onko se aama kuin helvetti, hellarit?
Kuolema
-averea(ei kirj.)
1120
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Onko kuolemaa olemassakaan tietyssä mielessä? Nykyisin ihminen voidaan syväjäädyttää nopeasti ja tehokkaasti tilaan, jossa ihminen on juridisesti kuollut, mutta on itse asiassa vitrifikaation kautta säilötty tilaan, josta on mahdollista palauttaa elämään tulevaisuudessa. Solujen kemia pysäytetään täysin, vesi soluissa korvataan kryosuoja-aineilla ja keho säilötään nestemäiseen typpeen -179 asteen lämpötilaan käytännössä vaikka miljooniksi vuosiksi. Onko syväjäädytetty ihminen kuollut jos toivo uudelleen animoinnista on olemassa?
Jotkut lääkärit ovat sitä mieltä, että kuolema on tällä hetkellä tila, josta tietoisuuden palauttaminen ei vain enää onnistu, juuri nyt. Myöhemmin voi olla mahdollista, että ihmisen koko tietoisuus voidaan säilöä esimerkiksi tietokoneen muistiin tai korvaavan kehon aivoihin. Korvaava keho voi myös olla tulevaisuudessa ihmismäinen androidi. Sinällään kuolema käsitetään elintoimintojen pysähtymiseksi. Milloin kuollut on todella kuollut? Puolen tunnin päästä? Tunnin päästä? Elimet säilyvät kliinisen kuoleman jälkeen pitkäänkin elinkelpoisina, samoin solut pysyvät varsin pitkään elossa varsinaisen kliinisen kuoleman tapahduttua.
Vaikka keho tuhoutuisikin kuolemassa, mistä me tiedämme, ettei ihminen jatka esimerkiksi älyllisenä energiaolentona, joka käsitetään aaveeksi? Voihan olla, että kuolema on vain biologisen elämän päätös.
Itse en pelkää kuolemaa pätkääkään. Kuolema voi lopulta olla ihmisen suurin seikkailu, eikä siinä ole mitään pelättävää. Sitäpaitsi kuolema on luonnon kiertokulussa jokaisen eliön elämän päätös, jotta evoluutio voisi ylipäätään jatkua rajallisessa maailmassa. Kuolleen hauta suorastaan kuhisee elämää kun keho menee uusiokäyttöön rakennuspalikoiksi uudelle elämälle.
Uskovaisille kuolema on aivan hirvittävä mörkö jolta juostaan toiveissa karkuun viimeiseen asti. Sitten itketään ja surraan kuollutta ikään kuin jotakin olisi oikeasti menetetty. Entä jos ihmisen tietoisuus jatkaa biologisen kuoleman jälkeenkin? On olemassa jopa todisteita jälleensyntymästä. Mitä silloin menetetään kuolemassa? Kristinuskon näkemys kuolemasta on synkkä ja toivoton uskomuskyhäelmä jolla on hyvin vähän tekemistä todellisuuden kanssa.
Jos kuolen ja lakkaan olemasta, hyvin vähän menetetään. Niin kuuluukin tapahtua. Jos taas kuolen ja jatkan energiaolentona tai seuraavaan kehoon, mitään ei menetetä. Missä kohtaa voin hävitä jotakin? En usko, että minulla on mitään pelättävää. Seuraava paikkakaan ei voi olla nykyistä maailmaa pahempi paikka. Elämme itse luomassamme helvetissä jo valmiiksi.
Olen menettänyt tajuntani useamman kerran päähän tulleiden iskujen seurauksena. Kokemukseni mukaan pimeyden tullessa mitään pelättävää ei ole, eikä siinä edes ehdi pelätä. Tajuttomuuden ja tietoisuuden lopullisen sammumisen välillä ei juurikaan ole eroa. Kuolemaa ei siis todellakaan tarvitse pelätä. Suhtautukaa siihen mieluummin välttämättömyytenä ja uutena mahdollisuutena. Aina voi maksaa kehonsa syväjäädyttämisestä jos tekee mieli kokeilla elämää uudelleen. Muussa tapauksessa... paska reissuhan tämä on, mutta tuleepa tehtyä. Uusinta ei kiinnosta.