkaltaisesi ääliöt jakavat kunnon ihmisten verorahoja maailmanrannan hylkiöille.
    kaikenlisäksi velkarahaa poltetaan näiden parasiittien takia takia.

    ¤¤¤¤¤

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    ¤¤¤¤¤

    Vihersuvaitsevaisto on kutsunut tuollaista kritiikkia rasismiksi jo 20 vuotta.

    Kiistätkö sen?

    Äänestä

  • Anti-Demari kirjoitti:

    Vihersuvaitsevaisto on kutsunut tuollaista kritiikkia rasismiksi jo 20 vuotta.

    Kiistätkö sen?

    Jos joku on sanonut jotain asiasta, joka ei kuulu sen enempää minulle kuin tälle palstalle, niin kerro, miksi sinä kysyt - sitä - täällä - minulta?

    Äänestä

  • vihreävalhe kirjoitti:

    että ne tulee koska täällä ne saa ilmaisen ja korkean sosiaaliturvan joka ylittää niiden kotimaissaan saaman tulotason moninkertaisesti vaikka eivät mitään tekisikään. Ne tulevat kuppaamaan suomalaista sosiaaliturvaa, yksinkertaisesti. Vika tosin on enemmän suomalaisten, tottakai ilmainen raha kelpaa jos sitä on tarjolla. Täällähän kaikki saa rahaa suoraan taikaseinästä, varsinainen Eldorado, kadut melkein kultaa...

    Mutta nostetaanpa taas veroja ja leikataan vähän kouluilta ja vanhuksilta, niin rahat taikaseinissä riittää paremmin, unohtamatta kansanedustajien surkean pieniä tilipusseja ;) Muistakaa äänestää samat 200 viisasta valtaan ettei rahat vaan pääse loppumaan! Avoimet rajat ja vapaa liikkuvuus rikastavat, sillä tokihan Suomikin tarvitsee omat kerjäläisleirinsä ja mamulähiönsä ettei tartte maailmalla hävetä...

    itse kysymykseen viittaan avnlauseeseesi:

    "Vika tosin on enemmän suomalaisten"

    Eli kirjoita asiasta palstalla, jossa sillä on minimaalisiakaan toiveita tulla muutoksen suhteen kuulöluksi. Suosittelen Kehitysmaat... tai Yleistä politiikasta -palstoja.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Jos joku on sanonut jotain asiasta, joka ei kuulu sen enempää minulle kuin tälle palstalle, niin kerro, miksi sinä kysyt - sitä - täällä - minulta?

    Koitanhan kirjoittaa selkeämmin äläkä esitä trollikysymyksiä.

    Äänestä

  • Anti-Demari kirjoitti:

    Koitanhan kirjoittaa selkeämmin äläkä esitä trollikysymyksiä.

    nyt siinä.

    Äänestä

  • suomi suomalaisille kirjoitti:

    tänne koska sinunkaltaisesi ääliöt jakavat kunnon ihmisten verorahoja maailmanrannan hylkiöille.
    kaikenlisäksi velkarahaa poltetaan näiden parasiittien takia takia.

    kustannuksista? Okei, minäpä kerron sinulle. Vuoden 2010 budjetissa maahanmuuton menot olivat 170 miljoonaa euroa. Maahanmuuttajien on arvíoitu lisäksi saavan 300 miljoonan euron verran sosiaalitukia ja käyttävän 200 miljoonan edestä sosiaali- ja terveyspalveluja, jolloin kokonaissummaksi tulee 670 miljoonaa euroa vuodessa. Valtion 50 miljardin budjetista maahanmuuton osuus on 1,34 prosenttia. Veronmaksajan eurosta siihen menee siis puolisen senttiä, ja mamujen palvelujen maksamiseen riittäisi esimerkiksi ay-maksujen vähennyskelpoisuuden poisto. Maataloustuet maksavat kolme kertaa maahanmuuttoa enemmän. Toisaalta maahanmuutto maksaa saman verran kuin armeijan vuosihankinnat (700 miljoonaa), vain vähän vähemmän kuin opintotuki (890 miljoonaa) ja huomattavasti enemmän kuin sotaveteraanien tukeminen (365 miljoonaa). Toivottavasti tässä tuli jäitä hattuun kaikkein kuumapäisimmille kiihkoilijoille, joiden mielestä koko Suomi on turmion tiellä 240 000 mamun takia. Se on vain nelisen prosenttia väestöstä. Homoissakin olisi määränsä puolesta enemmän vaaliteeman ainesta, ja minusta niissäkään ei oikein ole.

    Äänestä

Olen myös arvuutellut keitä ovat nämä mamujen suosijat, jotka yrittävät uskotella, että mm. somaleista olisi "työläisiksi". Oma tulkintani on se, että he ovat suomenruotsalaisia, homoja ja lespoja, jotka yrittävät omia tarpeitaan edistää uskottelemalla että ovt hyvin sivistyneitä ja SUVAITSEVAISIA.
Valittaen pelkään myös, että mamusuosijoita löytyy ememmän naisista kuin miehistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


viisas.... kirjoitti:

Olisi mielenkiintoista jutella kasvotusten sellaisen ihmisen kanssa jonka mielestä mamut ovat jotenkin hyödyllisiä tälle yhteiskunnalle.
Tai siis edes jotenkin mamujen tulo tänne täysihoitoon on Suomelle hyödyksi.
Mutta, eipä ole sellasta ihmistä viä vastaan tullut, taitavat olla todella harvassa.
Mooverin ajatukset nyt voi jättää omaan arvoonsa! kun lukee mooverin kirjotuksia esim. onhan Suomessa perheväkivaltaa ja muitakin ongelmia, heh
Ehkä nämä mamufanit ovat kuitenkin vähemmän älykkäitä, tosin, eiväthän he sille mitään itse mahda.
Mamufani perustelee mamujen tänne rahtaamista jollain "sopimuksella" mikä on kyllä säälittävin peruste mitä kukaan voi keksiä, tai jollain ruotsin sotapalsilla, heh kas kun ei raamatun lauseilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu